Näkemys sinkkuutenne tulevaisuudesta?

Juuu.. kyllä teemme!!! Me olemme täällä!!! Täällä on turvallista. Aikakin menee nopeasti!

En ole koskaan ollut kauaa (> 6kk) sinkkuna. Nyt luulen, että vihdoinkin on aika huilata ja olla itekseen. Sapattia, rinkka selkään ja maailmalle käy kurpan tie.

Varmaan jatkuu tulevaisuuteen tai sit ei, kun se riippuu myös hyvin paljon siitä toisesta osapuolesta... mutta kokemuksiini perustuen, viimeistään kolmannen tapaamiskerran jälkeen homma yleensä loppuu naisen sanoessa et ei kemiat kohtaa/muuten vaan katoaa.

Tällä hetkellä tapailen yhtä psyykkisesti sairasta naista. Tämä suhde luultavasti loppuu pian ja alan tapailemaan yhtä toista joka on minusta kiinnostunut.
Pelkää kuitenkin että jo joudun vain ojasta allikkoon, koska olen kuullut että hänelläkin on vähän ongelmia.

Haluaisin uskoa että näin ei kävisi. Haluaisin uskoa että seuraavaksi löytäisin elämäni rakkauden. Mutta alan olemaan ihan sairaan kyynistynyt kun kaikissa naisissa joita tapaan ei ole vain vähän vikaa, vaan he ovat suoranaisia katastrofeja.

Todennäköisesti sinkkuuteni siis jatkuu. :(

Toivon näkeväni itseni jatkossakin sinkkuna.
Ei ole tilausta parisuhteelle ja nautin yksinelämisestä. En halua tilanteeseen muutosta enkä toivo rakastuvani.

En varsinaisesti voi kutsua itseäni sinkuksi, vaikka vapaa olenkin. Tulee jatkumaan vanhuuden päiville asti, ellen jollaikin ilveellä rikastu ja sitä kautta saa mahdollisuutta hankkia kumppanin ulkomailta. Toisaalta en ole kiinnostunut kumppanin kanssa elämisestä joten mahdollisen rikastumisen tapahtuessa hankkisin viihdykettä silloin tällöin ammattilaisilta.

En usko, että löydän itselleni sellaista kumppania, johon voisin rakastua ja jonka kanssa voisin seurustella tai jopa muuttaa yhteen. Syitä on pääasiassa kaksi: olen ruma nainen enkä ole valmis huolimaan mitä tahansa miestä.

Toki pitäisi tyytyä siihen mitä saa, mutta itse olen mieluummin yksin kuin yritän taas parisuhdetta, joka ei kuitenkaan onnistu. En jaksa enää yrittää ja hakata päätäni seinään. Minun ulkonäölläni saa vanhempia miehiä, alkoholiongelmiaisia, mielenterveysongelmaisia tms. En siis saa ulkonäölläni sellaista miestä, joka olisi tasoiseni mielenterveyden tms. osalta.

Todennäköisesti pysyn. Sinkkuna yli 14 viimeistä vuotta ja jo keski-iässä. Sosiaalinen status ei korkea, matalapalkka-alalla eikä pahemmin omaisuutta. Tuntuvat vaikuttavan. Autokin puuttuu, kun en sitä tarvitse asuinpaikan vuoksi (hyvät yhteydet kaikkialle), se tuntuu olevan monelle naiselle jokin este myös.

Tämä on ikuista.

näyttää jatkuvan. Pari vuotta olen nyt ollut ilman ketään, tosiaan ilman ketään. Ei ole luvassa parannusta tilanteeseen. Haluaisin tavata tarpeeksi hyvän miehen, vähempään en tyydy. Harmi vaan, ettei sellaisia ole vapaana. Jäljellä on vaan ne, jotka eivät kykene suhteeseen, olemaan uskollisena, joilla on lapset riippakivenä tai jotka ovat rumia ja ylipainoisia. Suomimies on aika kamalaa katsottavaa. Itse en ole normisuomimamma, joka on rupsahtanut ja läskistynyt. Pidän itsestäni huolta ja olisin aikamoinen catch, jos vaan kohtaisin sen miehen, joka minua osaisi arvostaa.

Minä varmasti jatkan sinkkuna, koska se on minun valitsemasi tie. Minun sosiaalinen asema, status ja kulttuurinen tausta ei vastaa taloudellista tilannetta. Sen takia valitsen yksinäisyyden.