On ainakin tullut opittua kuolemaan. Luonnon välttämättömyys tuo kuolemisen taito. Vähän joskus kirpasee mutta sitten se helpottaa - näin voi todeta kokemuksesta. Ei se ole useinkaan kivualiasta ja kamalaa, joskus toki voi olla. Kipu kuuluu elämään ja sen kanssa voi oppia elämään. Me myös toimme kivun itseemme tuottamalla sitä muille.
Tunnustus: me ymmärsimme elämän osin oikein, osin väärin. Karmealla tavalla väärin. Olimme parantajia, ja myös sen vastakohtia. Meiltä puuttui ymmärrystä, innokkuutta oli sitäkin enemmän. Olimme mystikkoja, henkisiä harjoittajia ja käännyttäjiä. Miten voi ihminen ollakaan samalla hyvis ja pahis tarkemmin katsottuna. Ihminen on molemmat, Jumala on enemmän. Innokkuus ja Jumalan puolesta taisteleminen ei riitä, myötätuntoa tarvitaan jotta näkisi toisenkin ihmisen asenteita. Toisessakin ihmisessä on samaa elämää kuin missä tahansa. Olin myös SS-upseeri myöhemmin, mutten yhtään kummempi kuin jesuiitta. Jesuiittana saatoin olla kehittyneempi.
Opin että tunnen saman kivun mitä tuotin. Opin tässä elämässä myötätuntoa, vasta tässä elämässä. Kivun kautta.
Myötätunto estää sodat kun se kehittyy. Myötätunnon kautta näkee toisen ihmisen, ei muuten. Näkemällä toisessa saman elämän opimme, että sitä mitä tuotamme, sen me koemme. Joskus vuosissatojenkin kuluttua koemme, mutta koemme silti. Olemme pitkässä juoksusa sekä ilkimyksiä että pyhimyksiä. Jumala on enemmän, kaiken takana ja kaikessa olematta silti missään erityisesti. Jumala elämä on puolueeton. Elämän tarkoitus on elää. Olemisen tarkoitus on olla. Yksinkertaista, eikö totta. oppia, kokea, virrata, laajentaa, laajeta, rakastaa yhä enemmän ja laajemmin, yhä monipuolisemmin, elää ja olla rikkaammin ja syvemmin...
Tunnustus: me ymmärsimme elämän osin oikein, osin väärin. Karmealla tavalla väärin. Olimme parantajia, ja myös sen vastakohtia. Meiltä puuttui ymmärrystä, innokkuutta oli sitäkin enemmän. Olimme mystikkoja, henkisiä harjoittajia ja käännyttäjiä. Miten voi ihminen ollakaan samalla hyvis ja pahis tarkemmin katsottuna. Ihminen on molemmat, Jumala on enemmän. Innokkuus ja Jumalan puolesta taisteleminen ei riitä, myötätuntoa tarvitaan jotta näkisi toisenkin ihmisen asenteita. Toisessakin ihmisessä on samaa elämää kuin missä tahansa. Olin myös SS-upseeri myöhemmin, mutten yhtään kummempi kuin jesuiitta. Jesuiittana saatoin olla kehittyneempi.
Opin että tunnen saman kivun mitä tuotin. Opin tässä elämässä myötätuntoa, vasta tässä elämässä. Kivun kautta.
Myötätunto estää sodat kun se kehittyy. Myötätunnon kautta näkee toisen ihmisen, ei muuten. Näkemällä toisessa saman elämän opimme, että sitä mitä tuotamme, sen me koemme. Joskus vuosissatojenkin kuluttua koemme, mutta koemme silti. Olemme pitkässä juoksusa sekä ilkimyksiä että pyhimyksiä. Jumala on enemmän, kaiken takana ja kaikessa olematta silti missään erityisesti. Jumala elämä on puolueeton. Elämän tarkoitus on elää. Olemisen tarkoitus on olla. Yksinkertaista, eikö totta. oppia, kokea, virrata, laajentaa, laajeta, rakastaa yhä enemmän ja laajemmin, yhä monipuolisemmin, elää ja olla rikkaammin ja syvemmin...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nyt myöskin välähti miksi asun pääkaupungin muslimiväkirikkaimmalla alueella. Syy on selkeästi karmallinen: kyseessä on ristiretkeläis- ja jesuiittakarma.
Euroopassa on nyt vanhoja ristiretkeläisiä, ja näemme muslimeissa vanhoja tuttuja menneiltä ajoilta. Saamme seurauksia kokea.
Mutta olen varakas. Tämä taas johtuu siitä mm. kun olin äiti beduiinien maassa ehkäpä Libyassa ja tuotin onnea perheelle. Beduiiniäiti. Myös buddhanmunkki-inkarnaatiokuvat selkiinnyttävät kokonaiskuvaa. Tuo buddhanmunkki-inkarnaatio sisältää buddhatietietoutta, josta on hyvä ammentaa. Buddhanmunkki osasi theravada-meditaatiota.
Nämä ovat kuvia, joilta voimme saada ns. tietoa. Joskus olemme ehkäpä mieltäneet ne itseksemme, ja vasta siinä vaiheessa kun olemme irrottautuneet niistä ja kieltäneet itsemme, niin muistamme. Muistamme vanhat kuvamme, joihin joskus olimme samaistuneet. Onpas hassua tavallaan, mutta samalla suojelee. Emme säikähdä, koska muistaminen tulee oikeaan aikaan. Vasta kun olemme kehittäneet suojan muistoja kohtaan eli takertumattomuutta, niin muistamme.
Näin ihmeellisesti elämä kuljettaa. koko ympäristö kaikkine viovahteineen näyttää ilmentävän syitä, jotka on aiheutettu jo kauan sitten. Seuraukset tulevat vääjäämättä.
Tämän ehkäpä meditoijat voittavat: syiden ja seurauksien ymmärtäminen lisääntyy. Kuoleman ymmärtäminen lisäntyy. Kuoleman ja elämän vuorottelu. Kokonaiselämä sisältää vaiheet sekä tämän puolen maassa että toisenpuolen virtaavammassa maassa.
Meistä kaikista tulee tiedostavia, tämä on ainakin varmaa, muttei osaa sanoa meneekö homma etupäässä kärsimyksen vai ilon kautta. Voimme vaikuttaa kulkuun.
Olen täysin samaa mieltä, henkilökohtaiset onnittelut saavuttamallesi tasolle!
To Be 1
Mitä se ihmistä hyödyttä vaikka hän voittaisi omaksee kaiken haluamansa,mutta saisi sielulleen vahingon. Tämä vahinko on menettäisi ijankaikkisuudesn ijankaikkisessa elämässä.
Toki asiota ja kokemuksiaan voi yhdistellä noinkin("pelkään suihkussa nykyään, minun on täytynyt hukkua entisessä elämässä putokseen")mielikuvituksellisesti, mutta ymmärryksen lisääntyminen riippuu realissakin monesta asiasta.
Millä varmistaa että muistamasna historia on objektiivista, että siitä sitä totuutta on olemassa,,ettei se olisi vaan sitä valhetta joka tukee sitä edeltävää valhetta?
Lisääntyvä vapaa-aika ei välttämättä syvennä ajattelua, koska tekniikka ja raha takaavat sen että harvemmin ihmisten tarvitsee ylittää "mukavuus-aluettaan", ahdistus voidaan hoitaa muutenkin(raha hoitaa,"lähetään vaikka Espanjan aurinkoon kun elämä ahdistaa").
Ihminen ajautuu siihen virtaan mihin oma eksistenssi ohjaa. Johtuuko se karmasta vai jostakin muusta syystä, sitä en voi muuta kuin arvailla. Vaikka, eihän minulta mitään kysyttykään.
Ihmisellä on taipumus sokeutua kaikkeen mihin tuntee tarvetta uskoa.
Ihmisen luonne on sellainen että se vastaa silloin kun ei kysytä, kysyy silloin kun ei vastata. Subjektio-objektio -pohdinta eräs filosofinen kysymys. Onko olemassakaan täysin objektiivista maailmaa millään tasolla, voisi kysyä?
Mihin ihmeeseen= nimimerkin ajatusten inspiroimana nousi kysymys objektiosta ja subjektiosta. Fyysisin todellisuus näyttää kovin objektiiviselta, mutta siinäkin on havaintovirheiden mahdollisuus selkeänä esillä. Havaintopsykologian käsikirja tunnustaa, että "havaitsija luo maailmansa." Tähän se päätyy suurena viisautena. Ns. objektiivinenkin maailma on siis subjektion värittämää. (Vilkko-Riihelä - Psykologian käsikirja)
Se mitä luemme myös tästä tesktistä, on suuresti subjektion värittämää. Aivan kaikki fyysinen. Miten onkaan sitten ns. korkeampien todellisuuksien laita, koska aine on hienojakoisempaa, eloisampaa ja tutkitusti havainton on vieläkin haastavampaa?
Yleisesti - en tiedä fyysistä ja ylifyysistä tasoa joka olisi täysin objektiivinen. Hämmästyttävä päätelmä armottoman tarkastelun edessä. Onko sellaisia/sellaista? Jää kysyttäväksi ja tutkittavaksi.
Ja vielä kolmas mietelmä aiheesta. Buddhin maailma on lähellä objektiota. Siinä katsomme toisen näkökulmasta, tai ainakin näyttää siltä. Se on harvinainen hetki, kun pystymme siihen fyysisissä aivoissa läsnä olemalla. Buddhin maailma on taivasmaailmaa korkeampi, sillä se on 1. yli-inhimillinen maailma. Taivaskin on inhimillinen ja persoonallinen. Myötätuntoon perustuva buddhin maailma tai altruististen arvojen asennemaailma on eka maailma joka kultaakin kalliimpi. Se on "aarre taivaassa", "mannaa", "maa joka tiukku maito ja hunajaa (raamattu)", "alabasterimaailma (aasian maat)", "auringonkaltainen", "krishnan maa (hindulaisuus)".
Mutta...tämä maailma ei perustu persoonalliseen havaintoon, jossa olisi ulkopuolinen havaitsija. Sinne ei myöskän kuulu jälleensyntymät, sillä buddhi ei jälleensynny. Täältä katsottuna jälleensyntymä onkin harhainen unikuva. Siispä - molemmat ovat oikeassa: jälleensyntymisuskovaiset ja ne jotka sanovat ettei mikään jälleensynny.