Viljelijöiden ruoskiminen lopetetava..

Hallitus on koko vaalikauden ajan tehnyt leikkauksia kansallisiin tukiin ja lisännyt viljelijöiden kustannustaakkaa. Nyt ollaan kipurajalla ja paikoin jo sen yli. Suomalaiseen maatalouteen ei saa kohdistaa enää yhtään toimenpidettä, jolla heikennetään maatalouden toimintaedellytyksiä,
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

rakosessa muut päätävät mikä on hänen palkkansa

Äänestä

Jos Kaliningradin portit sulkeutuu, meriliikenne pysähtyy. Itämereltä ei tule enää senjälkeen yhtään päivittäistavaralaivaa niin entä sitten? On syytä pitää riittävä omavaraisuus, että on leivän päälle laittaa muutakin kuin ylähuuli.

Maasta loppuu peruna, raakamaidosta on pulaa. Sianlihasta onpuutetta, ajoittain voista. Kotimaisella kalalla olisi mioninkertainen kysyntä tarjotaan nähden.
Aion katsoa sen verran jotakin syrjää ja kasvattaa omat perunat tästäedes itse. rakennan kellarin sekä maaseutu- että kaupunkiasunnolle.

Jos ei tukiasia olisi niin ruoan hinta olisi nykyistä paljon korkeampi.
PS. en pyydä tukiaisia

Äänestä

loppu myös työ maatalous on suuri työllistäjä

Äänestä

eikös liikeyrityksen kuulu tuottaa voittoa, ilman tukiaisia?mitäs se se semmonen liiketoiminta on, joka ei pärjää omillaan.onkos se sitä kommunistien kolhoositoimintaa?

Äänestä
  • tukiainenkin laitetaan debit puolelle kirjanpidossa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leppä (kes) vaatii.. kirjoitti:

Hallitus on koko vaalikauden ajan tehnyt leikkauksia kansallisiin tukiin ja lisännyt viljelijöiden kustannustaakkaa. Nyt ollaan kipurajalla ja paikoin jo sen yli. Suomalaiseen maatalouteen ei saa kohdistaa enää yhtään toimenpidettä, jolla heikennetään maatalouden toimintaedellytyksiä,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu