Etsitään me tästä sarjasta parhaat palat. Nimittäin historijoitsijat ovat puhuneet varsin merkittäviä asioita, vaikka välispiikein on tehty tätä pakkoruotsittamista.
Esimerkiksi historijoitsija Teemu Keskisarja, joka on käsitellyt teoksissaan talouden, rikollisuuden ja suomalaisuusliikkeen historiaa, on minusta laukonut tässä kiistellyssä sarjassa ne osuvimmat kommentit!
Kiitollisuus Ruotsille
Mistä suomalaisten siis tulisi olla kiitollisia Ruotsille, ohjelmassa kysytään? Latinalaisesta aakkostosta, luterilaisesta kirkosta, siitä että meillä on poliisi eikä miliisi? Tutkija Keskisarja vastaa: ei mistään - Ruotsi on aina toiminut omien etujensa mukaisesti.
Keskisarja jatkaa: Sen sijaan suomalaiset voivat olla kiitollisia kohtalolle tai sallimukselle: Ruotsinkielisissä saimme aika mukavan herrakansan verrattuna baltiansaksalaisiin. Venäjään taas liityimme vasta niin myöhään, ettei meistä ei tullut maaorjien jälkeläisiä.
Suvaitsevainen Ruotsi vai Suomi
Haastattelija haki Keskisarjalta vahvistusta sille, että ruotsalaisuus olisi tuonut Suomeen suvaitsevaisuutta: "Nykyruotsin suvaitsevainen ilmapiiri on ollut meille esimerkkinä vaikkapa suhtautumisessa vähemmistöihin. Voiko tuon suvaitsevaisuuden johtaa vanhan Ruotsin lainsäädäntöön ja uskontoon?"
Rikoshistorijoitsija vastaa: "Ei ainakaan sikäli, että Ruotsi ei todellakaan ollut mikään suvaitsevainen maa. Siis sukupuoliasioissa Ruotsi oli kenties Euroopan ahdasmielisin --- tuskinpa missään maanääressä joutui yhtä helposti tilille aviottaman lapsen synnyttämisestä --- Edelleenkin, jos väität Suomea suvaitsemattomaksi, sinun tulee verrata vain mielipidetiedeusteluja. --- Rikoshistorijoitsina katson, ettei Suomessa tiettävästi --- ole tapahtunut ainoatakaan rasistista henkirikosta, joita kuitenkin Ruotsissa tapahtuu suhteellisen säännöllisesti --- missä mielessä Suomi on hyvin suuri poikkeus maailmassa, jopa Euroopassa."
Haastattelija jatkaa, kuin ei olisi kuullut mitään: "Ruotsista tulleella kristinuskolla on siis ollut suuri merkitys Suomelle ..."
Tälle sarjalle on ominaista se, ettei haastattelija lainkaan noteeraa vastauksia, jotka eivät ole odotusten mukaisia, ja seuraava välispiikki jatkaa, kuin olisikin saatu odotettu vastaus.

Vastaukset 10
Vanhimmat
.
Ohittaa Ruotsin rasistisuuden täydellisesti
.
On siitä Ruotsinkin rasismista täällä palstalla aikoinaan puhuttu ja varisinkin erään radio-ohjelman yhteydessä jossa kerrottiin että aikoinaan kun Ruotsissa oli oikein pahoja "rotumellakoita" niin ne olivat pääasiallisesti suomalaisten siirtolaisten muita siirtolaisia vastaan alulle panemia. Mellakoita järjestäneiden jengien johtajat olivat kaikki suomalaisia siirtolaisia. Aiheesta oli oikein mielenkiintoinen ohjelma radiossa joka oli tehty vahojen arkistojen pohjalta.
Toisaalta tämä on RKP-palsta joten Ruotsin rasismi ei kuulu aiheeltaan tälle palstalle pätkääkään! Eikä se myöskään kiinnosta minua!
Sinulla onkin valikoivat mielenkiinnon kohteet. Mitä jos pistäisit pääsi takaisin pensaaseen ja pitäisit sen siellä.
Ei tule ikävä todellisuus silmille.
Ilmeisesti kuitenkin jotain sinun ja Meinanderin satuja.
Loppusanoiksi tulee vielä vale: Ja kirkon nimitys on myös tullut ruotsista.
Ei ole, eikä myöskään nimet saatana tai helvetti, vaikka samankaltaisina
ruotsissa esiintyvät.
Ensimmäiset läntisen uskon levittäjät olivat englannista, saksasta ja ranskasta, he toivat nämä
käsitteet tänne samoin kuin ruotsiin.
Läntinen kirkko teki käännytystyötä suomessa jo ennen piispa Henrikin (englantilainen)
retkeä 1150. Jos tuota retkeä edes tehtiin koskaan.
Piispa Henrik ja Joulupukki ovat tosia veljeksiä.
Pakkoruotsipersujen uusi idoli, Teemu Keskisarja!
"FT Teemu Keskisarja (s.1971) on Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa. Väitöskirjansa hän kirjoitti 1700-luvun seksuaalirikollisuudesta. Hänen teoksensa Vihreän kullan kirous - G. A. Serlachiuksen elämä ja afäärit valittiin vuoden 2010 historiateokseksi. Lisäksi kirja sai Svinhufvudin säätiön palkinnon ja Lauri Jäntin säätiön kunniamaininnan. Viimeisin teos Kyynelten kallio: kertomuksia seksistä ja väkivallasta ilmestyi viime vuonna. Se antaa hyvän kuvan ruotsalais-suomalaisen yhteiskunnan ankarasta seksuaalikontrollista ja Jumalan vihan uhasta."
Teemu Keskisarjalta on julkaistu kirjat Afäärifennomaanit: Paloheimo-veljekset suurliikemiehinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina (2006) ja Pornaisten historia 2 (2007).
http://www.keski-uusimaa.fi/tapahtumat/88775-teemu-keskisarja-kertoo-esi-isien-elamasta-rikoshistorian-kautta
"Pakkoruotsipersut"
Suomen kansan herättäjät sorron yöstä. Täytyy eristää ja esittää pienenä vähemmistönä
, surkeina oppimattomina juoppoina joihin kukaan kunnon kansalainen ei halua
samaistua.
Kun tätä propagandaa toistelee tarpeeksi kauan, ehkä joku idiootti uskoo siihen.
Sanon nyt teille kaikki RKP:n mafian edustajat ja kollaboraattorit: Suomen kansa
ei ole enää k.usetettavissa, se mikä on lähtenyt liikkeelle ei ole enää teidän
pysäytettävissä, kaikesta koppavuudesta huolimatta.
Haluatteko tänne samanlaisen tilanteen kuin egyptissä ?
Siinä nimittäin jäätte toiseksi.
Nyt lusikka kauniiseen käteen ja perääntymään suomenkielisestä suomesta !
Rkp osti entisen, parannuksen tehneen juopon, Juhani Seppäsen, tekemään ohjelman, jossa suomalaisia solvataan, 10 jakson verran.
Ei ole Keskisarjalla mitään mahdollisuuksia saada tulevaisuudessa latiakaan apurahoja, kun menee laukomaan tuollaisia totuuksia. Tuhosi uransa muutamalla lauseella, vai saako totuudenpuhuja yösijaa tulevaisuudessa.