Kokemus Suomalaisesta rasismista

Istuin eräässä pienessä paikallis Bupissa, kun sisään asteli kaksi mustalaisnaista.

Bupin omistaja kävi huomauttamassa naisille, että hänen ravintolassaan ei sitten kaupustella eikä kerjätä rahaa asiakkailta. Meille asiakkaille hän jatkoi, että moinen toiminta voisi vaarantaa hänen anniskelulupansa.

Kun omistaja hävisi keittiöön, naiset alittivat kaupanteon. Myynissä oli halpojakelloja ja kaula- ja rannekoruja.

Kun omistaja hetken päästä palasi keittiöstä hän huomasi laittoman kaupanteon ja pyysi naisia poistumaan välittömästi.

Ulosmennessään naiset huutelivat, että rasisti-sika ajaa heitä pois ihan syyttä.

Kun omistaja oli vihdoin saaut naiset ulos ja palasi tiski ääreen, niin toinen naisita palasi tuulikaappiin ja huusi ove raoista että mutakuonotpois maasta.

Ravitolan omistaja oli kurdi.

No kuka on tämän tarinan pahn rasisti?

No, tetenkin minä.

Sillä kirjoitushan osittaa, että rasismista huudellaan ja syytetään, kun joku vähemmistöön kuuluva on jäänyt itse kiinni rötöksestään ja uskoo pääsevänsä eroon vastuustaan huutelemallaperättömiä rasismisyytksiä.

Jos ihmiset huomaavat, että suurin osa rasismisyttelyistä on valhetta on monen järjestön valtiolta saadut tuet rasisminvastaiseen toimitaa uhattua.


Siksi rasismista tulee levittää mahdollisimman paljon tyhjää puhetta ja syytellä milloi ketäki rasismista: vihapuheet on siis näiden valehtelijoiden poliittinen ase.

NINEL
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

onnex Mover ei oo enää sössimässä täällä kaikkia keskusteluja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ninel2010 kirjoitti:

Istuin eräässä pienessä paikallis Bupissa, kun sisään asteli kaksi mustalaisnaista.

Bupin omistaja kävi huomauttamassa naisille, että hänen ravintolassaan ei sitten kaupustella eikä kerjätä rahaa asiakkailta. Meille asiakkaille hän jatkoi, että moinen toiminta voisi vaarantaa hänen anniskelulupansa.

Kun omistaja hävisi keittiöön, naiset alittivat kaupanteon. Myynissä oli halpojakelloja ja kaula- ja rannekoruja.

Kun omistaja hetken päästä palasi keittiöstä hän huomasi laittoman kaupanteon ja pyysi naisia poistumaan välittömästi.

Ulosmennessään naiset huutelivat, että rasisti-sika ajaa heitä pois ihan syyttä.

Kun omistaja oli vihdoin saaut naiset ulos ja palasi tiski ääreen, niin toinen naisita palasi tuulikaappiin ja huusi ove raoista että mutakuonotpois maasta.

Ravitolan omistaja oli kurdi.

No kuka on tämän tarinan pahn rasisti?

No, tetenkin minä.

Sillä kirjoitushan osittaa, että rasismista huudellaan ja syytetään, kun joku vähemmistöön kuuluva on jäänyt itse kiinni rötöksestään ja uskoo pääsevänsä eroon vastuustaan huutelemallaperättömiä rasismisyytksiä.

Jos ihmiset huomaavat, että suurin osa rasismisyttelyistä on valhetta on monen järjestön valtiolta saadut tuet rasisminvastaiseen toimitaa uhattua.


Siksi rasismista tulee levittää mahdollisimman paljon tyhjää puhetta ja syytellä milloi ketäki rasismista: vihapuheet on siis näiden valehtelijoiden poliittinen ase.

NINEL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu