Boikottiin mennään

Kävi nimittäin niin, että Paimion rovasti oli ekumeenisessa kokouksessa Haaparannassa. Kokouksen aikana hänelle tuli kuitenkin kovia vatsakipuja ja vatsa turposi pahasti. Sairaalaan vihdoin saapuessaan hän oli vakuuttunut siitä, että tämä oli jumalan rangaistus hänelle huonosta elämästä, ja hän oli hyvin synkällä mielellä vielä leikkaukseen joutuessaan. Sattuipa niin, että viereisellä osastolla oli yksinhuoltajaäiti menehtynyt synnytyksessä. Tämän lapsi oli kuitenkin hyvässä kunnossa. Hoitajat ajattelivat ilahduttaa synkkämielistä pappismiesta, ja laittoivat lapsen tämän vierelle kun tämä alkoi herätä nukutuksesta. Herätessään rovasti näki vastasyntyneen vauvan vieressään ja yhdisti tämän turvonneeseen vatsaansa ja koviin kipuihin. Hoitajat eivät hennonneen kertoa totuutta, vaan jättivät rovastin siihen luuloon, että lapsi oli tämän. Mitään varsinaista haittaa tästä ei nimittäin olisi, sillä lapsen äidillä ei ollut lähisukulaisia, ja lapsi saisi rovastin luota varmasti hyvän kodin. Rovasti palasi sitten Suomen puolelle lapsen kanssa ja kasvatti tätä omana poikanaan kertoen tälle olevansa tämän isä. Pojan täyttäessä kahdeksantoista vuotta rovasti katsoi ajan tulleen kertoa totuus: - Poikani - Niin isä? - Minulla on sinulle tunnustettavaa: en ole sinun isäsi vaan äitisi - mutta ei sinun pidä isääsikään hävetä - hän on nimittäin Uppsalan arkkipiispa.