Jeesus puhui opetukset aina vertauksin, eikä ilman vertauksia

Mark. 4:10-40) Samoin Jeesus puhui ilmestyskirjan opetukset, lähettämänsä enkelin kautta Johannekselle. Esimerkiksi Ilm 11: luvun kaksi säkkipukuista todistajaa pysyy,
sen vertauksia ymmärtämättömälle kahtena ihmisenä, ja keksii niille nimijä.
Vaikka Ilm 11:4 sanoo: "Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi kynttilänjalkaa, jotka sei-sovat maan Herran edessä".
Keitä seisoo valtaistuimen edessä? Ilm. 7: luvun mukaan, kaksi joukkoa, 144 000
Israelin sukukunnista ja toinen joukko, jota ei kukaan voinut lukea.
Siis pakanoista koottu joukko. Siis Vanhan ja uuden testamentin jouökot.

Ymmärrys ho, Äly elä jätä
572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juuri näin on. Ja Ilm 1:20 mukaan kynttilänjalkojen salaisuus, että, ne ovat seurakuntia.

Äänestä
  • Juuri näin on. Ja Ilm 1:20 mukaan kynttilänjalkojen salaisuus, että, ne ovat seurakuntia.""

    Ja kun luulin jotta ne seitsemän seurakuntaa olivat , muinaisia paikkakuntia Vähässä-Aasiassa, jonne kristinusko levisi ensten.

    Seissenhaarainen kynttelikkö on ihan erikseen.

    Äänestä

Ymmärrys ho, Äly elä jätä""

Juuri tuossa eräs (prof. palstalla) oli saanut sanoman suoraan Jumalalta !

Johannes sai sanoman enkelin välityksellä Jumalalta , tarkemmin Jeesus Jumalalta, siihen aikaan oltiin vielä epävarmoja Jeesuksen jumaluuden suuruudesta , mutta kun hänestä tuli kristinuskon Jumala niin ei siitä enää liene epäselvyyttä.

Niinpä hänellä oli lupa muuttaa juutalaisten kirjoituksien sanomaa toisenlaiseksi ja sitä hän myöskin teki siekailematta !

Hän muutti Serubaabelin ja Joosuan , käsitteen toiselaiseksi vaikka profeetat Sakarja ja Haggai olivat sen profetoimisellaan vahvistaneet ja sinetöineet.

Kristinusko on jatkanut tuota Jumalansa Jeesuksen alullesaattamaa perinnettä ja kertoo sen;

Kahtena ryysyläisenä jotka tapetaan Jerusalemin kadulle.
144000 Babylonian pakkosiirtolaisuudesta palaavana juutalaisena.
Vanhana -ja Uutena testamenttina.
Kahtena eugalyptuksena.
Kahtena valotolppana.

Sitten tämä on se huippuhauska Inarijärvenrantain - ja Etelä- Suomen profeetta juttu , siitä tulisi saada lisä vahvistusta ja oikeaa tietoa kuinka se kehityy onhan se aivan kotitekoista se !

Äänestä

Ja täällä varsinaiset "järjenjättiläiset" kisailee. On vielä vara sanoa, että:

Ymmärrys ho, Äly elä jätä. (kerskaatko itseäsi)

Äänestä

En kerskaa, vaan puhun itselleni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kritik kirjoitti:

Mark. 4:10-40) Samoin Jeesus puhui ilmestyskirjan opetukset, lähettämänsä enkelin kautta Johannekselle. Esimerkiksi Ilm 11: luvun kaksi säkkipukuista todistajaa pysyy,
sen vertauksia ymmärtämättömälle kahtena ihmisenä, ja keksii niille nimijä.
Vaikka Ilm 11:4 sanoo: "Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi kynttilänjalkaa, jotka sei-sovat maan Herran edessä".
Keitä seisoo valtaistuimen edessä? Ilm. 7: luvun mukaan, kaksi joukkoa, 144 000
Israelin sukukunnista ja toinen joukko, jota ei kukaan voinut lukea.
Siis pakanoista koottu joukko. Siis Vanhan ja uuden testamentin jouökot.

Ymmärrys ho, Äly elä jätä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu