Mihin hautautui Kaupin ja Jaques Santerin

reformiryhmän ehdotus, että EU-vaalien yhteydessä olisi ollut joku kysymys, jolla olisi kartoitettu vähän sitä, mitä mieltä porukat ovat EUuun perustuslaillisesta nykymenosta?

Lähtökohtaisestihan on suorastaan demokratiaa halventavaa edes miettiä jotakin kansanäänestyksiä mutta perustuslaki on perustuslaki ja ihan eri kaliberin juttu kuin joku ydinvoimakansanäänestys ja järjestetäänhän niitä sellaisiakin, joka sinänsä on jo vähän kansanäänestystenkin halventamista eikä niin vähänkään.

Ruotsissahan niitä on ydinvoiman osaltakin järjetetty jos jonkinalaisia ja niillä ei ole ollut yhtään mitään merkitystä.

Minusta on erittäin arvokasta ja kunnioitettavaa, että on olemassa ihmisiä, jotka suhtautuvat perustuslakiin tai sen luonteiseen lainsäädäntöön sentään sen verran arvostavasti, vaikka itse EUussa edes perustuslakikaan ei merkitsisi yhtään mitään, että haluavat vähän tietää, mistä on kyse, varsinkin, kun siinä liikutellaan melkoista valtaa melkoisessa mittakaavassa.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Gutta-Perkka kirjoitti:

reformiryhmän ehdotus, että EU-vaalien yhteydessä olisi ollut joku kysymys, jolla olisi kartoitettu vähän sitä, mitä mieltä porukat ovat EUuun perustuslaillisesta nykymenosta?

Lähtökohtaisestihan on suorastaan demokratiaa halventavaa edes miettiä jotakin kansanäänestyksiä mutta perustuslaki on perustuslaki ja ihan eri kaliberin juttu kuin joku ydinvoimakansanäänestys ja järjestetäänhän niitä sellaisiakin, joka sinänsä on jo vähän kansanäänestystenkin halventamista eikä niin vähänkään.

Ruotsissahan niitä on ydinvoiman osaltakin järjetetty jos jonkinalaisia ja niillä ei ole ollut yhtään mitään merkitystä.

Minusta on erittäin arvokasta ja kunnioitettavaa, että on olemassa ihmisiä, jotka suhtautuvat perustuslakiin tai sen luonteiseen lainsäädäntöön sentään sen verran arvostavasti, vaikka itse EUussa edes perustuslakikaan ei merkitsisi yhtään mitään, että haluavat vähän tietää, mistä on kyse, varsinkin, kun siinä liikutellaan melkoista valtaa melkoisessa mittakaavassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu