menetinkö ihoni alkoholille?

tuuliajolla555

Morjesta kaikki.
Sellaista olen tässä pohtinut jo pitkään että saako vielä 28-vuotiaana parannettua ihoa niin että saa peitettyä elettyä elämää vai onko tulos tullut jäädäkseen?

Olen siis mies, vallan komeaksikin ja hyvä-ihoiseksi kehuttu, ennenkun kaikki meni pieleen. 4 vuotta sitten tuli ero vakavasta suhteesta, paikkakunnan muutos ja muutenkin uudet kuviot. Viimeset 4vuotta on tullut sitten urakalla poltettua tupakkaa, syötyä roskaruokaa ja pahiten dokattua aika rankalla kädellä.

Painon saa pois, siitä ei ole huolta, ylimäärästä kun ei ole kertynyt kuin jotain 15kg mutta eniten olen huolissani ihostani. Se on osittain kuivahko ja puimuinen ja osittain rasvainen eli sekaiho. Välillä mustapäät ja ihohuokoset ovat valtavia..jopa vanhempani sanoivat syksyllä että on tuo sun elämäntyylisi ruvennut näkymään iholla..

Eli neljässä vuodessa olen vanhentunut 10v kasvoista neljän sijaan. Okei tajuan että en tässä iässä voi näyttää enää 24 vuotiaalta mutta saanko hoidettua ihoani kuntoon että edes näyttäisin ikäiseltäni tai ikäistäni paljon nuoremmalta mitä näytin ennen elämän raiteilta luistumista?

Meneekö se niin että jos ihoa ei saa enää nuorennettua MUTTA jos elän siivosti tästä eteenpäin niin en vanhene seuraavaan 10v vuoteen kun nyt näytän 10v vanhemmalta?
Onneksi painon saa alas ja tukka ei ole lähtemässä, sentään.

Mitenkäs nämä vanhemiset ja elämäntavat menee, voiko saada siis vuosia takas jos hoitaa ihoa ja juo paljon vettä jne?

60

4551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuorekas "täti"

      Kyllä se dokaamisen vähentäminen ja roskaruoan vaihto terveellisempään liikunta tekee hyvää ja muuttaa koko olemustasi nuoremmaksi.Käy vaikka kosmetologilla ja osta hyviä tuotteita ihonpuhdistukseen ja hoitoon.Myös ihotautilääkärin antamat laserhoidot ja tca-kuorinnat saa ihosi hehkumaan,.Olen itse hoitanut ihoani ja yritän liikkua ja juoda vettä.Alkoa vain kohtuudella enkä polta tupakkaa.Mua ei haittaa vaikka mua luullaan nuoremmaksi .

      • MasseVasse

        Liikunta on tietysti ihan hyväksi. Muttei ensiapuna, kuten ei kosmetologin hoitokaan. Jos ei satu olee Ihan hyvä siinä hommassa.


      • Katso keskustelut
        MasseVasse kirjoitti:

        Liikunta on tietysti ihan hyväksi. Muttei ensiapuna, kuten ei kosmetologin hoitokaan. Jos ei satu olee Ihan hyvä siinä hommassa.

        Tuolta saat vinkit ihosi pelastamiseen.

        http://www.julkkikset.fi/


      • asdsadsadasdas

        Sanotaan että iholla on muisti. Ihan sama missä elämänvaiheessa juot paljon (joka vkloppukin riittää) niin iho vanhenee jossakin vaiheessa radikaalisti vaikka lopettaisikin juomisen.


      • enkkui
        asdsadsadasdas kirjoitti:

        Sanotaan että iholla on muisti. Ihan sama missä elämänvaiheessa juot paljon (joka vkloppukin riittää) niin iho vanhenee jossakin vaiheessa radikaalisti vaikka lopettaisikin juomisen.

        huvittava ap. löydä elämä.


    • hcflHL

      Kunnon lenkkeilyä ulkoilmassa niin kummasti iho kiittää, auttoi ainakin omaa ukkoani vastaavassa tilanteessa. Tsemppiä!

    • kylläsesiitä

      Ruokavalio liikunta tekee ihmeitä. Voitpahan siihen vielä ostaa purkin biotiinia päivittäiseen naposteluun.

      • keskonen

        Pakko kommentoida . ei se liikunta ja vedenjuoti sitä vanhenemista estä !! itse olen 32 ja vielä kuin 20v en toki juo enkä polta mutta syön mitä sattuu en voi sietää liikuntaa , autolla ajan jokapaikkaan .olen silti laiha. se on geenit jotka sen määrää ei se mitä teet ! toki joku rasvapurkki voi hetkellisesti auttaa mut vanheneminen ei tule yksin ...


      • Väärää tietoa
        keskonen kirjoitti:

        Pakko kommentoida . ei se liikunta ja vedenjuoti sitä vanhenemista estä !! itse olen 32 ja vielä kuin 20v en toki juo enkä polta mutta syön mitä sattuu en voi sietää liikuntaa , autolla ajan jokapaikkaan .olen silti laiha. se on geenit jotka sen määrää ei se mitä teet ! toki joku rasvapurkki voi hetkellisesti auttaa mut vanheneminen ei tule yksin ...

        Höpön löpön, tätisein. Mikään ei estä vanhenemista, kaikki vanhenevat joka päivä -> viikko -> kuukausi -> vuosi ... lisää. Mutta siihen, miten vanhenee, ihminen voi ITSE vaikuttaa ravintorikkaalla ruualla, säännöllisellä liikunnalla ja riittävällä unella. Ja ihan geeneistä riippumatta.

        Jos sinä et tunne vanhenemisen oireita vielä, niin odotapa parikymmentä vuotta tekemättä mitään ... No, enpä kerrokaan. Mutta sen voin, että itseäni ei vielä nelikymppisenäkään painanut ikä eikä mikään, siitä on jo aika kauan, eikä paina vieläkään. Ehkäpä siksi, että osaan, tiedän ja taidan, geenit ovat mitä ovat, mutta mulla on niihin hyvä vaikutus.


      • Oho !
        Väärää tietoa kirjoitti:

        Höpön löpön, tätisein. Mikään ei estä vanhenemista, kaikki vanhenevat joka päivä -> viikko -> kuukausi -> vuosi ... lisää. Mutta siihen, miten vanhenee, ihminen voi ITSE vaikuttaa ravintorikkaalla ruualla, säännöllisellä liikunnalla ja riittävällä unella. Ja ihan geeneistä riippumatta.

        Jos sinä et tunne vanhenemisen oireita vielä, niin odotapa parikymmentä vuotta tekemättä mitään ... No, enpä kerrokaan. Mutta sen voin, että itseäni ei vielä nelikymppisenäkään painanut ikä eikä mikään, siitä on jo aika kauan, eikä paina vieläkään. Ehkäpä siksi, että osaan, tiedän ja taidan, geenit ovat mitä ovat, mutta mulla on niihin hyvä vaikutus.

        Siis nm. tarkoittaa: "keskosella" on väärää tietoa.


    • FairyTale

      Itselläni oli lapsena ja jopa murrosikäisenä hehkuva, ihana iho jossa korkeintaan muutama irtofinni silloin tällöin. Nyt ruusufinni on pilannut ihoni täysin. Iho punoittaa ja välillä finnejä on runsaastikin. Olen myös lihonut järkyttävän paljon, murrosiässä olin 162 cm ja 52 kg ja nyt olen 166 cm ja pahimmillani olen painanut 124,9 kg! Miksi näin järkyttävät muutokset? Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja osittain syynä on se, että psykoottinen masennus ja mielialan vaihtelut sekä lääkitys ovat syötättäneet ja olen syönyt itseni järkyttäväksi ja psykoosissa makaa vain sängyn pohjalla jolloin ei kykene liikkumaankaan ainakaan ulkona. Toivon sinulle tsemppiä ja voimia. Elämäntilanteen muutokset ovat varmasti olleet rankkoja. Itse elän avioerokriisissä parastaikaa. Mieheni on ollut niin ihana, ettei koskaan ole sanonut pahasti ulkonäöstäni, muttei jaksa enää seurata sairauttani sivusta vaan tuska on liian suurta. Jospa Sinua lohduttaisi se että voisi olla pahemminkin niinkuin minulla? Ruokavalio ja liikunta sekä positiivinen elämänasenne tekevät usein ihmeitä.

      • lekurit kiinasta

        se johtuu niistä paskoista lääkkeistä mitä ne määrää,lihoin itse 30kg hetkessä vaikka se oli minulle määrätty kipukynnyksen nostoon mutta oli masennuslääke triptyl 50mg jonka suurin sivuvaikutus on lihominen,lääkäri moitti minua lihomisesta mutta kun itse luin netistä lääkkeestä niin lopetin sen siihen ja 20kg hävis heti,aineenvaihdunta hidastuu niin paljon kaikissa noissa masennus ja muissa vastaavissa lääkkeissä joita lääkärit määrävät innossain kaikkeen mahdolliseen ja kaikki tutut ketkä niitä käyttävät turpoavat muodottomiksi möykyiksi vaikkeivat söisi mitään ja eivät määrää toimivia benzoja koska joku voi jäädä riippuvaiseksi,mitä sitten jos vaiva on ikuinen ja joutuu kuitenkin sitten jotainn toimimatonta lääkettä käyttämään josta saa vaan sivuvaikutukset riesaksi ja vaiva jatkuu,kunnallinen sairaanhoito on niin syvältä mutta mitä köyhä voi tehdä?


      • Karakas
        lekurit kiinasta kirjoitti:

        se johtuu niistä paskoista lääkkeistä mitä ne määrää,lihoin itse 30kg hetkessä vaikka se oli minulle määrätty kipukynnyksen nostoon mutta oli masennuslääke triptyl 50mg jonka suurin sivuvaikutus on lihominen,lääkäri moitti minua lihomisesta mutta kun itse luin netistä lääkkeestä niin lopetin sen siihen ja 20kg hävis heti,aineenvaihdunta hidastuu niin paljon kaikissa noissa masennus ja muissa vastaavissa lääkkeissä joita lääkärit määrävät innossain kaikkeen mahdolliseen ja kaikki tutut ketkä niitä käyttävät turpoavat muodottomiksi möykyiksi vaikkeivat söisi mitään ja eivät määrää toimivia benzoja koska joku voi jäädä riippuvaiseksi,mitä sitten jos vaiva on ikuinen ja joutuu kuitenkin sitten jotainn toimimatonta lääkettä käyttämään josta saa vaan sivuvaikutukset riesaksi ja vaiva jatkuu,kunnallinen sairaanhoito on niin syvältä mutta mitä köyhä voi tehdä?

        Itsekin joudun syömään masennuksen vuoksi Triptylia ja sitten vielä escitalopramia ja en kyllä ole lihonut yhtään. Minä otan itseäni niskasta kiinni ja lenkkeilen lähes päivittäin ja lisäksi ruokavalioni on hyvä. Jos antaa periksi masennukselle, niin se vie kyllä mennessään. Ei kannata jäädä täysin sängyn vangiksi. Tosin minulla ei ole kuin keskivaikea masennus, joten voimavaroja on vielä sen verran jäljellä, että jaksan liikkua. Vai johtuisiko se juuri siitä, että liikun joka tapauksessa vaikka tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle. Ja muistakaa se terveellinen ruokavalio ja viinakset pois ;)


      • Et sanonut minkä ikäinen olet, mutta voin vaan kuvitella miten vaikealta on tuntunut sairastua tuommoiseen ja käydä kaikkea tuota läpi :-(

        Sitä pitää niin itsestäänselvänä sellaistakin asiaa kuin hyvää ihoa... Ittelläni oli nuorempana ihan järkyttävä akne ja atopia, siis iho irtosi laattoina naamasta ja kuivui korpuksi muualta.
        Nyt kolmekymppisenä iho on hyvä, joku hassu näppy siellä täällä joskus, mutta ei mitään sellaista kuin ennen. Silti muistan sen ja olen todella kiitollinen että tällä hetkellä tilanne on tämä.

        Sulle paljon jaksamista sinne FairyTale, toivon että kevään myötä mieli piristyy ja voit paremmin X


      • FairyTale
        lil_boy kirjoitti:

        Et sanonut minkä ikäinen olet, mutta voin vaan kuvitella miten vaikealta on tuntunut sairastua tuommoiseen ja käydä kaikkea tuota läpi :-(

        Sitä pitää niin itsestäänselvänä sellaistakin asiaa kuin hyvää ihoa... Ittelläni oli nuorempana ihan järkyttävä akne ja atopia, siis iho irtosi laattoina naamasta ja kuivui korpuksi muualta.
        Nyt kolmekymppisenä iho on hyvä, joku hassu näppy siellä täällä joskus, mutta ei mitään sellaista kuin ennen. Silti muistan sen ja olen todella kiitollinen että tällä hetkellä tilanne on tämä.

        Sulle paljon jaksamista sinne FairyTale, toivon että kevään myötä mieli piristyy ja voit paremmin X

        Kiitos ihanan rohkaisevasta viestistäsi! Mieli piristyy aina välillä ja välillä voin paremmin, välillä huonommin. Olen 37v joten keski-ikäinen ainakin jo... Ihanaa että ihosi on nyt hyvä. Varmasti osaat olla kiitollinen kun muistat mitä nuorempana koit.

        Ihania kevätpäiviä Sinulle ja kaikille muillekin! :)


    • Stadin kundi

      muutat sukupuolista suuntaustasi ja alat gaymieheksi jotka käyttävät spermanaamioita ja diettaavat kilpaa, kuivatut sontanaamiotkin on taas tulleet muotiin ja siksi he näyttävätkin heteroita poikamaisimmilta kun kierrättävät kaikki kehon eritteet ja panna puksuttelevat orgioissa kaikki yöt niin kilotkin karisee ja syövät vaan rehuja et sillei hei.

      • Hanki elämä!

        Jo seitsemän vuotta sitten heitit noita paskajuttuja tänne ja vieläkään et ole ymmärtänyt lopettaa?


    • MasseVasse

      Kauppamiehet kävi kimppuun... Kannattaa juoda paljon vettä. Siis sitä, mikä tulee hanasta.

    • lepidefdf

      Menetit. Sinun tulisi nyt kyllä hävetä. Vodka ei ole ratkaisu. Häpeä. Hyi. Murr. Snif. Snow. Surku. Tor.

    • MUMMO9

      KAUNEUSHOITOLASSA VOI KÄYDÄ MIEHETKIN , IHON PUHDISTUKSESSA YM. HOITOA JA OHJEITA,

    • Toinen kärsijä

      Tsemppiä ja halaus sinulle FairyTale!

      • FairyTale

        Kiitos kaunis :) , samoin Sinulle! Ilahduin todella viestistäsi!


    • Kimmo..

      Mäkin suosittelen juomaan vettä rutkasti. Ei hirveitä määriä kerralla, mutta vaikka vesipullo aina matkassa ja ottaa siitä huikkaa. Vesi voitelee, tekee ihmeitä keholle. 70% meistä on kuitenkin vettä ja sen öljyn pitää kokoajan vaihtua. Itse olen ryypänny ja polttanut melkein 30 vuotta, mutta juonut vettä aina paljon ja iho on sileä kuin vauvan peppu vaikka ikää 40 .

    • Tsemii hei!!!

      Terveellinen, vähärasvainen ruokavalio ainakin vähentää finnejä. Stressikin voi niitä aiheuttaa, joten koita hidastaa tahtia.
      Voit käydä myös ihotautilääkärin juttusilla jos määräisi jotain aknelääkettä. Kosmetologeilta voit saada jotain hoitotuotteita, jotka auttavat. Ihon laserkuorinnat (esim. fraxel) tai kemialliset kuorinnat (esim. Danne) saattavat poistaa arpia ja ryppyjä. Näin ainakin mainostetaan. Vertaile netistä hintoja, hinnat saattavat vaihdella paljonkin. Ja kalliita ovat ainakin laserkuorinnat, mutta luultavasti todella tehokkaita.
      Laihduttaminen ainakin nuorentaa ulkonäköä todella paljon! Olen sen monien elävän elämän esimerkkien myötä todeksi havainnut! Hienoa että haluat katkaista ennenaikaisen rupsahtamisen. Monet kaltaisesi eivät viitsi välittää, vaan plösähtävät ja vanhentuvat ennenaikaisesti huonojen elämäntapavalintojen tähden jo todella nuorella iällä! Alkoholi se on yksi suurimpia syitä suomalaisten jenkkakahvoihin ja toisilla se aiheuttaa myös huonon ihon! Tsemppiä elämäntapamuutokseen!

    • alkotutkija

      Luulenpa, ettei vuosia enää takaisin saa varsinaisesti. Alkoholi on kemiallinen liuotin ja sen vaikutus elimistöön on vastaava kuin minkä tahansa hapon tai tulen: mikä kerran polttaa limakalvon tai ihon, niin se tulee näkymään arpikudoksena. Tosin iholle voi tosiaan käyttää erilaisia rasvoja, elämäntyyliä voi muuttaa. Ruokavalion muutos tekee paljon, liikunnan ja ulkoilun lisääminen tekee paljon. Täällä on joku kirjoittanut myös elämänasenteesta, ja uskon, että sekin kyllä näkyy päällepäin, jopa ihossa (oikealla asenteella tulee vähemmän näppyjä yms.). Riippuen ihan siitä, miten elämäsi tlevaisuudessa elät, voit hyvinkin esimerkiksi 40-vuotiaana ikäistäsi nuoremmalta.

    • sirkkuli2

      Ihon kuorinta kuulemma aspiriinilla auttaa, kun murskaa 10 tapua ja laittaa vettä sen verran joukkoon et tulee levitettävää tahnaa, sitä hieroo kasvoihin varovasti ja antaa sen jälkeen vaikuttaa jonkun minuutin niin kuulemma auttaa akneenkin.. aspiriini vie tulehdusta ja pöpöjä pois iholta.. Ihon kuorinta ainakin kerran viikossa vie vanhaa pintaa pois ja heleyttää ihon, kuorinnan jälkeen sit kosteusvoidetta... tsemppiä, hieno homma, että olet vihdoinkin herännyt elämään kunnolla ja huomannut, ettei entinen elämä ole oikein.. :)

    • mhh35

      Nyt ruokavalio kuntoon, liikunta ja paino kuntoon ja sitten ehdottomasti kauneushoitolaan ja hyvät puhdistukset, kosteuttavat hoidot yms mitä siellä on tarjolla. Rahaa kosmetologille saa palamaan, mutta tulostakin tulee varmasti!!

    • aikuinen mies

      Niin jos neljä vuotta heittää ihan lekkeriksi niin kyllä sitä aika väsähtäneelle alkaa näyttämään. Liikunnalla ja ruokavalion muutoksella saat itsesi kuosiin. Niin ja sitä viinaakaan ei kannata jouda montaa kertaa viikossa. Tupakan polttamistakin voi vähentää.

      Ryppyjä tulee iän myötä. Toisille aikaisemmin ja toisille myöhemmin. Myös karvapeite voi vähentyä toisiltä aikaisin pään päältä. Sellaista on elämä ja ei sitä kolmissa kymmenissä tarvi näyttää millekään pikkupojalle vaan miehelle.

    • Mitäs joit tenua

      Se ei ole juotavaksi tarkoitettu,ota botoksia niin paranet.

    • minä, minä, minä, mi

      Saat toki nuorennäköisen ihon, kun menet puhumaan ongelmistasi kosmetologille. Valitse sellainen paikka, jossa ihoa hoidetaan laserilla.

      Tupakkaa imevillä miehillä ja naisilla suun ympärille ihoon kertyy ryppyjä ja tupakkaa imiessä suu on kuin kissanpylly. Botuliini oikaisee nämä rypyt.

      Pahin asia alkoholin käytössä on se, että ihmisen koko kroppa muuttuu kauttaaltaan sellaiseksi velton oloiseksi, koska alkoholi vaikuttaa hermostoon voimakkaasti. Kroonikkoalkoholisteilla on yleensä varsinkin jalkojen hermosto tuhoutunut niin pitkälle, että he kärsivät polyneuropatiasta jalkoterissään, eivätkä pysty nostamaan kunnolla jalkojaan.

      Velttoa olemusta voi yrittää kohentaa menemällä kuntosalille ja ennen kaikkea lopettamalla juomisen. Tupakanpoltto tekee ihosta harmaan, joten jos pystyt vähentämään tupakanpolttoasi ja liikkumaan ulkona paljon, niin verenkierto elpyy myös ihossa ja ihon kunto paranee.

      Alkoholiin pakeneminen ei ratkaise ongelmia, vaan lisää niitä. Vastoinkäymiset kuuluvat normaaliin elämään ja ne on syytä kohdata selvänä, jotta pystyy jäsentelemään ja mielessään käymään vaikeat tunnekriisit lävitse. Ei ole helppoa olla petetty tai itse pettää, mutta nämäkin asiat eivät jää vaivaamaan mieltä, kun ne pohtii pois mielestä ja oppii itse ymmärtämään, että miksi tämä ero tuli ja mikä johti siihen. Seuraavan kerran ei sorru samoihin virheisiin.

      Aina kannattaa kuunnella itseä, jotta elämä hymyilee taas jonain päivänä vastoinkäymisten jälkeen!

      Tsemppiä uuteen elämään!

    • omaelämä

      ei paljon järki päätä pakota että rupee elämään kuin hulttio,omalla kohdalla on sattunut samanlainen tapaus,mutten ruennut elämään kuin viimeistä päivää,jatkoin vaan terveellistä elämää,tietysti jos ei osaa elää yksin,

    • Jack Frost

      Meni, sekä ulkoisesti että sisäisesti. Niin paljon on varoiteltu alkoholin ja tupakan vaaroista että tuon pitäisi olla selvä juttu.

      Jos lopetat viinan käytön ja tupakoinnin niin voit vielä saada ihosikin kohtalaiseen kuntoon. Roskaruokaa voit syödä jatkossakin, sen vaaroja on turhaan liioiteltu. Ainakin alkoholiin ynnä muuhun verrattuna. Eiköhän kaikilla ole joku pahe, ja roskaruoka on sieltä lievimmästä päästä. Kunhan pitää painonsa kurissa.

      Ihon hoitoon suosittelisin näin aluksi valkosipua ja saunaa. Valkosipulia päivittäin, sauna pari kertaa viikossa. Lemu tulee olemaan ensimmäisen kuun ajan kammottav, kun kuonat puskee kehosta ulos. Mutta sen jälkeen sen käyttöä ei moni edes haista.

    • ExRedFace

      Olen seukannut 15 vee saman gimman kanssa ja hän totsesi ihoni olevan paremmassa kuosissa kuin koko aikana. Tämä "ihon uusnuoruus" on suoraan verrannollinen dokaamiseen eli aika siloittaa alko -haavat, myös henkisesti.

    • ismalyaa

      white bitch problems :D

    • Puhdistukseen!

      Mikä on likaantunut, kaipaa puhdistusta. Kaikki, mitä syö ja juo, vaikuttaa suoraa naamaan. Tutustu PH-ruokavalioon ja tee puhdistus. Pääset muutamassa viikossa eroon kaikista kuona-aineista.

      Jos tuntuu liian rankalta, poimi hyvät asiat: puhdistettua vettä 2-3 l / pv (Brita -kannu suodatin), kivennäispitoinen suola (ruususuola), hyvät öljyt, viherjauhe (solut uusiutuvat), savi (sitoo myrkyt) ja alkalipitoinen ruoka (vihreät vihannekset, kasvikset, kala, pähkinät yms).

      Jätä pois liha, leipä, hiiva, valkoiset jauhot, pasta, valkoinen riisi ja maitotuotteet (pahinta aknelle).

      Tilaa netistä Argan -öljyä. Akne lähtee sillä ja iho nuorenee. Laitetaan puhdistetulle, kostealle iholla aamuin illoin.

    • Käytä alkoholia ja tupakkaa vähemmän ja nuku enemmän.
      Syö vähemmän ja liiku enemmän.
      Pese kasvoja vähemmän ja käytä vain kylmäpuristettua kookosöljyä.
      Murehdi vähemmän ja naura enemmän :)

      Elämä on yksinkertaista ja hyvää kun sen oikein oivaltaa!

    • Niinsemeneeeee

      Alkoholin käyttäjän tunnistaa veltosta olemuksesta ja alkoholistin pyllystä..joka on löysä..jenkkakahvat tulee myös...naama turvoksissa ja posket näkyy takaapäin sekä maha sivulta..jo yhden juomiskerran jälkeen näytät muutaman päivän hieman etilaiselta..lihakset eivät erotu niin hyvin, verisuonet vetäytyvät pois näkyvistä..lihakset ei oikeen toimi pariin päivään dokaamisen jälkeen...alkoholi on suurin syy vanhenemiselle ja kun olet vähä väliä kännissä et edes huomaan miten paljon muutut.minä join 5 vuotta kovasti ja vanhenin siinä 20 kymmenen lisäkilon myötä ainakin 10 vuotta..urheilut jäi ja roskaruoka maistu. Kunnes havahduin vanhoja kuvia katsellessa tuon älyttömän muutoksen..olin pehmeän näköinen mies joka näyttää ihan kauheelta kun miehen kuuluis olla lihaksikas ja kovan oloinen ja jäntevä ulkomuodoltaan.

    • 93kj

      Terveet elämäntavat näkyvät ainakin kasvojesi värissä. Usein rankasti päihteitä käyttävillä ihon väri vaihtelee kalpean harmahtavasta punakkaan lilaan.

      Hienoa, että olet saanut elämäntapasi nyt hallintaan, joten isot respectit siitä!!! On vaikea sanoa, että säilyykö kasvojesi iho "muuttumattomana" niin, että 40-v iässä olisit muiden ikäistesi ikäinen kasvoiltasi. Minusta järkevintä olisi se, että tsemppaat nyt kuntoilun, ruokavalion, riittävän nukkumisen, vedenjuonnin yms. kanssa niin paljon kuin pystyt. Kun olet saanut painosi haluamaasi lukemaan ja treenannut kroppaasi, niin katso sen jälkeen, että mikä on ihosi tilanne.

      Ihoa saa paranneltua kosmetologin keinoin sekä viimeisenä keinona kirurgisesti. Ihon pieniä arpia jne voidaan tasoittaa kyllä, mutta ihan ilmaista puuhaa se ei ole. Toki voi käydä konsultaatiokäynnillä ja pyytää kustannusarviota, että mitä ihollesi voisi tehdä ja mitä tuloksia siitä saisi.

    • Jytky Nytky

      Ketjun aloittajalle: jossain määrin jaan kokemuksesi ja huolen kanssasi.

      Itse olen pudottellut painoa viimeisen vajaan vuoden aikana n. 10 kiloa ja hoitanut lihaskuntoa aktiivisella voimaharjoittelulla sekä aerobinista kuntoa säännöllisesti harjoitustenmäärien kasvaessa jatkuvasti.

      Lisäksi olen kiinnittänyt todella tarkasti huomiota siihen mitä syön ravinnokseni ja mitä tarvitsen ravinnostani. Lisäksi olen lopettanut tupakoinnin, vähentänyt alkoholin käyttöä ja pyrkinyt eroon turhasta päänvaivasta.

      Omasta mielestäni ulkonäkö on parantunut huomattavasti monentekijän summana (rasvaprosentin alentuminen, ihon ja lihasten kiinteytyminen, jne). Mielelläni keskustelen asiasta sinun tai muiden vastaavassa tilanteessa olevien kanssa...

      Laittakaa vaikka sähköpostia osoitteella [email protected] niin turistaan aiheesta vaikka sitten enemmän ja vaihdetaan kokemuksia.

    • tsemppiäsulle

      Joskus vuosia sitten söin carnosiinia kehon puhdistamiseen. Luin että puhdistaa myrkkyjä ym. Olin syönyt noin pari purkkia kun peilistä huomasin ihoni olevan todella freessi ja hyvässä kunnossa. Söin sitä tehokkaampaa carnosiinia. Lue netistä mitä kaikkea se tekee iholle ja kropalle.
      Minun on pitänyt sitä taas ostaa mutta on ollut vähän rahapulaa, on sit jäänyt hankkimatta. En itse oikein usko noihin kaikenmaailman luontaislääkintöihin, mutta tuo oli ainakin minulle hyvää tekevää.
      Mutta varmaan auttaa ulkoilu, liikunta, terveellinen ruoka ja nukkuminen. Voit käydä kosmetologilla ihonpuhdistuksessa ja saat ohjeita ihonhoitoon. Ja tietysti jätä tupakat ja alkoholi pois, tai ainakin minimiin. Mutta hyvä että olet tajunnut ajoissa mihin elämäsi on menossa.

    • Stressi ja vaikea elämäntilanne voi jo sinällään näkyä ihossa ja vanhentaa. Onko sulla itselläsi ollenkaan parempi fiilis, vai vieläkö koet olevasi kovan stressin alla?

      Ennen mihinkään kosmetologille moenoa suosittelisin samaa kuin moni muukin, eli ulkoilmaa, paljon vihanneksia ja hedelmiä ja nestettä. Ei kannata vetää sen veden kanssa överiksi, monelle se 2-3 litraa on liikaa... Huuhtoo vaan kaikki hyvätkin jutut kropasta jos jatkuvasti ramppaat kusella.

      Vihreä / Rooibus (punapensas??)tee on erittäin hyvä, kofeiiniton vaihtoehto kanssa! Itselläni tuo on toiminut nesteyttäjänä paremmin kuin vesi.

      Ei kannata vetää yli myöskään ihon hoitoa; usein riittää pari kertaa viikossa kuorinta (ei ole noloa miehenkään ostaa, käyt apteekissa vaikka tai kempparissa kysymässä sekaiholle sopivaa kuorintaa). Kosteuta ihoa hajustamattomalla kasvorasvalla ensin iltaisin, jos yhä tuntuu kuivalta niin useammin.

      Olet tosi nuori kuitenkin, ja tuossa iässä iho uusiutuu vielä suhteellisen hyvin. Tietty ne jonkun mainitsemat geenitkin on yksi tekijä, mutta kyllä oma toiminta on aika ratkaisevassa asemassa.

      Toivottavasti saat apua tuohon ja hyvän ihosi takaisin.

    • terveisin yksi paras

      Nii.i tyhmyydestä sakotetaan! Kannattaako jonkun akan takia ruveta polttamaan ,juomaan ja syömään huonoa ruokaa? Aika typerää.

    • Älä syytä eroa, tai muuttoa. Myönnä että ongelmana on heikko luonne ja olet luuseri. Silloin on paljon helpompi hyväksyä se norsunahteria muistuttava ihonlaatukin poskissa.

      • Lutune

        Ihminen on ihminen. Jos satuttaa itsensä niin välttämättä haavoittunutta omaa minäänsä osaa hoitaa oikein, vaan hakee sitä lohtua ... No vaikkapa siitä pullosta.
        Se ei tee kenestäkään luuseria, ei varsinkaan jos osaa ottaa ohjat käsiinsä jossain vaiheessa eikä vaan mennä virran mukana..


    • ei enää viinaa

      Kun jättää juomisen ja tupakan,iho kyllä eheytyy ihan tyydyttävään kuntoon.
      Itse join 12 vuotta joka päivä ja näytin melkein kuusikymppiseltä,vaikka olen nelikymppinen.
      Olen nyt ollut vuoden juomatta ja polttamatta ja syön ihan perusruokaa.
      Kas kummaa,peilistä katsoo aivan ei ihminen nykyään.Pöhötykset on poissa ja iho on ihan hyvässä kunnossa.Ryppyjä toki on,mutta niitä tuli luonnollisestikin 12 vuodessa kun ikää karttui.Näytän nyt ihan tavalliselta nelikymppiseltä naiselta ja ok-kroppaiselta.Painoakin lähti 20 kiloa.

      • cornuto

        Muistakaa harrastaa seksiä aamuin illoin plus normaalit masturboimiset lisäksi. Spermaa kannattaa levittää iholle. Nuorentaa.


    • On ollut elämässäin avioero/avoeroja.....vakavaa sairautta jnejne......

      Iho oli sitä sun tätä murrosiässäni...ja vähän vanhempanakin.

      Alkoholiakin on otettu joskus enemmän kuin "lääkäriolisisuositellut".....monenlaista vaihetta on mahtunut elämääni.....

      Joskus tulee hirveeeeenisoooo....ja niin kipee finni nenuunkin vielä......

      Kokonaisuus se elämässäin on tärkeintä.....päihdyttävää ainetta olen nauttinut viimeisin 25 vuoden aikana kaksi kertaa ja siit` viimeisestä on yli kaksikymmentä vuotta......

    • Pirkko V.

      Alkoholi sotkee myös hormonitoimintaa ja aineenvaihduntaa, minkä lisäksi se lihottaa, veltostuttaa ja turvottaa. Alkoholi aiheuttaa myös masennusta ja masentuneena ei jaksa huolehtia itsestään, syödä terveellisesti ja ulkoilla. Alkoholi huonontaa myös unen laatua ja sekin näkyy nopeasti ihossa.

      Tupakka taas huonontaa pintaverenkiertoa ja sen vuoksi ryppyjä tulee nopeammin kuin tupakoimattomalle.

      Mustapäät poistuvat, kun elintavat kohenevat. Niitä voi itsekin poistaa saunan jälkeen, mutta jos niitä on paljon ja ne ovat syviä, on ehkä viisainta antaa tämä kosmetologin tehtäväksi.

      Terveellinen ruoka, tarpeeksi unta ja raitista ilmaa ja sopivasti liikuntaa raittiissa ilmassa. Takaan, että tulokset alkavat näkyä jo muutamassa viikossa. Voiteilla voi suojata pintakuivaa ihoa ja ihon vanhenemista auringon vaikutuksen vuoksi, mutta hyvän ihon salaisuus on terveet elämäntavat.

      Jos jotain haluaa ihonsa vuoksi purkista syödä, niin kalaöly tai kalanmaksaöljy sekä piimaa biotiini riittänevät, jos ruuasta saadaan C- ja B-vitamiinit.

      Monelöla rasvainen ruoka. liika sokerin käyttö ja esimerkiksi suklaa lisäävät näppylöitä. Niiden pois jättämistä kannattaa kokeilla.

    • LOLTROLLOL

      Nyt sitte vaa hame päälle bilettämään :))

    • terveempi nyt

      Alat kasvisruokavaliolle ja ulkoilet paljon sekä liikut. Terveys näkyy ihosta.

    • mustikka9

      Ensin a) lopetat tupakanpolton
      ja sitten älä koskaan pese kasvoja saippualla vaan puhdistusmaidolla.
      Käytä jotain kosteusvoidetta aina pesun jälkeen, myös kaulan iholle. Kokeilemalla löydät itsellesi sopivan. Ihon kuorinta kerran viikossa heleyttää ihoa eikä naamiokaan kerran viikossa ole pahitteeksi.
      Silmänympärysvoide myös joka päivä käyttöön.

      Ja maaliskuusta syyskuulle auringonsuojavoide 50 kosteusvoiteen päälle.

      AURINKO JA TUPAKKA ovat ihon pahimmat viholliset. Älä ota koskaan aurinkoa ja istu varjossa puun alla!
      Ja roskaruoka pois, viiniä 12 cl kerran viikossa. Eiköhän se näillä.

    • eitoepiepoiepop

      eeeh.. aloittaja,no shit sherlock...? Pinnasitko kaikki terveystiedon tms. vastaavat kurssit koulussa kun et tiennyt tupakan ja alkoholin haittoja?

    • EX- olut

      No mullakin tuli ulkonäkövaikutuksia oluen takia, kun olin vastaanottamassa olutkuormaa ja yht`äkkiä olutkuorma siirtolavoineen kaatui päälleni ja sain vakavia vammoja ylävartaloon ja kasvoihin.
      En ainakaan toimi jatkossa asiakaspalvelussa kasvojen takia, toivoisin et työnantajat maksais kasvoleikkauksen, mut lääkäri sano et varastohommiin on enää asiaa.
      Olen raitis mutta silti olen oluen takia varastohommissa, vaikka olen aina ollut absolutisti.

    • svudozijnvj

      Sitä ei kyllä tule tapahtumaan, että ihosi jotenkin "jäisi odottelemaan" että fyysinen ikäsi ottaisi sen kiinni. Elämäntapojen muutos parantaa ihoa varmasti jonkin verran, mutta totuus on, että jotkut vahingot ovat peruuttamattomia. Tästä eteenpäin voit siis vain hidastaa vanhenemista. Ei ihmisellä ole olemssa jotain standardimäärää ryppyjä nelikymppisenä - mistä ihosi muka tietäsi, kuinka vanhalta sen nyt kuuluisi näyttää? :D Siinä näkyvät sinun menneisyytesi valinnat sekä aika, ei sen enempää eikä vähempää.

    • BiG - L

      Ikää ei pääse karkuun. Se mikä on eletty, on eletty. Get Real Life. loser.

      • Tiina Jylhä clinik

        Syö vinkuheinää, juokse itsesi henkihieveriin 7 x viikossa ja syökse lämmintä paskaa kasvoillesi niin, kas,, olet kuin teini taas.. ou yeeah.


    • Neuvo hoitoon

      Fiksu, joka ei ole alkoholisti, ymmärtää jossain vaiheessa viinan aiheuttavat isot haitat, ulkonäkö on niistä yksi. Jos elämäntapasi ovat korjatut, silloin lienet töissä ja on varaa mennä kalliiseen kasvojen laserhoitoon. Googlaa sanalla laserhoito, niin löydät plastikkakirurgiset sairaalat, joissa hoitoa saa. 4-5 hoitoa ja kasvosi palautuvat hyvään kuntoon. Mutta ei kannata mennä, jos viiina ja tupakka jatkavat elämässäsi, sillä silloin menee rahat kankkulan kaivoon.

    • Elämäntaparemontti

      Kuten muutkin ovat sanoneet, koeta jättää tupakointi! Sen lisäksi vähennä alkoholin kulutusta rajusti, sillä elimistö joutuu työskentelemään rajusti sen 'tislaamiseen' eikä pysty siis käyttämään sitä energiaa muuhun korjasutyöhön.
      Jos muutekin muutat ruokavaliotasi terveellisempään suuntaan (lisäät hedelmien ja kasvisten syöntiä) ja alat liikkua säännöllisesti, niin uskon, että alat nähdä muutoksia.

      Ja sitten...kokeilepa jättää SOKERIn käyttö kokonaan! Itse olen sinua n 10 vuotta vanhempi ja tässä muutama vuosi sitten kosmetologi luuli minun tupakoivan kun ihossa oli niin paljon epäpuhtauksia. Ne johtuivat muuten huonoista elämäntavoista ja sairastelusta, mutta harmitti silti...
      Viimeisen vuoden aikana olen lisännyt liikuntaa huomattavasti, yritän syödä jopa 75% kasviksia, hedelmiä ja erilaisia siemeniä/manteleita jne (eli on tilaa välillä poiketa ruokavaliosta) ja tammikuussa jätin sokerin pois (ihan kaikkea piilosokeria en viitsi vahtia, mutta kun en käytä paljoa valmisaterioita, se on silloin aika minimiä).
      Olen laihtunut kohta 4 kg ja uskon pääseväni omaan ihannepainoon tänä vuonna, vaikka olen ihan normaalipainoinen ollutkin. Myös ihoni tykkää, mielestäni se näyttää paljon puhtaammalta ja jotenkin kuulaammalta erityisesti sokerin syönnin jätettyäni. Masentumiseen taipuvaiseen mieleenikin sokerittomuus on vaikuttanut positiivisesti

      Olen nainen, ja aina ollut aika hyväihoinen, joten tuo muutaman vuoden takainen tupakoimattoman 'tupakkaiho' säikäytti! Vuosi sitten aloin kokeilla luomukosmetiikkaa ja Dr. Hauschkalainen 'ei voiteita yöksi' toimii. Muutaman kuukauden ajan heräsin mieletön kiilto naamalla, kun elimistö sai puskea epäpuhtauksia ulos. Aloin myös saada positiivisia kommentteja siitä, kuinka hyvältä ja nuorelta ihoni näyttää. (Itse en itseäni mitenkään nuoren näköisenä pidä, mutta ihoni on nyt hyvässä kunnossa, ja ryppyjä ei vielä oikeastaan ole).
      Olen sittemmin siirtynyt muihin tuotteisiin Dr. H:n teosofian vuoksi, mutta se on toissijainen pointti (löysin vihdoin viime vuoden lopulla iholleni sopivan Bio Beaute by Nuxen), mutta yörasvoihin en ole palannut. Miehillä tämä taitaa pääsääntöisesti ollakin käytäntönä ;) Meikkauspuolellakin siirryin luomukosmetiikkaan ja mineraalimekkeihin...

      Eli ihan yksinkertaisilla, muttei aina niin helpoilla, omilla valinnoilla voit tehdä paljon, ja olet niin nuori vielä, että ihollasi on aikaa uudistua ja sinulla on varmasti aikaa hidastaa vanhenemisen merkkejä kun teet muutokset nyt. Ehkäpä ensi syksynä vanhempasi ihastelevat, kuinka terveeltä ja hyvinvoivalta näytät?

      Tsemppiä!

    • enne nätti iho

      Mulla on punoittava, laikullinen iho, luultavasti verisuonia tjsp katkeillut juomisen seuaruksena. Nyt oon ollut raittiina jo jonkin aikaa, mutta iho aivan hirveä. Miten tästä ongelmasta eroon.

    • Tuuliajolla555

      Löysin tän reilun vuoden vanhan keskustelun jonka aloitin..
      Kiitoksia kommenteista ja hyvistä neuvoista, varsinkin niille jotka haukkuivat luuseriksi, olenkin täysin varma että te ette ole itse luusereita ku ei ole muuta tekemistä heittää tollasta :)

      Mutta asiaan..tosiaan reilu vuosi menny ja iho näyttää mielestäni aika hyvältä, välillä mahtavalta ja välillä ok:lta.
      Muutokset joita on tapahtunu: Lopetin kesällä ssri-lääkkeen 7v jälkeen ja kaikki on jotenkin valoisempaa ja helpompaa nyt. Painoa on lähteny 5kg ja alkoholin/röökin himo hävis..enää ei tuu viikolla juotua, viikonloppusin joo ku tuntuu et pitää päästä höyryjä pois ja kaverit on baarissa. Röökiä menee max 1 päivässä paitsi sitten baarissa.
      Sali-into aaltoilee, välillä ei ja välillä joo, sama vedenjuonnin kans. Sen oon tajunnu että exästä haaveilu menee käsikädessä noiden paheiden kanssa..mitä enemmä dokailee/syö huonosti ni sitä enemmä menneitä ajattelee ja sit jos on parempi kausi menossa niin ei käy ees mielessä.

      Mut eniveis, iho on ihan eri kunnossa ku vuosi sitten, isoin muutos tapahtu kk sitten kun tajusin vaihtaa ihoa kuorivan saippuan oikeaaseen kasvojenpesu tököttii, mikä lie mut asiankuuluva kuitenkin ja sitten markettivoiteen vaihdoin kasvoille tarkoitettuun voiteeseen..ei ne ihan turhasta ole kuten epäilin enne, toki taustalla on pikkuhiljaa vaikuttavat paheiden vähentymiset.

      Haaveena on tässä pikkuhiljaa hyväksyä asiat ja tosiaan stressata vähemmän, lopettaa viikonloppuset baarijuoksut ja alkaa aktiivisesti liikkua..ehkä jopa siirtyä kasvisruokaan ku oon laiska tekee mitään ruokaa, kasviksista nyt ei niin pahaa tulis kropalle ellei vedä kasvispizzaa jne. Nii ja joo, hyväksyä se et olin aika luuseritilassa mut suunta on eteenpäin kokoajan. Ja yritän opetella kanssa että olen kohta vasta 30v, en JO 30v.

      Kiitti kaikille..jospa joku muukin sais tästä apua :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2404
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1504
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      53
      917
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      881
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      731
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      699
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe