Synnin anteeksisaaminen ?

Uskova vaimo

Olen miettinyt paljon viime aikoina, että riittääkö uskottomuuden tunnustaminen Jumalalle ja parannuksen teko asian suhteen ? Vai pitääkö asia tunnustaa myös aviopuolisolle, vaikka hän ei siitä ole tietoinenkaan ja asia on tapahtunut jo yli kaksikymmentä vuotta sitten ?

Onko siis parempi tunnustaa ja ottaa vastaan seuraukset vai jatkaa normaaliin tapaan elämää, sillä uskottomuus on jäänyt sinne menneisyyteen jo.

Olen siis uskossa ja tuo tapahtuma silloin aikoinaan oli seurausta vaikeasta elämäntilanteesta, johon ei tunutunut löytyvän mitään ulospääsyä. Asia kuitenkin lopulta järjestyi ja osittain unohtuikin. Nyt kuitenkin olen alkanut sitä miettiä ja tietysti pyytänyt Jumalalta tekoa anteeksi ja uskon Jeesuksen kuolleen myös minunkin syntini tähden. Vain tuo asian esille ottaminen mieheni kanssa mietityttää !

6

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuus kirvelee

      Kukaan toinen ei voi hyvittää sinun pahoja tekoja sinun puolestasi. Sinä kannat itse vastuun asioista.

      Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:

      1. pidä asia omana tietonasi ja elä niin onnellista elämää yhdessä miehesi kanssa kuin mahdollista. Valheen taakka on rangaistuksesi. Tieto siitä, että sinun elämäsi tärkein ihmissuhde on vain valhe, on rangaistuksesi.

      2. kerro asia miehellesi ja pilaa elämäsi tärkein ihmissuhde. Se ei tule koskaan olemaan enää ennallaan. Se voi teoriassa kääntyä hyväksi, mutta sitä ennen on kärsimystä. Se kärsimys on rangaistuksesi.


      Vastuu on sinun, ei joulupukin tai kenenkään muun mielikuvitusolennon.

      • -----

        Voi voi sentään. Rangaistus pitää saada ehdottomasti aikoja sitten tehdystä asiasta. Aloittaja kertoi että elämäntilanne oli vaikea kun asia tapahtui.
        Jos asiat ovat nyt hyvin, on järjetöntä edes muitella moista.
        Ei tuosta mitään kärsimystä pitäisi tulla, sairas mielipide.


    • jaikal.se

      Minun mielestäni sinun ei kannata puhua kaksikymmentä vuotta vanhasta asiasta miehellesi. Miehesi loukkaantuisi ehkä pahasti ja synti tulisi suhteenne väliin.
      Se taas ei ole Jumalan tahto. Sinun tulisi lähteä siitä lähtökohdasta että mikä on kaikille kolmelle osapuolelle (Jumala, sinä ja miehesi) se paras toimintamalli tässä tilanteessa. Kun sinä olet sopinut asian Korkeimman Jumalan kanssa, Jumala on antanut sinulle anteeksi. Sinun tulee myös ymmärtää että kaikki synti on ensin Jumalaa vastaan olkoonpa synti mitä tahansa. Se on rikkomus Jumalaa vastaan. Miehesi ei kärsi syrjähypystäsi kun hän ei siitä mitään tiedä. Jos hän saa tietää, hän ehkä kärsii koko loppuelämänsä. Säästä miehesi tältä kärsimykseltä. Ehkä hän ei kovin loukkaantuisikaan koska tapauksesta on niin pitkä aika. Mutta, unohda asia ja jatka miehesi kanssa uskollisesti. Olet saanut Herralta anteeksi uskosi tähden Jeesukseen. Mene rauhassa, äläkä enää tee syntiä. Jeesuksen nimessä ole siunattu. http://www.jaikal.se/48683146

    • S.....

      Puhukaa totta toinen toisillenne, tähän Raamatun kehoitukseen meidän tulee luottaa.
      Miehelläsi on oikeus tietää.
      Tuttu mieshenkilö petti vaimoaan 45 vuotta.
      Voi vain kuvitella kuinka vaikeaa on uskoa saavansa anteeksi yläkerrasta.
      Se on kuitenkin meidän ihmisten tehtävä, teot ovat Jumalan edessä pienempiä.
      Jos mies ei anna anteeksi se on hänen kontollaan.
      Pettäjä tekee lähinnä itseään kohtaan väärin.

    • olet soviettu

      Älä usko noita syyllistäjiä. Useimmat kokeneet sielunhoitajat ovat sitä mieltä, että ei kannata tunnustaa kun olet katunut, pyytänyt anteeksi Jumalalta. Voi saattaa puolisosi vain epäilemään sinua. Jos olet pysynyt uskollisena 20 vuotta niin olet vahingosta viisastunut. jos et saa sielunrauhaa niin ripittäydy jollekin sielunhoitajalle.

    • rehellisyys a ja o

      Rehellisyys on kaiken a ja o ja jokainen, joka syntiä tekee, tuokoon tekonsa valoon ja tunnustakoon sille, jota vastaan on rikkonut ja pyytäköön anteeksi, että vapautuisi synnistä.
      Se, mitä sitten seuraa, on tuon toisen vastuulla, jolle kylläkin jää uskovana ainoa mahdollisuus antaa anteeksi, sillä ellei hän anna anteeksi, ei hänenkään tekojaan Jumala anna anteeksi (Isä meidän -rukous Matteuksen evankeliumissa ja se jatko siinä).
      Kertomus hyvästä ja pahasta palvelijasta auttaa anteeksiantamisessa ja asioiden saattamisessa oikeisiin mittasuhteisiin.

      Voihan olla, että miehesi miettii ihan samanlaisia asioita, eikä uskalla tunnustaa, kun pelkää, että menettää puolisonsa!

      Itsellä vastaava kokemus ja vaikka oli pienet lapsetkin jo, kun tulin uskoon, en voinut pitää vääryyttä sisälläni, vaan kerroin ja annoin nöyrästi väärintekijänä puolisolleni täyden vapauden valita: hyväksyy minut häntä vastaan rikkoneena, katuvana ja tietäen, ettei sellainen synti enää minun elämääni tule, niin katkera sappi se on juoda, tai sitten hylkää ja joudun jättämään perheeni ja kotimme.

      Otin riskin oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden ja puhtauden puolesta.
      Puoliso tuli sitten ja kertoi omansa. Vuosia elimme kuin taivaassa, puhtaina pulmusina.
      Sitten varsin inhimillinen tunne epäluottamus nosti päätään ja sitä vastaan jouduimme taisteluun, koska sielunvihollinen ei unohda, vaan muistuttaa aika ajoin ja saa aikaan epäsopua, jolloin pitäisi ymmärtää, että ne teot ON JO anteeksiannettuja ja selvitettyjä eikä niihin saa enää palata!
      Jos puoliso hyväksyy toisen ja päättää antaa anteeksi, on myös hyvä sen, joka on väärin tehnyt, osoittaa tietoisesti toiselle, että hän todella haluaa rakastaa ja olla luottamuksen arvoinen ja toimii sen mukaan toisen parhaaksi. Puoliso, joka saa toiselta synnintunnustuksen, voi pikemminkin kokea, että se oma on sittenkin oikeasti luotettava, kun ottaa riskin joutua erotetuksi, sillä pettäminen on ainoa syy, minkä vuoksi Raamattu antaa oikeutuksen eroon, koska se on niin rankka asia puolisoa kohtaan.
      Siispä jokainen, joka edes on miettinyt puolisonsa pettämistä, harkitkoon vielä kerran, kannattaako, ja sen jälkeen tehköön lujan päätöksen pysyä uskollisena, tuli mitä tuli. Tunnustaminen varjelee myös tekemästä sellaista väärää uudelleen, kun asenne on se, ettei sellaista voi salata! Jos jää salaamaan, on helpompi sortua tekemään uudelleen ja uudelleen.
      On parempi joutua puolisoon hylkäämäksi rehellisyytensä takia
      kuin Jumalan hylkäämäsi synnin salailujen takia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10030
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      412
      4390
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      3016
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2664
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1710
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe