Eroaminen tasaisen varmassa kasvussa.

Kun verrataan muutaman viimeisen vuoden alkuvuoden erosummaa päivään 10.2. menessä, niin voidaan havaita että eroaminen on tasaisen varmassa kasvussa.

2010-02-10 3369
2011-02-10 3872
2012-02-10 3988
2013-02-10 4156

Nytkin ropisee vuodenaikaan nähden oikein mukavia päivittäisi erolukemia.

Valtionkirkon tarun loppu häämöttää jo.
36253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Yli 40 000 kirkosta eron vuotta pukkaa taas. Ei voi mitään. Hyvältä näyttää. Siihen päälle vielä joka vuosi laskeva lasten kasteosuus.

Äänestä

Tällä menolla valtiokirkosta päästään eroon ennen pakkoruotsia. Eli joskus vuoden 2075 tienoilla...

Äänestä
  • Valtionkirkko on tarunsa päässä alle 20 vuodessa. Pakkotuotsistä eroon pääseminen ovi menneä tuonne 2075 asti.

    Äänestä

  • Tuosta ns. pakkoruotsista mielensä pahoittelu on tullut joillekin ihan fobiaksi kehittynyt päähänpinttymä.

    Ei voi kuin ihmetellä kuinka jopa jotkut fiksutkin tyypit haksahtavat noin pahasti.

    Äänestä

  • 12 3 kirjoitti:

    Tuosta ns. pakkoruotsista mielensä pahoittelu on tullut joillekin ihan fobiaksi kehittynyt päähänpinttymä.

    Ei voi kuin ihmetellä kuinka jopa jotkut fiksutkin tyypit haksahtavat noin pahasti.

    No en minä kyllä ymmärrä millään miksi meidän pitäisi opetalla satoja vuosia sitten maata tyrannisoineen miehittäjän kieltä.

    Täysin järjetöntä opetella tällaisen pienen kielen lisäksi toinen pieni kieli. Paljon fiksumpaa olisi opettaa maailma suuria kieliä.

    Äänestä

  • 12 3 kirjoitti:

    Tuosta ns. pakkoruotsista mielensä pahoittelu on tullut joillekin ihan fobiaksi kehittynyt päähänpinttymä.

    Ei voi kuin ihmetellä kuinka jopa jotkut fiksutkin tyypit haksahtavat noin pahasti.

    Yle ja kirkko tuhlaavat rahoja yhteiseen propagandaansa.

    Kirkon rahoittama "Suomi on ruotsalainen" osoittaa kirkon vallanhalua ja ketkä kirkossa päättävät. Ruotsinkielinen papisto on satoja vuosia ohjaillut kansan mieltä.

    Ohjelma 'Suomi on ruotsalainen' on seurausta suomenruotsalaisten huonosta ja vääristyneestä itsetunnosta ja identiteettikriisistä.

    Ohjelma osoittaa sen että suomenruotsalaisten väite että he ovat 'vain ruotsinkielisiä' suomalaisia, on suurta harhautusta. He ovat niin ruotsalaisia että haluavat kieltää suomalaisuuden meiltäkin ja käännyttää meidät ruotsalaisiksi. Vaikka pakolla, pakkoruotsilla ja virkamiesruotsilla.

    Ohjelman alussa kerrottiin Suomen vaakunan olevan ruotsalaista alkuperää jo ajalta kun suomalaisilta ei siitä kysytty. Onko suomalaisilta koskaan kysytty minkäläisen vaakunan haluatte? Onko suomalaisilta kysytty kenet haluatte ottaa kansallisrunoilijakseksenne? Suomenruotsalaiset tahot ovat kovasti tunkeneet ruotsiksi kirjoittanutta Runebergia.

    Kuinka jollekin tulee edes mieleen ruveta muistuttamaan Suomen ruotsalaisuudesta vain siksi että Suomen leijonavaakuna on alunperin jonkin ruotsalaisen ylimyssuvun vaakuna? Ruotsinkieliset ovat siitä päättäneet kysymättä suomalaisilta. Leijona on kyllä ihan alunperin Afrikasta jonka suomenruotsalaiset ovat omineet ruotsalaisille, siis itselleen.

    Wikipedia:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_vaakuna

    Ohjelma on täynnä kummallisia väitteitä ruotsalaisten sivistävästä roolista suomalaisten historiassa vaikka muualta se sivistys on Ruotsiinkin tullut. Oikeasti ruotsalaisten pitäisi olla nöyriä heille muiden tuomasta sivistykestä kielestä lähtien. Ruotsi on saksan ja tanskan kielen sekoituksesta syntynyt kieli. Kuningas on ranskalaista sukua ym.

    Omien väitteidensä mukaan suomenruotsalaiset ovat olleet Suomessa vuosisatoja, kuitenkaan suomenruotsalaisille ei ole kehittynyt mitään omaa kulttuuria. Heidän on ollut helppo opetella Bellmanin ryyppylaulut ja tuoda Lucia-neidon perinne Ruotsista. Heillä on kaikki samat ryyppylaulut, pyhäruuat, juhannussalot ja luciat kuin Ruotsissa.

    Totuus on aivan päinvastainen kuin Freudenthal väitti. Suomenruotsalaiset ovat ne jotka eivät ole vielä tähän päivään mennessä osoittaneet mitään kykyä kehittää omaa kulttuuriaan.

    Äänestä

3/4 suomalaisista kuuluu ev.lut kirkkoon joten pojilla taitaa olla pitkä odotus vielä edessä ;-)

skenaariona vielä,jos Suomi joutuu sotatoimien kohteeksi tulevaisuudessa,räjähtää kirkkoon liittyvien määrä niin että seinät pullistelevat ristintornien alla !

Äänestä
  • Miksi räjähtäisi? En ymmärrä, miten kirkko auttaa sodassa.

    Äänestä

  • Millä perusteella sota lisäisi liittymisiä?!? Ainakin viimeksi kun Suomi oli sodassa niin se lisäsi eroamisia.

    Äänestä

  • Kirkon ainoa toivo - SOTA. Kohta kirkko ehdottaa että aloitetaan sota?

    Äänestä

  • Erot lisääntyisi kirjoitti:

    Millä perusteella sota lisäisi liittymisiä?!? Ainakin viimeksi kun Suomi oli sodassa niin se lisäsi eroamisia.

    "Ainakin viimeksi kun Suomi oli sodassa niin se lisäsi eroamisia. "


    Nyt sitten todiste tuosta ?

    Kirkko tulee lähemmäksi ihmistä ,ei sodasta, vaan kuolemasta.
    Kirkosta ja raamatusta löytyy turvaa ja lohtua tosipaikan tullen.

    nyt syvän rauhan aikana ilkkuvat ateistit vapisevat peloissaan sodan tullen kylmissä kellareissaan

    Äänestä

  • Sbehd kirjoitti:

    Miksi räjähtäisi? En ymmärrä, miten kirkko auttaa sodassa.

    Kirkko ja papisto korjaa kaatuneet kotiin. ( Lakiin perustuva tehtävä)

    sattaa olla sinunkin ruumis kristittyjen seassa samassa ruumisvaunussa ;-)

    Äänestä

  • you'll see kirjoitti:

    "Ainakin viimeksi kun Suomi oli sodassa niin se lisäsi eroamisia. "


    Nyt sitten todiste tuosta ?

    Kirkko tulee lähemmäksi ihmistä ,ei sodasta, vaan kuolemasta.
    Kirkosta ja raamatusta löytyy turvaa ja lohtua tosipaikan tullen.

    nyt syvän rauhan aikana ilkkuvat ateistit vapisevat peloissaan sodan tullen kylmissä kellareissaan

    Toivotaan, ettei tule testattua tuo hypoteesi.

    Mitä tulee viime sotiin, oli rintamalla myös ateisteja. Itsekin ehdin tavata pari jotka sittemmin toimivat vapaa-ajattelijoissa. Nyttemmin tietysti veteraaneja on vain vähän jäljellä ylipäänsä.

    Äänestä

  • you'll see kirjoitti:

    "Ainakin viimeksi kun Suomi oli sodassa niin se lisäsi eroamisia. "


    Nyt sitten todiste tuosta ?

    Kirkko tulee lähemmäksi ihmistä ,ei sodasta, vaan kuolemasta.
    Kirkosta ja raamatusta löytyy turvaa ja lohtua tosipaikan tullen.

    nyt syvän rauhan aikana ilkkuvat ateistit vapisevat peloissaan sodan tullen kylmissä kellareissaan

    Sotavuosina liittyjiä oli jopa enemmän kuin eroajia, mutta sodan loputtua oli sitäkin suurempi eropiikki.

    Eikös tuohon aikaa lutkukirkon jäsenelle hautauskulut olleet halvempia kuin kirkkoon kuulumattomille? Jos näin, niin siinäpä selkeä motiivi liittyä kirkkon kun on sota ja kuoleman vara ilmeinen. Uskomisen kanssa tuolla tuskin on mitään tekemistä.

    Moni on sodassa menettänyt uskonsa. Julmuudet eivät voi olla tarkoituksullisia, eikä kenenkään suunnittelemia. Jos on, niin tämä taho on täysin perverrssi.

    Äänestä

  • fgjhs kirjoitti:

    Kirkon ainoa toivo - SOTA. Kohta kirkko ehdottaa että aloitetaan sota?

    Niin, Sota on osoitus kaikkivaltiaan jumalan hyvyydestä.

    Äänestä

3/4 on hetken päästä 2/3. Joten ei se odotus niin kovin pikä enää ole. Skenaariona vielä, että kirkosta eroaminen on moninkerroin vilkkaampaa kuin siihen liittyminen. Kun vielä kuolleiden ja kastettujen määrä on juuri kääntymässä kirkolle tappiolliseksi, niin mikään muu ei pullistele kuin kirkon jäsenkato.

Äänestä
  • Ateistin ruumis ei ole kirkolle tappio vaan voitto ? Niinkö ?

    Myöskään pitkä matematiikka ja tilasto-oppi ei liene vahvimpia alueitasi... ?

    Äänestä

Elen erosi 105, siitä onkin muutama vuosi kun on viimeksi eronnut yli 100 helmikuussa.

Äänestä
  • Nytkin ennuste näyttää ihan mukavalta.

    Syy? Paavin eron herättämä pohdinta kirkon järjettömyydestä vai homolain etenemisen takkuaminen eduskunnassa?

    Vai jotain muuta?

    Äänestä

  • Täällä todisteltiin vuoden vaihteessa, että kolmas perättäinen vuosi jolloin eroaminen on vähentynyt, ei merkitse mitään sillä vuosi on niin lyhyt aika.

    Eilinen päivä, jolloin erosi kuulemma 105, on todiste että erot on kasvussa. C:

    Äänestä

  • C:= kirjoitti:

    Täällä todisteltiin vuoden vaihteessa, että kolmas perättäinen vuosi jolloin eroaminen on vähentynyt, ei merkitse mitään sillä vuosi on niin lyhyt aika.

    Eilinen päivä, jolloin erosi kuulemma 105, on todiste että erot on kasvussa. C:

    Alkuvuoden aikana on eronnut enemmän kuin kolmena edellisenä vuotena samalla ajan jaksolla, joten ei se minusta aikanaa kovin dramaattisen eroamisen vähenemiseen viittaa.

    Äänestä

Joo, paavikin ilmoiti eroavansa.hekoheko

Äänestä

Noin 1/4 vähemmistö on paljon suurempi kuin 1/20 vähemmistö...

Uskonnon opetuksessa ei kuitenkaan vaivauduta juurikaan perehtymään uskonnottomaan ajatteluun ja kultuuriin. Ei kirjoissa, ei oppitunnellakaan.. Hindulaisuutta luetaan monin veroin laajemmin kuin suomalaisa uskonnottomuuden ilmentymää ajatuksellisesti, sosiaalissti ja kulttuurisesti.

Pakollisen uskonnon opetuksen sisällä pitöisi olla pakkouskonnottomuuden moduuli.

Äänestä

Valtiokirkko katosi Suomesta jo 1800-luvulla, mutta eihän sitä kaikki ymmärrä.

Uskonnon erityisaseman poistuminen siintää jo taivaansannassa. Taivaanrantahan on kuviitteellinen viiva, joka etääntyy sitä mukaa kun sitä kohden käy.

Ainakin tällä pastalla elää usko uskonnon katoamisesta C:

Äänestä
  • Kirkko yrittää häivyttää valtionkirkkouttaan puhumallapaskaa.

    Lutkukirkolla on eritysasema valtiossa, joten se on täysin yksiselitteisesti valtionkirkko.

    Äänestä

"Ainakin tällä palstalla elää usko uskonnon katoamisesta C:"

Tiedän useamman kirkon jäsenen jotka ovat täysin ateisteja. Vastaavasti tunnen useamman kirkosta eronneen, jotka eivät ole ateisteja.

En ymmärrä miksi kirkosta eronnut voisi olla ateisti, kun kirkon jäsenistä hyvin moni on ateisti.

Äänestä

Tässä käppyrä, jonka lainasin tuolta toisaalta (Tänks!).

http://aijaa.com/zcs5SB

Siitä näkee selvästi, että 15-vuotiaiden kohdalla on hyppäys (rippikoulu/rippileiri), ja siitä 15 vuotta eteenpäin kirkkoon kuuluminen vähenee 20%. Nuo 30-vuotiaat tuskin enää kirkkoon liittyvät.
Huomattavaa tuossa käppyrässä on toki myös se, että parinkymmenen vuoden kuluttua me nykyiset viisikymppiset olemme "vanhuksia", ja nykyisten "vanhuksien" vanhempi pää on kuollut. Siinäkin muhii parinkymmenen prosentin pudotus.

Äänestä

  • Selittäkää minulle, miten tuossa kaaviossa 0-vuotiaiden kirkkoonkuuluvuus vuonna 2011 oli yli 80 prossaa, vaikka samana vuonna kastettiin vain 77 prossaa syntyneistä.

    Äänestä

  • En tajua kirjoitti:

    Selittäkää minulle, miten tuossa kaaviossa 0-vuotiaiden kirkkoonkuuluvuus vuonna 2011 oli yli 80 prossaa, vaikka samana vuonna kastettiin vain 77 prossaa syntyneistä.

    Tuota minäkin ihmettelin!

    Äänestä

  • En tajua kirjoitti:

    Selittäkää minulle, miten tuossa kaaviossa 0-vuotiaiden kirkkoonkuuluvuus vuonna 2011 oli yli 80 prossaa, vaikka samana vuonna kastettiin vain 77 prossaa syntyneistä.

    Olisiko kirkon ennakkotieto?

    Käsittääkseni kirkko laskee loppuvuodesta syntyneet kastetuiksi jos äiti kuuluu kirkkoon.

    Tuo nuorten ikäluokkin kirkkoon kuulumattomuus ilahduttaa ateistin mieltä. Vaikka rippukoulu pitäisi suhteellisen suosionsa kirkkoon kuuluvien keskuudessa, niin 15 vuoden aikana riparin käyntiprosentti romahtaa suunnilleen 87% -> 77%. Todellisuudessa vielä enemmän, sillä mitä suurempi osa skippaa riparin, niin sitä helpommin muutkin tekee niin, sosiaalinen paine riparista katoaa, kuten se on jo katoamassa (tai jo kadonnut) kirkkohäistä.

    Rippikoulun käymättömät ei kauon kirkon jäseninä kuppaa.

    Äänestä

  • vauhti vain kiihtyy kirjoitti:

    Olisiko kirkon ennakkotieto?

    Käsittääkseni kirkko laskee loppuvuodesta syntyneet kastetuiksi jos äiti kuuluu kirkkoon.

    Tuo nuorten ikäluokkin kirkkoon kuulumattomuus ilahduttaa ateistin mieltä. Vaikka rippukoulu pitäisi suhteellisen suosionsa kirkkoon kuuluvien keskuudessa, niin 15 vuoden aikana riparin käyntiprosentti romahtaa suunnilleen 87% -> 77%. Todellisuudessa vielä enemmän, sillä mitä suurempi osa skippaa riparin, niin sitä helpommin muutkin tekee niin, sosiaalinen paine riparista katoaa, kuten se on jo katoamassa (tai jo kadonnut) kirkkohäistä.

    Rippikoulun käymättömät ei kauon kirkon jäseninä kuppaa.

    Älkää hyvät ihmiset viekö mitään lahjoja niille, jotka vielä rippikoulun käyvät.
    Moni käy rippikoulun pelkästään rahalahjojen takia.

    Äänestä

Helmikuussa eroaa jopa parisataa ihmistä enemmän kuin viime vuonna.

Äänestä

2010-02-21 67 4159
2011-02-21 56 4444
2012-02-21 78 4579
2013-02-21 47 4895

Taitaa tulla hyvä erosato tälle vuodelle. Alku ainakin näyttää lupaavalta, edellisiin vuosiin verrattuna.

Äänestä
  • Ainakin vauhdikas alkuvuosi antaa "puskuria", jos esimerkiksi kesällä tulee poikkeuksellisen hiljaisia kuukausia. Yli 40 000 eron vuosi on joka tapauksessa selvästi käsillä. Jos tämä vauhti jatkuu loppuvuonna, tulee eroja lähemmäs 50 000.

    Äänestä

  • kohtahan menee viis tonnia rikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei ole laantumassa kirjoitti:

Kun verrataan muutaman viimeisen vuoden alkuvuoden erosummaa päivään 10.2. menessä, niin voidaan havaita että eroaminen on tasaisen varmassa kasvussa.

2010-02-10 3369
2011-02-10 3872
2012-02-10 3988
2013-02-10 4156

Nytkin ropisee vuodenaikaan nähden oikein mukavia päivittäisi erolukemia.

Valtionkirkon tarun loppu häämöttää jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu