Näyttää siltä ettei ihmiset vieläkään tajua,

mihin heitä ollaan, heidän omalla luvallaan, valitsemiensa ja valtuuttamisensa, erinimisiä eri puolueita / pimeyden puolta edustavien, kaikille hyväksi Jumalan Sanan VASTAISESTI toimivien, = saatanaa palvelevien toimesta ja valtuutuksilla / luvilla viemässä ja johtamassa…

Ei siitäkään huolimatta että nämä SYYSTÄ (kaikki vääryys) kaikille hyväksi Jumalan Sanan / Lain vastaisuuksista pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamukset on näin raskaita ja valtavan suuri lukuisia. Joista pahemmista ja suuremmista tapauksista ja asioista ja edessä olevista uhkaavistakin, tiedotus välineet, ym. tahot, päivittäin kautta maailman varoitukseksi ja valistukseksi väärään vaaralliseen suuntaan menosta ja kulkeutumisesta, uutisoi ja puhuu.

Siitä vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja monenlaisiksi, toisilleen / itselleenkin tuomioksi, onnettomuuksiksi ja kärsimyksiksi koituneista ja yhä pahemmin koituvasti, muista ja muusta niin väliä itsekkäästi / epäoikeuden mukaisesti, = vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta elämisen, toimimisen ja vaikuttamisen touhujen ja politiikan SYYSTÄ johtuen.

Kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan, = Laillisen Oikeuden mukaisen, tälle pahan vallassa olevalle maailman / kansakuntien, tuomiokseen / onnettomuuksikseen ja sodikseen / tuhokseen toimivalle maailman touhulle ja politiikalle rinnakkaisen, Laillisesti toimivan vaihtoehdon puolesta puhuva.
778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ennen kirjoituksissasi oli viittaus johonkin sivustoon, jota suosittelit.? Saattoi olla kuninkaansoturit tai sen suuntaiseen. Kuulutko vielä heihin? Oletko vielä apostoli?

Äänestä
  • Niin viittasin, silloin oli sen niminen keskustelu foorumi, johon kerääntyi enimmäkseen minin Apostoli nimimerkin keskustelun aloituseksi avauksia, ei vain ollut niistä kiakille hyväksi Jumalan seurakunnna ja Hänen valtakunta asioista asiallisesti ja rakentavasti keskutelemista kiinnostuneita. Ja siksi sen keskustelufoorimin laittaja ja ylläpitäja poisti kaikki aloitukseni ja sulki koko keskustelufoorumin.

    Tuo mitä olen, mihin tehtävään kutsuttu ja valittu, pitäisi kyllä ilmetä noista laittamistani aloitusviesteistä. Ei ole vielä muita tullut vastaan. Jotka olisi kutsuttu vastaavaan tehtävään.

    Äänestä

  • missä mennään?!... kirjoitti:

    Niin viittasin, silloin oli sen niminen keskustelu foorumi, johon kerääntyi enimmäkseen minin Apostoli nimimerkin keskustelun aloituseksi avauksia, ei vain ollut niistä kiakille hyväksi Jumalan seurakunnna ja Hänen valtakunta asioista asiallisesti ja rakentavasti keskutelemista kiinnostuneita. Ja siksi sen keskustelufoorimin laittaja ja ylläpitäja poisti kaikki aloitukseni ja sulki koko keskustelufoorumin.

    Tuo mitä olen, mihin tehtävään kutsuttu ja valittu, pitäisi kyllä ilmetä noista laittamistani aloitusviesteistä. Ei ole vielä muita tullut vastaan. Jotka olisi kutsuttu vastaavaan tehtävään.

    Viittaatko laillisesti toimivalla vaihtoehdolla Kristukseen?

    Äänestä

  • Voi1 kirjoitti:

    Viittaatko laillisesti toimivalla vaihtoehdolla Kristukseen?

    Kyllä, sitä kaikille hyväksi Laillistahan on ja voi ainoastaan olla Jumalan Sanan, = Raamatun UT. Krisytuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien opetusten ja ohjeiden mukainen. = Kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaista. Sitä, ei mitään pahaa eikä värää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan Luvallista, Ihan sen kaikille hyväksi olevan Lain / Laillisuuden täyttymystä, sitä Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaista.

    Äänestä

Näyttää siltä, että en tajua kirjoituksestasi mitään.

Äänestä

Näyttää siltä että täälläkin kaikki väki soihdut sammunena edeleenki nukkuu!! Vaikka herätykseksi ääni on pitänyt jo kauan monerlla eritavalla ääntä että olisi pitänyt kuulua kaikkiaalla, ja anakin uskovien se huomata ja tunnistaa siksi.

Äänestä

ymmärrettävästi että missä mennään? Älä/elä/eläke/äläkä/eläkä/munkkirinkeli kerro/selitä/kirjoita/tarinoi/puhu/jahkaa/toistele/hiihtele/kaahaa/huuhaile noin/tuolla tavoin monisanaisesti/sekavasti/huuhailevasti/pitkästi/pätkästi/tilulilulei/kukkuluuruu/vaihtoehtoisesti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä mennään?!... kirjoitti:

mihin heitä ollaan, heidän omalla luvallaan, valitsemiensa ja valtuuttamisensa, erinimisiä eri puolueita / pimeyden puolta edustavien, kaikille hyväksi Jumalan Sanan VASTAISESTI toimivien, = saatanaa palvelevien toimesta ja valtuutuksilla / luvilla viemässä ja johtamassa…

Ei siitäkään huolimatta että nämä SYYSTÄ (kaikki vääryys) kaikille hyväksi Jumalan Sanan / Lain vastaisuuksista pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamukset on näin raskaita ja valtavan suuri lukuisia. Joista pahemmista ja suuremmista tapauksista ja asioista ja edessä olevista uhkaavistakin, tiedotus välineet, ym. tahot, päivittäin kautta maailman varoitukseksi ja valistukseksi väärään vaaralliseen suuntaan menosta ja kulkeutumisesta, uutisoi ja puhuu.

Siitä vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja monenlaisiksi, toisilleen / itselleenkin tuomioksi, onnettomuuksiksi ja kärsimyksiksi koituneista ja yhä pahemmin koituvasti, muista ja muusta niin väliä itsekkäästi / epäoikeuden mukaisesti, = vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta elämisen, toimimisen ja vaikuttamisen touhujen ja politiikan SYYSTÄ johtuen.

Kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan, = Laillisen Oikeuden mukaisen, tälle pahan vallassa olevalle maailman / kansakuntien, tuomiokseen / onnettomuuksikseen ja sodikseen / tuhokseen toimivalle maailman touhulle ja politiikalle rinnakkaisen, Laillisesti toimivan vaihtoehdon puolesta puhuva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu