Papin viha

Monessako seurakunnassa toimii miesten toiminta ja keskustelupiiri?

miestenoma kirjoitti:

Monessako seurakunnassa toimii miesten toiminta ja keskustelupiiri?

En tiedä toimiiko yhdessäkään. Mutta tästäkin voi kysyä MIKSI. Miksi miehet eivät sitten perusta omaa piiriä? Mikä tai kuka heitä siitä estää?

Ei pidä paikkaansa. Kokemusta on. Hyvä, kun edes kiitoksen saa.

No ei tarkoita vaan sellaisia vaaleanpunaisissa päiväunissa eleleviä naisihmisiä jotka sitten kiukkuuvat papeille kun asiat joita omassa päässä on ei toteudukkaan oikeasti tai jotka on muuten vähän eksyneet terveestä mentaliteetista.

Ei nähdä todellisuutta oikein, ei edes haluta nähdä.Löllötellään sitten omassa maailmassa itsepäisesti.
Sitten oireillaan ennenkaikkea muille ihmisille kun ei saada mitä halutaan.Ja se mitä muut haluaisivat on yksi lysti.

Vaikeita ihmisiä, mentaali keissejä.

-------------------- kirjoitti:

No ei tarkoita vaan sellaisia vaaleanpunaisissa päiväunissa eleleviä naisihmisiä jotka sitten kiukkuuvat papeille kun asiat joita omassa päässä on ei toteudukkaan oikeasti tai jotka on muuten vähän eksyneet terveestä mentaliteetista.

Ei nähdä todellisuutta oikein, ei edes haluta nähdä.Löllötellään sitten omassa maailmassa itsepäisesti.
Sitten oireillaan ennenkaikkea muille ihmisille kun ei saada mitä halutaan.Ja se mitä muut haluaisivat on yksi lysti.

Vaikeita ihmisiä, mentaali keissejä.

Taidat tarkoittaa sitä, että joku nainen ihastuu pappiin? Ortodoksinainen varmasti tietää ja ymmärtää, että esimerkiksi selibaatin valinnut pappi ei voi alkaa mihinkään suhteeseen hänen kanssaan. Jos ei tiedä, niin tästä asiasta voi suoraan, mutta hienotunteisesti, kertoa. Naimisissa oleva pappi taas voi sanoa, että on naimisissa, ja kunnioittaa avioliiton sakramenttia.

Jos tästä joku alkaa kiukutella, niin sellaisen voi sitten jättää omaan arvoonsa.

Mietin onko näitä pohtiva henkilö vielä hyvin nuori? Papin on tärkeää olla herkkä, mutta tietyllä tapaa varmasti elämä tuo eteen tällaisia tilanteita, joihin suhtautuminen vaatii elämänkokemusta ja jämäkkyyttäkin. Näistä reaktioista ei pidä masentua. En muuten usko, että sellaista seurakuntaa onkaan, jossa kaikki jäsenet ovat pappiin tyytyväisiä. Ikävä kyllä me raadolliset ihmiset osaamme joskus olla aika erimielisiä.

keskiikänenvaan kirjoitti:

Taidat tarkoittaa sitä, että joku nainen ihastuu pappiin? Ortodoksinainen varmasti tietää ja ymmärtää, että esimerkiksi selibaatin valinnut pappi ei voi alkaa mihinkään suhteeseen hänen kanssaan. Jos ei tiedä, niin tästä asiasta voi suoraan, mutta hienotunteisesti, kertoa. Naimisissa oleva pappi taas voi sanoa, että on naimisissa, ja kunnioittaa avioliiton sakramenttia.

Jos tästä joku alkaa kiukutella, niin sellaisen voi sitten jättää omaan arvoonsa.

Mietin onko näitä pohtiva henkilö vielä hyvin nuori? Papin on tärkeää olla herkkä, mutta tietyllä tapaa varmasti elämä tuo eteen tällaisia tilanteita, joihin suhtautuminen vaatii elämänkokemusta ja jämäkkyyttäkin. Näistä reaktioista ei pidä masentua. En muuten usko, että sellaista seurakuntaa onkaan, jossa kaikki jäsenet ovat pappiin tyytyväisiä. Ikävä kyllä me raadolliset ihmiset osaamme joskus olla aika erimielisiä.

Kyseessä ei ole varmaankaan nuori jos on jo lapsenlapsiakin.

Ei mielenterveysongelmaiset ymmärrä realiteetteja eikä sitä mikä on sopivaa.

Esimerkiksi jos on epävakaa persoonallisuus apua haetaan juuri sillä hetkellä mistä sitä nopeimmin saadaan.Ja mitä se apu on mitä tahansa kunhan saa tavata jonkun, puhua jollekkin, kertoa samat asiat jotka katumuksesta huolimatta pyörivät edelleenkin ja taas ja taas mielessä.Ei niiden tarvitse olla hengellisiä ihan vain arkielämän toimintaan liittyviä jotka aikuinen ihminen normaalisti hallitsisi.Ihmisuhdeasiat.

Ei mielenterveyspotilas ymmärrä vaikka hänelle sanoisi kuinka monta kertaa tahansa että näin ja näin sieltä saa apua taikka miten asiat olisi.Hän palaa aina vaan samalle astialle samoine ongelmineen.

Ei heitä pysty muut parantamaan.Heidän oma korvienväli on oikosulussa.Ajattelumallit, toimintamallit, poikkeavat normaalista siksi normaalielämä ei onnistu.

Luullaan että muualta ja toisilta ihmisiltä tulee joku pelastus.

Moni mielenterveyspotilas hakee sosiaalista seuraa uskonnoista.Ihmiset ovat rakastavia, tuomita ei saa.Se on yksi väylä kun muut väylät on ihmisuhteissa yms. käyty loppuun.Pappi ei voi kieltäytyä ottamasta vastaan.

Tälläinnen ihminen kuuluisi mielenterveydenhoidon palvelun pariin.

Pitäisi pitää näistäkin asioista ihan kunnon iltama jossa puhuisi psykiatri psykologi ja pappi ja seurakunta kuuntelisi.Siinä voisi käydä kohdittain mitä hoita amikäkin instanssi ja aamunkoittoon artikkeli kyseisestä asiasta.

Miten kirkko suhtautuu mt-asioihin ja miten kirkko asiaa tai sielua hoitaa.Missä vaiheessa tulee kyseeseen mt- hoito omassa yksikössään.Miten auttaa läheisiä jaksamaan ja miten läheisten tulisi huomioida mt-ongelmainen.

Ja kaikkein tärkeintä ohjeistus papeille miten toimia tälläisten kanssa!

En suinkaan väitä että tämä olisi avainratkaisu.Monesti ongelmaiset kieltävät ongelman eivätkä havaitse sitä itse koska on se oma maailma missä eletään ja useimmiten näiden ihmisten mielestä se ympäristö on väärässä.


Ei ole suuri eikä vaikea asia järjestää seurakunnissa vuosittain tälläinen luento.Ihan vaikka inhimillisen hyvinvoinnin vuoksi yhteisössä.

keskiikänenvaan kirjoitti:

Taidat tarkoittaa sitä, että joku nainen ihastuu pappiin? Ortodoksinainen varmasti tietää ja ymmärtää, että esimerkiksi selibaatin valinnut pappi ei voi alkaa mihinkään suhteeseen hänen kanssaan. Jos ei tiedä, niin tästä asiasta voi suoraan, mutta hienotunteisesti, kertoa. Naimisissa oleva pappi taas voi sanoa, että on naimisissa, ja kunnioittaa avioliiton sakramenttia.

Jos tästä joku alkaa kiukutella, niin sellaisen voi sitten jättää omaan arvoonsa.

Mietin onko näitä pohtiva henkilö vielä hyvin nuori? Papin on tärkeää olla herkkä, mutta tietyllä tapaa varmasti elämä tuo eteen tällaisia tilanteita, joihin suhtautuminen vaatii elämänkokemusta ja jämäkkyyttäkin. Näistä reaktioista ei pidä masentua. En muuten usko, että sellaista seurakuntaa onkaan, jossa kaikki jäsenet ovat pappiin tyytyväisiä. Ikävä kyllä me raadolliset ihmiset osaamme joskus olla aika erimielisiä.

Voiko maailmassa elävä ei srk-töissä oleva nainen tehdä selibaattilupausta vai voiko sellaiseen elämään vain lipua itsekseen jos sen oikeaksi tuntee itselleen?

Onko maallikon ns. selibaatilla yleensä mitään kirkollista merkitystä.Taitaa olla ihan omaa hupia.

dkufhpgor8e ty ovlgj kirjoitti:

Kyseessä ei ole varmaankaan nuori jos on jo lapsenlapsiakin.

Ei mielenterveysongelmaiset ymmärrä realiteetteja eikä sitä mikä on sopivaa.

Esimerkiksi jos on epävakaa persoonallisuus apua haetaan juuri sillä hetkellä mistä sitä nopeimmin saadaan.Ja mitä se apu on mitä tahansa kunhan saa tavata jonkun, puhua jollekkin, kertoa samat asiat jotka katumuksesta huolimatta pyörivät edelleenkin ja taas ja taas mielessä.Ei niiden tarvitse olla hengellisiä ihan vain arkielämän toimintaan liittyviä jotka aikuinen ihminen normaalisti hallitsisi.Ihmisuhdeasiat.

Ei mielenterveyspotilas ymmärrä vaikka hänelle sanoisi kuinka monta kertaa tahansa että näin ja näin sieltä saa apua taikka miten asiat olisi.Hän palaa aina vaan samalle astialle samoine ongelmineen.

Ei heitä pysty muut parantamaan.Heidän oma korvienväli on oikosulussa.Ajattelumallit, toimintamallit, poikkeavat normaalista siksi normaalielämä ei onnistu.

Luullaan että muualta ja toisilta ihmisiltä tulee joku pelastus.

Moni mielenterveyspotilas hakee sosiaalista seuraa uskonnoista.Ihmiset ovat rakastavia, tuomita ei saa.Se on yksi väylä kun muut väylät on ihmisuhteissa yms. käyty loppuun.Pappi ei voi kieltäytyä ottamasta vastaan.

Tälläinnen ihminen kuuluisi mielenterveydenhoidon palvelun pariin.

Pitäisi pitää näistäkin asioista ihan kunnon iltama jossa puhuisi psykiatri psykologi ja pappi ja seurakunta kuuntelisi.Siinä voisi käydä kohdittain mitä hoita amikäkin instanssi ja aamunkoittoon artikkeli kyseisestä asiasta.

Miten kirkko suhtautuu mt-asioihin ja miten kirkko asiaa tai sielua hoitaa.Missä vaiheessa tulee kyseeseen mt- hoito omassa yksikössään.Miten auttaa läheisiä jaksamaan ja miten läheisten tulisi huomioida mt-ongelmainen.

Ja kaikkein tärkeintä ohjeistus papeille miten toimia tälläisten kanssa!

En suinkaan väitä että tämä olisi avainratkaisu.Monesti ongelmaiset kieltävät ongelman eivätkä havaitse sitä itse koska on se oma maailma missä eletään ja useimmiten näiden ihmisten mielestä se ympäristö on väärässä.


Ei ole suuri eikä vaikea asia järjestää seurakunnissa vuosittain tälläinen luento.Ihan vaikka inhimillisen hyvinvoinnin vuoksi yhteisössä.

Miten täällä ruoditaan jonkun isoäidin asioita. Hävytöntä!

Sielunhoito ei ole psygiatranpalvelupiste. Pappien kyvyt eivät siihen riitä. Näin ollen eikö näitä keskusteluja voisi käydä muualla?