Nyt tuli asuntolainaan kulumaksu lisäksi

Danske-pankki käy vain röyhkeämmäksi.
Lainaan oli lisätty kuukausittainen kulumaksu 1,5 euroa.
Röyhkeää tässä on se, että asiasta ei ole ennakkoon ilmoitettu mitään. Asiakaspalvelusta ei taideta juuri välittää. No, saan lainan maksettua loppuun 3 vuodessa, joten eivät paljoa siitä kostu.
3171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä joudun maksamaan Nordea Rahoitukselle tilinhoitomaksua joustoluotosta 5 egee per kuukausi.

Äänestä

Joudut siis maksamaan (tämän päivän hintatason mukaan) 18 euroa per vuosi eli 54 euroa pankkipalvelumaksuja, joihin et arvannut varautua ja joita ei olltu silloin, kun nostit lainan vuonna 1.

Monen ihmisen ongelma on, että he kiinnittävät huomiota lillukanvarsiin. Laske piruttas mitä maksat pankille marginaalia sen kolmen vuoden aikana.

Palvelumaksujen korotuksista ilmoitetaan aina etukäteen ja ainakin mun pankkini laittaa hinnaston muutoksesta vielä asiakasviestin nettipankkiin.

Äänestä

harmittavat, mutta pitää tietenkin avioida kokonaisuutta. Eikös pankeilla ole ns. pakettihinnoittelua, joka on kokonaishinta tilinkäytöstä? Jos on aikoinaan onnistunut neuvottelemaan edullisen lainamarginaalitason, niin sehän sitten tuo laskennallista säästöä pankkikuluihin. Itse ymmärrän pankkienkin tilannetta - eihän liikeyritys voi hakata kiveen hinnastojaan useiksi vuosiksi. Niiden tarkoitushan on tuottaa voittoa.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


petey kirjoitti:

Danske-pankki käy vain röyhkeämmäksi.
Lainaan oli lisätty kuukausittainen kulumaksu 1,5 euroa.
Röyhkeää tässä on se, että asiasta ei ole ennakkoon ilmoitettu mitään. Asiakaspalvelusta ei taideta juuri välittää. No, saan lainan maksettua loppuun 3 vuodessa, joten eivät paljoa siitä kostu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu