Ruotsista ja Saksasta tuli järki Suomeen

Kyllä se on pojat niin että Ruotsista ja Saksasta tuli yli tuhat vuotta sitten järki Suomeen,sekä jonkunlaisen oikeusvaltion ainekset.

Ne Suomalaiset heimot jotka jo asuivat Suomen alueella,ei heistä olisi ollut tämän maan rakentajaksi.Kyllä sen näkee vielä tänäkin päivänä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mihin unohtui katolinen kirkko, joka hoiti keskiajalla kouluopetuksen ja lähetti lahjakkaat nuoret Keski-Euroopan yliopistoihin opiskelemaan. Sairaanhoito kuului myös kirkon tehtäviin.

Nykynuoret eivät ole perillä maamme historiasta. Kannattaisi lukea vanhoja runoja, esim, Kantelettaresta. Ensimmäisestä ristiretkestä joka tehtiin kuningas Erikin ja piispa Henrikin johdolla kertoo tämä Piispa Henrikin surmavirsi::

"Kasvoi ennen kaksi lasta
toinen kasvoi kaalimaassa
toinen Ruotsissa yleni.

Se kun kasvoi kaalimaassa
se Hämehen Heinrikki,
se kun Ruotsissa yleni
se Eirikki-kuningas.
(jne.)

Äänestä

Kyllähän se on ollut koko ajan toisin päin. Niin kauan kun on eletty aivovienti on suutautunut Suomesta Ruotsiin..! Kun suomenkieliset harrasti lauluja kansantansseja, maanviljelyä , runonkertomista niin ruotsinkieliset katsoivat Saksan puolella norjalaisten tekemää viikinkivenettä yrittäen selvittää mitä sillä tehdään..?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitos siitä kirjoitti:

Kyllä se on pojat niin että Ruotsista ja Saksasta tuli yli tuhat vuotta sitten järki Suomeen,sekä jonkunlaisen oikeusvaltion ainekset.

Ne Suomalaiset heimot jotka jo asuivat Suomen alueella,ei heistä olisi ollut tämän maan rakentajaksi.Kyllä sen näkee vielä tänäkin päivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu