Ykköstie

Tänään tuli ajeltua ykköstietä edestakaisin illalla ja aamulla. Täytyy sanoa että kyllä on suolesta koko tie. Ei ole ennemmin tullut paljoa sillä ajeltua ja tästäkin lähtien koitan välttää sitä viimeiseen asti.

Turusta päin kun tulee niin Muurlan jälkeen alkaa sellainen osuus ettei pahemmasta väliä. Tie on tosi mutkainen ja melkein koko ajan 80km/h nopeusrajoitus, paha juttu on se että tie on todella ruuhkainen eikä ohituskaistoja juuri ole.

Siispä koko ajan joutuu näkemään mitä älyttömämpiä ohituksia kun nopeammat hinkuvat eteenpäin. Tänäänkin näkyi monta vaaratilannetta kun ihmiset ajavat kilpaa peräkkäin ja tekevät ohituksia todella vaarallisissa paikoissa. Pahinta tässä on se että he vaarantavat oman henkensä lisäksi myös muut tiellä liikkuvat. Ajallinen hyötykin jää vain johonkin pariin minuuttiin.

Onneksi suunnitteilla taitaa olla moottoritien jatkaminen Muurlaa pidemmälle jollen ihan väärässä ole.

Kommentteja/kokemuksia/mielipiteitä?
51054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tiellä on muutama ohituskaista mutta juuri niiden kohdalla se 7km jonoa 82km/h vetävä papparainen polkaisee nissaninsa kaasupedaalin lattiaan ja repii koneesta kaiken mitä lähtee.

Parhaimmillaan on ohituskaistan yläpäässä käynyt mittarissa yli 140km/h nopeuksia ja tämä ohitettava on siitä huolimatta painanut kaasua ja yrittänyt kiilata minut päin vastaantulevaa rekkaa. Heti ohituksen onnistuttua on ohitettavan jalka noussut kaasulta ja nopeus palautunut siihen 82km/h lukemaan (100km/h rajoitusalue)

Samalla tiellä huomaa hyvin miten suomalaisten autoilijoiden ajotaito on pudonnut kaiken arvostelun alle. Edes muutamalla todella pitkällä suoralla ei osata enää ohittaa vaan jopa 20km/h kulkevam puimurin perässä roikutaan seuraavalle ohituskaistalle ja jätetään kilometrejä hyvää ohituspaikkaa käyttämättä.

Kyllä muutamalla reippaalla ohituksella ajansäästö on pikemminkin puolen tunnin kuin minuuttien luokkaa koska ykköstiellä jokainen traktorikin kerää välittömästi peräänsä kilometrien jonon jossa kukaan ei osaa ohitta edes avoimessa paikassa vaan körötellään kiltisti tuomiokirkolle saakka jos maajussi ei satu oma-aloitteisesti pysähtymään tienposkeen.

Äänestä

En ole viime aikoina sitä tietä ajellut, mutta ehdottomasti olen samaa mieltä että pääkaupunkiseudun puoleinen pää on todella vaarallinen. Joskus ajaessani liukaalla ja pimeällä auto on meinannut lähteä "lapasesta" normaalissa ajovauhdissa niissä kurveissa.

Äänestä

Niin se motari valmistuu Muurlasta Lohjaan 2005 joten siihen asti joutuu kärsimään ykkösellä.

Äänestä
  • Kestää valittettavasti vähän kauemmin. Oliko se nyt 2008.

    Äänestä

Ja minä kun ajan pyörällä ykköstietä töihin pitkän tovin(30km).Sitä on oltava silmät takapuolessakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marisija kirjoitti:

Tänään tuli ajeltua ykköstietä edestakaisin illalla ja aamulla. Täytyy sanoa että kyllä on suolesta koko tie. Ei ole ennemmin tullut paljoa sillä ajeltua ja tästäkin lähtien koitan välttää sitä viimeiseen asti.

Turusta päin kun tulee niin Muurlan jälkeen alkaa sellainen osuus ettei pahemmasta väliä. Tie on tosi mutkainen ja melkein koko ajan 80km/h nopeusrajoitus, paha juttu on se että tie on todella ruuhkainen eikä ohituskaistoja juuri ole.

Siispä koko ajan joutuu näkemään mitä älyttömämpiä ohituksia kun nopeammat hinkuvat eteenpäin. Tänäänkin näkyi monta vaaratilannetta kun ihmiset ajavat kilpaa peräkkäin ja tekevät ohituksia todella vaarallisissa paikoissa. Pahinta tässä on se että he vaarantavat oman henkensä lisäksi myös muut tiellä liikkuvat. Ajallinen hyötykin jää vain johonkin pariin minuuttiin.

Onneksi suunnitteilla taitaa olla moottoritien jatkaminen Muurlaa pidemmälle jollen ihan väärässä ole.

Kommentteja/kokemuksia/mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu