Aihealue ei ehkä osuvin, mutta toivon saavani asiallisia vastauksia. Olen 19-vuotias ja minulla on poikaystävä. Olemme harrastaneet seksiä suojaamattomasti muutamia kertoja. Joulukuussa kun olimme olleet juhlimassa oli yksi tälläinen kerta. Emme vieneet loppuun asti, eli mies ei siis saanut siemensyöksyä sisälleni. Otin illan jälkeen jälkiehkäisypillerin. Kuitenkin samana päivänä kuukautiseni alkoivat. Vaikuttaako se johonkin? Voinko olla tämän takia raskaana? Itse uskon että todennäköisyys on häilyvän pieni, mutta kun tästä on kulunut jo melkein pari kk, ja minulla on oireina silloin tällöin huonovointisuutta (voi tietty olla ihan normaaliakin) ja viime päivinä olen huomannut rintojeni aristavan.
Minulla oli myös noin 2-3 viikkoa sitten virtsatieninfektio, ja nyt samat kivut ovat tulleet takaisin alavatsaan ja kohtuun. Voiko nämä teidän mielestänne olla merkkejä raskaudesta vai panikoinko turhia?? Ajattelin huomenna tehdä varmuudeksi raskaustestin.. Jos ei muuta, niin saisin mielenrauhan. Kuinka luotettavia tavarataloista ostetut raskaustestit ovat? Kiitos vastauksista!!
Minulla oli myös noin 2-3 viikkoa sitten virtsatieninfektio, ja nyt samat kivut ovat tulleet takaisin alavatsaan ja kohtuun. Voiko nämä teidän mielestänne olla merkkejä raskaudesta vai panikoinko turhia?? Ajattelin huomenna tehdä varmuudeksi raskaustestin.. Jos ei muuta, niin saisin mielenrauhan. Kuinka luotettavia tavarataloista ostetut raskaustestit ovat? Kiitos vastauksista!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Testit ovat tuossa vaiheessa täysin luotettavia.
Etkö ole tehnyt je-pillerin oton jälkeen raskaustestiä kuten suositellaan, ihan pakkauksen ohjeessakin??
Jos teillä ei ole tarkoitus perustaa perhettä niin miksi ihmeessä ette käytä ehkäisyä??
"Emme vieneet loppuun asti, eli mies ei siis saanut siemensyöksyä sisälleni" Raskaus on silti mahdollinen.
Milloin viimeksi olet ollut ilman ehkäisyä yhdynnässä? Jos alle 19 vrk sitten, niin testin tulokseen ei voi luottaa.
Sen takia ei ole ehkäisypillereitä vielä, sillä äitini masentui niistä. Yritin itse käyttää niitä kun olin 17.. 2kk käytön aloittamisen jälkeen minulla oli masennus.. Lääkäri ei kirjoita minulle enää e-pilleireitä.. Laastari voisi olla toinen mahis.. Tai kierukka, mutta siihen olen liian nuori. Olimme viimeksi yhdynnässä viikko sitten. Nyt minulla on ollut monta päivää liian huono olo... Töissä olen käynyt normaalisti.
Et ole kierukan asennukseen liian nuori, itselleni esim. ensimmäinen asennettiin kun olin 17 v.
Ja ei se, ettei e-pillerit sovi sinulle poissulje sitä että käyttäisitte ehkäisyä, kondomia nyt ainakin voitte käyttää.
Tuo viikko sitten yhdyntä, oliko se suojattu vai ei?
Tee nyt ihmeessä se raskaustesti, se kertoo ainakin oletko raskautunut joulukuussa. Tai kolmisen viikkoa sitten.
Kondomi käyttöön.
Kierukkaan ei ole mitään ikärajaa. Hormonikierukka kokeillaan yleensä ensin minipillereillä, käyvätkö ne.
Kuparikierukassa ei ole hormonia. Laastarissa ja ehkäisyrenkaassakin annostelu on erilainen kuin pillerissä.
Tekemällä raskaustestin nyt, saat tietää, oletko tullut raskaaksi joskus pari kuukautta sitten.
En ole raskaana :)) Helpottunut olo. Lisäksi varasin lääkäriajan.. Pitäisi olla sellainen henkilö, jonka kanssa voimme keskustella eri ehkäisykeinoista.. :) Kondomia pääosin olemme käyttäneetkin.. Poikaystävälläni vain on keskivertoa suurempi.. Ei se tietenkään ole syy, onhan niitä eri kokoisia.. Mutta yleensä se menee meillä joka tapauksessa rikki :D Ja uskokaa tai älkää, olemme yrittäneet haalia haltuumme isoinpia mitä suomen markkinoilta saapi..
Mutta ehkä ongelmat ratkeaa, nyt kun ei ole paniikkia onko raskaana ja kun on gyne/naisyleislääkäri/ehkäisyneuvojalle aika :) Kiitos teille.
Oliko se viikko sitten ollut yhdyntä suojattu vai ei? Milloin olette yleensäkin viimeksi olleet ilman ehkäisyä yhdynnässä?
Jos alle 19 vrk sitten, niin et voi luottaa tuohon testin negatulokseen-
Jos olette olleet viimeksi viikko sitten yhdynnässä, niin voit olla raskaana. Se raskaus ei vielä näy tuossa testissä. Pitää olla lähes kolme viikkoa edellisestä yhdynnästä, ennen kuin voi varmasti tietää.
Ilmeisesti te ette osaa käyttää kondomia, jos teiltä on useampi kondomi mennyt rikki.
miksi aina kaikkien vastanneiden pitää jollakin tavalla haukkua ja moittia toisia? toiset on huolissaan niin yhet vastaa että kanttii pitää housut jalassa ku on noin tyhmä....siis tässä kukaan ei vastannu niin mutta mulle on kerran vastattu. ohjeistamalla ihminen oppii ei haukkujen kautta. ja tommoset moittimiset vaan masentaa. Oikeasti tuolla tavalla voi sammuttaa toisen seksuaalisuuden.
ja varmasti viestin laittanut tietää kyllä että nyt on tullu tehtyä aika iso virhe. Hän vain kaipaa apua aiheeseensa. eihän se terkkarikaan toista vastaanotollaan hauku. haluaisitteko että teitä haukuttaisiin samalla tavalla.