Osa porvaristoa haluaa poistaa yhteiskunnallisia epäkohtia
turvatakseen porvarillisen yhteiskunnan olemassaolon.
Tähän joukkoon kuuluu taloustieteilijöitä, ihmisystäviä,
inhimillisyyden saarnaajia, työtätekevien luokkien aseman
parantajia, hyväntekeväisyyden harjoittajia, eläinrääkkäyksen
vastustajia, kohtuudenseurain perustajia, kaikenlaisia mitä
kirjavimman laatuisia nurkkauudistusten harrastajia. Onpa
tämä porvarissosialismi muovattu kokonaisiksi oppijärjestelmiksikin.
Esimerkkinä mainitsemme Proudhonin teoksen ”Kurjuuden
filosofia”.
Sosialistiset porvarit tahtovat säilyttää nykyisen yhteiskunnan
elämänedellytykset, mutta ilman niistä väistämättä
johtuvia taisteluja ja vaaroja. He tahtovat säilyttää nykyisen
yhteiskunnan, mutta ilman sitä kumouksellistuttavia ja
hajottavia aineksia. He tahtovat porvariston ilman proletariaattia.
Porvaristo luonnollisesti kuvittelee parhaaksi sen maailman,
jossa se hallitsee. Porvarissosialismi muokkaa tämän
lohdullisen kuvitelman enemmän tai vähemmän eheäksi
järjestelmäksi. Kun se kutsuu proletariaattia toteuttamaan
järjestelmiään ja käymään sisälle uuteen Jerusalemiin, se
vaatii oikeastaan vain sitä, että proletariaatti pysähtyisi
nykyiseen yhteiskuntaan, mutta luopuisi niistä vihamielisistä
käsityksistä, mitä sillä on tästä yhteiskunnasta.
Tämän sosialismin toinen, vähemmän järjestelmällinen
mutta käytännöllisempi muoto yritti saattaa työväenluokalle
vastenmieliseksi kaiken vallankumouksellisen liikkeen todistelemalla,
että ei mikään valtiollinen muutos. vaan ainostaan
aineellisten elämänehtojen, taloudellisten olosuhteiden muutos voi olla sille hyödyksi. Mutta aineellisten elämänehtojen
muutoksella tämä sosialismi ei suinkaan ymmärrä porvarillisten
tuotantosuhteiden poistamista, mikä on mahdollista
vain vallankumoustietä, vaan hallinnollisia parannuksia, jotka
tapahtuvat näiden tuotantosuhteiden pohjalla eivätkä siis tuo
muutosta pääoman ja palkkatyön väliseen suhteeseen, vaan parhaassa
tapauksessa vähentävät porvaristolta sen vallanpidosta
johtuvia kustannuksia ja yksinkertaistavat sen valtiontaloutta.
Aidoimman ilmauksensa porvarissosialismi saa vasta
silloin, kun se muuttuu pelkäksi puhetaidolliseksi koristeeksi.
Vapaa kauppa! työtätekevän luokan hyväksi; suojelustullit!
työtätekevän luokan hyväksi; vankisellit! työtätekevän luokan
hyväksi: se on porvarissosialismin viimeinen, ainoa todeksi
tarkoitettu sana.
Porvariston sosialismi on juuri siinä väitteessä, että porvari
on porvari – työväenluokan hyväksi.
turvatakseen porvarillisen yhteiskunnan olemassaolon.
Tähän joukkoon kuuluu taloustieteilijöitä, ihmisystäviä,
inhimillisyyden saarnaajia, työtätekevien luokkien aseman
parantajia, hyväntekeväisyyden harjoittajia, eläinrääkkäyksen
vastustajia, kohtuudenseurain perustajia, kaikenlaisia mitä
kirjavimman laatuisia nurkkauudistusten harrastajia. Onpa
tämä porvarissosialismi muovattu kokonaisiksi oppijärjestelmiksikin.
Esimerkkinä mainitsemme Proudhonin teoksen ”Kurjuuden
filosofia”.
Sosialistiset porvarit tahtovat säilyttää nykyisen yhteiskunnan
elämänedellytykset, mutta ilman niistä väistämättä
johtuvia taisteluja ja vaaroja. He tahtovat säilyttää nykyisen
yhteiskunnan, mutta ilman sitä kumouksellistuttavia ja
hajottavia aineksia. He tahtovat porvariston ilman proletariaattia.
Porvaristo luonnollisesti kuvittelee parhaaksi sen maailman,
jossa se hallitsee. Porvarissosialismi muokkaa tämän
lohdullisen kuvitelman enemmän tai vähemmän eheäksi
järjestelmäksi. Kun se kutsuu proletariaattia toteuttamaan
järjestelmiään ja käymään sisälle uuteen Jerusalemiin, se
vaatii oikeastaan vain sitä, että proletariaatti pysähtyisi
nykyiseen yhteiskuntaan, mutta luopuisi niistä vihamielisistä
käsityksistä, mitä sillä on tästä yhteiskunnasta.
Tämän sosialismin toinen, vähemmän järjestelmällinen
mutta käytännöllisempi muoto yritti saattaa työväenluokalle
vastenmieliseksi kaiken vallankumouksellisen liikkeen todistelemalla,
että ei mikään valtiollinen muutos. vaan ainostaan
aineellisten elämänehtojen, taloudellisten olosuhteiden muutos voi olla sille hyödyksi. Mutta aineellisten elämänehtojen
muutoksella tämä sosialismi ei suinkaan ymmärrä porvarillisten
tuotantosuhteiden poistamista, mikä on mahdollista
vain vallankumoustietä, vaan hallinnollisia parannuksia, jotka
tapahtuvat näiden tuotantosuhteiden pohjalla eivätkä siis tuo
muutosta pääoman ja palkkatyön väliseen suhteeseen, vaan parhaassa
tapauksessa vähentävät porvaristolta sen vallanpidosta
johtuvia kustannuksia ja yksinkertaistavat sen valtiontaloutta.
Aidoimman ilmauksensa porvarissosialismi saa vasta
silloin, kun se muuttuu pelkäksi puhetaidolliseksi koristeeksi.
Vapaa kauppa! työtätekevän luokan hyväksi; suojelustullit!
työtätekevän luokan hyväksi; vankisellit! työtätekevän luokan
hyväksi: se on porvarissosialismin viimeinen, ainoa todeksi
tarkoitettu sana.
Porvariston sosialismi on juuri siinä väitteessä, että porvari
on porvari – työväenluokan hyväksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heh heh, juu, M&E määritteli sosialidemokratiankin ennen kuin sitä oli keksittykään.