Ote kirjastani

Oikeastaan voisin suositella ennemmin Kirjoittaja.fi-sivustoa, sinne voi lisäillä nimenomaan omia kirjoituksiaan ja saada erittäin asiantuntevaa palautettta melko nopeasti.

Voisin jatkaa lukemista. Teksti etenee rakenteellisesti hyvin ja loogisesti, jännitettä luodaan ym.

Pientä viilausta kieleen voisi tehdä. Ei kannata sanoa "tuntee hengästyvänsä", vaan että hengästyy, tai että mies "huomaa" käsiensä hikoavan uudelleen, vaan että ne vaan hikoavat. "Papereista vapaa" työpöytä on mieluummin tyhjä. Ei tartte sanoa, että käytti "vähintään" kaksikymmentä minuuttia kravatin valitsemisen,vaan pelkästään kaksikymmentä. Aivan pieni ongelma sinulle, teknistä näpertelyä, johon on helppo harjaantua, kun perusjutut - ne mitä noin lyhyestä tekstistä voi päätellä - ovat sinulla kunnossa.

"Lopulta Westerberg antoi periksi ja laski katseensa."

Ei Westerberg anna periksi, Westerberghän on tässä ylästatus. Ja luovuttaja on luuseri. Westerberg mieluummin antaa armoa.

Westerbergin ei myöskään kuvittelisi aloittavan keskustelua kysymyksellä. Yllämainittu syy.

Juttu luistaa kuin ammattilaisella, jatka vain samaa rataa. Tuntee hengästyvänsä on lisäinformaatiota, päählö tarkkailee itseään, en poistaisi tästä mitään.

Kaikkia kommenteista. Pitää perehtyä tuohon papereista vapaa juttuun ja konsultoida jotain kielenhuollon ammattilaista. Sellaista tosin on tarkoituskin käyttää, kunhan saan rykäistyä tämän homman kasaan.

Ja hyvä pointti tuo Westerberg antaa armoa, nimittäin sitä juuri tässä kohtauksessa hain. Pitää hioa myös tuota ilmaisua. :)

Huohhh !
Mä alan pikkuhiljaa ymmärtää miksi en voittanut siinä Pentti Saarikoski kirjoituskilpailussa.

Joo.

Tässä on insinöörimäistä pikkutarkkuutta. Tämä kai kiinnostaa lähinnä yritysmaailmamiehiä.

Mukavaa saada rakentavaa palautetta ja analyysiä, kiitos!

Kyseessä on tosiaan dekkari, jossa osa tapahtumista käsittelee pienen kunnan kunnallispoliittista valtapeliä. Nuo kliseisyydet ovat yksi niistä asioista, joita olen itsekin miettinyt. Stereotypioiden ja kliseiden kautta on helppo asettaa joku hahmo nopeasti ja muutamalla sanalla tiettyyn kategoriaan (esim. tuo makeileva ääni), mutta samalla sitä pelkää ärsyttävänsä lukijaa liikaa. No joo, tuo polttava katse on ehkä hieman överi. :)

PS. Ja olen koulutukseltani insinööri, joten kai se sitten (valitettavasti) paistaa tekstistäkin läpi.

Outoa, kun ihmisiä nimitetään sekä etu- että sukunimellä. Koko ajan. Se tekee ihmisistä epätodellisia. Näin kertoo Liisa Vatanen. Se olen minä. Nyt Liisa Vatanen sulkee tämän kirjoituksen.

ap tässä vielä hei!
Omasta mielestäni pahiten kirjoittamisessani tökkii dialogi. Tässä on siitäkin pieni näytepätkä. Olisi hienoa, jos voisitte vielä tätäkin kommentoida. Kaikki apu kelpaa.

”Mä vedin ensimmäisen kerran heroiinia, kun täytin viisitoista. Se oli syntymäpäivälahja kavereilta”, Aronen sanoi kaivaen ruttuisen tupakka-askin housujensa taskusta. Hän otti yhden tupakan ja alkoi pyöritellä sitä tottuneesti sormiensa välissä. ”Me tehtiin mitä vaan, että saatiin lisää. Kaikki kävi: automankat, kioskit, mummojen käsilaukut”, Aronen laittoi tupakan huuliensa väliin, mutta ei sytyttänyt sitä. ”Sanna sanoi mulle, ettei mun ole pakko elää sitä elämää. Se sanoi, että saduissa kaikki on mahdollista, ja mä uskoin sitä.”
”Kaunotar ja hirviö. Luin sitä tyttärelleni kun hän oli pieni”, Nieminen sanoi.
Timo Aronen nosti päänsä, kyyneleet olivat kuivuneet. Hän nyökkäsi Antin ymmärtäneen.
”Saduissa prinsessa ei koskaan kuole, tiedätkö miksi?”
Antti Nieminen ei osannut vastata.
”Koska kukaan ei tiedä mitä silloin tapahtuisi. Sellaiselle ei ole sanoja, ei sellaista voi keksiä.”
Kahvinkeitin hönkäisi.
”Sun pitää löytää se murhaaja.”
”Minä lupaan tehdä kaikkeni.”
Timo Aronen ojensi kätensä keittiön pöydän yli. Nieminen tarttui siihen, heidän katseensa kohtasivat.
”Vannotko?”
”Vannon.”
Rappukäytävään johtavalla ovella Antti Nieminen sanoi: ”Älä tee mitään harkitsematonta.”
Aronen kääntyi ympäri. Ilme oli vääntäytynyt uudelleen tuimaan, katu-uskottavaan ilmeeseen, haarniska oli puettu takaisin päälle. Tupakka hyppi ylös alas hänen sanoessaan: ”kun sä löydät sen paskiaisen, niin soita ensin mulle, säästyt paljolta paperityöltä.”

Ei dialogissa mitään ihmeempää vikaa ole, mutta sinulla ei taida olla kovin paljon kokemusta heroiinin käytöstä? Eli teksti ei uskotatvuudellaan häikäise.

Joku tuossa mainitsikin koko nimen käyttämisestä. Mitä sillä haet?

Minusta tekstisi on hyvää ja kaipaa korkeintaan pientä hiomista. Koko nimen käyttämistä minäkin välttäisin. Tosin joskus on hyvä käyttää henkilöiden koko nimeä, jotta lukijaa hahmottaa/muistaa paremmin kenestä on kyse.

Heroiinin käytön uskottavuudesta en mene sanomaan, koska tämähän on vain lyhyt näyte keskeltä tekstiä. Kokonaisuus ratkaisee. Ainahan voi huumeen vaihtaa toiseksi. Minun lapsuudessani nuoret imppasivat. Yhdessä vaiheessa oli muodissa oli kokaiini. Kai on vieläkin.

Ei ole kokemusta heroiinin käytöstä, enkä aio sellaista kokemusta hankkiakaan, työt saattaisivat kärsiä. Voitko vielä tarkentaa mitä tarkoitat tuolla uskottavuuden puutteella? Onko ongelmana kenties se, että heroiinin käyttäjä ei voisi "parantua" ja käydä normaalia keskustelua, vai mikä?

Tuo koko nimen käyttäminen: siinäpä vasta pulma. Olen ratkaissut sisäisen ongelmani tuolla tavalla, että päähenkilöistäni käytetään käytännössä aina koko nimeä, joskus toki pelkkää sukunimeä, mutta ei koskaan pelkkää etunimeä. Joitain sivuhenkilöitä puolestaan kutsutaan etunimellä läpi kirjan, joskus harvoin koko nimellä, mutta ei koskaan pelkällä sukunimellä. Miksikö?

No, olen kokeillut kaikkia tyylejä, niin etunimeä, sukunimeä kuin lempinimeäkin. Pelkkä etunimi kuulostaa omaan korvaani liian usein falskilta ja "laimealta", jos käytän vuoroin etunimeä ja sukunimeä, niin sekin vaikuttaa sekavalta eikä ole johdonmukaista. Olen siis ratkaissut "ongelmani" yllä mainitulla tavalla, jolloin tyyli läpi kirjan säilyy samana. Ärsyttääkö se lukijaa? En tiedä. Sanokaa te.

Toimittaja kirjoitti: "Tarkoitan, että heroiinin käyttäminen tuossa pätkässä on häiritsevällä tavalla kliseistä, romanttista epäuskottavalla tavalla. Sanna sanoi mulle sitä ja tätä, kyyneleet kuivuivat, se vain ei minun korvaani kuulostaa uskottavalta henkilön luonnostelulta, vaikka kuinka olisi viihdettä."

Olet oikeassa. Onhan se kliseistä ja vieläpä siirappista sellaista. Taitaa olla kliseiden ilotulista minulla koko kirja läpeensä. Pahinta on, ettei itse (kun on niin tohkeissaan) edes aina huomaa sitä. Pitänee ottaa jälleen peruutusvaihde käyttöön ja harkita useaakin kohtaa uudelleen.

Tuosta koko nimen käytöstä vielä: jännittää miten aikanaan esilukija kaartini suhtautuu tuohon koko nimen käyttöön. Itse uskon siihen, että tyyliin tottuu melko nopeasti, eikä se enää hetken kuluttua tunnu häiritsevältä. Aika näyttää...

PS. Hienoa että täältä saa perusteltua, ammattimaista palautetta. Omassa lähipiirissä ei ole kirjallisuutta taitavia henkilöitä, joiden kanssa vaihtaisi tekstejä. Kiitos vielä kerran.

Hei,
Kirja alkaa olla paketissa. Kolmas muokkauskierros on menossa. Tämän jälkeen on enää edessä loppusiivous, jonka jälkeen lähetän käsiksen NVL:n arvostelupalveluun ja annan muutamalle uskotulle esilukijalle kommentteja varten. Sen jälkeen on mietinnän paikka, riippuen kommenteista ja arvioinnista.

Tässä vielä yksi (viimeinen) näyte tekstistä. Tällä kertaa toimintakohtaus. Please, antakaa palautetta ja kommentoikaa. Olen tämän projektin kanssa ihan tosissani. Toista vuotta tätä on jo väännetty. :)

Vene alkoi kääntyä uudelleen ympäri, kohti avointa merta.
Nordlund tarttui Teemuun kaksin käsin. Teemusta tuntui, kuin olisi joutunut karhun syleilyyn. Nordlund kietoi paksut käsivartensa hänen laihan ruumiinsa ympärille. Hän yritti pyristellä vastaan, mutta käsivarret puristivat kuin lukkopihdit. Hän ei saanut ilmaa, kyljistä sinkoileva kipu oli lamaannuttava. Hänen kätensä haroivat ilmaa. Teemusta tuntui, kuin olisi kamppaillut kuristajakäärmettä vastaan. Mitä enemmän hän pyristeli, sitä tiukemmaksi ote kiristyi. Hitaasti Nordlund nousi hänen päälleen, asetti kätensä hänen kaulalleen ja puristi. Teemu yritti vetää henkeä, mutta ei ehtinyt. Silmät pullistuivat ulos kuopistaan, hiussuonet katkeilivat saaden ne verestämään. Kieli työntyi tahtomatta ulos suusta. Se tuntui elottomalta lihamöykyltä huulten välissä. Hän kuuli oman korahtelunsa. Hän muisti Harri Aallon kuolleet, turvonneet kasvot ja tiesi näyttävänsä samalta kuin Aalto minuuttia ennen kuolemaansa.

Nordlund työnsi hulluuden vääristämät kasvonsa kiinni hänen kasvoihinsa. Heidän katseensa nauliintuivat toisiinsa ja Teemu näki Nordlundin katseessa hurmioituneen kiihkon. Nordlund puhui hänelle hiljaisella, lähes hellällä äänellä: ”Katso minua silmiin,” hän sanoi. ”Haluan että katsot minua silmiin, kun kuolet.”

Sitten Nordlund höllensi otettaan. Se riitti siihen, että Teemu sai vedettyä ilmaa keuhkoihinsa. Sitten kuristusote tiukentui uudelleen.
”Tiedätkö, että ihmistä voi kuristaa tuntikausia ilman että hän kuolee?” Nordlund kysyi, vaikka tiesi ettei saisi vastausta. ”Olen lukenut, että Auschwitzissa juutalaisia kuristettiin useita päiviä. Aina välillä heidän annettiin virota, sitten kuristamista jatkettiin uudelleen.”

Nordlundin ääni muuttui raakkuvaksi nauruksi. Silmien hullu palo sai miehen näyttämään villipedolta. Teemu tunsi menettävänsä tajuntansa. Hänen suussaan maistui metallinen maku, näkökenttään ilmestyi mustia, laajenevia pisteitä, kunnes pimeys täytti koko maailman. Nordlundin nauru, ympärillä kohisevan meren ja veneen äänet loittonivat. Kipu, joka hetki sitten oli täyttänyt hänen ruumiinsa joka sopukan, oli poissa. Teemu Laine tajusi kuolevansa, mutta sillä hetkellä se tuntui helpotukselta. Sitten Nordlund hellitti uudelleen otteensa ja hän veti kouristuksenomaisesti keuhkonsa täyteen ilmaa. Hänet kirjaimellisesti vedettiin ylös pimeydestä, eikä hän hetkeen tiennyt missä oli. Hänen korvansa soivat, hajuaisti terävöityi. Hän näki Nordlundin kasvot, jotka olivat painautuneet vain kymmenen sentin päähän hänen omistaan. Miehen silmät tarkkailivat häntä uteliaina.

”Tervetuloa takaisin.” Nordlund hymyili vinoutunutta hymyään. ”Voin jatkaa tätä vaikka koko loppupäivän, jos haluat? Aion todellakin nauttia tappamisestasi. Aion maistella jokaista hetkeä, imeä sisääni jokaisen kuoleman vavahduksen ja katsoa sammuviin silmiisi.”

Nordlund antoi Teemun haukkoa henkeä muutaman kerran ja jatkoi sitten kuristamista. Teemu tiesi, että tällä kertaa Nordlund ei irrottaisi ennen kuin hän olisi hengetön. Hänen tajuntansa alkoi jälleen vaipua pimeään äänettömyyteen. Aivojen hermokimppujen sidokset repeilivät irti toisistaan. Hän tunsi olevansa vapaassa pudotuksessa – ja mustan kuilun pohjalla olisi hänen elämänsä päätepiste. Tuulen ujeltava ääni muuttui hapettomissa aivosilmukoissa musiikiksi.

Sana 'kaupunginjohtaja' ja suomalaiset nimet valitettavasti karkoittavat mut helpommin kuin mikään.

Luin nyt vasta tuon dialogin pätkän... HEI IHAN OIKEASTI! Ei miehet puhu toisilleen noin, ei todellakaan!

Pätkä tekstistäsi:
Me tehtiin mitä vaan, että saatiin lisää. Kaikki kävi: automankat, kioskit, mummojen käsilaukut”, Aronen laittoi tupakan huuliensa väliin, mutta ei sytyttänyt sitä. ”Sanna sanoi mulle, ettei mun ole pakko elää sitä elämää. Se sanoi, että saduissa kaikki on mahdollista, ja mä uskoin sitä."

Siis kukaan äijä tai edes tavallista hempeämpi mies ei puhuisi noin, jos ihan rehellisiä ollaan. Edes nainen ei puhuisi noin. Tuo kuulostaa jonkun nuorten kirjan alkumonologilta, jossa henkilö päänsä sisäisesti johdattelee lukijaa tarinaansa.

Tuo "Se sanoi, että saduissa kaikki on mahdollista, ja mä uskoin sitä" on sellaista dialogia, joka kokemattoman kirjoittajan mielestä kuulostaa kauhean hyvältä ja "dramaattiselta", mutta olen varma jos lukisit tämän viiden vuoden päästä uudelleen, sinullekin tulisi valtavan vaivaantunut olo tuollaisesta dialogista (siinä tapauksessa että kehityskäyräsi kirjoittajana olisi noususuhdanteinen ja siis kehittyisit koko ajan).

Mutta siis pointtini on, että ei noin. Tajuat sen, kun luet ääneen tuon dialogisi. Ole rehellinen, miten itse puhuisit kaverisi kanssa aiheesta. Eivät kirjan henkilöt ole sen kummempia, lukija tajuaa heti että tuollainen dialogi on feikkiä, "keksittyä" siitä puuttuu aitouden tuntu.

Ap kiittelee vastauksista. Eihän tästä palautteesta lentoon noussut – pikemminkin tuli mahalasku. Lisää pohtimisen aihetta tuli ainakin. Mutta hei, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Erityiskiitokset vielä näkinkenkäiselle, joka oli jaksanut paneutua.

Nämä tekstisi suunnat ovat luonnollisesti tyylikysymyksiä ja varmasti myös pitkän matkan makujuttuja. Minua oikeastaan eniten rassasi liiallisen informaation detaljimäärä. Hahmotin perustilanteen hyvin helposti ja hahmot erottuivat persooniltaan toisistaan, joten minua häiritsi enitse se lukijalle tyrkytetty yksityiskohtainfojen ryöpytys. Tietenkin 2. korjauskierroksella ne on helppo deletoida, ajattelin vain, että lukeminen ja kirjoittaminen ehkä ryhdittyisi, jos lukijalle annettaisiin enemmän omaa päättelytilaa.

Fiktiosi tarinamaailma, tunteet ja hahmojen teot eivät minua henkilökohtaisesti kiinnostaneet, mutta et varmaan ole siitä kiinnostunut, vaan tekstidramaturgian voimasta. Tälle genrelle on varmaan runsaasti lukijoita, varsinkin käännöskirjallisuuden puolella.

Jonkinlainen imu ja odotus tarinassa löytyvät, mikä on puhtaasti hyvä asia.

Mutta onko se odotus aavistuksen liian helposti ennakoitavissa? Pyrkisin yllättämään enemmän... ja antamaan enemmän kuvausta hahmojen pääsisäisistä liikahduksista.

Kieli ei ole kovinkaan vahvaa kaunokirjallisten keinojen käytössä, mutta kenties kerronnan eri keinot tulevat esille romaanisi muissa osioissa. Käyttökielenä juttu menettelee, mutta ehkä haluat olla kielellisesti kunnianhimoisempi esim. kielikuvissa, synonyymisanastossa ja dialogin rakenteessa. Tietynlainen selkokielisyyden periaate vie osan tekstin mahdollisesta tehokkaammasta viehätysvoimasta.

Mutta nämä ovat sinun valintojasi. Ja vain minun vaatimattomia ehdotuksiani.

Kuitenkin käsikirjoituksen myynnissä kieli, yllättävyys ja odottamattomuus kolutussakin genressä ovat jonokäsikirjoitusten ohittamisessa tärkeitä kvaliteetteja, uskoisin.

Hei. En lukenut muiden viimeisimpiä kommentteja, mutta sanon oman palautteeni. Ota huomioon tai jätä ottamatta, jos palaute ei tunnu sopivalta omaa tavoitettasi ajatellen.

Dialogi oli minusta hyvää. Dialogin luominen on yksi vaikeimpia haasteita kirjallisuudessa, mutta näytteen perusteella se sinulta luontuu! Epäuskottavuus heroiini-asiassa ei ole minusta ongelma, koska melko harvalla lukijalla on aitoa kokemusta huumemaailmasta.

Viimeisessä pätkässä häiritsi päälause töks. päälause töks. päälause töks. -rakenne. Voisit ehkä uudelleenrakentaa joitain lauseita rytmillisesti paremmin kokonaisuuteen sopiviksi.

Aiheen käsittelystä en sanoisi mitään, koska en itse harrasta tämäntyyppistä kirjallisuutta. Pidin kuitenkin tekstistä!