Espanjassakin seuraavat Suomen kaatumista

mm. espanja.org -sivustollaan kirjoittavat:
"Muuten uutta korruptioskandaalia pukkaa päivittäin, mutta eläkeläisenä kannattaa enemmän olla huolissaan koska Käteinen ja Urpilainen ajavat Suomen konkurssiin ja eläkkeiden maksu loppuu sitten siihen."

ja mitenkä Espanjassa kuohuu:
"tulevaisuus on hämárán peitossa, tunnelin päässá ei ainakaan vielä pilkota valoa. Ja että mikä on kallistunut - ainakin junaliput, vaikka renfe aven lippuja halventaakin. ja kaasu ja vesi ja tupakka ja ruoka. Arvonlisáveron korotuksen takia suurimmaksi osaksi. Ja tietenkin polttoaineet, ne ovat kallistuneet hirveásti koska öljy-yhtiöiden pitáä kompensoida kulutuksen laskusta johtunut tulojen aleneminen.

Eläkeläistá odottaa táállä aika mukava sää, tänään 24 ja aurinkoista. Ja edullisempi ruoka ja asunnot, vielä toistaiseksi toimiva terveydenhuolto.

Mutta eihän tiedä mitá muutoksia on tulossa. Nyt on paljastunut hirmuinen kupru hallitsevan puolueen sisällä ja itse pááministerikin on ilmeisesti laittomuuksiin sotkeutunut. Eilisen páivän aikana netissä allekirjoitti 350.000 ihmistá vaatimuksen pááministerin erosta. Ja kuningashuoneen sisálläkin on yhtá sun toista, kuninkaan vávy joutuu syytettyjen penkille ja saattaapa sinne joutua muitakin korkea-arvoisia, vaikka kovasti asiaa koetetaan hyssytellá..."

Isot Pojat, siis huomattavasti minua viisaammat, varautuvat kaikenaikaa taustalla hiljaa tulevaan crashiin. Sitä ei vain taviksille kerrota. Iso-Britannialla on jo suunnitelmat euron hajoamisen varalta olleet 1,5 vuotta valmiit ja Cameronin viimeaikainen ulostulo kertoo, että poliittiset irtopisteet keräillään varmana pidetyllä euron hajoamisella. Ruotsin keskuspankki päätti joulukuussa nostaa ulkomaisten, ei-euromääräisten valuuttojensa reservivarantoa. Syytä ei kerrottu...mutta ei tarvitse olla nero tajutakseen miksi sinänsä kallista reservivarantoa korotellaan nyt. Saksan keskuspankki siirtää mm. kultaa takaisin maailmalta Saksan holveihin jne. Kaikkialla Euroopassa on salaa käynnissä varautuminen systeemicrashiin. Toivottavasti Suomessakin.

Kataisen hallitusten aikana homma on lähtenyt lapasesta aivan täydellisesti....ja Suomea ollaan kovaa vauhtia viemässä Kreikan tilaan. Joka kolmas Suomen valtion budjetissa pyörivä euro on lainattua nykyään!

******

PERÄÄN HEITÄNKIN ETTÄ ALKAKAAPA IPU:ssa kosia ulkomailla asuvia maamme kansalaisia mukaan lopettamaan kotimaan putsaus ja tosiaankin, rahojen syytäminen muille maille, joissa eliitti on kähminyt rahat. Suomen eliitti asuu nykyään mielummin vaikkapa Virossa maksaen veronsa sinne, kuin Suomessa, kuten tämän päivän Iltalehti kertoo.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kreikan tiellä ollaan...

Tässä lisää luettavaa ja lukekaa blogien kommentitkin:
http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114803-eu-liittovaltio-ja-suomi-sata-ja-kymppi
http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131350-irtisanoudun-yhteisista-eurooppalaista-arvoista

Jos liittovaltio toteutuu täydellisenä meille tulee velkojen yhteisvastuullistamisen myötä suomen nykyisen noin 80 miljardin euron velan päälle lisää vastattavaa 100 miljardia, eli kokonaisvelkamäärä kasvaa 180 miljardiin euroon ja lisäksi joudumme siirtämään jokainen tuleva vuosi 10 miljardia euroa etelään... Jos ei ole talouskasvua, niin se tarkoittaa oman talouden pyörittämiseen tarvittavan lisävelan lisäksi sen 10 miljardia solidaarisuusvelan ottoa etelän maiden hyväksi.

Jotta näitä velkoja voidaan maksaa, joudutaan verot nostamaan pilviin ja samalla lopettamaan tuntemamme kaltainen suomalainen yhteiskunta.
Kaikki julkiset palvelut siis ajetaan alas = sairaalat, terveyskeskukset, vanhainkodit lopetetaan, koulut muuttuvat maksullisiksi, työeläkkeet lakkautetaan jne.

Äänestä

Niin se on espanjan eläkeläisenkin palattava sitten suomeen kärvistelemään takuueläkkeelle, kun työeläkkeiden maksut lopetetaan. Takuueläke tehtiin todennäköisesti juuri tätä tulevaa varten. Voidaan koko kansa laittaa sitten sille, kun työeläkkeisiin ei enää ole varaa.

Äänestä
  • Eikös kansaneläke lopu ensimmäisenä kun valtio menee konkkaan? Ratkaisu on sitten ilmeisesti Suomen liittäminen Venäjään,jollei IPU ehdi nousta ennen valtaan.

    Äänestä

  • ipuvanhus kirjoitti:

    Eikös kansaneläke lopu ensimmäisenä kun valtio menee konkkaan? Ratkaisu on sitten ilmeisesti Suomen liittäminen Venäjään,jollei IPU ehdi nousta ennen valtaan.

    Suomen AAA-luokituksen vakuutena on työeläkerahastoihin talletettu varallisuus.
    Kun velat kasvavat ja ne lankeavat maksuun, aletaan noita vakuuksia purkaa.

    Kansaneläke saattaa mennä samaan syssyyn, mutta tämä uusi takuueläke tehtiin viime hallituskaudella kansaneläkkeestä erilliseksi järjestelmäksi.
    Monet ihmettelivät tuolloin, että eikö kansaneläkettä vain voisi kasvattaa niin että sen taso riittäisi, mutta syynä lienee ollut tulevaisuuden muutokset, jotka näillä meidän johtavilla poliitikoilla lienevät olleet tiedossaan jo tuolloin.
    Tämä selittäisi erillisen takuueläkejärjestelmän luomisen. Sen piiriin voitaisi sitten siirtää koko kurjistettu kansanosa, myös ne työeläkeläiset joiden eläke on joko leikattu tai lakkautettu kokonaan.

    Äänestä

  • eläkeläinen minäkin kirjoitti:

    Kannattaa lukea tämä Olli Pusan (entinen KEVA:n vakuutusmatemaatikko) blogaus ja sille annetut kommentitkin: http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115944-euro-tuhoaa-suomalaisten-elakkeet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katainen kumoon kirjoitti:

mm. espanja.org -sivustollaan kirjoittavat:
"Muuten uutta korruptioskandaalia pukkaa päivittäin, mutta eläkeläisenä kannattaa enemmän olla huolissaan koska Käteinen ja Urpilainen ajavat Suomen konkurssiin ja eläkkeiden maksu loppuu sitten siihen."

ja mitenkä Espanjassa kuohuu:
"tulevaisuus on hämárán peitossa, tunnelin päässá ei ainakaan vielä pilkota valoa. Ja että mikä on kallistunut - ainakin junaliput, vaikka renfe aven lippuja halventaakin. ja kaasu ja vesi ja tupakka ja ruoka. Arvonlisáveron korotuksen takia suurimmaksi osaksi. Ja tietenkin polttoaineet, ne ovat kallistuneet hirveásti koska öljy-yhtiöiden pitáä kompensoida kulutuksen laskusta johtunut tulojen aleneminen.

Eläkeläistá odottaa táállä aika mukava sää, tänään 24 ja aurinkoista. Ja edullisempi ruoka ja asunnot, vielä toistaiseksi toimiva terveydenhuolto.

Mutta eihän tiedä mitá muutoksia on tulossa. Nyt on paljastunut hirmuinen kupru hallitsevan puolueen sisällä ja itse pááministerikin on ilmeisesti laittomuuksiin sotkeutunut. Eilisen páivän aikana netissä allekirjoitti 350.000 ihmistá vaatimuksen pááministerin erosta. Ja kuningashuoneen sisálläkin on yhtá sun toista, kuninkaan vávy joutuu syytettyjen penkille ja saattaapa sinne joutua muitakin korkea-arvoisia, vaikka kovasti asiaa koetetaan hyssytellá..."

Isot Pojat, siis huomattavasti minua viisaammat, varautuvat kaikenaikaa taustalla hiljaa tulevaan crashiin. Sitä ei vain taviksille kerrota. Iso-Britannialla on jo suunnitelmat euron hajoamisen varalta olleet 1,5 vuotta valmiit ja Cameronin viimeaikainen ulostulo kertoo, että poliittiset irtopisteet keräillään varmana pidetyllä euron hajoamisella. Ruotsin keskuspankki päätti joulukuussa nostaa ulkomaisten, ei-euromääräisten valuuttojensa reservivarantoa. Syytä ei kerrottu...mutta ei tarvitse olla nero tajutakseen miksi sinänsä kallista reservivarantoa korotellaan nyt. Saksan keskuspankki siirtää mm. kultaa takaisin maailmalta Saksan holveihin jne. Kaikkialla Euroopassa on salaa käynnissä varautuminen systeemicrashiin. Toivottavasti Suomessakin.

Kataisen hallitusten aikana homma on lähtenyt lapasesta aivan täydellisesti....ja Suomea ollaan kovaa vauhtia viemässä Kreikan tilaan. Joka kolmas Suomen valtion budjetissa pyörivä euro on lainattua nykyään!

******

PERÄÄN HEITÄNKIN ETTÄ ALKAKAAPA IPU:ssa kosia ulkomailla asuvia maamme kansalaisia mukaan lopettamaan kotimaan putsaus ja tosiaankin, rahojen syytäminen muille maille, joissa eliitti on kähminyt rahat. Suomen eliitti asuu nykyään mielummin vaikkapa Virossa maksaen veronsa sinne, kuin Suomessa, kuten tämän päivän Iltalehti kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu