Aho Suomen historian surkein pääministeri

Ahon hallituksen takia työttömyys ja lama vain pahenivat. Seuraava eli Lipposen hallitus nosti Suomen lamasta ja sai talouden kuntoon. Tuli jopa ylijäämää, jonka Vanhasen hallitus sitten tuhlasi. Vanhasen hallitusten seurauksena Suomi tuli taantuma ja työttömyys lisääntyi.

Suomi ei toipunut Vanhasen hallitusten afääreistä ja uudesta hallituksesta huolimatta maamme on taas taantumassa työttömyyden jatkaessa kasvuaan. Siitä kiitämme Vanhasen hallituksia.

Mistä siitä opimme? Kepuhallitusten käsissä ei raha pysy eikä talous kohennu.
770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Matti Vanhanen on Esko Ahon jälkeen seuraavaksi huonoin pääministeri. Hänenkin jäljiltään Suomi on velkaa pullollaan ja hänen II-hallitus osasi viettää velkarahalla "hulluja päiviä" mukamas elvytyksen nimiin. Matti Vanhanen oli kovakalloinen ja ei ollut moksiskaan, vaikka Euroopan talousasiantuntijat olivat sitä mieltä, että Suomessa tuosta velkarahaelvytyksestä on mennyt 80% harakoille.

Kumpainenkin pääministerinä ei kuunnellut viisaampien neuvoja, vaan toteuttivat oman järjes sanomaa. Tuolla Esko Aholla oli myös päämäärä, työreformin nimeen piti saada Suomessa työntekijät polvilleen. Tämä työreformin keksijä on Matti Vanhanen ja hänen kanssaan ei työntekijäpiireissä ei yksinkertaisesti pystytytä neuvottelemaan. Esko Aho oli myös hyvin ylimielinen työntekijöitä kohtaan. Siksipä hänen toimestaan kunnossaolevia firmoja pistettiin konkurssiin ja haluttiin kasvattaa työttömien määrää. Neljässä vuodessa tuo Esko kasvatti työttömien saldon 500 000 työttömään ja Matti Vanhanen kasvatti suurinpiirtein 300 000 työttömään.

Äänestä
  • Juha Sipilästä ei koskaan tulepääministeriä, mutta hänen tavoitteenaan on mm. palkkojen alwntaminen.

    Äänestä

  • Raimo Merikaaso kirjoitti:

    Juha Sipilästä ei koskaan tulepääministeriä, mutta hänen tavoitteenaan on mm. palkkojen alwntaminen.

    Sipilä sotkeutui kakkaraansa. Se sinetöi lopullisesti, että Sipilästä ei ikinä ministeriäkään tule.

    Äänestä

Kyllä se muistetaan se 1990-luvun alku ja etenkin sitä edeltänyt aika: Silloin oli Kokoomuksen Harri Holkeri Pääministeri ja Erkki Liikanen sdp valtiovarainministeri. Valtion ja kansantalous tuhlattiin arvelematta näitten ministerien hallituskaudella.
Kun poika Esko Aho-rukka tuli pääministeriksi ei hänen hallituksellaan ollut kuin tuhlattu valtiontalous edessään. VAIN HUONOJA VAIHTOEHTOJA. Onneksi oli pojan kaverina vinosuu Iiro Viinanen joka sai talouden jonkinlaiseen tasapainoon.
Niin huonoe perintöä kuin kok ja sdp jättivät Esko pojalle ei ole tapahtunut monta kertaa historiassa. Kepu sai silloin veret seisauttavan vaalivoiton, mutta ei olisi pitänyt rynnätä hallitukseen vaan olisi pitänyt antaa niitten korjata, siis kok ja sdp, ja "nauttia" omista teoistaan.

Äänestä

Wileaksin maanpettuuresta paljastma Stasinkin kätyri Lipponen on kaikkien aikojen huonoin pääministeri.

Muistissa on kuinka hän ivasi sotaveteraaneja ja poltti sotilaspassinsa.

Äänestä

KILJAVALLAKO SINUT...

..AIVOPESTIIN? Hyvää jatkoa nykyisessä hoitopaikassasi sinulle.

Äänestä

Pekka Vennamo myönsi eräässä tv haastattelussa, että Holkerin hallituksen puolueissa tiedettiin jo vuotta ennen, että kiville mennään ja rajusti. Ei vain löytynyt vaalien pelossa aloittaa leikkauksia.

Kun vielä SAK hylkäsi Sorsan tekemän esityksen työsopimus linjasta oli katastifi valmis.

Trolli mikä trolli, vain tosi punanuttu valehtelee noin räikeästi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arja Kangas kirjoitti:

Ahon hallituksen takia työttömyys ja lama vain pahenivat. Seuraava eli Lipposen hallitus nosti Suomen lamasta ja sai talouden kuntoon. Tuli jopa ylijäämää, jonka Vanhasen hallitus sitten tuhlasi. Vanhasen hallitusten seurauksena Suomi tuli taantuma ja työttömyys lisääntyi.

Suomi ei toipunut Vanhasen hallitusten afääreistä ja uudesta hallituksesta huolimatta maamme on taas taantumassa työttömyyden jatkaessa kasvuaan. Siitä kiitämme Vanhasen hallituksia.

Mistä siitä opimme? Kepuhallitusten käsissä ei raha pysy eikä talous kohennu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu