Poikkeanpa pitkästä aikaa täällä. Ensiksi totean, että onpa mennyt villiksi palsta ja monille tekisi hyvää pitää parin kuukauden breikki, kuten minä olen tehnyt. Irti nettiriippuvuudesta :) Ja aion jatkaakin.
Nyt tuli kuitenkin sen verran järkevää tekstiä suomalaiselta sotilasasiantuntijalta, että on pakko antaa hänelle julkinen tunnustus. Gustav Hägglund laukoi suorasanaisia, rohkeita ja ennen kaikkea älykkäitä kommentteja EU:n puolustuksesta ja Suomen maamiinoista.
Hän totesi aivan oikein, että muuta järkevää vaihtoehtoa ei yhdentyvällä euroopalla ole kuin järjestää oma puolustus. Hassut puheet sen mahdottomuudesta hän kuittasi toteamalla, että 450 miljoonaa vaurasta ihmistä pystyvät järjestämään riittävän puolustuksen, jos niin tahtovat. Kyse on tahtotilasta.
Toinen kannatettava asia on maamiinojen tarpeellisuus ja säilyttäminen Suomella. Hän totesi aivan oikein, että asiasta ei todellisuudessa ole noussut mitään kansainvälistä kohua, ainut paikka, jossa koko asiasta hälistään on Suomi. Aivan oikein hän myös totesi, että jalkaväkimiinat eivät Suomessa ole vaaraksi kenellekään muulle kuin tänne mahdollisesti laittomasti ja väkisin pyrkiville ja heille ne saavatkin olla vaaraksi!
On ollut ilo seurata Hägglundin kommentteja kuluneen vuoden aikana. Hänen puheensa ovat erittäin järkeviä ja asiantuntevia, mitä häneltä sopiikin odottaa sotilaallisissa asioissa. Hänen puheensa ja ennusteensa aikanaan myös Irakin tilanteesta ovat osoittautuneet täysin paikkansapitäviksi.
Gustav Hägglund oikeassa!
13
1027
Vastaukset
- reissaaja
...tää Hägglundin kommentti kyllä oli kesän paras ja mielestäni varsin hyvä loppukaneetti koko aiheelle.
"...jalkaväkimiinat eivät Suomessa ole vaaraksi kenellekään muulle kuin tänne mahdollisesti laittomasti ja väkisin pyrkiville ja heille ne saavatkin olla vaaraksi!"
Siis voiko tuota enää paremmin sanoa! Pisteet meni nyt rantaruåtsalaiselle :)
Miinat ovat maailmanlaajuisesti ongelma, sitä ei voi kieltää. Mutta niitä voi myös käyttää "vastuullisesti". Tällainen tilanne käsittääkseni on Suomessa, ja hyvä niin.
t:reissaaja
ps. No, toisaalta tuli mieleen, miten hulluus ja viisaus on välillä lähellä toisiaan. Katsoin vähän aikaa sitten U2:n viimeisen konsertti DVD:n Bostonista, ja siinä "Bullet the Blue Sky" biisin alussa joku paikallinen senaattori ja NRA:n kiho (en nyt muista nimeä) kertoo mielestäni mielipiteensä aseenkanto-oikeuteen vähän samalla tavalla seuraavasti: "Here's my credo: There are no bad guns, and there are no good guns. A gun in a hand of a bad man is a bad thing. A gun in a hand of a good man is not thread to anyone... except for the bad people!" Mitäpä tuohon lisäämään, kun kerran viisas senaattori on tuota mieltä...?????!!!! - pkr
asiaa kannanotollasi. Katsoin aamulla TV:stä tuon ohjelman ja yhdyn täysin kenraali Hägglundin näkemyksiin tosiasioista. Lisäksi, kun ne esittää tarpeeksi vakuuttava mies tosiasioihin pohjautuen, ei paljonkaan epäilykselle pitäisi jäädä pelivaraa.
- x-ray
Täällä vain Rouva Globalisaatio päättää asioista..
- mättää
EU:n näytettävä esimerkkiä ja aloitettava aseistariisunta.
- Napakymppi
täyttä asiaa, kyllä ammattisotilaat tietävät maanpuolustusasiat paljon paremmin kuin pää vaaleanpunaisessa pilvessä kulkevat vasemmistolaiset maailmanparantajat.
- Hessu
Aivan. Sekä vasemmistolaisilla haloskamaailmanparantajilla että itsetunnottomilla jenkkinuolijoilla on sama vika. He elävät hyväuskoisissa mielikuvitusmaailmoissa, vasemmistolaiset liian pasifisteina, jenkkinuolijat liian hyväuskoisina jenkkien hyväntahtoisuuteen ja luotettavuuteen.
Hägglund taas totesi erittäin järkevästi, että 450 miljoonaa ihmistä käsittävät euroopan kansat voivat kyllä rakentaa oman, uskottavan puolustuksen, jos vain haluavat ja että se on realistisesti maailmaan suhtautuen järkevää. Mikään ulkopuolinen taho ei lopulta takaa turvallisuutta, kyllä se on itse varmistettava. - LOGI
Hessu kirjoitti:
Aivan. Sekä vasemmistolaisilla haloskamaailmanparantajilla että itsetunnottomilla jenkkinuolijoilla on sama vika. He elävät hyväuskoisissa mielikuvitusmaailmoissa, vasemmistolaiset liian pasifisteina, jenkkinuolijat liian hyväuskoisina jenkkien hyväntahtoisuuteen ja luotettavuuteen.
Hägglund taas totesi erittäin järkevästi, että 450 miljoonaa ihmistä käsittävät euroopan kansat voivat kyllä rakentaa oman, uskottavan puolustuksen, jos vain haluavat ja että se on realistisesti maailmaan suhtautuen järkevää. Mikään ulkopuolinen taho ei lopulta takaa turvallisuutta, kyllä se on itse varmistettava.kautta ja ovelasti amerikkalaisten liittolaisiksi ja alaisiksi tässä meitä johdatellaan taitavin argumentein! Kansa vihaa amerikkalaista sotapolitiikkaa ja vastustaa jatkuvasti NATO-jäsenyyttä; mitä muuta voi jenkkien pellittämä mies sanoa hakiessaan kansalaisten tukea, kun maan oligargia väen vängällä hinkuaa NATO- jäsenyyttä! EU:puolustus= NATO= USA:n kontrolli!
- Ressu
USA on poistamassa ja siirtämässä joukkojaan maailmalta, myös Euroopasta.
EU:n omat joukot täydentäisivät palettia, eikä olisi paineita Nato:n suuntaan.
Maamiinoista luopuminen on asia, jossa kukaan ei ole huomannut vaihtoehtojen etuja. Keskustelu on vaan jumittunut Halosen ja Tuomiojan haukkumiseen.
Korvaavat järjestelmät olisivat huomattavasti parempia, kuin "kivikautiset" maamiinat (jalkamiinat). Kukaan ei ole edes viitsinyt edes esitellä julkisuudessa moderneja luomuksia.
Sääli, se olisi saanut uutta ulottuvuutta keskusteluun.- Utelias
sinä siis hieman valistaa, että minkälaisia nämä korvaavat järjestelmät mahtaisivat olla? Minäkään en ole huomannut missään mainittavan sanallakaan niistä. Sen ainoastaan olen huomannut, että ne tulisivat suunnattoman kalliiksi toteuttaa. Mutta minkälaisia ne sitten olisivat, siitä ainakin minä olen jäänyt paitsioon.
- Ressu
Utelias kirjoitti:
sinä siis hieman valistaa, että minkälaisia nämä korvaavat järjestelmät mahtaisivat olla? Minäkään en ole huomannut missään mainittavan sanallakaan niistä. Sen ainoastaan olen huomannut, että ne tulisivat suunnattoman kalliiksi toteuttaa. Mutta minkälaisia ne sitten olisivat, siitä ainakin minä olen jäänyt paitsioon.
Enpä tiedä tarkemmin niistä uudemmista järjestelmistä. Mutta esimerkkejä.
Ne ovat kuitenkin ns. "älykkäitä", jotka voidaan laukaista kauko-ohjattuna tai laukaisu tapahtuu vain tietynlaisen kohteen lähestyessä. Esimerkiksi omia joukkoja voidaan suojata sensorilla, joka estää laukaisun, kun sensori on lähellä miinaa tai miinakenttää. Sensori on esimerkiksi jokaisen sotilaan mukana oleva radiolähetin.
Miinan laukaisemiseksi ei tarvitse astua tai ajaa miinan päälle, riittää, että sitä lähestyy riittävän lähelle. Laukaisua voidaan rajoittaa esimerkiksi siten, että miina laukeaa vain riittävän suuren ajoneuvon lähestyessä sitä. Laukausta voidaan ohjata miinan muodolla ja laukaisusuunnalla.
Moderneilla miinoilla on melkein rajattomat käyttömahdollisuudet, ainoastaan mielikuvitus asettaa rajat.
Miinojen uusiminen kiinnostaa maailmalla monia asevalmistajia, varmasti myös suomalaista aseteollisuutta. Kehitystyö on korkean teknologian osaamista, siihen eivät pysty kehitysmaat.
- Ressukka
Kyllä Hägglund on oikeassa.
- NeverUniLever
Jep. Jenkki riippuvuudesta eroon, muttei pelkkään EU riippuvuutenkaan.
Yhteistoimintaahan tietenkin voi ja pitääkin olla jos se on järkevää. - Kyselijä
Jokohan eurooppa alkaisi vähitellen päästä jenkkipakkopaidasta ja -miehityksestä eroon?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206