Arjalaisrotu "likaantui" v. 1945?

Kun Neuvostoliiton puna-armeija marsalkka Zukovin johdolla alkoi rynnätä länteen, kohti Berliiniä, kosto mielessään, niin jo Itä-Preussissa venäläissotilaat raiskasivat suunnilleen kaikki eteen sattuneet alueen naiset, 12-vuotiaista tytöistä 80-vuotiaisiin isoäiteihin. Melko iso joukko heistä oli aivan muita kuin saksalaisia, mutta sotilaat eivät tästä piitanneet. Ryöstely, hajottaminen ja joukkoraiskaukset jatkuivat aina Berliiniin saakka.

Natsi-Saksa oli aina ylpeä puhtaasta arjalaisesta rodustaan. Mutta: mikä on tämän päivän totuus puhtaasta vaaleasta arjalaisrodusta? Venäläiskenraalit ja -tutkijat uskovat, että noissa saksalaisnaisten raiskauksissa laitettiin samalla alulle ainakin 2 miljoonaa uutta lasta, joiden isä on siis venäläinen tai joku entisen Neuvostoliiton alueen asukas, vaikkapa mongolialainen.

Ei riittänyt, että venäläissotilaat polttivat talot, särkivät arvoesineet, murskasivat panssarivaunuillaan elävältä niin lapset naiset kuin vanhukset jotka pakenivat Itä-Preussista kohti länttä, vaan he vielä raiskasivat valloitetun alueen kaikki naiset.

Neukkusotilaat olivat raiskaukset tehdessään lähes aina humalassa tai muiden valloittamiensa saksalaistehtaiden kemikaaleissa, ja kun mieskunto ei kestänyt eli peli ei pelittänyt, he tekivät suutuspäissään sitten raiskauksen lasipulloilla aiheuttaen naisille vakavia tuskallisia vammoja joihin osa kuoli.

Nämä kaikki ovat itse tuossa ajassa aikoinaan eläneiden saksalaisten tiedossa. Miten he ovat jaksaneet pysytellä nöyrästi kaikki nämä vuosikymmenet hissukseen? Miksi tällaisia asioita ei edes saa opettaa saksalaiskouluissa, että oma kansa tietäisi historiansa? Jo pelkkä hakaristitunnuksen pitäminen julkisella paikalla tai natsitervehdys vievät Saksassa vankeuteen, se on ollut monen kännisen turistinkin kohtalo -uskokaa tai älkää. Kaiken huippu on maan armeija Bundeswehr; se sai vasta v.2012 luvan antaa apua mahdollisessa vakavassa maata kohtaavassa terrori-iskussa, mutta esim. väkivaltaisia mellakoita armeija ei saa edelleenkään lopetttaa; se on piirre entisten miehittäjävaltojen käskyistä.
701586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

"Mutta: mikä on tämän päivän totuus puhtaasta vaaleasta arjalaisrodusta? Venäläiskenraalit ja -tutkijat uskovat, että noissa saksalaisnaisten raiskauksissa laitettiin samalla alulle ainakin 2 miljoonaa uutta lasta, joiden isä on siis venäläinen tai joku entisen Neuvostoliiton alueen asukas, vaikkapa mongolialainen."

Raiskauksen uhreja arvioitiin olevan juuri tuo 2 miljoonaa, mutta melkoinen osa heistä ei ollut enää lapsentekoiässä eli olivat joko liian nuoria tai liian vanhoja. Venäläisille sotilaillehan tunnetusti kelpasi kaikki.

Ei kaikki lapsentekoikäisetkään uhrit raskaaksi tulleet ja yleisesti niille, jotka tulivat tehtiin pyynnöstä abortti, joten puheesi '2 miljoonaa uutta lasta' on todella vahvasti liioiteltu!

Äänestä
  • Taas toivorikasta ajattelua stallareilta! Saksalaiset eivät kyenneet estämään raiskauksia, mutta toki estivät seuraamukset!

    Ei kaksi miljoonaa saksalaisnaistta toki tullut raskaaksi, koska:
    - raiskatut olivat ikähaarukassa 8-80 vuotta
    - vain suomalaisessa elokuvassa piika alkoi kerrasta odottamaan…

    Sodan kestäessä saksalaiset lääkärit tekivät liikoja kyselemättä pyynnöstä runsaasti abortteja raiskatuille. Se oli lähes ainoa asia, mitä heidän hyväkseen voitiin tehdä ja se myös tehtiin!

    Äänestä

Lebensraum (saks. elintila, elinalue) . Sillä oli hintansa. Vuosia kärsineet venäläiset päästivät valloilleen kaikki patoumat, se on sodan kamalimpia varjopuolia. On naurettavaa jotenkin yksin syyttää saksalaisia. Kuinkahan paljon suomalaiset raiskasivat venäläisiä ja päinvastoin.

Äänestä
  • "Vuosia kärsineet venäläiset päästivät valloilleen kaikki patoumat, se on sodan kamalimpia varjopuolia."

    Venäläiset sotilaat olivat kuuluisia raiskausinnostaan vuosina 1944-1945. Tätä mielitekoa vahvistettiin armeijan lehdessä kolumnisti Ilja Ehrenburgin toimesta. Asiasta voi lukea tarkemmin esim. Beevorin kirjasta Berliini 1945.

    "On naurettavaa jotenkin yksin syyttää saksalaisia."

    Syyttää mistä? Saksalaiset murhasivat, ryöstivät ja tuhosivat, mutta mitään erityisiä raiskaajia he eivät olleet. Saksan armeijassa oli kova kuri ja raiskauksia pidettiin kurittomuutena. Liäksi armeijalla oli omat kenttäbordellit.

    "Kuinkahan paljon suomalaiset raiskasivat venäläisiä ja päinvastoin."

    Eipä paljoakaan. Suomalaista sotilasta Itä-Karjalassa rangaistiin, jos jäi kiinni. Venäläiset eivät taas vuonna 1944 edetessään saaneet käsiinsä suomalaisia siviilejä. JOS Tali-Ihantala olisi pettänyt niin meilläkin olisi ollut melkoiset raiskausorgiat. Näin arveli mm. kirjailija Beevor Suomessa käydessään.

    Raiskauksia on slaavilaisten toimesta käytetty sodankäynnin välineenä myös toisen maailmansodan jälkeen. Esim. serbit perustivat erityisiä raiskausleirejä vangituille musliminaisille Jugoslavian sodan aikana.

    Äänestä

  • Stalinin uhrit kirjoitti:

    "Vuosia kärsineet venäläiset päästivät valloilleen kaikki patoumat, se on sodan kamalimpia varjopuolia."

    Jep. Venäläiskomentaja totesi helmikuussa 1945, puna-armeijan ylitettyä vanhan Saksan valtakunnanrajan (ennen v.1939 raja) eräässä kaupungissa, että venäläissotilaat raiskasivat aivan pikkutyttöjäkin. Eräs saksalaisperhe oli tehnyt neuvostoupseerille valituksen vaatien rangaistusta sotilaille, kun kymmenen venäläissotilasta oli vuoron perään raiskanneet hänen vaimoaan ja yksi sotilas raiskasi heidän pikkutyttärensä pahoinpidellen tämän vielä pahasti. Erästä saksalaisnaista raiskattiin päiväkausia tallissa, ja hänen sukulaisten piti käydä anomassa sotilailta taukoa että tämä nainen pääsisi imettämään vauvaansa.

    Entäs sitten Itä-Preussin paennut siviiliväestö? Heitä kuljetettiin höyrylaivoilla rannikolta turvaan, mutta neuvostotykistö ampui laivat pohjaan ja tuhannet ja taas tuhannet lapset ja naiset hukkuivat hyiseen veteen.

    Näin olisi käynyt myös meidän kansalle jos Tali-Ihantala ei olisi pitänyt.

    Äänestä

  • Stalinin uhrit kirjoitti:

    "Vuosia kärsineet venäläiset päästivät valloilleen kaikki patoumat, se on sodan kamalimpia varjopuolia."

    Venäläiset sotilaat olivat kuuluisia raiskausinnostaan vuosina 1944-1945. Tätä mielitekoa vahvistettiin armeijan lehdessä kolumnisti Ilja Ehrenburgin toimesta. Asiasta voi lukea tarkemmin esim. Beevorin kirjasta Berliini 1945.

    "On naurettavaa jotenkin yksin syyttää saksalaisia."

    Syyttää mistä? Saksalaiset murhasivat, ryöstivät ja tuhosivat, mutta mitään erityisiä raiskaajia he eivät olleet. Saksan armeijassa oli kova kuri ja raiskauksia pidettiin kurittomuutena. Liäksi armeijalla oli omat kenttäbordellit.

    "Kuinkahan paljon suomalaiset raiskasivat venäläisiä ja päinvastoin."

    Eipä paljoakaan. Suomalaista sotilasta Itä-Karjalassa rangaistiin, jos jäi kiinni. Venäläiset eivät taas vuonna 1944 edetessään saaneet käsiinsä suomalaisia siviilejä. JOS Tali-Ihantala olisi pettänyt niin meilläkin olisi ollut melkoiset raiskausorgiat. Näin arveli mm. kirjailija Beevor Suomessa käydessään.

    Raiskauksia on slaavilaisten toimesta käytetty sodankäynnin välineenä myös toisen maailmansodan jälkeen. Esim. serbit perustivat erityisiä raiskausleirejä vangituille musliminaisille Jugoslavian sodan aikana.

    "Saksan armeijassa oli kova kuri ja raiskauksia pidettiin kurittomuutena. Liäksi armeijalla oli omat kenttäbordellit".
    Millä tavalla bordelli naiminen eroaa raiskauksesta????????
    HERÄÄÄ

    JOS Tali-Ihantala olisi pettänyt niin meilläkin olisi ollut melkoiset raiskausorgiat. Näin arveli mm. kirjailija Beevor Suomessa käydessään.
    Sinä ja Beevor unohdatte Salpalinjan täysin, niin kuin moni muukin.

    Äänestä

  • lpoirgoirmm kirjoitti:

    Ei kai kyse ole erosta vaan tarpeesta ja sen poistosta. Nuku!

    Äänestä

  • mjndkk kirjoitti:

    JOS Tali-Ihantala olisi pettänyt niin meilläkin olisi ollut melkoiset raiskausorgiat. Näin arveli mm. kirjailija Beevor Suomessa käydessään.
    Sinä ja Beevor unohdatte Salpalinjan täysin, niin kuin moni muukin.

    Jos rintama pahasti olisi pettänyt niin ei Salpalinja olisi vättämättä pelastanut. Lisäksi: kuten huomasit niin lause alkoi sanalla 'jos'!

    Äänestä

  • Stalinin uhrit kirjoitti:

    Jos rintama pahasti olisi pettänyt niin ei Salpalinja olisi vättämättä pelastanut. Lisäksi: kuten huomasit niin lause alkoi sanalla 'jos'!

    juku tää on taas se höpöhomopoikaa hokeva klenkka! höpöhomo, höpöhomo, höpöhomopoikaa.... jiaaa niin...

    Äänestä

  • lpoirgoirmm kirjoitti:

    "Saksan armeijassa oli kova kuri ja raiskauksia pidettiin kurittomuutena. Liäksi armeijalla oli omat kenttäbordellit".
    Millä tavalla bordelli naiminen eroaa raiskauksesta????????
    HERÄÄÄ

    Siten, ettei teko tullut ”puun takaa” ja ehkäisystä oli huolehdittu! Bordelleissa käytettiin kondoomia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "käytettiin kondoomia!"
    Itärintaman bordelleihin pakko-otetut naiset kylläkin steriloitiin ennen "palvelukseenASTUMISTA.

    Kondoomeja käytettiin estämään tartuntoja puolin ja toisin! Armeijan bordelleissa niitä käytettiin aina!

    Äänestä

Mulatteja syntyi 1946-48 USA:n merijalkaväen ansiosta kolmessa vuodessa yli puoli miljoonaa Saksaan! (saksan tilastokeskus)
Vietnamissa oli 1976, kun sama merijalkaväki pakeni myös puoli miljoonaa mustaa-vietnamilaista. Melkoinen osa raiskauksien tulosta.

Äänestä
  • "Mulatteja syntyi 1946-48 USA:n merijalkaväen ansiosta kolmessa vuodessa yli puoli miljoonaa Saksaan! (saksan tilastokeskus)"

    Kertoisitko, mitkä merijalkaväen joukot olivat tuohon aikaan Saksassa?

    Samalla voisit kertoa, milloin merijv:een ruvettiin ottamaan mustaihoisia?

    Jos et pysty todistamaan puheitasi, olet taas kerran lasketellut valeita.

    Sinänsä USA:n asevoimissa Army,Navy) kyllä oli mustaihoisia noina vuosina.

    Äänestä

  • "Mulatteja syntyi 1946-48 USA:n merijalkaväen ansiosta kolmessa vuodessa yli puoli miljoonaa Saksaan! (saksan tilastokeskus)"

    1. Tuo nyt on ihan naurettava luku. Joidenkin arvioiden mukaan 3% jenkkien tekemistä lapsista Saksassa oli mulatteja.

    2. miehitysjoukkoja oli 1946 noin 600 000, varsin kovia panomiehiä jos jokaikinen sai lapsen aikaiseksi.

    3. Miehitetyssä Saksassa ei tuossa vaiheessa enää tarvinnut raiskata. Karrikoiden paputölkillä tai tupakka-askilla sai ostettua naisen kuin naisen.

    Äänestä

  • -make- kirjoitti:

    "Mulatteja syntyi 1946-48 USA:n merijalkaväen ansiosta kolmessa vuodessa yli puoli miljoonaa Saksaan! (saksan tilastokeskus)"

    1. Tuo nyt on ihan naurettava luku. Joidenkin arvioiden mukaan 3% jenkkien tekemistä lapsista Saksassa oli mulatteja.

    2. miehitysjoukkoja oli 1946 noin 600 000, varsin kovia panomiehiä jos jokaikinen sai lapsen aikaiseksi.

    3. Miehitetyssä Saksassa ei tuossa vaiheessa enää tarvinnut raiskata. Karrikoiden paputölkillä tai tupakka-askilla sai ostettua naisen kuin naisen.

    - ajatuskyvytön? oli puhe vuosista 1946-48.
    - nälkää tekosyynä raiskaukseen ei voi siis pitää raiskauksena? kerro missä siskosi ja tyttäresi ovat niin vieraillaan.
    - 1946 oli miehitysjoukkoa maavoimista 540 000 ilmavoimista 120 000 ja huolto-, vartiointi, tutkimus ja oikeusviranomaisia 80 000 US- kansalaista, päälle Ranskan ja Englannin muistat siirtomaaiden muriaanit.

    Äänestä

  • ioukyjgrtfe kirjoitti:

    merijv:n osuutta?

    "1946 oli miehitysjoukkoa maavoimista 540 000 ilmavoimista 120 000 ja huolto-, vartiointi, tutkimus ja oikeusviranomaisia 80 000 US- kansalaista, päälle Ranskan ja Englannin muistat siirtomaaiden muriaanit. "

    Voi olla, mutta maavoimat ei ole merijv:ä. Väitit heidän tuottaneen 500 000 mulattia kolmessa vuodessa.
    Miksi miehitysjoukoissa on esimerkiksi 7. A., mutta ei yhtään merijv:n joukkoa?
    Vaikutat aina selvemmin jääneen valeista kiinni.
    Hätäpäissäsi vedät Ranskan ja Englanninkin tähän.

    Äänestä

  • Mikset kerro kirjoitti:

    vastasin kuten näit ja pois pyyhittiin

    Äänestä

  • äpöolikujy kirjoitti:

    vastasin kuten näit ja pois pyyhittiin

    valeista? Se on ihan normaalia palstan höpöpojille. Olette niin kovapäisiä, ettei oppi mene perille.

    Äänestä

  • Jäit siis kiinni kirjoitti:

    valeista? Se on ihan normaalia palstan höpöpojille. Olette niin kovapäisiä, ettei oppi mene perille.

    juku tää on taas se höpöhomopoikaa hokeva klenkka! höpöhomo, höpöhomo, höpöhomopoikaa.... jiaaa niin...

    Äänestä

  • höpöhomo kirjoitti:

    juku tää on taas se höpöhomopoikaa hokeva klenkka! höpöhomo, höpöhomo, höpöhomopoikaa.... jiaaa niin...

    yhtä asiantuntevasti valehtelijoiden puolella.

    Äänestä

  • ioukyjgrtfe kirjoitti:

    - ajatuskyvytön? oli puhe vuosista 1946-48.
    - nälkää tekosyynä raiskaukseen ei voi siis pitää raiskauksena? kerro missä siskosi ja tyttäresi ovat niin vieraillaan.
    - 1946 oli miehitysjoukkoa maavoimista 540 000 ilmavoimista 120 000 ja huolto-, vartiointi, tutkimus ja oikeusviranomaisia 80 000 US- kansalaista, päälle Ranskan ja Englannin muistat siirtomaaiden muriaanit.

    "- ajatuskyvytön? oli puhe vuosista 1946-48. "

    Sou? Luku on täysin järjetön ja jos et pysty sen järjettömyyttä suorin käsin toteamaan, olet yksinkertaisesti numerosokea.

    "- nälkää tekosyynä raiskaukseen ei voi siis pitää raiskauksena?"

    Jaa, oletkin feministi kun pidät prostituutiota raiskauksena...

    "1946 oli miehitysjoukkoa maavoimista 540 000 ilmavoimista 120 000 ja huolto-, vartiointi, tutkimus ja oikeusviranomaisia 80 000 US- kansalaista, päälle Ranskan ja Englannin muistat siirtomaaiden muriaanit. "

    Väitätkö nyt että nuo kaikki olivat mustia?

    Annas mä arvaan, äänestät perussuomalaisia nja argumentaatiosi perustuu aina tiukkoihin (valhe)faktoihin ja (hatusta vedettyihin) numeroihin...

    Äänestä

Kun katsoo toisen maailmansodan lopputulosta, niin näkee kunkka Hitler potkaisi pallon aika lujaa omaan maaliinsa. Lopputulos oli siis täysin päinvastainen mikä ajatus.

Äänestä

Saksalaiset eivät tänä päivänä anna HItlerille anteeksi sitä, että tämä ei suostunut lopettamaan sotaa 1944 syksyllä, kun lopputulos alkoi olla selvillä, ja liittolaiset, kuten Suomi, livenneet rintamsta.

Saksalaisia kuoli toisessa maailmansodassa yli kahdeksan miljoonaa, ja puolet tästä määrästä viimeisen sotavuoden aikana. Mm. itäalueita vetäytyvien siviilien kuljetusaluksia upotettiin.

Äänestä

== Mulatteja syntyi 1946-48 USA:n merijalkaväen ansiosta kolmessa vuodessa yli puoli miljoonaa Saksaan!

Saksassa syntyi noina vuosina noin kolme (3) miljoonaa lasta. Puolimiljoonaa tarkoittaisi, että nykyään noin 65 vuotiaista saksalaisista joka kuudes olisi mulatti. Enpä ole moista huomannut saksan katukuvassa sielläpäin käydessäni.

Ja niin, merijalkaväki ei sotinut Euroopassa II MS aikaan eikä sen yksikköjä sijoitettu Saksan miehitysjoukkoihin sodan jälkeen.

Äänestä
  • Ikäluokkien koot

    Suurten ikäluokkien syntyvyys
    vuosi lukum. huom.
    1945 95 758
    1946 106 075
    1947 108 168
    1948 107 759

    Suomessa syntyi 1946-48 keskimäärin 100 000 vauvaa vuodessa 320 000 ko aikana neljämiljoonaisessa väestössä. Kaksikymmentä kertaisessa Saksan väestössä sen kai pitäisi olla 6 400 000 vauvaa. Olivat kuulemma "suuria ikäluokkia". Kyllä siellä mustaa kävelee vastaan suurkaupungeissa enemmän kuin 10 %!

    Saatko merijalkaväestä orgasmin klenkka? Hoet sitä nykyään ,kuin hankaisit itseäsi.

    Äänestä

  • ioukyjgrtef kirjoitti:

    Ikäluokkien koot

    == Kaksikymmentä kertaisessa Saksan väestössä sen kai pitäisi olla 6 400 000 vauvaa

    Ensinnäkin ero oli vain 17-kertainen, 66 miljoonaa vs. 3,9 miljoonaa.

    Toiseksi Suomen sodanjälkeinen vauvaboomi oli eurooppalaisittain epätavallisen suuri ja lyhytaikainen. Saksassa syntyvyys kohosi sodan jälkeen paljon hitaammin ja saavutti huippunsa vasta 1960-luvun alkupuolella.

    Kolmanneksi Saksa antautui ja sen lapsentekoiässä olevien miesten huomattavasti supistuneen joukon enemmistö palasi sotavankeudesta vasta vuoden 1946 jälkeen. Liittoutuneet olivat sopineet kaikkien sotavankien kotiuttamisesta vuoden 1948 loppuun mennessä, mitä vain Neuvostoliitto ei noudattanut.

    Tässä Saksan väkiluku ja syntyvyys 1946-48:

    1946 -- 64 260 000 ---- 921 998
    1947 -- 65 842 000 -- 1 028 421
    1948 -- 67 365 000 -- 1 049 074

    Mainitsin merijalkaväen tässä ketjussa vain kerran ja yhdessä kirjoituksessa, joten voisit säästää ketjun asiattomuuksiltasi.

    Äänestä

  • G C kirjoitti:

    Saksan tilastokirja sanoo väkiluvuksi 1945 totaal 79 760 000, joten laskettiinko heti 1946 pois Itävalta, Itä-Saksan puoli ja sudeettit? Toinen asia on että olet taas valehtelemassa ja keksit lukusi!

    Äänestä

  • ioukyjgrtef kirjoitti:

    Ikäluokkien koot

    Suurten ikäluokkien syntyvyys
    vuosi lukum. huom.
    1945 95 758
    1946 106 075
    1947 108 168
    1948 107 759

    Suomessa syntyi 1946-48 keskimäärin 100 000 vauvaa vuodessa 320 000 ko aikana neljämiljoonaisessa väestössä. Kaksikymmentä kertaisessa Saksan väestössä sen kai pitäisi olla 6 400 000 vauvaa. Olivat kuulemma "suuria ikäluokkia". Kyllä siellä mustaa kävelee vastaan suurkaupungeissa enemmän kuin 10 %!

    Saatko merijalkaväestä orgasmin klenkka? Hoet sitä nykyään ,kuin hankaisit itseäsi.

    == Kyllä siellä mustaa kävelee vastaan suurkaupungeissa enemmän kuin 10 %!

    Silloin joutuu kyllä etsiytymään näiden asuma- ja oleskelualueille, vaikka he ovatkin keskittyneet nimenomaan suuriin kaupunkeihin. Yhteensä näiden "mustien saksalaisten" kokonaismääräksi arvioidaan nykyään 800 - 900 000 (saksalaisia ei tilastoida rodun perusteella) ja esimerkiksi Berliinissä heitä on noin 70 000, eli 2% kokonaisväestöstä. Suurin väestönosuus (3%) on Hampurissa. Enemmistö on muuttanut (tai vanhemmat ovat) maahan vuoden 1960 jälkeen.

    Amerikkalaisten miehitysjoukkojen jäljiltä syntyi vuosina 1945-55 Saksassa noin 37 000 aviotonta lasta, joista 5000 oli "sekarotuisia". Avioliitossa syntyneet amerikkalais-saksalaiset laskettiin yleensä USAn syntyvyyslukuihin. Tiedot puolesta miljoonasta miehitysjoukkojen lapsesta, saati värillisestä lapsesta, ovat vankasti liioiteltuja.

    Luvut ovat englanninkielisestä Wikipediasta.

    Siis valehtelet ja uskot siihen itsekin.

    Väitätkö sinä tosissasi että Saksassa 11 vuoden aikana syntyi 37 000 aviotonta lasta? Se on n. 3 300 vuodessa! Tämähän on hämmästyttävää. Meilläkin 1946-48 syntyi yli tuhat aviotonta! Kyllä meidän naisten piti olla sitten leväperäisiä ja aktiivisia. Nehän voittivat saksalaiset 3-1.
    Olet tämänkin palstan pahin valehtelija Klenkka!

    Äänestä

  • öolikujytr kirjoitti:

    Saksan tilastokirja sanoo väkiluvuksi 1945 totaal 79 760 000, joten laskettiinko heti 1946 pois Itävalta, Itä-Saksan puoli ja sudeettit? Toinen asia on että olet taas valehtelemassa ja keksit lukusi!

    Vuoden 1945 alussa oli vielä Suur-Saksan valtakunta. Vuonna 1946 oli vain neljä miehitysvyöhykettä ja Itävalta ( moni muu alue) ei enää kuulunut Saksan alueeseen.

    Lukuni ovat täältä, eivät keksittyjä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_Germany

    Äänestä

  • ikiki7kiuk kirjoitti:

    Väitätkö sinä tosissasi että Saksassa 11 vuoden aikana syntyi 37 000 aviotonta lasta? Se on n. 3 300 vuodessa! Tämähän on hämmästyttävää. Meilläkin 1946-48 syntyi yli tuhat aviotonta! Kyllä meidän naisten piti olla sitten leväperäisiä ja aktiivisia. Nehän voittivat saksalaiset 3-1.
    Olet tämänkin palstan pahin valehtelija Klenkka!

    Et siis osaa lukea? Nuo ovat siis amerikkalaisjoukkojen aviottomat lapset, eivät Saksan grand total.

    Äänestä

  • G C kirjoitti:

    Vuoden 1945 alussa oli vielä Suur-Saksan valtakunta. Vuonna 1946 oli vain neljä miehitysvyöhykettä ja Itävalta ( moni muu alue) ei enää kuulunut Saksan alueeseen.

    Lukuni ovat täältä, eivät keksittyjä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_Germany

    "Toinen asia on että olet taas valehtelemassa ja keksit lukusi!"

    Noinhan siinä käy, kun oikoo järjettömät väitteet faktoin. Syytetään valehtelijaksi ja lykätään solvauksia, vaikka tilanne on täysin selvä jokaiselle täysijärkiselle.

    Äänestä

  • Otan osaa!!! kirjoitti:

    "Toinen asia on että olet taas valehtelemassa ja keksit lukusi!"

    Noinhan siinä käy, kun oikoo järjettömät väitteet faktoin. Syytetään valehtelijaksi ja lykätään solvauksia, vaikka tilanne on täysin selvä jokaiselle täysijärkiselle.

    ei klenkka opi
    29.1.2013 07:28
    -2
    Sulje
    Siis valehtelet ja uskot siihen itsekin.

    Äänestä

Tietääkö kukaan, paljonko Saksassa on maahanmuuton seurauksena arjalaisten ja turkkilaisten sekä toisaalta arjalaisten ja jugoslaavialaisten jälkeläisiä.

Äänestä

Turha on ruikuttaa jostain sodanaikaisista raiskauksista. Ken lähtee sotaan, voi varautua siihen, että kamalia asioita tapahtuu.

Lahtinen Tuntemattomassa sotilaassa: "Sota on itsessään jo niin järjetön asia, että sitä on turha tehdä vielä järjettömämmäksi jollain kohteliaisuussäännöillä."

Äänestä
  • "Turha on ruikuttaa jostain sodanaikaisista raiskauksista. Ken lähtee sotaan, voi varautua siihen, että kamalia asioita tapahtuu."

    Todella turhaa. Meikäpojiltahan homma käy!

    Äänestä

  • sovjetski geroi kirjoitti:

    "Turha on ruikuttaa jostain sodanaikaisista raiskauksista. Ken lähtee sotaan, voi varautua siihen, että kamalia asioita tapahtuu."

    Todella turhaa. Meikäpojiltahan homma käy!

    silti venäläiset ruikuttaa aina

    Äänestä

geneettisesti on väestö harvoin degeneroitunut niin paljon kuin tuon raiskausmiehityksen aikana.

Äänestä
  • Saksan tulisi nousta jälleen henkisesti ylös anteeksipyytelevyydestään. He eivät ole enää mitään velkaa kenellekään, eivät juutalaisille eivätkä etenkään turhapaikkaturisti-muslimeille. Merkel tuhoaa rauhanomaisella tavalla maansa ja kansansa sekoittaen länsimaiset rodut ja tyhmistäen kansallisen osaamisen ja tietotaidon. Pian legendaarinen saksalainen täsmällisyys, tarkkuus, tahdonlujuus ja käskyjen noudattaminen ovat muisto vain ja samalla kaatuu maine laadukkaiden tuotteiden valmistajana. On natkunaurettavaa, että siellä ei opeteta kouluissa historiantunneilla perusteellisesti natsi-Saksan aikaa, ja kaikki historialliset Hitleriin ja muihin ajan kuviin kuuluvat rakennukset on tuhottu sodan jälkeen. Ihme että Kotkanpesä ja sen läheiset bunkkerit on Berchtesgadenissa saatu säilytettyä. Ja maahan on edelleen tavallaan miehitetty: nato-tukikohtia on runsaasti siellä ja jenkkisolttuja, eikä maan oma armeija ole vahva ja suuri -eikä anneta kasvaa. Juutalaismafia vetää naruista USA:sta ja Brysselistä käsin ja Merkel on juoksutyttö, piika.

    Äänestä

Puna-armeija marssi sepalukset selällään Berliiniin 1945.
Raiskatuiksi joutui niin 8 vuotias lapsi kuin 80 vuotias mummokin.
Ja tässä yhteydessä sana lapsi tarkoittaa sitä
etteivät raiskaukset kohdistuneet pelkästään tyttöihin ja naisiin.

Itä Saksan miehitysvyöhykkeellä raiskaukset jatkuivat talveen 1947-48, jolloin puna-armeija majoittui kokonaisuudessaan kasarmeihin ja mukautettiin kasarmipalvelukseen.

Putinin zarmeija jatkaa samalla linjalla ja vaalii samoja perinteitä.
Kyllä saa nykyinen tsaari olla pojistaan ylpeä!

Äänestä

"Jo pelkkä hakaristitunnuksen pitäminen julkisella paikalla tai natsitervehdys vievät Saksassa vankeuteen"

Sen hakaristin pitää olla ilmiselvä natsi versio eikä esim. aasialainen versio. Ja silloinkin vankeusd ei kestä kauaaa, jos ollenkaan. Tekeekö aloittaja useinkin natsitervehdyksiä julkisilla paikoilla?

Äänestä

Hyvää teki teutoneille, nykysaksalaiset ovat paljon fiksumpia ja vähemmän sotahulluja kuin olivat 1930-luvun saksalaiset. Saisivat olla kiitollisia kun ihan ilmaiseksi saivat rodunjalostusta.

Äänestä
  • Eivät saaneet kovinkaan paljon. Olisit lukenut ketjun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät saaneet kovinkaan paljon. Olisit lukenut ketjun.

    Putinistit ovat roturealisteja.

    Äänestä

Tuo vuoden 1945 rodunjalostussessio potuttaa nazeja vieläkin.

Äänestä
  • Toki jättimäinen sotarikos hämmästyttää ja toki se pilasi perusteellisesti Keski-Euroopassa Puna-armeijan maineen” siksi ja sitä seuranneen 45:n vuoden miehityksen takia he ovat siellä varsin vihattuja yhä vielä!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Toki jättimäinen sotarikos hämmästyttää ja toki se pilasi perusteellisesti Keski-Euroopassa Puna-armeijan maineen” siksi ja sitä seuranneen 45:n vuoden miehityksen takia he ovat siellä varsin vihattuja yhä vielä!

    Ei raiskaus ollut mikään sotarikos.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei raiskaus ollut mikään sotarikos.

    Rikos se on ainakin Suomessa!

    Venäjällä taas parisuhdeväkivalta on täysin ’normaalia’ eikä siitä edes rangaista!

    Äänestä

  • Oliko se moraalisesti oikein?

    Äänestä

saksa pakko siemennettiin itäisillä roduilla 1945 !!
Kävi kuin pohjanmaalla ison vihan aikaan.
Siksi pohjalaiset on edelleen itäistä rotua, ja se ilmenee käytöksessä yhä vieläkin....

Nykyään Suomessakin on menossa kulttuurimarxistien agenda, turvattomuus, väestön siirroin, raiskauksin, ja tuomalla lähi-idän ja afrikan väkeä lisää, näin halutaan tuhota suomalaisuus.

Äänestä
  • ” saksa pakko siemennettiin itäisillä roduilla 1945 !!”

    Stallari elää taas tukevasti ikiomassa haavemaaimassaan!?

    Toki venäläisille 1944-1945 kelpasi kaikki naispuoliset Saksassa ikähaarukassa 4-90 vuotta mukaanlukien pakolaiset, piileskelevät juutalaiset ja jopa etniset venakot, jotka oli viety väkisin Saksaan työvelvollisina. Tiettävästi tuolloin ei ollut turvassa edes lampaat tai lehmät. Kun uhrimäärä oli 2 miljoonaa niin vain pieni osa uhreista oli lapsentekoiässä ja Saksan virkakoneisto, jolla ei ollut valtaa tai voimaa mitään estää, osasi tulla kuitenkin avuksi siten, että ei toivottujen raskausten suhteen myönnettiin erittäin vapaasti abortteja, mikä puolestaan esti lähes täysin stallarin unelmoiman ”rodunjalostuksen”!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    ” saksa pakko siemennettiin itäisillä roduilla 1945 !!”

    Todellisuudessa abortti oli Saksassa lailla kielletty.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Todellisuudessa abortti oli Saksassa lailla kielletty.

    Mutta erikseen sallittu vihollisen raiskaamille.

    Äänestä

Rodun jalostus onnistui, kun nyt saksalaiset ovat rauhan tahtoisin kansa Euroopassa.

Vielä kun maksaisivat sotakorvaukset aiheuttamistaan tuhoista.

Äänestä
  • Ei se vaan onnistunut! Saksalaiset ovat järkeviä toisin kuin venäläiset…. Ja eivät he loputtomiin maksa 80 vuoden takaisesta vaikka käsi ojossa olevia riittää!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei se vaan onnistunut! Saksalaiset ovat järkeviä toisin kuin venäläiset…. Ja eivät he loputtomiin maksa 80 vuoden takaisesta vaikka käsi ojossa olevia riittää!

    HeHe no hyvinhän se onnistui, natsiaatteet on Saksassa kuopattu!

    Eihän loputonta maksamista kukaan ole vaatimassakaan, vaan pelkästään korvauksia Saksan itsensä aiheuttamista tuhoista.

    Esim. Puola vaatii, aivan oikeutetusti 1,3 biljoonaa euroa Saksan miehityksen tuhoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    HeHe no hyvinhän se onnistui, natsiaatteet on Saksassa kuopattu!

    Eihän loputonta maksamista kukaan ole vaatimassakaan, vaan pelkästään korvauksia Saksan itsensä aiheuttamista tuhoista.

    Esim. Puola vaatii, aivan oikeutetusti 1,3 biljoonaa euroa Saksan miehityksen tuhoista.

    ” HeHe no hyvinhän se onnistui, natsiaatteet on Saksassa kuopattu!”

    ILMEISESTI VENÄJÄ ON KOKOEMASSA juuri nyt SAMAN KUIN NATSI-SAKSA JA SEKIN HAVAITSEE, ETTÄ SAA UNOHTAA OLLEENSA SUURVALTA!

    ”Eihän loputonta maksamista kukaan ole vaatimassakaan, vaan pelkästään korvauksia Saksan itsensä aiheuttamista tuhoista.”

    KORVAUKSIA MAKSETAAN sodan jälkeen eikä 80 vuotta myöhemmin! Näitä PA-muistajia löytyy kummasti varakkaan maan vierustoilta! Ylläyyäen kellään ei muisti ”parane” Venäjän suhteen kun tietää, ettei se kunnolla osaa elättää edes itseään!

    ”Esim. Puola vaatii, aivan oikeutetusti 1,3 biljoonaa euroa Saksan miehityksen tuhoista.”

    Olis vaatinut aikanaan! Kukaan ei ole niin hullu, että enää maksaa! Kreikka on toinen, joka äkistään muistikin ’jotakin’!

    "KORVAUKSIA MAKSETAAN sodan jälkeen eikä 80 vuotta myöhemmin! "

    HeHe, no sinäkö sen kuvittelet päättäväsi?

    Todellisuudessa Saksa ei ole maksanut,kuin murto-osan aiheuttamistaan tuhoista.
    Puolan vaatimukset ovat aivan oikeutettuja.

    Eikä Kreikkakaan mitään"äkisti" ole muistanut, korvausasia on ollut vireillä koko ajan sodan jälkeen.

    ” HeHe, no sinäkö sen kuvittelet päättäväsi?2

    SINÄ JA MINÄ EMME ”PÄÄTÄ” MITÄÄN! Tämä ON keskustelupalsta!

    ”Todellisuudessa Saksa ei ole maksanut,kuin murto-osan aiheuttamistaan tuhoista.
    Puolan vaatimukset ovat aivan oikeutettuja.”

    Pelkkä kuviteltu oikeutus ei riitä 80:nen vuoden jälkeen”

    ”Eikä Kreikkakaan mitään"äkisti" ole muistanut, korvausasia on ollut vireillä koko ajan sodan jälkeen.”

    Ja aina samalla menestyksellä!

    Hehe ei Saksan aiheuttamat tuhot Puolassa ole mitään kuviteltuja.

    Saksa itse esitti vaatimuksen, että EU: n tulee maksaa Ukrainan jälleenrakennus, vaikka Saksa ei korvaa edes itse aiheuttamiaan tuhoja.

    Venäjä on jo luvannut maksaa kaiken, maksoihan se Tsetseniankin jälleenrakennuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Venäjä on jo luvannut maksaa kaiken, maksoihan se Tsetseniankin jälleenrakennuksen.

    Saksa taasen ei ole luvannut maksaa Ukrainalle aiheuttamiaan tuhoja toisessa maailmansodassa.

    Suomen pitää varmaan maksaa, kun olihan siellä se suomalainen SS panttipataljoona.

    Äänestä

-----tutkijat uskovat, että noissa saksalaisnaisten raiskauksissa laitettiin samalla alulle ainakin 2 miljoonaa uutta lasta-----

Sinulla onkin reilut kertoimet luvuillesi. Tähän asti on viljelty lukuja 200 000 - 300 000.

Äänestä
  • Ja niille on useita yhteneviä lähteitä! Sinulla taas ei ole!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ja niille on useita yhteneviä lähteitä! Sinulla taas ei ole!

    Kykenetkö nimeämään edes yhden lähteen? Lienee helppoa jos niitä on kerta useita.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kykenetkö nimeämään edes yhden lähteen? Lienee helppoa jos niitä on kerta useita.

    Voin toki, jos Wikipedia kelpaa ja kielenä englanti:

    ”The exact number of German women and girls raped by Soviet troops during the war and occupation is uncertain, but western historians estimate their numbers are likely in the hundreds of thousands and possibly as many as two million.The number of babies, who came to be known as "Russian Children", born as a result is unknown. However, most rapes did not result in pregnancies, and many pregnancies did not result in the victims giving birth. Abortions were the preferred choice of rape victims, and many died as a consequence of internal injuries after being brutally violated, or due to untreated sexually transmitted diseases because of a lack of medicine or badly-performed abortions. Many women committed suicide after rape, mostly due to being unable to cope with their traumatic experience”

    Äänestä

Se likaantui jo 1600-luvulla viimeistään kun turaanisuomalaiset ja slaavilaiset ym. palkkasotilaat menivät Saksaa pitkin ja poikin pannen kaikki 2-jalkaiset kanasta tikapuihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

venäläisraiskaajat kirjoitti:

Kun Neuvostoliiton puna-armeija marsalkka Zukovin johdolla alkoi rynnätä länteen, kohti Berliiniä, kosto mielessään, niin jo Itä-Preussissa venäläissotilaat raiskasivat suunnilleen kaikki eteen sattuneet alueen naiset, 12-vuotiaista tytöistä 80-vuotiaisiin isoäiteihin. Melko iso joukko heistä oli aivan muita kuin saksalaisia, mutta sotilaat eivät tästä piitanneet. Ryöstely, hajottaminen ja joukkoraiskaukset jatkuivat aina Berliiniin saakka.

Natsi-Saksa oli aina ylpeä puhtaasta arjalaisesta rodustaan. Mutta: mikä on tämän päivän totuus puhtaasta vaaleasta arjalaisrodusta? Venäläiskenraalit ja -tutkijat uskovat, että noissa saksalaisnaisten raiskauksissa laitettiin samalla alulle ainakin 2 miljoonaa uutta lasta, joiden isä on siis venäläinen tai joku entisen Neuvostoliiton alueen asukas, vaikkapa mongolialainen.

Ei riittänyt, että venäläissotilaat polttivat talot, särkivät arvoesineet, murskasivat panssarivaunuillaan elävältä niin lapset naiset kuin vanhukset jotka pakenivat Itä-Preussista kohti länttä, vaan he vielä raiskasivat valloitetun alueen kaikki naiset.

Neukkusotilaat olivat raiskaukset tehdessään lähes aina humalassa tai muiden valloittamiensa saksalaistehtaiden kemikaaleissa, ja kun mieskunto ei kestänyt eli peli ei pelittänyt, he tekivät suutuspäissään sitten raiskauksen lasipulloilla aiheuttaen naisille vakavia tuskallisia vammoja joihin osa kuoli.

Nämä kaikki ovat itse tuossa ajassa aikoinaan eläneiden saksalaisten tiedossa. Miten he ovat jaksaneet pysytellä nöyrästi kaikki nämä vuosikymmenet hissukseen? Miksi tällaisia asioita ei edes saa opettaa saksalaiskouluissa, että oma kansa tietäisi historiansa? Jo pelkkä hakaristitunnuksen pitäminen julkisella paikalla tai natsitervehdys vievät Saksassa vankeuteen, se on ollut monen kännisen turistinkin kohtalo -uskokaa tai älkää. Kaiken huippu on maan armeija Bundeswehr; se sai vasta v.2012 luvan antaa apua mahdollisessa vakavassa maata kohtaavassa terrori-iskussa, mutta esim. väkivaltaisia mellakoita armeija ei saa edelleenkään lopetttaa; se on piirre entisten miehittäjävaltojen käskyistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu