Legoland, Tanska

Taitaa olla koluttu juttu, jo kymmeniä vuosia, mutta silti kyselisin niiltä jotka ovat matkan tehneet asuntoautolla. Millaisella vuokra autolla uskaltaa lähteä noin kauaksi. Entäs kuinka paljon kannattaa varata aikaa koko reissuun ja mikä olisi hyvä reitti ja yöpymispaikat ja hinta taso. Mihin voi jättää auton legolandin lähelle siten missä voisi vaikka yöpyä ja onko paikanpäällä vaikea ajaa /liikenteen määrät..
23396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Millainen auto? No eihän sinne nyt tarvii mikään "erikoisauto " olla vaan mikä vaan toimiva riittää.

Matkustusaika? Niin lähdet iltalaivalla ( Finnlines ) Naantalista ja olet aamulla Kapellskäärissä. Sieltä ajat kohti Malmö jossa olet iltapäivällä. Jäät yöksi sinne ja aamulla siltojen yli kohti Tanskaa. Muista että on kaksi silta josta maksat. Olet hyvissä ajoissa perillä ja aivan vieressä löytyy campingalue.

Legolandissa on valtava iso p-alue missä EI SAA yöpyä mutta siihen on helppo ajaa asuntoautolla.

Jos osaat aja Suomessa niin osaat kyllä sieläkin. Kunhan muistat että asuntoauto ei ole leikkipaikka vaan lapset pidetään vyössä kiinni ajonaikana.

Rahaa menee kun matkustaa mutta eihän niitä mukaan hautaankaan kannata ottaa.

http://www.finnlines.com/laivamatkat/reitit_hinnat/naantali_kapellskaer

http://www.bilsemester.net/broavgifter-farjebiljetter.asp

http://www.legoland.dk/

Ei kun mukava matkaa teille.

Äänestä
  • Jaa jaa kiitos vastauksestasi, oletkin niitä harvoja asiallisia vastaajia näillä saiteilla. On minun sanottava, ettei kukaan koskaan ole noin kovasti antanut virheellistä tietoa. Olisitko ystävällinen enempien virheiden välttämiseksi tarkistaisit, ennen kuin päätät jaella niitä muille. Ymmärrän kyllä pätevyytesi merkityksen itsellesi, mutta meitä muita se ei kovasti taida kiinnostaa?

    Äänestä

  • perserämeestä kirjoitti:

    Jaa jaa kiitos vastauksestasi, oletkin niitä harvoja asiallisia vastaajia näillä saiteilla. On minun sanottava, ettei kukaan koskaan ole noin kovasti antanut virheellistä tietoa. Olisitko ystävällinen enempien virheiden välttämiseksi tarkistaisit, ennen kuin päätät jaella niitä muille. Ymmärrän kyllä pätevyytesi merkityksen itsellesi, mutta meitä muita se ei kovasti taida kiinnostaa?

    Varberg - Grenoo lautalla suoraan legolandiin, mitä sitä kalliita siltoja lähtee maksaen kiertelemään . ww.aferry.fi varberg grenoo 4 tuntia, syötte hyvin ja laivassa on lasten leikkipaikka. Heti mantereella ja lähellä Legolandia. Näin ennen mentiin....

    Äänestä

  • Lyhin Halvin ja rauh kirjoitti:

    Päivävuoro Naantalista on halvin (sisältää ruuat ja hytit), Kapellskärin rannassa voi yöpyä turvallisesti. Aamulla liikkeelle (terminaalissa voi käydä tunkemassa köntsät)
    Stocholmiin on turha mennä, parkkipaikkoja ei ole ja siell' me olemme kaikki käyneet, siis Kålmordeniin ! Sapuskat tehdään matkalla pysähtyen. Kålmordenissa menee muutama tunti, parkkipaikat ovat hyvät. Matka jatkuu Vänerin? rannalle Brahehus ! (Linnan raunio oikealla, jo aikaisemmin pois moottoritieltä) Linnanraunion kohdalla on vasemmalla huoltis ruokapaikka jonka takapihalla voi ostaa yöpaikan turvallisesti. Lapsilla on tilaa juosta ja isäntä voi ottaa pikku pössäyksen kuin karavaanari ikään.
    Aamulla matka jatkuu Borosin kautta Varbergin satamaan (Road 41) , lautalla ylitys Grenå ja olet hyvissäajoin Billundissa ja Legolandissa. Siellä on useita caravaanialueita 1 - 20km säteellä legolandista. Legolandi ei ole "kaukana"...... sinne voi hyvin lähteä vuokra-autollakin, korjaamoja on koko matkan ajan. Muista ottaa vuokraajalta lupa viedä auto ulkomaille. Koko matka on helppo ajaa.... helpompi kuin suomen rynnivässä liikenteessä. Polttoainetta saa kortilla aivan samoin kuin suomessa. Eläinpuistojakin on lähistöllä. Viikossa tekee tommosen reissun ja kiirettä ei tule. Paluu lippu Finnlines lautoille on ennakoitava kesäaikan, siellä on täyttä. Osaat sä paistaa perunat itse? Fredrikshavn - Göthenburg reittiä takaisin niin Oslossakin voi käydä..... ;)))

    Äänestä

  • Vanhasta muistista.. kirjoitti:

    Niin halvempi tai ei ? Jos menet iltalaivalla niin syöt ja menet nukkumaan, aamulla syöt aamupala ja sitten baanalle.

    Taas jos päivävuorolla menet niin lapset haluaa karkkia, jäätelöä, limsaa ym ym. Siihen se säästö meni koska hintaero EI ole iso.

    Kun menet yövuorolla olet aamulla pirteä kun sait nukuttua ja aamupesu on kätevä suorittaa laivan hytin suihkussa eikö?

    Mutta jokainen säästää omalla tavalla. Suurin säästö syntyy siitä että on vain nettikaravaanari ja pysyy kotona.

    Äänestä

  • Lyhin Halvin ja rauh kirjoitti:

    Varberg - Grenoo lautalla suoraan legolandiin, mitä sitä kalliita siltoja lähtee maksaen kiertelemään . ww.aferry.fi varberg grenoo 4 tuntia, syötte hyvin ja laivassa on lasten leikkipaikka. Heti mantereella ja lähellä Legolandia. Näin ennen mentiin....

    Niin ei tuokaan niin halpa ole? Meno - Palu 4 henkeä 206€. Siis Varberg-Grenoo

    Äänestä

Hieno juttu, että asiallisia viestäjä on tullut.. ja eikös sen niin pitäisikin olla.

Niin siis saa unohtaa vikinglinet ja siljat meren ylityksessä?

Autolla tarkoitin sellaista 2000-luvun alkupuoliskon Fiat alustaista 200tkm ajettua peliä.. vaikka eihän noista autoista koskaan tiedä, mutta tuollaista vuokra autoa olen miettinyt ...

Niin onko polttoaine ja leiripaikoilla hintaeroa verrattuna suomen tasoon

Äänestä
  • Muista pyytää omistajalta paljon niveleitä mukaan !! Saat sitten vaihtaa niitä matkallasi !!
    Minä tiedän ,kun olen niitä jatkuvasti vaihdellut omaani reuhuun

    Äänestä

  • Tahvo Öllölästä kirjoitti:

    Muista pyytää omistajalta paljon niveleitä mukaan !! Saat sitten vaihtaa niitä matkallasi !!
    Minä tiedän ,kun olen niitä jatkuvasti vaihdellut omaani reuhuun

    Ja siihen loppui asialliset vastaukset kun tuo amis oli herännyt.

    Äänestä

  • Omnia vapaaoppilas kirjoitti:

    Ja siihen loppui asialliset vastaukset kun tuo amis oli herännyt.

    Ota Tahvo lisää viinaa ,että nukut pisempään ,tai jotain lääkkeitä mitä ne sinulle määräsi Niuvassa Tahvo !!

    Äänestä

  • Omnia vapaaoppilas kirjoitti:

    Ja siihen loppui asialliset vastaukset kun tuo amis oli herännyt.

    reino http://urly.fi/5Jj amis ole, reino on vaan tyhmä.

    Äänestä

  • Tahvo Öllölästä kirjoitti:

    Muista pyytää omistajalta paljon niveleitä mukaan !! Saat sitten vaihtaa niitä matkallasi !!
    Minä tiedän ,kun olen niitä jatkuvasti vaihdellut omaani reuhuun

    vaan reino http://urly.fi/5Jj taas liioittelisi ja itkisi saadaksesi vain sääliä?

    Äänestä

  • Eihän kirjoitti:

    reino http://urly.fi/5Jj amis ole, reino on vaan tyhmä.

    Vaikka Reino on tyhmäkin, niin ei hänen silti tarvitseisi olla täysi idiootti.

    Äänestä

Tutulta saisi lainaksi tuollaiseb mk1 fiatin, mutta sillä ei taida uskaltaa lähtee suomen ulkopuolelle:) Jaa, että onko mk2 nivelvikaa?

Äänestä
  • Älä vaan Tahvon Fiatinreuhua ota lainaksi, joudut pian maksamaan kaikki jäljellä olevat 9.5 vuoden osamaksutkin.

    Äänestä

  • On se niin Tahvo kirjoitti:

    Älä vaan Tahvon Fiatinreuhua ota lainaksi, joudut pian maksamaan kaikki jäljellä olevat 9.5 vuoden osamaksutkin.

    Tahvolta lainaisi jos Tutu http://theelders.org/desmond-tutu on jo luvannut omaansa lainata?

    Äänestä

Onks Tuta ja Tahvo samoja, nimi on niin samalainen . Olisiko Tutu Tahvon lempinimi Öllölässä. Näöltään ovat ainakin samannäköisiä

Äänestä
  • reino taas oivalsi! Tuta ja Tahvo alkaakin molemmat isolla teellä, eikä niinkuin reino pienellä ärrällä.

    Äänestä

  • Jopas kirjoitti:

    reino taas oivalsi! Tuta ja Tahvo alkaakin molemmat isolla teellä, eikä niinkuin reino pienellä ärrällä.

    Joko sinä Tahvo osaat jo aakkosetkin ?? Mihis asti olet päässyt kertotaulussa ?? joko menee sujuvasti kahden kertotaulu??
    Kelloa sinä et vielä osaa.

    Äänestä

  • On se niin Tahvo kirjoitti:

    Joko sinä Tahvo osaat jo aakkosetkin ?? Mihis asti olet päässyt kertotaulussa ?? joko menee sujuvasti kahden kertotaulu??
    Kelloa sinä et vielä osaa.

    reino http://urly.fi/5Jj noita asioita vielä äidiltäsi jos Tahvominäsikään ei niitä tiedä.
    Itket vaan reino taas hieman surkeuttasi niin kyllä äitisi heltyy ja kertoo!

    Äänestä

  • Kysy kirjoitti:

    reino http://urly.fi/5Jj noita asioita vielä äidiltäsi jos Tahvominäsikään ei niitä tiedä.
    Itket vaan reino taas hieman surkeuttasi niin kyllä äitisi heltyy ja kertoo!

    Tahvo vieläkös sinulla on tapana aamuisin istuskella vaimosi Tyynen alushousut päässäsi ja haistella vaimosi ja kankimiehen hajuja yönjäljiltä , samalla kun kirjoittelet viisauksiasi nettiin Fiatistasi ???

    Äänestä

  • Olet sinä Tahvo kirjoitti:

    Tahvo vieläkös sinulla on tapana aamuisin istuskella vaimosi Tyynen alushousut päässäsi ja haistella vaimosi ja kankimiehen hajuja yönjäljiltä , samalla kun kirjoittelet viisauksiasi nettiin Fiatistasi ???

    sanottu! Öhö öhö reino!

    Äänestä

Trumatikillä pärjää Tanskanilmastossa.Ei kannata kalliimpaa vehjettä hommata.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

perhehämeestä kirjoitti:

Taitaa olla koluttu juttu, jo kymmeniä vuosia, mutta silti kyselisin niiltä jotka ovat matkan tehneet asuntoautolla. Millaisella vuokra autolla uskaltaa lähteä noin kauaksi. Entäs kuinka paljon kannattaa varata aikaa koko reissuun ja mikä olisi hyvä reitti ja yöpymispaikat ja hinta taso. Mihin voi jättää auton legolandin lähelle siten missä voisi vaikka yöpyä ja onko paikanpäällä vaikea ajaa /liikenteen määrät..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu