Mikäs vika totuudessa

oli?

8

590

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vm -38

      Samanlaista aihetta käsittele Gillo Pontecorvon ohjaama "Kapo" (1960). Siinä juutalaistytöstä tulee keskitysleirin vartija, natsien apulainen. Näitä tapauksia todella on ollut. Juutalaiset vihasivat heitä ja natsit luultavasti halveksivat. He olivat joutuneet mielettömään tilanteeseen, eikä tavanomaisesta ajattelusta ja totutuista periaatteista enää ollut apua. Voimme vain kauhistella.

      • AHH

        Ihmisluontoako, joka todella pyrkii suojelemaan omaa henkiriepuaan ja selviytymään. Tosipaikka kun tulee, niin periaatteet unohtuvat.

        Se on niin inhimillistä ja on mielestäni hurskastelua väittää, "etten minä ainakaan olisi.."


    • kysyä?

      MiSsä määrin massatuhoamiset olisivat onnistuneet JOS juutalaiset olisivat nousseet sitä vastaan? Ongelma oli tietty, että kaikissa niissä maissa, joissa juutalaisia ja mustalaisia oli, kantaväestö ei pitänyt heistä.

      Puolimiljoonaa juutalaista, mustalaista ja muuta 'tarpeetonta' siirretiin Unkarista tuhottaviksi muistakseni 56 päivässä. Sehän EI olisi onnistunut ilman kantaväestön mukana olemista. Ei sitten millään.

      JUUTALAISISTA JA MUSTALAISISTA EI PIDETTY EIKÄ PIDETÄ VIELÄKÄÄN.

      • niin

        Nyt samat vollottajat ulvovat, kun Israel puolustaa itseään. Niin tai näin, rupusakki valittaa.


      • hertha

        Jos tietyistä kansanryhmistä ei "pidetä", onko se mikään syy (tai lieventävä asianhaara) syrjiä heitä, viedä heiltä ihmisoikeudet ja suorastaan tuhota heitä?


      • Totuus
        niin kirjoitti:

        Nyt samat vollottajat ulvovat, kun Israel puolustaa itseään. Niin tai näin, rupusakki valittaa.

        Juutalais-siirtolaisten Palestiinaan perustama juutalaisvaltio.

        Voin hyväksyä Israelin JOS siellä toteutetaan:
        1. Paluuoikeudet palestiinalaisväestölle
        2. siirtolaispalestiinalaisia otetaan alueelle siinä kuin juutalaissiirtolaisia.
        3. ...


      • niin
        Totuus kirjoitti:

        Juutalais-siirtolaisten Palestiinaan perustama juutalaisvaltio.

        Voin hyväksyä Israelin JOS siellä toteutetaan:
        1. Paluuoikeudet palestiinalaisväestölle
        2. siirtolaispalestiinalaisia otetaan alueelle siinä kuin juutalaissiirtolaisia.
        3. ...

        Pseudo=näennäinen. Näennäinen valtio on siis voittanut monta sotaa arabeja vastaan. Entä jos Israel olisikin todellinen niin miten sitten kävisi? Israel pärjää ilman hyväksymistäsikin.

        Palestiinalaisarabeilla pitäisi todellakin olla paluuoikeus Jordaniaan. Heitähän on paljon muuttanut Jordan-joen länsipuolelle sen jälkeen kun juutalaiset alkoivat muuttaa alueelle ja kehittää maataan, joka arabiaikana oli retuperällä . Valmis pöytä kelpaa arabeille oikein hyvin.


    • yks

      Nykyiset juutalaiset on varmaankin sonderkommandojen jälkeläisiä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe