SIPILÄN PUHE KUIN UKKOSENJYRINÄÄ,

Keskusta esittää realistista vaihtoehtoa valtiontalouden tasapainottamiseksi ja valtionvelan kääntämiseksi laskuun. Keskustan menosääntö-mallissa velkasuhde taittuu ja tulot ja menot ovat tasapainossa vajaassa kymmenessä vuodessa maltillisenkin talouskasvun oloissa.
Puheenjohtaja Juha Sipilä esitteli keskustan ajattelumallia Suomen selviytymisohjelmaksi lauantaina Helsingissä alkaneilla puolueensa politiikkapäivillä.
2265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jos meillä ei olis tuollainen hallitus, kuin mitä se nyt on, niin ihmisillä ei olisi huolta huomisesta. Ei näe tämä ikäluokka sitä päivää, että olot muuttuisivat enää yhtä hyviksi, kuin ne ovat vielä edelisen hallituskauden aikana olleet. Nyt rosvotaan ihmisiltä kaikki omaisuus varsinaisille ökyrosvoille. Toki nuo nykyhallituspolitiikot myöskin osansa siitä kakusta saavat, ei kai ne muuten olis maatamme tuhontilaan saattaneet.
Aina kun demarit ja Kokoomus pääsevät samaan hallitukseen, niin köyhien määrä lisääntyy, ja entiset köyhät joutuvat entistäkin ahtaamalle.
Nyt kun Vasemmistoliittokin on osoittaunut pelkäksi SAK/demareiden huutolaispojiksi, ilman minkäänlaista itsemäärämisoikeutta, niin voidaan katsoa, että maassamme harjoitetaan täysin oikeistolaista politiikkaa.
Toki siellä on viherporvarit, jotka sitä kautta vaikeuttaa ihmisten elämää ja nostaa rajusti köyhien elinkustannuksia myöskin, joten tuo hallitus olisi mitä pikimmin saatava nurin.
Demut kun sais hallituksesta ulos, niin sekin jo olisi vähävaraisille jonkinlainen pelastus.
En tiedä onko ihmiset jo niin turhautuneita rosvopolitikoihin, etteivät välitä enää miten asiat etenee. Tuota se tietää kun rosvot ja ketkut saavat vallan, että ihmiset orjuutetaan, ja alistetaan vaille ihmisarvoista elämää.

Jos minä vielä viitsin vaivautua vaaliuurnalle, niin Keskustaa äänestänen.
Persut ovat jotensakin ihme puliveivareita, ja demut täysiä valehtelevia pelkkää omaa etuaan tavoittelevia ketkuja, joten valinta on tehtävä Kokoomuksen ja Keskustan kesken.

Ei nouse aurinko koskaan kohdallani siitä suunnasta, että demareita äänestäisin, kyllähän ihmisellä nyt senverran pitää itsesuojeluvaistoa oleman, jos ei satu olemaan ökyrikas.

Sipilä vaikuttaa aivan tolkun ukolta, kunhan nyt pääsee alkukankeudestaan.

No jos ihan totuuden sanoo, niin kuka helkutin hullu vielä olettaa, että maamme "kansaedustajilla" on hevonkaan perseen vertaa sanomista siihen, miten varsinaiset ökyrosvot määrää tehtäväksi.

Ainakin jos demuja menee äänestämään, niin sehän on kuin kusisi itseään suoraan silmään.

Äänestä
  • johtaa suomea

    Äänestä

  • kuka, kirjoitti:

    johtaa suomea

    vähän epäselvää nyt kun kukaan ei halua !

    Äänestä

  • Se on kirjoitti:

    vähän epäselvää nyt kun kukaan ei halua !

    ja osaa..

    Äänestä

Sipilän ajama liittovaltiomalli ei eroa demarien vastaavasta.
Eduskuntavaaleihin asetetaan ehdokkaaksi ainoastaan
liittovaltiomieliset tyypit

Äänestä
  • Kepu oli 8 vuotta pääministeripuolue, miksi he eivät silloin tehneet muuta kuin lisäsivät hurjasti velkaa. Silloin oli hyvä mahdollisuus muuttaa elämää paremmaksi.

    Äänestä

  • leikkipuolue kirjoitti:

    Kepu oli 8 vuotta pääministeripuolue, miksi he eivät silloin tehneet muuta kuin lisäsivät hurjasti velkaa. Silloin oli hyvä mahdollisuus muuttaa elämää paremmaksi.

    Muutti ne.

    Pitääkö alkkaa linkittää?

    Sinunlaiset onn aina hävinneet keskustelusta kun laitettu muutama linkki tänne:D

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Muutti ne.

    Pitääkö alkkaa linkittää?

    Sinunlaiset onn aina hävinneet keskustelusta kun laitettu muutama linkki tänne:D

    Täällä muten kirjoittelee yksi Pressiclubissa jäsenenä oleva toimittaja.

    Kommentit on täysin yksi yhteen Pressiclubissa ja tällä palstalla. Sama. Kestavastainen mantra. Tämä toimittaja leikkii Pressiclubin "aivoja".

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Muutti ne.

    Pitääkö alkkaa linkittää?

    Sinunlaiset onn aina hävinneet keskustelusta kun laitettu muutama linkki tänne:D

    Linkitä ihmeessä ja laita velkamäärän nousut myös ja miten se on vaikuttanut nykyiseen taloustilanteeseen.

    Äänestä

  • populisti puolue kirjoitti:

    Linkitä ihmeessä ja laita velkamäärän nousut myös ja miten se on vaikuttanut nykyiseen taloustilanteeseen.

    huomioon yleislakon uhka ?

    Äänestä

Minkähän takia Sipilälle naureskellaan selän takana?

Äänestä
  • moista havainnut, miksi noin luulet ?

    Äänestä

  • En ole kirjoitti:

    moista havainnut, miksi noin luulet ?

    oliko luulo

    julmuni

    Äänestä

Rinne istui valmiiseen pöytään..

Äänestä

Niin mitäs porukkaa se oli joilla oli kauluslaatoissa tupla-salamat ja kärnäsivät ympäriinsä-

Äänestä

Siinä jyrinässä menivät äänestäjätkin - hienoa!

Äänestä
  • Minkäs teet, rajat on auki ja pysyvät,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

Arabica kaffelaatu paras

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SUOMELLE ! kirjoitti:

Keskusta esittää realistista vaihtoehtoa valtiontalouden tasapainottamiseksi ja valtionvelan kääntämiseksi laskuun. Keskustan menosääntö-mallissa velkasuhde taittuu ja tulot ja menot ovat tasapainossa vajaassa kymmenessä vuodessa maltillisenkin talouskasvun oloissa.
Puheenjohtaja Juha Sipilä esitteli keskustan ajattelumallia Suomen selviytymisohjelmaksi lauantaina Helsingissä alkaneilla puolueensa politiikkapäivillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu