Sinuun sopii tämä Raamatunlause: Jumalan valtakunta on lastenkaltaisten.
Sinä olet lapsen kaltainen mieleltäsi.
Sinä olet lapsen kaltainen mieleltäsi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minulle hyvin sopii, että jaikalia rohkaistaan. Rohkaisua tarvitaan.
Vaikka en ole enkä aio koskaan tullakaan persoonallisuustutkijaksi, niin yhdyn aloittajan arvioon jaikalin lapsenkaltaisuudesta. Enkä sano tätä ollenkaan negatiivisessa mielessä. Jotain lapsen aitoutta hänessä on.
"Niin Hän (Jeesus) kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: ellette käänny
ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.'" Matt.18:2-3.
Jeesus tarkoittaa lapsen (kr. paidion) kaltaisuudella sitä, että Hänen opetuslastensa on tultava kaikessa kuuliaisiksi kasvattajalleen. Meidän on toteltava kuin pieni lapsi kuuliaisena Taivaallisen Isän kasvatusta ja kehotusta, alistuttava Hänen tahtoonsa nurkumatta.
En sano, onko otsikossa mainitun nimimerkin ominaisuutena enemmän lapsellinen aitous vai lapsenkaltainen kuuliaisuus, mutta tästä olen TÄYSIN varma: Jeesus tahtoo meiltä viimeksi mainittua.
Meidän on tultava KAIKESSA aivan kuuliaisiksi Jumalan tahdolle.
On muistettava Herramme Jeesuksen ankarat sanat, jotka hän lausuu niin hyväntahtoisille kuin myös pahantahtoisille hölmöille:
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Matt.7:21.
Jeesuksen sanat ovat selkeät kuin kirkas päivä. Vieläkö jollain on rohkeutta epäillä, pitääkö meidän TEHDÄ omassa elämässämme Jumalan tahto?
Kiitos viisaasta vastauksestasi ja siitä kun tarkensit tuota Raamatunkohtaa.
Paavali opettaa meitä elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa, Room.12:18. "Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa."
Jaikali on Jumalan lapsi, sen sanoo minussakin oleva hengellinen näkökyky, sellainen on avautunut, mutta ymmärrän myöskin heitä jotka vastustavat Jumalan lapsia, luonnollista, pimenossa oleva ei voi hyväksyä elävästi uskossa olevaa. Tuo pimennossa oleva henkilö osaa seuloa kummallisen pikkutarkasti juuri sellaisen hengessä olevan uskovan, sitten hän alkaa koittaen masentaa kirjoituksillaan sellaista, mutta turhaan, sillä Jumalan lapsella on aina puolustaja lähellään Jeesus Kristus.
Ei ihminen voi Jumalan puolesta sanoa kuka on Jumalan lapsi, sen tekee Hän itse.
Jaikalilla on tarve saada huomiota kertomalla paljon omakohtaisia kokemuksiaan Jumalasta.
Ne kertomukset ovat sellaisia kuin voisi odottaa esimurrosikäiseltä lapselta jolla ei ole vielä syntynyt omaa ajattelua, vaan kaikki mukavalle kuulostavat asiat niellään kritiikittä.
Jaikal on niellyt kristinuskon opin sellaisenaan, koska se kuulostaa hänestä kivalle. Hänellä ei ole itsekritiikkiä, eikä myöskään kritiikkiä mitä tulee toisten puheisiin, hän uskoo sinisilmäisesti kaiken, aivan kuin pieni lapsi joka uskoo sadut.
Hänen päänsä kumisee tyhjyyttään, ja hän ei koskaan ymmärrä mitä hänelle puhutaan vaan hän toistaa niitä satujaan, välittämättä muista ihmisistä.
Sen hän ymmärtää jos joku häntä arvostelee kuten Semper tekee, ja siitä alkaa uhmaikäisen kiukuttelu.
Hänen tarinoissaan ja saduissaan on aina jokin hengellinen opetus.
Minä vain en näe sellaista aikuisen uskoa hänessä, että osasisin ne opetukset onkeeni ottaa.
Ja minä en kykenisi edes masentamaan ko kirjoittajaa joka ei ymmärrä lukemaansa, vaan elää omassa maailmoissaan.
Ei reagoi mihinkään tai kehenkään.
Tomumaja vastaathan. Tahtoisin todella iloita uudistumisestasi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11257283/#comment-59921960
Oliko sulla komeat häät vai vieläkö elätte synnissä.
Myös minä tahtoisin tietää miten asia on.
tomis..10.2.2013 12:560 SULJE
Jeesus on myöskin Jumala! Tuomaksellekin selvisi totuus, kun lausui Jeesukselle; "Minun Herrani ja Minun Jumalani".
Kolminaisuutta en lähde ainakaan setvimään mitenkään enempää, Isä, Poika Ja Pyhä Henki ne näen kylläkin siis toisella tavalla kuten ennen. Ennen ehkä järkeilin nyt näen uusin silmin ne, Mutta sitä ei niin voikkaan selostella toisele ei ainakaan ymmärtämättömille. Kun ukoo Jeesukseen siinä on kaikki!
Hyvä tomumaja. Tunnustat Jeesuksen Herraksesi, Jumalaksesi.
Kiitos Jeesuksen, olet nyt raittiilla tiellä ja tällä tiellä on hyvä kasvaa.
Kaltaisuudesta.
Laul. l. 2:9
Rakkaani on gasellin kaltainen tai nuoren peuran. Katso, tuolla hän seisoo seinämme takana, katsellen ikkunasta sisään, kurkistellen ristikoista.
Minulle hyvin sopii, että jaikalia rohkaistaan. Rohkaisua tarvitaan. ..sanoi semper.
Minä en halua rohkaista jaikalia jatkamaan siinä opissa ja farisealaisessa elämässä joka johtaa ihmisiä pois uskosta.
Semper tässä valitettavasti näyttää tietämättömyytensä.
Minä rohkaisen jaikalia ja semperiä että tekisivät parannuksen oppien ja opetustensa kohdalla jota ilman joutuvat kauas pois totuudesta.
Nimimerkki kuin kuollut on havainnut muutamia palstalla olevia kumisevia tyhjäpäitä.
Viimeisinä päivinä on tuleva niitä, jotka ulkoapäin ovat hurskaita, mutta kieltävät evankeliumin voiman. Senkaltaista karta. Niinpä on sinusta eenokki 12 jo raamatun lehdillä kirjoitettu. Onnea vaan...
Tarkoitatko että onko tomis tehnyt parannuksen ja todistaakseen siitä palstalaisille on mennyt kristillisesti naimisiin?
sinä Hel#vetti on totta???
Lahkohelluntailaisille kelpaa jos parannuksen tekee vaikka jatkaa eläen kuitenkin synnissä se ei vahingoita.. Riittää vaikka sanoo jonkun olevan vääräoppinen synnitön. Kunhan vain antaa pikkusormen helluntailaiselle autuutetaan heti sanomalla että kunhan päätät uskoa olet vapaa.
Uudestikastekin on vain merkki että on tehnyt ratkaisun tahtonsa voimalla joka on ansaitsemisen merkki ja joka täytyy suorittaa vaikka valtameressä.
Evankeliumin voima helluntailahkossa on voima jatkaa synnin elämää eikä synneistä luopumiseen tarvita mitään muuta kuin oma ratkaisu luopua synneistä.Oma tahto on voimaa.helluntailaisille.
Herra johdattaa omiaan, siinä on metsästä turha ohjeita huudella. Jos rinnalta opastaa, se on ok.
Eikö ohje ja opastaminen ole sama asia.
tomis on ilmeisesti mennyt naimisiin ja kastettu Jeesuksen seuraajaksi, lopultakin. Onnittelemme!