Jyväskylästä suvaitsevaisin kaupunki

Meidän on tehtävä kaupungistamme Suomen maahanmuuttoystävällisin kaupunki.
Sillä tulee olemaan valtava vaikutus asumisviihtyvyydelle ja ilmapiirille.
Ei tarvita edes paljon rahaa vaan oikeita poliittisia päätöksiä.
Se alkaa vaikka päätöksestä sijoittaa vuosittain min 100 somalialaista pakolaisperhettä tai min 1000 pakolaista.
Toinen tärkeä päätös, uudet kansalaiset tulee sijoittaa suomalaistaustaisten asukkaiden sekaan eikä keskittää erillisille alueille. Jonkin verran tarvitaan asuntojen uustuotantoa, mutta voidaan lunastaa myös vapaarahoitteisia riittävän kookkaita asuntoja uudisasukkaiden käyttöön.
Kolmas tärkeä päätös: vähimmäis asuinala uustuotantoon 100 m2 4-6 henkiselle perheelle ja min 120 m2 sitä suuremmille perheille.

Neljäs päätös: Kotouttamisen tehostamiseksi kouluissa on opetettava somalialaisten kieltä suomalastaustaisille koululaisille pakollisena aineena.

Jyväskylästä on mahdollista tehdä kaupunki, joka on hyvä sekä ihmisille että luonnolle.
7159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

paras idea tällä palstalla toistaiseksi.
sittenkun yhtenä hyysärinä toteutamme kertaheitolla maailmanparantavaa rojektia niin älkämme unohtako muitakin paikkakuntia.
esim. närpes,grankulla,espoon haukilahti,helsingin kaivopuisto ,eira,ym.paikat on ehdottomasti päästävä nauttimaan kukoistavan uuden suomen rakentamisesta.
sitten voimekin elää onnellisina monikulttuurisessa harmoniassa kunnes potkaisemme tyhjää

Äänestä
  • Kaivopuistossa asuu paljon maahanmuuttajia jo nyt. Siellä on esim. monta ulkomaista lähetystöä ja niiden työntekijöiden asuntoja.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Kaivopuistossa asuu paljon maahanmuuttajia jo nyt. Siellä on esim. monta ulkomaista lähetystöä ja niiden työntekijöiden asuntoja.

    joomutta kaivopuistoon pitää saada tasapuolisuuden nimissä myös somaliurhoja neljän vaimonsa kera sossunrahoilla rellestämään.heille pitää turvata samat edut kuin muillekin puistolaisille,kamelitarha ja vuohien ulkoiluttaminen on oltava meitin verorahoilla joka omarille jotta kotoutuminen meitin kulttuuriin nopeutuu.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    joomutta kaivopuistoon pitää saada tasapuolisuuden nimissä myös somaliurhoja neljän vaimonsa kera sossunrahoilla rellestämään.heille pitää turvata samat edut kuin muillekin puistolaisille,kamelitarha ja vuohien ulkoiluttaminen on oltava meitin verorahoilla joka omarille jotta kotoutuminen meitin kulttuuriin nopeutuu.

    Miksi kaikki haluavat somaleja? Miksi ei irakilaisia, afgaaneja, malilaisia, iranilaisia?

    Muuten pieni täsmennys: useimmilla somaleilla on enintään yksi vaimo. Sossun rahoilla ei rellestetä edes sillä yhdelläkään vaimolla - tarkista netistä. Kuten yksi somali sanoi: neljään vaimoon on varaa enintään Nalle Wahlroosilla (ja Saudi-Arabian kuninkaallisilla).

    Äänestä

  • mette.soderman kirjoitti:

    "maahanmuuttokriitikoille" jonkin sortin pakkomielle, vaikka heitä tulee tänne vuosi vuodelta vähemmän. Esim. irakilaisia turvapaikanhakijoita ja pakolaisia on tullut viime vuosina enemmän, mutta he eivät kai ole ihan niin mustia että halla-aholaiset pelkäisivät

    Äänestä

Mikä hinku sinne Kaivopuistoon on?
Venäläiset on ostaneet sieltä kaiken, mitä on ollut myynnissä ja heillä ei rahasta ole pulaa.
Miksi venäläiset hommais sinne somaleita?
Ei mene jakeluun.
Paremmat mahikset on sijottua vaikka Jyväskylään kuten Hanna on toivonut.

Äänestä
  • Vain valintaa kuka ostaa asunnon Kaiviksesta jokaisen oma valinta! Budjetin mukaan ja valintaa olla pitää!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hanna Palo kirjoitti:

Meidän on tehtävä kaupungistamme Suomen maahanmuuttoystävällisin kaupunki.
Sillä tulee olemaan valtava vaikutus asumisviihtyvyydelle ja ilmapiirille.
Ei tarvita edes paljon rahaa vaan oikeita poliittisia päätöksiä.
Se alkaa vaikka päätöksestä sijoittaa vuosittain min 100 somalialaista pakolaisperhettä tai min 1000 pakolaista.
Toinen tärkeä päätös, uudet kansalaiset tulee sijoittaa suomalaistaustaisten asukkaiden sekaan eikä keskittää erillisille alueille. Jonkin verran tarvitaan asuntojen uustuotantoa, mutta voidaan lunastaa myös vapaarahoitteisia riittävän kookkaita asuntoja uudisasukkaiden käyttöön.
Kolmas tärkeä päätös: vähimmäis asuinala uustuotantoon 100 m2 4-6 henkiselle perheelle ja min 120 m2 sitä suuremmille perheille.

Neljäs päätös: Kotouttamisen tehostamiseksi kouluissa on opetettava somalialaisten kieltä suomalastaustaisille koululaisille pakollisena aineena.

Jyväskylästä on mahdollista tehdä kaupunki, joka on hyvä sekä ihmisille että luonnolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu