SDP:n totaaliselle hölmöilylle pantiin stoppi

Onneksi SDP ei saanut hullua tavoitettaan läpi, vaan Suomi jäi pois rahoitusmarkkinaverosta. Rahoitusmarkkinavero olisi heikentänyt Suomen taloutta entisestään ja vienyt työpaikkoja Ruotsiin sekä Viroon. Lisäksi kärsijänä olisi ollut suomalaisten eläkesäästöt. Yksistään eläkesäästöistä olisi viety rahaa EU:n pohjattomaan kassaan noin 500 miljoonaa vuodessa.

Ainoa maa, missä rahoitusmarkkinavero on koskaan ollut käytössä on ollut Ruotsi. Ruosi otti rahoitusmarkkinaveron käyttöön vuonna 1984. Seuraukset tulivat yllätyksenä. Velkakirjojen kaupankäynti romahti 85 prosentilla jo ensimmäisellä viikolla. Vaihdetuimpien osakkeiden kaupankäynti siirtyi suurelta osin Lontooseen. Runsaassa viidessä vuodessa yli puolet kaupankäynnistä oli jo siirtynyt ulkomaille.

Ruotsin valtio oli laskenut saavansa lisää verotuloja 1500 miljardia kruunua. Todellisuudessa verokertymä meni miinukselle, koska veron seurauksena koko finanssialan verokertymä laski selvästi. Myös työpaikkoja katosi. Rahoitusmarkkinaverosta tuli Ruotsin valtiolle tuloja vain vähän yli 3 prosenttia mitä valtio oli siitä laskenut saavansa. Kokonaisuudessaan verokertymä meni siis kuitenkin miinuspuolelle.

SDP:n suorastaan vaarallisen järjetön taloudellinen ajattelu käy ilmi Tuomiojan antamasta haastattelusta, jossa hän pitää tervetulleena rahoitusmarkkinaverosta EU:lta Suomelle annettavia 570 miljoonaa euroa. Tuomioja, SDP ja muut veroa kannattavat eivät ota huomioon sitä, kuinka paljon Suomi maksaisi veroa EU:lle. Maksettavat verot ylittäisivät selvästi siitä tulevat tulot. Työeläkesäästöistä maksettaisiin jo yksin noin 500 miljoonaa. Lisäksi yksityiset henkilöt, yritykset ja pankit saattaisivat joutua maksamaan 800 miljoonaa euroa (laskettuna 0,1 prosenttia Helsingin arvopaperipörssin vaihdosta). Selvästi miinukselle menisi niin kuin koko SDP:n talouspolitiikka.

http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2012/10/02/tuomioja-rahoitusmarkkinavero-tervetullut-suomelle/201239048/12

Joku järki se olisi järjettömyydessäkin oltava. Olen kirjoittanut aikaisemmin samasta aiheesta mm. tässä http://keskustelu.suomi24.fi/node/9015607

3

93

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin on asia

      Demareiden takiahan maamme talous on jälleen suoraan sanottuna menossa päin persettä.
      Ei demareita näy yhtään haittaavan se, vaikkei pieneläkeläisille jää kohta enää rahaa edes ruokaan, asumisesta ja sairaanhoidosta/lääkekuluista puhumattakaan.
      Demareilla vain näkyy olevan ikuisena ohjenuoranaan ja tavoitteenaan jakaa maamme rikkaisiin ja helkutin köyhiin kerjäläisiin.
      Demut ryöstää yhteiskuntaamme ja yhteiskunnan tavallisia työntekijöitä ökyrosvojensa pohjattomaan pussiin.

    • SDP:n vaatiman ja kansalaisten lopulta maksaman pankkiveron tuottokin jää selvästi ennakoitua alhaisemmaksi. Pankkiveron olisi pitänyt tuottaa arviolta 170 miljoonaa euroa, mutta sen tuotto näyttää jäävän 140 miljoonaan euroon. Tämä vajaus johtuu Nordea-konsernin verosuunnittelusta.

      Tavallisen pankkeja ja rahoitusmaailmaa inhoavan tallaajan mielestä voi kuulostaa hienolta rokottaa pankkeja, joilla rahaa riittää - vai riittääkö sittenkään. Loppujen lopuksi tavallinen tallaaja kaikki vero maksaa omissa palvelumaksuissaan. Kukapa ei meistä joutuisi pankkipalveluja käyttämään. Pankkiverot ovat mitä suurinta tasaverotusta tai jopa regressiivistä verotusta, jossa pienituloinen palkansaaja maksaa selvästi suuremman osan palvelumaksuista.

      SDP tekee hyvää työ.... no ei sentään.

    • T.A.Vallinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1333
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. 60
      651
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe