Tehokkain, joustavin ja edistyksellisin hallitus muodostuisi Johanna Ylihaverista ja Petri Jokisesta. Hyvin valmistellut asiat eivät useampaa, riitelevää päättäjää kaipaa.
Ylihaveri ja Jokinen hallitukseen - eikä sitten muita
Veksi Kilvakkalasta
39658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Nuorta eteenpäinkatsovaa energiaa Ikaalinen nyt tarvitsikin.
Mitäs nuoria Ylihaveri ja Jokinen ovat? Molemmat yli 40 jonkin matkaa.. Ainoat nuoret nykyisessä valtuustossa ovat Esa Talonen ja Ville Kartaslammi. Muut on jo iällä.
Ikaalinen ei tule noilla vanhoilla edustajilla pärjäämään.
Kuinka ne nyt osaisivat jotain hyvää tehdä kunneivat
ole sitä tähänkään asti osanneet ?
Ikaalisten päätöksenteossa kaikki alle 50-vuotiaat ovat nuorikoita!
Ylihaveri ja Jokinen läheskeski-ikäisiä.
ja untuvikkoja, jotka seuraa ja myötäilee vanhoja huru ukkoja ja akkoja.
Kepu pitää itsestään selvänä että ne päättävät onko hallistus 8 tai 9 paikkainen, se on demokratiaa jota johdetaan sontapatterin vierestä, näin on ikaalisissa aina tehty. Ylihaveri ja Heiska hallitukseen jos demokratiasta jotain halutaan edes puhua. Naurettavaa kuinka vallankahvahvasta pidetään kiinni ja demokratian nimissä tehdään päätöksiä toisten puolueiden puolesta, mitä tämän idean keksinyt on oikeasti ajatellut!
Äijö, Tienari ja Tuomisto olisiko aika mennä peilin eteen ja miettiä mitä on tullut tehtyä.
Eikös juuri nelikymppiset olisi parhaimpia tähän hommaan: Ei mitään teinejä enään ja elämänkokemusta ja koulutusta takana. Kenen etua palvelee breshneviläisen ajan riitapukarien sirkus.
Jokinen ja Ylihaveri rulettaa!!
Mattihan on kans samaa ikäluokkaa Johannan ja Petrin kans.
Noita alle viiskymppisiä on valittujen joukossa 10. Valitkaa ne hallitukseen, niin Ikaalisilla saattaa olla vielä toivoa paremmasta:
6 Ylihaveri Johanna (44) KD 118 +51 531,0 3,0 %
8 Heikkilä Marjo (36)u KESK 85 +85 402,3 2,2 %
10 Jokinen Petri (41)u PS 82 +82 311,0 2,1 %
11 Iso-Oja Esko (42) KESK 77 -12 301,8 2,0 %
13 Hiekka Matti (42) KOK 85 +11 265,5 2,2 %
14 Hakala Pekka (38)u KESK 75 +75 241,4 1,9 %
16 Talonen Esa (27)u KOK 78 +78 212,4 2,0 %
20 Kivelä Jani (39)u SDP 61 +61 174,2 1,6 %
22 Kartaslammi Ville (24)u PS 65 +65 155,5 1,7 %
23 Vuorela Sonja (37) KOK 63 -36 151,7 1,6 %
Tuosta listasta kun ottaa kahdeksan ja ottaa vielä tasa-arvo pykälän huomioon, niin saadaan:
6 Ylihaveri Johanna (44) KD 118 +51 531,0 3,0 %
8 Heikkilä Marjo (36)u KESK 85 +85 402,3 2,2 %
10 Jokinen Petri (41)u PS 82 +82 311,0 2,1 %
11 Iso-Oja Esko (42) KESK 77 -12 301,8 2,0 %
14 Hakala Pekka (38)u KESK 75 +75 241,4 1,9 %
16 Talonen Esa (27)u KOK 78 +78 212,4 2,0 %
23 Vuorela Sonja (37) KOK 63 -36 151,7 1,6 %
+ Musta hevonen, pakko ottaa kai demareiden nuorin daami:
15 Moberg Heli (56) SDP 74 -20 217,8 1,9 %
(+) Jos valitaan yhdeksän jäseninen hallitus, niin Kivelä nousee sitten viimeiseksi "läpi päässeeksi".
Pois tippui:
13 Hiekka Matti (42) KOK 85 +11 265,5 2,2 %
-Ilmeisen jäävi moneen asiaan
20 Kivelä Jani (39)u SDP 61 +61 174,2 1,6 %
- Toiseksi alin ääniä saanut mies
22 Kartaslammi Ville (24)u PS 65 +65 155,5 1,7 %
- Alin ääniä saanut mies
Ei varmaan ole sen huonompi lista kuin nykyisten päättäjienkään fundeeraama?
Täytyy myöntää, että Kyylä 2:n lista näyttää tosi hyvältä. Tuollaisen porukan käsiin voisi Ikaalisten hallinnon hyvällä omallatunnolla antaakin.
Lista näyttää erittäin raikkaalta, kun aiemmin on tottunut näkemään näissä yhteyksissä ainoastaan "tunkkaisia poteroihinsa jähmettyneitä vanhoja pieruja"!
Tuollaisella porukalla voisi aivan aikuisten oikeastikin saada Ikaalisiin edistystä.
Taantumusta täysin hyödytöntä kinastelua on aivan tarpeeksi jo nähty.
Mitenkähän mahtaisi, jo valittu, hallitus kommentoida Kyylä kakkosen listaa?
Puolet pitää olla järventakuisia.
Naapurikuntien kanssa voisi noilla listoilla neuvottelut jopa onnistua!
Turhaa tuollaista on edes odottaa!
Taitaa jo valittu hallitus olla liian tärkeistä tyypeistä kerätty, sillä eipä sieltä paljon kansalle kommentoida ja mitä kommentoidaan sekin sitä itseään.
Näin on
Takuuvarma asia on että Kyylä 2:n esittämä hallitus olisi oikeasti Ikaalisten edun mukainen.
Jos nykyinen kaupunginhallitus osoittaisi jotain tahtoa Ikaalisten kehittämiseksi ja parannusta Ikaalisten ummehtuneeseen kyläpolitikointiin, se luovuttaisi rakkaan valtansa uuden eteenpäinkatsovan kyylä kakkosen esittämän hallituksen käsiin.
Eipä ole vaikea ennustaa, että tämä ehdotus ei saa kannatusta Ikaalisten valtapoliitikoissa!
Vanhat vallanpitäjät sivuun ja nuoremmat esiin, niin päästäisiin vanhoista kaunoista kertaheitolla.
Ikä ei taida olla se suurin ongelma päättäjillä. Korvien väli kun olisi kunnossa se riittäisi.
Tässä kylässä ikä korreloi suoraan korvien välin kunnon kanssa. Ainakin poliitikoilla. Mitä vanhempi sen homeisempi yliskamari.
Auttaisko homepesu!
Hallitus kasaan ja nopeasti, ellei muu auta on vaihdettava neuvottelijat!
Vähiten ääniä saanut mies, joka pääsi valtuustoon oli muuten Tienarin Tapio, joka ittensä nyt änki hallitukseen. Hän sai 61 ääntä.
Onko Tienari taas pitänyt tytöille kitaratunteja ?
Vallanhimoa, vallanhimoa, sitä se on!
Kaikkein tärkeintä Ikaalisten päättäjissä on se, että eivät ole rikollistaustaisia. Tuolla näyttää olevan aika monta herraa, joilla on jos jonkinlaista vilppiä.
Rehelliset ja oikeudenmukaiset ihmiset päättäjiksi eikä pellet.
Äijö taitaa olla niitä, joilla ei ainakaan ole rikollistaustaa. Saattaa olla muitakin, kertokaappa te, jotka tiedätte.
Kukas sen Ikaalisten MHY rahat tarvitsikaan ?
Kyllä rikollisillakin tulee olla samat vaikutusmahdollisuudet kuin ns. kunnon kansalaisilla. Mikäli rikollisille ei anneta mahdollisuutta olla kehittämässä Ikaalista parempaan suuntaan, valta keskittyisi liiaksi "kunniallisten kansalaisten" käsiin.
Jokainen on syyllinen kunnes asian toisin todistaa, pätee ainakin kepulaisiin. Tänään taas tuomttiin kepulaisia rosvoja oikeudessa!
Kanki Kaikkoselle tuomio, poika pääsi nuorisojärjestönsä avulla kepun isojenpoiken sarjaan, juhantalon ja kumpaneiden kanssa!
Toimiihan ikaalisis tälläkin hetkellä vanhoja venkuloita ihan kunniallis töis.
Rahankäsittelyä myöten.
kuka muka ???????????????????????????????
Niin kuka, eläkkeellä levia kassaneitejä ei laske.
Ehkäpä Johannan ja Alfan vuoro ei ollut vielä.Heillä on aikaa totutella ja kasvaa Ikaalisten aidoiksi päättäjiksi.
Jo on kieroa peliä, ellei Johannaa ja Alfaa nähdä Ikaalisten tulevissa kaupunginhallituksissa.
Alfa kun vähä kasvaa ja karvottuu nii kyl siittä hyvä tulee.Ja varmasti kaataa punkkaa vielä monta kuumaa nais valtuutettua.
Kuumaa valtuutettua ???
No niin. Kalle on valittu johtoon, hyvä niin.
Olisiko aika miettiä myös hallituksen uudelleen järjestelyä saman tien. Tässä viestiketjussa on ollut hyviä ehdotuksia paremman tulevaisuuden puolesta. Innovatiivisuutta noilta nuoremmilta löytyy myös varmaan toiseen malliin kuin vanhemmilta pellavapäiltä.
Ylihaverin ja Jokisen aika koittaa vasta 20-30 vuoden kuluttua, jolloin he ovat jo vaarattomia. Uutta verta ei haluta käyttää koska silloin vakiintuneet valta-asetelmat saattavat horjua.