Eli olen joskus itsekin miettinyt, että lähteminen tekisi hyvää, mutta koskaan en ole ollut niin vakavissani että olisin sen todellakin tehnyt.
Miksikö? Jos otan menolipun ja jos elämäni olisi sittenkin muuttunut parempaan suuntaan, en olisi sitä päässyt näkemään, sillä meno-paluuta en saa.
Ehkä sulkisin pois huonot asiat jotka ovat tulossa sillä ratkaisulla, mutta hyvät yhtä lailla. Minä ainakin nähdä vielä ne hyvät asiat, Murphyn lain uhallakin.
Miksikö? Jos otan menolipun ja jos elämäni olisi sittenkin muuttunut parempaan suuntaan, en olisi sitä päässyt näkemään, sillä meno-paluuta en saa.
Ehkä sulkisin pois huonot asiat jotka ovat tulossa sillä ratkaisulla, mutta hyvät yhtä lailla. Minä ainakin nähdä vielä ne hyvät asiat, Murphyn lain uhallakin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin.. Onhan se ajatus tuokin.. Ja ihan hyvä sellainen..
Minä olen myös.. ja yrittänytkin.. Ja nyt on ajatuksena et taidan yrittää toisen kerran. Toivottavasti onnistun siinä tällä kertaa.
Minua ei kiinnosta enää se et jäisikö minulta näkemättä ne hyvät asiat.. Koska ei sillä enää väliä ole. Sen verran paljon pahoja ja ikäviä asioita on sattunut. Ne ovat vaikuttaneet elämääni sen verran pahasti et elämän korjaaminen ennalleen tai edes jotenkin siihen suuntaan on ihan mahdotonta. Ja minä.. Minusta nyt ei enää ehyttä saa.
Ja sekin on valinta.
Se vielä..
Ainoa viesti minulta tänne.
No jos vielä kuitenkin miettisin tuota.. Jospa se vielä siitä..
On vain sattunut sen verran paljon ikäviä/pahoja asioita..
Ja muutama läheinenkin kuollut.. Ja suru nyt siitä..
(Ei muita viestejä minulta tälle palstalle..)
Itsekin olen silloin tällöin eli silloin kun elämä on tuntunut hyvin raskaalta, miettinyt itsaria. Jo yläasteen ekalla ollessani mietin, miten lähtisin tästä maailmasta. Silloin ja oikeastaan nytkin ajattelin juuri tuota, että jospa tämä elämäni kääntyisi jotenkin parempaan suuntaan.
Ja niin on käynyt. Välillä olen ollut todella onnellinen, mutta sitten olen taas tippunut maan pinnalle, kun on vaihteeksi tullut vastoinkäymisiä. Sen olen kyllä päättänyt, että ainakaan itse en tapa itseäni. Vastoinkäymisetkin kun kuuluvat elämään. Se pitää vaan hyväksyä.
Niin.. Se on hyvä et sinulla on säilynyt usko elämään ja asioihin/ihmisiin.
On kai se niinkin.. Mut jotenkin välillä tuntuu siltä et tulee sen verran paljon ikäviä/surullisia asioita eteen ettei niitä jaksa kohdata enää. Taakka on jo ihan tarpeeksi raskas muutenkin..
Mutta.. Nyt menen lähinnä päivä kerrallaan eteenpäin.. En jaksa ajatella liian kauas..
(Ja on tosiaan eka viesti minulta näille palstoille. Tälle palstalle kirjoitan muutenkin tosi harvoin.)
Olen kyllä säilyttänyt uskon, mutta en niinkään muihin ihmisiin, koska juuri heidän taholtaan olen joutunut kokemaan melko kovia. Lähes kaikki illuusiot ihmisten hyvyydestä ovat karisseet; toki on aidostikin hyviä ihmisiä, joihin itsenikin luen, mutta enemmistö on evvk-ihmisiä, jotka ajattelevat aina vain omaa parastaan. Se saa mielen joskus surulliseksi...
Olen säilyttänyt uskon itseeni ja siihen, että kestän aika paljon ja koska aina toivon kaikille ihmisille hyvää, antaa se minulle ainakin hyvät yöunet ja puhtaan omantunnon, jos ei sitten muuta. Se riittääkin minulle mainiosti. Lisäksi olen loputtoman optimistinen, mikä paljon helpottaa elämää.
niinkö
Ei se noin mee vaan näin Aij NIiiIIIIiIIIIIIIIIIIIIINKÖ ????????????????????????