Mikä voisi olla epäurheilijamaisempaa kuin vaatia toisten poistamista kokonaan kisoista, kuten norjalaiset sankoin joukoin suomalaisille tekivät _omissa_ talvikisoissaan ?
Täysin vailla urheiluhenkeä oleva teko osoitti norjalaisille ominaista fasismiaa, epätervettä kansallistunnetta, jota he mielellään osoittavat ympäriinsä liput kädessä, meluisassa, muita vastaan olevassa joukossa, kävelemällä - vaikkei ole mitään sotaa, he parhaansa mukaan sellaista tahtovat huutamalla voitto on meidän, jo viikinkiajoilta asti norjalaiset ovat vihanneet rauhallisuutta, ystävällisyyttä, jota esim. heidän hävittämänsä, ryöstämänsä luostarit osoittivat. Ruotsalaistenkin boikottiuhon takana oli sama asia, mutta vähän paremmalla äänensävyllä. Kaikki urheilijat käyttävät dopingia, rahattomat halpaa paskaa josta jää kiinni.
Norjalaisille on turha esittää rauhan sanomaa, jota olympialaiset pyrkivät esittämään. Heidät tulisi sulkea kisoista pois.
Norjalaiset tulisi sulkea pois
4
275
Vastaukset
- olympialaisista
Suomalaiset aikoinaan pakotettiin asumaan metsiin muista erilleen, kuolemaan pakkaseen ja karhujen ruoaksi. Eristäminen on norjalaisille yhä hupia siinä missä lasten murhaaminen viikinkiaikaan.
- Jafu
Ne Olympialaiset alko jo eikä norskeja enää voi häätää takasin kotivuonon perukkaan.
- aivan
ai kaikki urheilijat käyttävät aineita.Pääsin käsitykseen,että Suomalaiset käyttävät"halpaa paskaa"onko paskasta apua urheilussa ja onko sen käyttö kielletty.Kyllä kai on kielletty koska siitä jää kiinni.Pitäisi käyttää kalliimpaa paskaa,josta ei jäisi kiinni...
- Ressu
Lievää uhkaileminen vielä on sen rinnalla, että oikeasti suljetaan kisojen ulkopuolelle.
Bulgarialaiset suljettiin kisoista viime vuosikymmenellä doping-käryjen ja doping-epäilysten vuoksi.
Pelkkä puhe ei riittänyt. Siinä taisi amerikkalaiset olla taustalla puhumassa "oman puhtaan urheilunsa" puolesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283