Sekä hallitus että Soini näyttävät välttelevän keskustelua itse asiasta eli Euroopan unionin uudistamisesta. Kuitenkin euroalueelle kaavaillaan yhtenäisvaluutan pelastamiseksi syvälle käyviä muutoksia, jotka veisivät sitä ja sen mukana koko unionia kohti ylikansallista liittovaltiota. Samaan aikaan Britanniassa, Suomessa ja monissa muissakin maissa on kyllästytty siihen, että kansallista päätösvaltaa siirtyy yhä enemmän ylikansalliselle tasolle.
Cameron vaatiikin uutta perussopimusta koko unionin uudistamiseksi. Tarvitaan hallitusten välinen konferenssi, jossa jäsenvaltiot päättävät yhdessä unionin tulevaisuudesta.
tÄSSÄ OSA BLOKISTA
Jos uusi perussopimus vie euroaluetta ja unionia nykyistä ylikansallisempaan suuntaan, siitä on Suomessakin järjestettävä kansanäänestys.
VÄYRYSEN MIETTEITÄ
44
234
Vastaukset
- Hyvä veli
Kansanäänestystä eivät järjestä vaikka mitä kansalaiset tekisivät,se on aivan varma!
Miksi hallitus ja eu muka suostuisivat kansanäänestykseen? Tuo yhtälö on pois suljettu koko eu alueella,aivan sama vaikka kerättäisiin 4 miljoonaa nimeä eron puolesta,siltikään sitä eroa ei toteuteta missään nimessä,yksinkertaisesti sitä ei voida toteuttaa kun on eu sopimukset aikanaan tehty ja tuo ero tällähetkellä ajaisi Suomen selvitystilaan,päämisteri ajaa samaan selvitystilaan Suomen toisella tapaa josta on hyötyä "eliitille" enempi.
Mikähän tuo uudistus sitten todellisuudessa olisi? seuraavanlainen:
Veroja ja leikkauksia sitävastoin on tiedossa oikein roppakaupalla kansalaisille.
Pääministeri se vaan leikkaa ja verottaa kunnes Suomikin on loppuun leikattu,tällä tiellä ei päämisterin aivolohkossa ole muita näkymiä.- Islannin tuhkat silm
Ja sinä olet sitten sitä mieltä, että kaikki on ihan ok näin. Kyllä ihmisten pitää ehdottaa jotain, ei voi tumput ojossa pelkästään odotella valmista. Vaikka olen erittäin epäileväinen, kuten sinäkin. Oletan, että ne joiden mitta täyttyy tätä lajia ja selvitystilaan ajaminen edelleen jatkuu joutuvat pakkaamaan laukkunsa.
Itse olen muurannut kaikki tunteet naftaliiniin, inho kasvaa. Joka päivä direktiivi-uutinen ja inho nousee. "Automaatti" näyttää jo syntyneen moisesta.
Hapeton tilanne joutuu purkatumaa vaikka 50 vuoden päästä. Se vertauskuvallisesti vähän kuin tulivuoren kuuma sisus, lopulta puskee savua ja laavaa tulivuoren sisältä. Miksi ero ajaisi Suomen selvitystilaan? Kauppa tuskin tyrehtyisi aivan niin merkittävästi. Lisäksi eroamalla saataisiin toteuttaa omaa rahapolitiikkaa oman keskuspankin kautta (kunhan Liikanen potkittaisiin hemmettiin sieltä päättämästä) Tällä voitaisiin tarvittaessa painaa valuuttaa alas ylikireän rahapolitiikan euroopassa, jolla saataisiin vientiä liikkeelle paremmin ja vaihtotasetta korjattua.
http://yle.fi/uutiset/g20_yritti_halventaa_huolta_valuuttasodasta/6499314
Toivoisin kyllä taloustoimittajilta hieman kritiikkiä "vallitseviä totuuksia" kohtaan.
Suomeen euroopan vahvana taloutena voisi kohdistua valuuttapaineita lähinnä ostopuolelta, aivan kuin on käynyt vaikkapa Ruotsille ja Sveitsille, jotka ovat saaneet laakerit punaisella painaa rahaa, ettei valuutta kallistu liikaa. Mm Sveitsin keskuspankki on häärinyt suomen osakemarkkinoilla ostelemassa osakkeita. Mikäpä siinä on ostaa kun vain näppäilee tietokoneelle uusia lukemia ja käy ostelemassa osakkeita. Ainoa suuri murheen kryyni Suomelle olisi sen vastuut nykyisiin vakautusmekanismeihin joista voisi tulla meille makseltavaa runsaanlaisesti. Mieluiten valitsisin kuitenkin sen kuin joutua johonkin pakkoavioliittoon euron kanssa. En pidä kyllä itse ollenkaan eu:n byrokratiasta ja määräysvallasta ja se näyttää kehittyvän yhä vahvempaan suuntaan.
- VAPAAKSI VAUHDILLA
kansalaisaloite on käsiteltävä eduskunnassa kunhan siihen saadaan
tarpeeksi nimiä.
Tämän käsittelyn yhteydessä suoritetaan äänestys jossa jokaisen
puolueen kanta selviää.
Luulen että muutamassa hallituspuolueessakin alkaa mitta olla
täynnä, ja jos haluaa ääniä seuraavissa vaaleissa niin on parasta
huomioida kansalaismielipide.
ÄLÄ OLE PESSIMISTI, MEISTÄHÄN SE ON KIINNI - Hyvä veli
Kuulithan kun jyrki sanoi että mitä sitä nyt jatkuvasti "kansalaisilta" tuollasta eu myönteisyyttä tai kielteisyyttä kysymään!
Lopullinen totuus on kuitenkin kansanäänestyksestä että ei järjestetä "tällä hallituskaudella", usko vaan niin tuota äänestystä määrätyt tahot eivät salli.
Mutta komiat kello oli käsissä herroilla kataisella ja stubilla.
Ei minähän en ole pessimisti näissä asioissa. - näin näkisin
On vain niin ettei jyrki ole mikään yksinvaltias, vaikka niin luuleekin.
Jos kansalaisaloite nyt etenee eduskuntaan asti, niin minun
veikkaukseni on,että vas, kd, pers,
ainakin kannattaa äänestystä, ehkä myös kepu, dem, vihr?
kok, ja rkp vastustaa, mutta mikään ei ole varmaa
ennenkuin asia on äänestyksessä asti.
kuinka mikään puolue voi sanoa, ettemme me ole kiinnostuneet
kansan mielipiteestä, se voipi kostautua vaaleissa. - Hyvä veli
Yksinkertaisesti kun selitän asian sinulle niin mikään eikä kukaan saa rikottua eu:ta minkään kansanäänestyksen myötä, se on mahdoton asia kerta kaikkiaan, valtaa pitävät on päässeet niskan päälle eikä sitä saa kukaan muutettua, hakemasi muutos prosessi kestää 30 vuotta jos riittää, sen jälkeen voidaan tuo ero tehdä mutta silloin on jo uudet systeemit "eliitin" rahoitukseen "työpaikkoina" ym.
Aivan sama mitä kansa ja puolueet puhuu,määräysvalta on eu: "eliitillä" täysimääräisesti ja valitus oikeutta ei ole missään oikeus asteessa.
Satoja tuhansia miljoonia on kadonnut johonkin mutta ei ketään "eliitissä" kiinnosta,ei kiinnostanut hallituksessa piämisteriäkään koko kysymys,ja mihin on nuo kaikki rahat hukkuneet? taitaa kaikki tietää mutta kukaan ei sano,ei sano jyrkikään.
Raha puhuu ja kaikki eu:ssa työskentelevät on "rahalla" tehty eu myönteiseksi.
Kansalaiset sa haistaa pitkän vi tu n ja olla hiljaa!
"eliitti" tyhjentää koko euroopan liittyneet valtiot tyhjäksi kaikilla hienoilla tavoilla josta kansa ei ymmärrä mitään,tulee pian taas uudet propleemat monessa maassa ja niin on tarkoituskin,rahaa painetaan ja hevosella ajellaan.
Joten lopeta vouhotus eroa eu:sta !- Ymmärtävä kansalaine
"eliitti" tyhjentää koko euroopan liittyneet valtiot tyhjäksi kaikilla hienoilla tavoilla josta kansa ei ymmärrä mitään"
Tässä pientä selvennystä josta kansa toivottavasti saa lisää ymmärrystä:
Kyse on miltei kuin normaalista kaupankäynnistä. Valtiot ottavat lainaa, ja antavat vakuudeksi valtion velkakirjoja. Aivan kuin itse viet asuntosi osakekirjat pankkiin asuntolainasi vakuudeksi.
Suuria lainanantajia ovat Maailmanpankki, IMF, ja tuo FED. (On myös olemassa BIS, josta alemmaksi lisää, koska merkkejä saa olla vain 5000 yhteen viestiin)
Ei ole sama miten paljon velkakirjoja tekee, tai kenen käsiin ne päätyvät eri liittoutumisten kautta. Liittoutumisten joiden kehitykseen ei suomi voi enää vaikuttaa kun pyörä lähtee kunnolla pyörimään. Tässä suhteessa Kataisella on suuri vastuu mutta myös luottamus suomalaisten tekemää työtä ja tuloksentekokykyä kohtaan. ESM (European Stabiliser Mechanism) voi aiheuttaa "rajattoman piikkinsä" takia Suomelle sellaista maksutaakkaa että riskinä tulee olemaan että Suomea hallitaan ulkopuolelta PANKKIELIITIN KAUTTA. Onko Katainen jo nyt eliitin juoksupoika on kysymysmerkki=?
Suurten rahoittavien pankkiryhmittymien takana on USAssa toimiva pankkieliitti, joka yrittää saavuttaa haltuunsa koko euroopan kaikkien valtioiden velkakirjat, ja sen kautta hallinnon.
Tuota toteuttaakseen eliitti pyrkii saamaan keskitettyä kaikkien valtioiden velkakirjat ja velat suuremmille pankkiyksiköille, mm "Euroopan keskuspankille", jonka kautta on helpompi saada kerralla koko euroopan valtioiden velat tämän satoja vuosia vanhojen Juutalaissukujen omistamien pankkien haltuun.
Liittovaltiokehityksen vauhdittamiseksi pankkiirit ottivat astinlaudakseen Kreikan, joka ujutettiin euroalueeseen vääristellyillä tiedoilla. Tässä operaatiossa pääosaa näytteli pankkiirien kosortioon kuuluva amerikkalainen Goldman Sachs investointipankki. Pankki sai Kreikan huijaamaan Kreikan tilastotiedot maan todellisesta taloudellisesta tilasta ja tämä käynnisti EU:n nykyisen kriisin, jonka päässä odottaa yhteinen finanssipolitiikka.
Kreikan kriisin lähtölaukaus oli 2008 alkanut kansainvälinen talouskriisi, jonka pankkiirit saivat aikaan ajamalla yhden oman investointipankkinsa Lehman Brothersin konkurssiin. Syntyi valtaisa luottokriisi, jonka valtiot onnistuivat torjumaan valtaisalla elvytyspolitiikalla, jonka seurauksena ne velkaantuivat entisestään. Tässä operaatiossa pankkiirit pääsivät vahvistamaan omien keskuspankkiensa valtaa.
USA:n yksityisen keskuspankin Federal Reserven asema vahvistui jopa niin, että siitä tuli merkittävä toimija myös Euroopassa sen annettua yli 8 000 miljardin edestä tukea muille eurooppalaisille pankeille. Samalla Euroopan keskuspankin asemaa vahvistettiin niin, että siitä tuli merkittävä valtioiden velkakirjojen omistaja.
Myös Fed vahvisti asemaansa edelleen USA:ssa, sillä se nousi 2011 USA:n velkakirjojen suurimmaksi omistajaksi. Fed on ostanut Yhdysvaltain joukkovelkakirjoja satojen miljardien dollarien arvosta. Samaa tekee parhaillaan EKP Euroopassa, joka ostaa kriisiin ajettujen maiden velkakirjoja miljardeilla euroilla viikottain.
Pankkiirien tavoitteena on siis ajaa EU:n jäsenmaat yksi toisensa jälkeen riiippuvaiseksi Euroopan keskuspankista, sekä vakuusrahastoista. Suomi on sidottu kiinni rahastoihin miljardeilla euroilla.
Eurooppa on siis kansainvälisten pankkiirien toimesta tiukasti kiinni pankkiirien luomissa organisaatioissa. Euroopalla on edessään tie, jonka päässä odottaa liittovaltio, sekä yhden diktaattorin valta. Yhtenäisen finanssipolitiikan jälkeen Mahdollisesti euroopalle luodaan myös vahva armeija ja jäsenmaiden ydinaseet tultaisi alistamaan Euroopan pelotteeksi.
EU:sta tulee uusi Neuvostoliiton kaltainen monopolistinen supervalta, jossa demokratialla ei ole enää mitään merkitystä kaiken vallan ollessa kansainvälisillä pankkiireilla ja vapaamuurareilla. - Ymmrtävä kansalainen
Ymmärtävä kansalaine kirjoitti:

EU:sta tulee uusi Neuvostoliiton kaltainen monopolistinen supervalta, jossa demokratialla ei ole enää mitään merkitystä kaiken vallan ollessa kansainvälisillä pankkiireilla ja vapaamuurareilla.BIS on tekemisissä keskuspankkien kanssa (helpottaa kansainvälistä rahaliikennettä ja myöntää pikalainoina ns. ”bridge loans”, ”siltalainoja”, tarvitsevien maiden keskuspankeille ennen kuin niiden hallitukset saavat varsinaiset Maailmanpankin tai IMF:n lainat, joilla ”siltalaina” sitten maksetaan pois). Tämä yksityinen BIS on salamyhkäinen ja äärettömän voimakas keskuspankkien keskuspankki, joka säätelee pankkien korkoja ja varantovaatimuksia ja niiden myötä koko maailmaa. Se päättää valuuttojen devalvoinneista tai tukemisista ja pankkitoiminnan säännöistä. Se kykenee kaatamaan tai nostamaan kokonaisia talouksia. Sen ydintehtävänä on palvella kansainvälisen yksityisen pankkijärjestelmän etuja jopa kansallisten talouksien tuhoutumisen uhalla (tarvittaessa se pakottaa kansat suurtyöttömyyteen ja kehityksen pysähtymiseen, etteivät pankkiirien edut vain kärsi). Se myös toi Eurooppaan yhteisvaluutta euron ja EKP:n ja riisui kansalliset keskuspankit, esimerkiksi Suomen Pankin, kaikista kansallisista siteistä palvelemaan yksin kansainvälisiä pankkiireja. Se nauttii hallinnollista immuniteettia, ei maksa veroja, ei ole tilivelvollinen kenellekään, sillä on omat poliisivoimat ja se on lain yläpuolella ja täysin itsenäinen. Rahoituksensa se saa jäsenpankeiltaan. Kansainvälinen pankkieliitti ehkä on tekemässä BIS:stä koko maailman keskuspankkia, jolloin kenties nykyiset keskuspankit lakkautetaan.
Riskinä tulee olemaan miten saada tarvittavat varat velkojen maksuun suomalaisena rivityöntekijänä.
Tarvitaan taas sitä yhteen hiileen puhaltamisen henkeä, kun oli sotakorvausten maksamisen aikoihin.
Suomalaisille tulee tässä uudessa tulevassa maailmanjärjestyksessä todella tehtäväksi työtä mikäli haluamme itsenäisyytemme säilyttää sellaisena kuin sen olemme tottuneet tuntemaan.
Kansan tuotannon aikaansaamiseksi velkojen maksuun ei olisi varaa oleskeluun, tai muuhun vapaamatkusteluun huoltosuhdelukemia "rumentamaan".
Maahanmuutto kuuluu osana eliitin haltuunottoprojektissa, ja siitä seuraava viesti "Richard Coudenhove-Kalergi -plan" - Ymmärtävä kansalaine
Ymmrtävä kansalainen kirjoitti:
BIS on tekemisissä keskuspankkien kanssa (helpottaa kansainvälistä rahaliikennettä ja myöntää pikalainoina ns. ”bridge loans”, ”siltalainoja”, tarvitsevien maiden keskuspankeille ennen kuin niiden hallitukset saavat varsinaiset Maailmanpankin tai IMF:n lainat, joilla ”siltalaina” sitten maksetaan pois). Tämä yksityinen BIS on salamyhkäinen ja äärettömän voimakas keskuspankkien keskuspankki, joka säätelee pankkien korkoja ja varantovaatimuksia ja niiden myötä koko maailmaa. Se päättää valuuttojen devalvoinneista tai tukemisista ja pankkitoiminnan säännöistä. Se kykenee kaatamaan tai nostamaan kokonaisia talouksia. Sen ydintehtävänä on palvella kansainvälisen yksityisen pankkijärjestelmän etuja jopa kansallisten talouksien tuhoutumisen uhalla (tarvittaessa se pakottaa kansat suurtyöttömyyteen ja kehityksen pysähtymiseen, etteivät pankkiirien edut vain kärsi). Se myös toi Eurooppaan yhteisvaluutta euron ja EKP:n ja riisui kansalliset keskuspankit, esimerkiksi Suomen Pankin, kaikista kansallisista siteistä palvelemaan yksin kansainvälisiä pankkiireja. Se nauttii hallinnollista immuniteettia, ei maksa veroja, ei ole tilivelvollinen kenellekään, sillä on omat poliisivoimat ja se on lain yläpuolella ja täysin itsenäinen. Rahoituksensa se saa jäsenpankeiltaan. Kansainvälinen pankkieliitti ehkä on tekemässä BIS:stä koko maailman keskuspankkia, jolloin kenties nykyiset keskuspankit lakkautetaan.
Riskinä tulee olemaan miten saada tarvittavat varat velkojen maksuun suomalaisena rivityöntekijänä.
Tarvitaan taas sitä yhteen hiileen puhaltamisen henkeä, kun oli sotakorvausten maksamisen aikoihin.
Suomalaisille tulee tässä uudessa tulevassa maailmanjärjestyksessä todella tehtäväksi työtä mikäli haluamme itsenäisyytemme säilyttää sellaisena kuin sen olemme tottuneet tuntemaan.
Kansan tuotannon aikaansaamiseksi velkojen maksuun ei olisi varaa oleskeluun, tai muuhun vapaamatkusteluun huoltosuhdelukemia "rumentamaan".
Maahanmuutto kuuluu osana eliitin haltuunottoprojektissa, ja siitä seuraava viesti "Richard Coudenhove-Kalergi -plan"Eliitin suunnitelmaan kuuluu varmistaa jatkuvaa pakolaisvirtaa eurooppaan. (Ylläpitämällä epäsopua ja sotia mm Afrikassa ym.)
Euroopan maiden sisällä muukalaisten läsnäolo aiheuttaa valtioiden sisällä keskinäistä riitelyä ja nahinointia mm maahanmuuttaja pakolaisten kanssa. Tällöin huomio kiinnittyy pois varsinaisen eliitin toimista, ja eliitti pääsee "rötöstelemään" rauhassa. Kansalaisten huomion poiskiinnittämiseksi käytetään myös ns "Tissiviihdettä".
EU:n takana on juutalainen pankkimahti. Pankkiensa avulla juutalaiset ovat suunnitelmallisesti vieneet Euroopan kansoilta itsemääräämisoikeuden. Juutalaiset pyrkivät saamaan eri maiden parlamentit puolelleen ja pakottamaan niiden hallitukset pyrkimään Paneurooppaan (EU:hun). Coudenhove-Kalergin mukaan ("Paneuropa", s. 79) juutalaisilla oli kolme painostusväylää: Euroopan maiden parlamentit, USA ja maailman yleinen mielipide.
Edelleen Coudenhove-Kalergi: "Juutalaisuus on se verso, josta uusi, henkinen Euroopan aateli kasvaa - ydin, jonka ympärille uusi, henkinen aateli ryhmittyy - - Juutalaisten näkyvä asema nykyisin johtuu juutalaisten henkisestä ylemmyydestä." Tämä ylemmyys hänen mukaansa on vievä juutalaisuuden voittoon. Juutalaisista tulee ihmiskunnan valtiaita, aristokraatteja sekä kapitalismin ja vallankumouksen lipunkantajia.
Nahum Goldmann, sionistisen maailmanjärjestön (1956-68) ja juutalaisenmaailmankongressin (1949-78) presidentti, paljastaa kirjassaan suunnitelmia siitä, kuinka eurooppalaiset kulttuurit tuhotaan: "Aikamme ensimmäinen tehtävä on tuhoaminen: kaikki sosiaaliset järjestelmät ja yhteiskunnalliset rakenteet, jotka systeemi on luonut, täytyy tuhota, yksittäiset ihmiset täytyy repäistä irti perityistä ympäristöistään; mikään perinne ei saa enää olla pyhä, vanha on nyt sairauden merkki.
Voimat, jotka suorittavat tämän tuhoamistyön, ovat taloudellis-sosiaalisella alueella kapitalismi, poliittis-henkisellä tasolla demokratia" ("Der Geist des Militarismus", s. 37).
Kalergi-suunnitelma on siis Richard Coudenhove-Kalergin juutalaisten varaan rakentama suunnitelma Euroopan kansojen TUHOAMISEKSI verettömästi. Kansojen identiteetti tuhotaan nihiloimalla niiden isänmaallisuus (nationalismi) ja kulttuuri (roskakulttuurilla) ja koko kansa tuhotaan sekoittamalla se siirtolaisilla sekakansaksi, jolla ei ole omaa identiteettiä eikä kulttuuria eikä tahtoa, on vain keskinäistä riitelyä ja nahistelua, kuten nyt Euroopassa.
EU:ssa siirtolaisten maahantuonnista on tullut velvollisuus. EU:n perustajaisä Coudenhove-Kalergin mukaan Euroopan kansat pyritään sammuttamaan etnisessä - siis rodullisessa ja kulttuurisessa - mielessä. Tilalle nousee "ainoa rotu", juutalaiset, hallitsemaan identiteettinsä menettäneitä kansoja. - Ymmrtävä kansalainen
Ymmärtävä kansalaine kirjoitti:
Eliitin suunnitelmaan kuuluu varmistaa jatkuvaa pakolaisvirtaa eurooppaan. (Ylläpitämällä epäsopua ja sotia mm Afrikassa ym.)
