Käytetyn

Olenko ymmärtänyt väärin kun ajattelen että yli viisi vuotta vanhassa perusautossa vähäiset kilometrit tarkoittavat että autolla on ajettu lyhyttä pätkäajoa kodin ja työpaikan/hoitopaikan/kaupan välillä? Ja että vähäisemmät kilometrit usein tarkoittavat useampia pakkaskäynnistyksiä kylmällä koneella?

Ja toisaalta taas enemmät kilometrit juoruavat isommasta määrästä maantieajoa, jolloin kone on saanut enimmäkseen käydä ihannelämpötilassaan, vai?
6708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

asia olla noinkin
tuttava osti muutamavuosi taaksepäin land cruiserin millä oli vähän ajettu mutta kilometreihin nähden sen toimivuus ei vastannut sitä mitä yleensä pitäisi se sitten alkoi kaivelelemaan auton histotiaa niin sieltähän se vastaus löytyi se auto oli aiemmin ollut sähköyhtiön käytössä eli kun esim. talvella on korjattu tai vedetty uuttä voimalinjaa tai kaapelia niin sillä autolla oli ajettu niin lähelle työ pistettä kun pääsee ja jätetty käyntiin niin kauaksi kun työt loppuu ja sehän on selvää kun dieseli käudälouskuttaa pitempiä aikoja eikä välillä polteta nokia pukesta niin tukeutuuhan se ja autosta tulee laiska

Äänestä

Eipä se ihan noin yksioikoista ole tuokaan. Itse asumme kaupungissa, ja lyhyehköt työmatkat hoidetaan julkisilla kulkuneuvoilla. Autoa käytetään lähinnä silloin, kun ollaan matkalla jonnekin pidemmälle. Siitä kohtuulliset ajokilometrit automme mittarissa; n. 10tkm/vuosi.

Äänestä
  • Vuosihuolto jää monelta teettämättä, kun tuijotetaan vain kilometrimääriä.
    Nokkahihnakin pitää vaihtaa vähintään 6 vuoden välein, vaikka autolla ajettaisiinkin hyvin vähän.

    Äänestä

  • tekemättä kirjoitti:

    Vuosihuolto jää monelta teettämättä, kun tuijotetaan vain kilometrimääriä.
    Nokkahihnakin pitää vaihtaa vähintään 6 vuoden välein, vaikka autolla ajettaisiinkin hyvin vähän.

    ..jäädäkin. Tuo on asia, johon ehdottomasti kannattaa kiinnittää huomiota käytettyä ostettaessa. Itse ostin juuri 5 v. vanhan Peugeot 206:n, ajettu 51tkm. Auto aivan helmessä kunnossa, jakohihna vaihdettu alkuvuodesta (vaihtoväli muistaakseni 4 v. /120tkm).

    Äänestä

Omalla kohdalla auto ei olisi edes tarpeellinen, työmatkat sujuvat nopeimmin junalla, ja saa lukea Hesarinkin. Autoa käytetään kohdallani melko puhtaasti huviajeluun, ja ensimmäisen auton kohdalla se oli juuri sitä, että viikonloppuisin mentiin pesemään/tekemään jotain sille. Hullua, mutta minkäs mielenkiinnonkohdilleen voi? Nyt on sitten ensimmäiseen autoon verrattuna noin kymmenen kertaa kalliimpi ja se ei kovin paljoa enempää ajoa saa - onneksi ei ole uusi :)

Jos keskim. ajomäärä on n. 20 tkm/v, niin löytyy niitä jotka ajavat sen 70-100 tkm/v, kuin myös niitä, joiden ajokertymä on nelinumeroinen. On onnesta kiinni, löytyykö tälläisiä ajoneuvoja koska yleensä hyvästä pidosta & pienestä ajomäärästä ei haluta maksaa ylimääräistä.

Äänestä

Jos käytössä on useampia autoja, eikä vain yksi ainoa, kertynee kilometrejä melko luonnostaan vähemmän per auto.

Parasta kai olisi, jos autolle kertyisi säännöllisesti melko vähän maantieajoa. Pitkään seisottaminenkaan ei tee autolle hyvää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kilometrit kirjoitti:

Olenko ymmärtänyt väärin kun ajattelen että yli viisi vuotta vanhassa perusautossa vähäiset kilometrit tarkoittavat että autolla on ajettu lyhyttä pätkäajoa kodin ja työpaikan/hoitopaikan/kaupan välillä? Ja että vähäisemmät kilometrit usein tarkoittavat useampia pakkaskäynnistyksiä kylmällä koneella?

Ja toisaalta taas enemmät kilometrit juoruavat isommasta määrästä maantieajoa, jolloin kone on saanut enimmäkseen käydä ihannelämpötilassaan, vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu