Olin juuri täysi-ikäistynyt ja ostanut kämpän, pian tämän jälkeen vapunaatto ja soittelin seuraavalle viikolle sähkömiehet tekemään pari pikku operaatiota päivällä ennen kuin lähdin hiukkasen juhlimaan.
Oli tullut pidettyä vähän nenänvalkaisukuuria ja ilta oli todella kostea joten tuli otettua yksi kovimmista varmaan juopoteista ikinä kun viuna meni hattuun kuin metrihalko, tuli bongattua uusi "vappuheilakin" vanhan luokkakaverin muodossa ja pian tämän jälkeen filmi poikki.
Seuraava havahtuminen siihen että kuului koputusta ovelta. Nousin ihan skarpisti ylös, olin vielä kurkkaavinani peiliin että juu kuosi on ok ja aukaisin oven todeten että onpas kaunis päivä jo valjennut.
Totesin oletetusti edelleen aika tokkuraisilla aivoillani että jaahas, äkkiäpäs ne sähkömiehet tulivat kun oven takana seisoi pari haalariherraa, asiallisesti pidin ovea auki ja kohteliaasti totesin firmassa olevan kiitettävän nopean palvelun plus pyysin käymään peremmälle.
Toinen haalarimiehistä totesi räjähtäen melkomoiseen nauruun että "tää on tän vapun paras", ja toinen myös nauruaan pidätellen totesi lauseen joka hyvin oletettavasta melkoisesta promillemäärästä huolimatta on jäänyt ikuisesti mieleen.
"Niin anteeksi nyt että näin herraa yksiössään aamutuimaan vaivaamme mutta me emme ole sähköyhtiöstä, olemme vähän toisesta firmasta ja herra nukkuu vähän sellaisessa paikassa että vaikka vappu onkin niin pitää nyt kyllä heräillä".
Vähän aloin ympärilleni katsella ja silloin kolahti että ei jukolauta, en näemmä ollut ihan kotioasti päässyt vaan kämpäkseni pikaisesti olettamani paikka oli puhelinkoppi keskellä kaupunkia. Siinä meni kyllä hiukkasen sanattoman noloksi mutta poliisit leppoisasti totesivat että juu jos lähdettäisiin nyt heidän matkaansa.
Eipä siinä muuta kuin maijaa kohti joka oli vieressä parkissa kun ykskaks tuli mieleen että ei helkkari niin mulla oli muuten aika varmasti tämä vappuheila mukana tähän asti. Kohteliaasti vielä poliisillekin sanoin että pitäs varmaan kurkata ettei tässä jossain lähellä nuku ketään sellaista naispuolista jonka ulkonäöstä en kyllä osaa äkkiseltään nyt sanoa mitään.
Toinen poliisi edelleen naureskellen katseli ympärilleen totesi että ei kyllä ketään tässä ole näkynyt että on varmaan todennut että jätetään herra nukkumaan kun niin suloisen viattomasti olin jalat ylöspäin vetänyt sikeitä että eivät hekään meinanneet saada hereille.
Nauroi kuitenkin että no katsotaas nyt sitten vielä täältä olohuoneesta jos tuo äsköinen kerran oli makuuhuone, avaten kopin vieressä olevan paperinkeräyslaatikon. Luulin että nauraminen oli saavuttanut poliisisedillä jo huippupisteensä mutta näin ei ollut, siellähän tämä vappulöytökin sitten nukkui suloisesti paperilaatikossa ja luulin että nauramisesta ei tule loppua ollenkaan enää.
No, ei kun likka ylös laatikosta ja pieni kurkkaus että on ihan ok, tämän jälkeen molemmille kehoitus astua tulevaan kulkupeliin. Yllätys tosin oli suuri kun totesivat tämän olleen kyllä niin huippuhomma jo että eivät enää mihinkään putkaan lähde viemään, että jos molemmat yksimielisesti samaan osoitteeseen suostuvat jäämään niin sanokaa mihin heitetään. No, kyyti kotiovelle asti tuli ja oikein saattaminen että varmasti pääsi sisälle asti.
Pari päivää kyllä meni hyvin heikossa hiljaiselossa molemmilla ja itseasiassa meni kyllä vähän kauemmin että kehtasi naamaa näyttää aivan jokapaikassa. Tekstiviesteistä ja soitoista sai päätellä että joku oli vielä nähnytkin koko homman, soittoa ja viestiä tuli niin työpaikalta kuin muustakin tuttavapiiristä. Ja kuulee vieläkin, eritoten vappuna.
No, onhan se kiva että jonkun jäljen jättää itsestään elämään, nurkilla kuulemma poliisille on kyseistä laatikosta ja puhelinkopista tullut vakioilmaisu, "tarviipa tarkastaa makuu -ja olohuonekin taas". Onhan se kiva että jotenkin jää mielikuviin elämään, kai...
Pari vuotta sitten vappuna
6
3772
Vastaukset
- trulli
...toi oli kyllä elämäni huonoin lukemani tarina.
Ekkö yhtään parempaa keksiny ?!?
Eli olit juuri täyttäny 18, Ok.
"Kuulu oven koputusta, nousit ylös, kurkkasit peiliin (pärstä ok), aukasit oven, hmmm...kaunis ilma, ovella oli haalariherrat (eli siis ne sähkömiehet)"...mutta olitki PUHELINKOPISSA, ja ovella oli poliisit!
Ensinnäki, jos sä näit peilistä ittes ja kunnossa olevan pärstäs, ni kyllä sä olisit nähny POLIISIMIEHET!
Toisena, aukasit oven, kaunis ilma...eiköhän se valjenneen päivän nää puhelinkopissa jo ilman oven aukasuaki!
Kolmanneks, PUHELINKOPISSA EI OLE PEILIÄ!
Neljänneksi, suloisen viattomasti olit jalat ylöspäin vetänyt sikeitä, mutta heräsit kuitenki skarpisti ylös...eikö yhtään tuntunu paikka ahtaalta?
Voisin jatkaa vielä näitä sun hyviä kohtia, mutta eiköhän noi riittäny!
IDIOOTTI!- KIKI
EN MÄ NIN HYVIN OSAA ENGLANTII SUOMESKI KÄÄNTÄÄNN
- Sari
Pari kertaa kosteina opiskeluaikoina itse puhelinkoppiin sammahtaneena voin sanoa että kyllä sitä tarpeeksi jurrissa jääneenä on aika kuutamolla herätessä. Eipä tuossa tarinassa mitään niin ihmeellistä.
Jos olet 3 promillen kumarassa edelleen niin äkkiä sitä pomppaa pystyyn ja on olevinaan ihan jossain muualla. Tuosta nyt käy selvästi ilmi että kirjoittajahan aivan tokkurassa ollessaan ns. oli olevinaan kotona kurkkasi kopin lasiin aivojen kertoen tuolla hetkellä katsovansa kotona peiliin.
Voin kertoa että itsellenikin on käynyt niin että oli ihan tunnekin kotonaolosta kun myös poliisi tuli ulos hakemaan ja aloin vielä mekastaa että mua ei kotoani syyttömänä viedä minnekään, tuollalailla vaan tullaan sisään. Itse en muuten päässyt kotiovelle vaan pahnoille kyllä vietiin uinumaan:)
Nämä ovat sellaisia asioita että ennen kuin on itse kokenut tilanteen niin ei oikein edes usko miten huuruinen pää joskus voi toimia. Tosin näitäpä nyt ei niin tarvitsekaan kokea mutta tekevälle sattuu. Pää tarpeeksi sekaisin tapahtuu kummempiakin juttuja. - mikko
Sari kirjoitti:
Pari kertaa kosteina opiskeluaikoina itse puhelinkoppiin sammahtaneena voin sanoa että kyllä sitä tarpeeksi jurrissa jääneenä on aika kuutamolla herätessä. Eipä tuossa tarinassa mitään niin ihmeellistä.
Jos olet 3 promillen kumarassa edelleen niin äkkiä sitä pomppaa pystyyn ja on olevinaan ihan jossain muualla. Tuosta nyt käy selvästi ilmi että kirjoittajahan aivan tokkurassa ollessaan ns. oli olevinaan kotona kurkkasi kopin lasiin aivojen kertoen tuolla hetkellä katsovansa kotona peiliin.
Voin kertoa että itsellenikin on käynyt niin että oli ihan tunnekin kotonaolosta kun myös poliisi tuli ulos hakemaan ja aloin vielä mekastaa että mua ei kotoani syyttömänä viedä minnekään, tuollalailla vaan tullaan sisään. Itse en muuten päässyt kotiovelle vaan pahnoille kyllä vietiin uinumaan:)
Nämä ovat sellaisia asioita että ennen kuin on itse kokenut tilanteen niin ei oikein edes usko miten huuruinen pää joskus voi toimia. Tosin näitäpä nyt ei niin tarvitsekaan kokea mutta tekevälle sattuu. Pää tarpeeksi sekaisin tapahtuu kummempiakin juttuja.Mun mielestä se oli tajuttoman hyvä juttu, enkä hetkeäkään epäillyt sen todenperäisyyttä. Vittu ihme ruikuttajia.
- Hauska
Heräsin auton takapenkiltä keskeltä peltoa - tai ainakin luulin niin. Kesähelle oli ja lämpöä miljoona astetta (ihmetyttää jälkeenpäin etten ollut saanut mitään lämpöhalvausta).
Aukaisin oven ja sen verran näin ympärilleni että:"Jumalauta, ny ollaan jossain maatalon pellolla."
Ja ei muuta kuin oksentamaan suolet pihalle.
Siinä oksentaessani huomasin jonkin jättiläisen seisovan vierelläni - ainakin siltä se näytti kun toinen puoli minusta oli autossa ja naamavärkki millin päässä maasta. Jättiläinen osoittautui kaverin äidiksi joka oli tullut katsomaan mitä möykkää pihalta kuuluu (tosissaan oksentaminen voi olla kovaäänistä puuhaa.)
Loppujen lopuksi totesin että olin naapurin pihalla, melkein ojassa (siksi korkea ruohikko) ja olin oksennellut muutaman tovin sunnuntaiaamuna tienvarressa jossa yleensä kulkee "kunnon" kansalaisia päiväkävelyillään.
Uskon toki että joku voi sammua puhelinkoppiin ja herätä luullen olevansa kotona.
Aikaa tästä on. Ja silloin nuoruuden reippaina vuosina tuli muutaman kerran herättyä milloin mistäkin. - sou
Hyvä juttu =) hauska.... kylläpä sitä voi joskus aika sekasin olla ettei sinänsä mitään ihmeellistä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380