Ihalainen sössötti hesarin jutussa, ettei SAK luovu kaikkia koskevista palkkojen yleiskorotuksista.
Tehdäänkö sillälailla että nostetaan muutaman palkkaa ja potkitaan puolet duunareista pois.
Potkitut korvataan sitten ulkomaille siirretyllä tuotannolla.
Sitäkö Ihalainen haluaa ?
Tuo sosialisti imee suomen kuiviin.
Tappaa yrittäjyyden liian suurin vaatimuksiin.
Samalla kun yrittäjyys loppuu, loppuu myös työpaikat. Ja kun työpaikat loppuu myös verotulot, ja kun ei ole verotuloja...
halonen jää työttömäksi.
IHALAINEN KAATAA
1
86
Vastaukset
- siinä
sitten käy, kun maa ei ole enään itsenäinen:
"Isänmaalliset voisivat avata silmänsä ja katsoa mikä tällä hetkellä, juuri tässä ja nyt, pahiten uhkaa isänmaan etua.
Se on amerikkalaistuminen. Suomi on amerikkalaisomistuksessa - suurin osa pörssinoteeratuista yhtiöistämme on ulkomaalaisomistuksessa - ja kulttuurimme on amerikkalaisen väkivaltaviihteen läpitunkema.
"Koiviston aikana Suomi myytiin Amerikalle. Tänne tuotiin laivalasteittain dollareita, synnytettiin arvo- ja velkakuplia, joihin maan talous sitten romahti. Lama alkoi siitä että tavallisetkin kotitaloudet olivat ottaneet velkaa niin paljon että kulutuskysyntä romahti. Jos joku on kiinnostunut laman synnystä ja siitä miten huonosti Ahon-Viinasen talkouspolitiikalla lamaa hoidettiin, kannattaa tutustua Suomen Akatemian lamatutkimuksiin. (www.aka.fi)"
Tällä hetkellä on turha edes puhua Suomesta itsenäisenä valtiona. Jokseenkin kaikki täällä tehty työ menee hyötynä amerikkalaisille sijoittajille. Heidän etuaan valvoo IMF, jolle valtiovarainministeriömme raportoi säännöllisesti. Vaikka tekisimme töitä miten kovasti, emme esim. voi päättää että valtiomme hoitaa yhteisiä asioita - koulutusta, terveydenhoitoa, maanpuolustusta, tms - yhtään paremmin, koska valtion menoille on IMF:n toimesta asetettu menokatto. Olemme matkalla kohti loppuunhyödyntämistä ja kansallista kuolemaa."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000004316943
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380