Euroopan maiden sisällä muukalaisten läsnäolo aiheuttaa valtioiden sisällä keskinäistä riitelyä ja nahinointia mm maahanmuuttaja pakolaisten kanssa. Tällöin huomio kiinnittyy pois varsinaisen eliitin toimista, ja eliitti pääsee "rötöstelemään" rauhassa. Kansalaisten huomion poiskiinnittämiseksi käytetään myös ns "Tissiviihdettä".
EU:n takana on juutalainen pankkimahti. Pankkiensa avulla juutalaiset ovat suunnitelmallisesti vieneet Euroopan kansoilta itsemääräämisoikeuden. Juutalaiset pyrkivät saamaan eri maiden parlamentit puolelleen ja pakottamaan niiden hallitukset pyrkimään Paneurooppaan (EU:hun). Coudenhove-Kalergin mukaan ("Paneuropa", s. 79) juutalaisilla oli kolme painostusväylää: Euroopan maiden parlamentit, USA ja maailman yleinen mielipide.
Edelleen Coudenhove-Kalergi: "Juutalaisuus on se verso, josta uusi, henkinen Euroopan aateli kasvaa - ydin, jonka ympärille uusi, henkinen aateli ryhmittyy - - Juutalaisten näkyvä asema nykyisin johtuu juutalaisten henkisestä ylemmyydestä." Tämä ylemmyys hänen mukaansa on vievä juutalaisuuden voittoon. Juutalaisista tulee ihmiskunnan valtiaita, aristokraatteja sekä kapitalismin ja vallankumouksen lipunkantajia.
Nahum Goldmann, sionistisen maailmanjärjestön (1956-68) ja juutalaisenmaailmankongressin (1949-78) presidentti, paljastaa kirjassaan suunnitelmia siitä, kuinka eurooppalaiset kulttuurit tuhotaan: "Aikamme ensimmäinen tehtävä on tuhoaminen: kaikki sosiaaliset järjestelmät ja yhteiskunnalliset rakenteet, jotka systeemi on luonut, täytyy tuhota, yksittäiset ihmiset täytyy repäistä irti perityistä ympäristöistään; mikään perinne ei saa enää olla pyhä, vanha on nyt sairauden merkki.
Voimat, jotka suorittavat tämän tuhoamistyön, ovat taloudellis-sosiaalisella alueella kapitalismi, poliittis-henkisellä tasolla demokratia" ("Der Geist des Militarismus", s. 37).
Kalergi-suunnitelma on siis Richard Coudenhove-Kalergin juutalaisten varaan rakentama suunnitelma Euroopan kansojen TUHOAMISEKSI verettömästi. Kansojen identiteetti tuhotaan nihiloimalla niiden isänmaallisuus (nationalismi) ja kulttuuri (roskakulttuurilla) ja koko kansa tuhotaan sekoittamalla se siirtolaisilla sekakansaksi, jolla ei ole omaa identiteettiä eikä kulttuuria eikä tahtoa, on vain keskinäistä riitelyä ja nahistelua, kuten nyt Euroopassa.
EU:ssa siirtolaisten maahantuonnista on tullut velvollisuus. EU:n perustajaisä Coudenhove-Kalergin mukaan Euroopan kansat pyritään sammuttamaan etnisessä - siis rodullisessa ja kulttuurisessa - mielessä. Tilalle nousee "ainoa rotu", juutalaiset, hallitsemaan identiteettinsä menettäneitä kansoja.Täsmennän vielä, että puhuessani "eliitistä", tarkoittaa se suuria pankkien takana olevia ulkomaisia omistajuuksia. Ei Jyrki Kataista tai ketään suomalaista tms.
- Niin se on
Silloin tapahtuu tulevaisuudessa neuvostoliitot. Oma on valintansa. Ahneella vaan yleensä on paskainen loppu.
- Tuttua tarinaa histo
Ymmärtävä kansalaine kirjoitti:
Eliitin suunnitelmaan kuuluu varmistaa jatkuvaa pakolaisvirtaa eurooppaan. (Ylläpitämällä epäsopua ja sotia mm Afrikassa ym.)
Euroopan maiden sisällä muukalaisten läsnäolo aiheuttaa valtioiden sisällä keskinäistä riitelyä ja nahinointia mm maahanmuuttaja pakolaisten kanssa. Tällöin huomio kiinnittyy pois varsinaisen eliitin toimista, ja eliitti pääsee "rötöstelemään" rauhassa. Kansalaisten huomion poiskiinnittämiseksi käytetään myös ns "Tissiviihdettä".
EU:n takana on juutalainen pankkimahti. Pankkiensa avulla juutalaiset ovat suunnitelmallisesti vieneet Euroopan kansoilta itsemääräämisoikeuden. Juutalaiset pyrkivät saamaan eri maiden parlamentit puolelleen ja pakottamaan niiden hallitukset pyrkimään Paneurooppaan (EU:hun). Coudenhove-Kalergin mukaan ("Paneuropa", s. 79) juutalaisilla oli kolme painostusväylää: Euroopan maiden parlamentit, USA ja maailman yleinen mielipide.
Edelleen Coudenhove-Kalergi: "Juutalaisuus on se verso, josta uusi, henkinen Euroopan aateli kasvaa - ydin, jonka ympärille uusi, henkinen aateli ryhmittyy - - Juutalaisten näkyvä asema nykyisin johtuu juutalaisten henkisestä ylemmyydestä." Tämä ylemmyys hänen mukaansa on vievä juutalaisuuden voittoon. Juutalaisista tulee ihmiskunnan valtiaita, aristokraatteja sekä kapitalismin ja vallankumouksen lipunkantajia.
Nahum Goldmann, sionistisen maailmanjärjestön (1956-68) ja juutalaisenmaailmankongressin (1949-78) presidentti, paljastaa kirjassaan suunnitelmia siitä, kuinka eurooppalaiset kulttuurit tuhotaan: "Aikamme ensimmäinen tehtävä on tuhoaminen: kaikki sosiaaliset järjestelmät ja yhteiskunnalliset rakenteet, jotka systeemi on luonut, täytyy tuhota, yksittäiset ihmiset täytyy repäistä irti perityistä ympäristöistään; mikään perinne ei saa enää olla pyhä, vanha on nyt sairauden merkki.
Voimat, jotka suorittavat tämän tuhoamistyön, ovat taloudellis-sosiaalisella alueella kapitalismi, poliittis-henkisellä tasolla demokratia" ("Der Geist des Militarismus", s. 37).
Kalergi-suunnitelma on siis Richard Coudenhove-Kalergin juutalaisten varaan rakentama suunnitelma Euroopan kansojen TUHOAMISEKSI verettömästi. Kansojen identiteetti tuhotaan nihiloimalla niiden isänmaallisuus (nationalismi) ja kulttuuri (roskakulttuurilla) ja koko kansa tuhotaan sekoittamalla se siirtolaisilla sekakansaksi, jolla ei ole omaa identiteettiä eikä kulttuuria eikä tahtoa, on vain keskinäistä riitelyä ja nahistelua, kuten nyt Euroopassa.
EU:ssa siirtolaisten maahantuonnista on tullut velvollisuus. EU:n perustajaisä Coudenhove-Kalergin mukaan Euroopan kansat pyritään sammuttamaan etnisessä - siis rodullisessa ja kulttuurisessa - mielessä. Tilalle nousee "ainoa rotu", juutalaiset, hallitsemaan identiteettinsä menettäneitä kansoja.Periaatteessa ei paljon poikkea Hitlerin tai Stalinen hommeleista. Ruumita ei tule, mutta juuret häviävät. Ostovoima on hävitetty, yksityisyrittäjyys on pantu nurkkaan. Vain demari-vetoinen jokapaikaan suuntautuvat kela-gold-mentaliteetti on tullut tilalle, maksajia sille ei enää saada lisää ansiotuloverotettavista, eikä kohta enää kulutustavaroiden käyttäjistäkään. Miten sitten?
- Skenaarion jatkotari
Ok, samaa mieltä, olen näin ajatellut jo pitkään seurattuani tapahtumia. Mutta kysyisin sinun näkemystä siitä, voiko tämän ketjun ajatukset toteutua tosiaankin ilman mitään ongelmia. Etkö pysty kuvittelemaan, että vallan täytäntöön panolle tulisi mitään estettä. Siis kaikki menisi suunnitelmien mukaan.
- Käsittämätön seko
Ymmrtävä kansalainen kirjoitti:
Täsmennän vielä, että puhuessani "eliitistä", tarkoittaa se suuria pankkien takana olevia ulkomaisia omistajuuksia. Ei Jyrki Kataista tai ketään suomalaista tms.
Teelegraphissa oli eilen uutinen, että mr. soros on lyönyt miljardeilla veikkaa Yanin jostain..., siis valuuttataistelua. Miksikähän tämä soros on reisiä myöti lyöttäynyt euroon? Tuliko äijälle katumus, kun on punnan kanssa seikkaillut aikaisemmin?
- Epätoivoista taitaa
Ymmrtävä kansalainen kirjoitti:
BIS on tekemisissä keskuspankkien kanssa (helpottaa kansainvälistä rahaliikennettä ja myöntää pikalainoina ns. ”bridge loans”, ”siltalainoja”, tarvitsevien maiden keskuspankeille ennen kuin niiden hallitukset saavat varsinaiset Maailmanpankin tai IMF:n lainat, joilla ”siltalaina” sitten maksetaan pois). Tämä yksityinen BIS on salamyhkäinen ja äärettömän voimakas keskuspankkien keskuspankki, joka säätelee pankkien korkoja ja varantovaatimuksia ja niiden myötä koko maailmaa. Se päättää valuuttojen devalvoinneista tai tukemisista ja pankkitoiminnan säännöistä. Se kykenee kaatamaan tai nostamaan kokonaisia talouksia. Sen ydintehtävänä on palvella kansainvälisen yksityisen pankkijärjestelmän etuja jopa kansallisten talouksien tuhoutumisen uhalla (tarvittaessa se pakottaa kansat suurtyöttömyyteen ja kehityksen pysähtymiseen, etteivät pankkiirien edut vain kärsi). Se myös toi Eurooppaan yhteisvaluutta euron ja EKP:n ja riisui kansalliset keskuspankit, esimerkiksi Suomen Pankin, kaikista kansallisista siteistä palvelemaan yksin kansainvälisiä pankkiireja. Se nauttii hallinnollista immuniteettia, ei maksa veroja, ei ole tilivelvollinen kenellekään, sillä on omat poliisivoimat ja se on lain yläpuolella ja täysin itsenäinen. Rahoituksensa se saa jäsenpankeiltaan. Kansainvälinen pankkieliitti ehkä on tekemässä BIS:stä koko maailman keskuspankkia, jolloin kenties nykyiset keskuspankit lakkautetaan.
Riskinä tulee olemaan miten saada tarvittavat varat velkojen maksuun suomalaisena rivityöntekijänä.
Tarvitaan taas sitä yhteen hiileen puhaltamisen henkeä, kun oli sotakorvausten maksamisen aikoihin.
Suomalaisille tulee tässä uudessa tulevassa maailmanjärjestyksessä todella tehtäväksi työtä mikäli haluamme itsenäisyytemme säilyttää sellaisena kuin sen olemme tottuneet tuntemaan.
Kansan tuotannon aikaansaamiseksi velkojen maksuun ei olisi varaa oleskeluun, tai muuhun vapaamatkusteluun huoltosuhdelukemia "rumentamaan".
Maahanmuutto kuuluu osana eliitin haltuunottoprojektissa, ja siitä seuraava viesti "Richard Coudenhove-Kalergi -plan""Suomalaisille tulee tässä uudessa tulevassa maailmanjärjestyksessä todella tehtäväksi työtä mikäli haluamme itsenäisyytemme säilyttää sellaisena kuin sen olemme tottuneet tuntemaan."
Miten, haluaisin tietää, mitä tarkoitit? Kun tässä on nyt ymmärtänyt, että "isoveli" on pahan kerran nyt niskan päällä. Miten me voimme päästä irti luottamuselimien tekemistä eu-sitoumuksista, jos sosiaaliturvaa eurooppaan jallittavat asuvat edelleen täällä ja ovat vielä hyvin koulutettuja opettajia tai julkishallinnon työssä. Mitä mahdollisuuksia on nahkurinorsi-porukan perinteelle saada jotain muuta ujutettua, kun mikään ei käy. Tehokas "rahankeruu koneisto" on äänestetty eduskuntaan parinkymmen prosentin osuudella. Pankkisektori on heillä. - Elokkuvaa ihmeellise
Ymmrtävä kansalainen kirjoitti:
BIS on tekemisissä keskuspankkien kanssa (helpottaa kansainvälistä rahaliikennettä ja myöntää pikalainoina ns. ”bridge loans”, ”siltalainoja”, tarvitsevien maiden keskuspankeille ennen kuin niiden hallitukset saavat varsinaiset Maailmanpankin tai IMF:n lainat, joilla ”siltalaina” sitten maksetaan pois). Tämä yksityinen BIS on salamyhkäinen ja äärettömän voimakas keskuspankkien keskuspankki, joka säätelee pankkien korkoja ja varantovaatimuksia ja niiden myötä koko maailmaa. Se päättää valuuttojen devalvoinneista tai tukemisista ja pankkitoiminnan säännöistä. Se kykenee kaatamaan tai nostamaan kokonaisia talouksia. Sen ydintehtävänä on palvella kansainvälisen yksityisen pankkijärjestelmän etuja jopa kansallisten talouksien tuhoutumisen uhalla (tarvittaessa se pakottaa kansat suurtyöttömyyteen ja kehityksen pysähtymiseen, etteivät pankkiirien edut vain kärsi). Se myös toi Eurooppaan yhteisvaluutta euron ja EKP:n ja riisui kansalliset keskuspankit, esimerkiksi Suomen Pankin, kaikista kansallisista siteistä palvelemaan yksin kansainvälisiä pankkiireja. Se nauttii hallinnollista immuniteettia, ei maksa veroja, ei ole tilivelvollinen kenellekään, sillä on omat poliisivoimat ja se on lain yläpuolella ja täysin itsenäinen. Rahoituksensa se saa jäsenpankeiltaan. Kansainvälinen pankkieliitti ehkä on tekemässä BIS:stä koko maailman keskuspankkia, jolloin kenties nykyiset keskuspankit lakkautetaan.
Riskinä tulee olemaan miten saada tarvittavat varat velkojen maksuun suomalaisena rivityöntekijänä.
Tarvitaan taas sitä yhteen hiileen puhaltamisen henkeä, kun oli sotakorvausten maksamisen aikoihin.
Suomalaisille tulee tässä uudessa tulevassa maailmanjärjestyksessä todella tehtäväksi työtä mikäli haluamme itsenäisyytemme säilyttää sellaisena kuin sen olemme tottuneet tuntemaan.
Kansan tuotannon aikaansaamiseksi velkojen maksuun ei olisi varaa oleskeluun, tai muuhun vapaamatkusteluun huoltosuhdelukemia "rumentamaan".
Maahanmuutto kuuluu osana eliitin haltuunottoprojektissa, ja siitä seuraava viesti "Richard Coudenhove-Kalergi -plan"Merkkejä ilmassa:
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2013/02/15/amazon-pelotteli-siirtolaistyontekijoita-uusnatsivartijoilla/20132562/12 - Kaupantekijämies
Epätoivoista taitaa kirjoitti:
"Suomalaisille tulee tässä uudessa tulevassa maailmanjärjestyksessä todella tehtäväksi työtä mikäli haluamme itsenäisyytemme säilyttää sellaisena kuin sen olemme tottuneet tuntemaan."
Miten, haluaisin tietää, mitä tarkoitit? Kun tässä on nyt ymmärtänyt, että "isoveli" on pahan kerran nyt niskan päällä. Miten me voimme päästä irti luottamuselimien tekemistä eu-sitoumuksista, jos sosiaaliturvaa eurooppaan jallittavat asuvat edelleen täällä ja ovat vielä hyvin koulutettuja opettajia tai julkishallinnon työssä. Mitä mahdollisuuksia on nahkurinorsi-porukan perinteelle saada jotain muuta ujutettua, kun mikään ei käy. Tehokas "rahankeruu koneisto" on äänestetty eduskuntaan parinkymmen prosentin osuudella. Pankkisektori on heillä.Jos eroon halutaan se maksaa. Meidän on siis ostettava itsemme ulos, ja on huomioitava että jatkossa ulkonaoleminen saattaa aiheuttaa sivuvaikutuksena myös meiltä nyt ostaville tunnelmia, että eivät haluakaan enää ostaa suomesta, koska suomi "jätti heidät pulaan".
EUsta saatta olla sellaisiakin etuja, joita ei voi suoranaisesti mitata rahassa siinä mielessä, mitä olemme maksaneet, ja mitä olemme saaneet.
Mukanaolon kautta saatta tulla tilauksia, joita ei nyt kaikenkattavasti käsitetä, ennenkuin sitten olisimme ulkona, ja kaupankäynti jää vain sen varaan, ostaisiko Venäjä nyt "armosta" suomesta jotain, jos oikein rukoilemme. - Kaupantekijämies
Skenaarion jatkotari kirjoitti:
Ok, samaa mieltä, olen näin ajatellut jo pitkään seurattuani tapahtumia. Mutta kysyisin sinun näkemystä siitä, voiko tämän ketjun ajatukset toteutua tosiaankin ilman mitään ongelmia. Etkö pysty kuvittelemaan, että vallan täytäntöön panolle tulisi mitään estettä. Siis kaikki menisi suunnitelmien mukaan.
Omasta kaupantekijän näkökulmastani olisi saatava Suomelle vientituloja ja vähän sassiin. EU:n vahvoina voidaan pitää Saksaa ja Ranskaa, mutta mistäpä noista tietää jos vaikka alkaisivat yhtäkkiä kulkemaan omia polkujaan ja ottamaan vaikkapa omat entiset rahansa käyttöönsä.
Suomessa pitäisi lopettaa kokoaikainen tukiluukkumenttaliteetti, ja alkaa töihin niinkuin ennenkin on tehty.
Nykyään on liikaa makailua ja vetelehtijöitä joka nurkalla.
JA.. STX tyyppisiä tilauksia ei tarvita, koska STX olisi ollut kusetus.
Laivan ostaja teetti vain tarjouslaskentatyötä TARKASTAAKSEEN muilta saamiaan tarjouksia. Suomella teetettiin toisinsanoen vain laskentatyö.
JOS Suomi olisi hölmöyksissään mennyt laivan veronmaksajien avulla tilaajalle HALVALLA tekemään, olisi tilaajakin nauranut Suomelle paskaisesti, kun niin hölmöjä oltaisi oltu että laivan heille menimme "LAHJOITTAMAAN".
Tilaushan olisi ollut Suomen ainoastaan jos se olisi ollut AIVAN SIKA HALPA!!!
Ostopaikka oli jo vapaamuurari ym kuvioiden kautta etukäteen päätetty. - Hitler oli jarrumies
Skenaarion jatkotari kirjoitti:
Ok, samaa mieltä, olen näin ajatellut jo pitkään seurattuani tapahtumia. Mutta kysyisin sinun näkemystä siitä, voiko tämän ketjun ajatukset toteutua tosiaankin ilman mitään ongelmia. Etkö pysty kuvittelemaan, että vallan täytäntöön panolle tulisi mitään estettä. Siis kaikki menisi suunnitelmien mukaan.
Hitlerin väliintulo vaikuttaisi aikoinaan pysäyttäneen silloisen kehityksen.
Se mikä on nykyisen maailman asenne ja suhtautuminen tuleviin tapahtumiin on täysin kysymysmerkki. Valveutuneisuutta peräänkuulluttaisin.
Jostakin talouselämän julkaisuista tulin lukeneeksi, että taloudelliselta näkökulmalta koko maailmantilanne on tällä hetkellä aivan samanlainen, kuin juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä.
Kalergi planin mukaan (1920 luvulla) Eurooppa ja kansallisuudet piti sekoittaa maahanmuuttajilla, ja yhdistää, jotta Eurooppa olisi helpommin haltuunotettavissa lähinnä silloisen Amerikan käskyvallan alle.
Amerikkalaispankkiirit (pääosin Juutalaisia/Siionisteja) hallitsivat maailmanpankkien rahavaroja, ja niinhän on edelleen.
Keskenjäänyt Euroopan kaappausprojekti näytti johtuneen Hitlerin väliintulosta.
Silloin Richard Coudenhove-Kalergi -suunnitelma tuli häirityksi, ja Hitlerin kautta juutalaiset saivat kovanluokan jarrumiehen vastaansa.
Nyt Amerikanjuutalaispankkiirit yrittävät uudelleen saada Eurooppa hallintaansa.
Euroopan keskuspankille myöntämänsä 8000 miljardin laina, ja EKP:n valtioille velkakirjoja vastaan jakamana tuosta rahasummasta tulee avain tai väline Amerikanjuutalaisille pankkimahdeille viedä Kalergisuunnitelmansa loppuun.
Eurooppa alistetaan tuon jälkeen Amerikan käskyvallan alle.
Amerikalla on tarve saada Eurooppa hallintaansa, koska Kiina on jo tehnyt sopimuksia Afrikan kanssa, joten Amerikka on jäämässä "alakynteen".
Pohjois ja Eteläamerikan yhdistyessä eteläamerikan ihmisten koulutus- ja osaamistaso on kuitenkin ala-arvoista verrattuna Eurooppalaiseen koulutukseen ja osaamiseen.
Amerikka saa euroopan "kaapattuaan" suoraan koulutetut kansakuntalaiset, sen sijaan, että alkaisi 50 vuotisprojektina kouluttamaan eteläamerikkalaisista sambakulttuurikansasta teollisesti kelpoa insinööritaitoa ja osaamista.
- jonytonkummajuttu
Te olette aivan kamalia ja saatte minut kananlihalle, kyllähän minä uskon
että Suomi on jo syvällä tuossa velkasuossa, mutta en kuitenkaan
suostu alistumaan siihen, sehän on vain virtuaalirahaa, ja me voimme
sanoa ettemme me maksa mitään, mitä sitten tapahtuu.
Eihän nuo muutkaan maat maksa laskujaan, ja mitä se semmoinen
on, että nostetaan kädet pystyyn vain siksi että tuommoinen
katala suunnitelma on olemassa,
siksi eroon eu:sta.- Ymmrtävä kansalainen
Meidän ainoa tiemme päästä itsenäisiksi tuosta on tehdä todella lujasti työtä maksaaksemme itsemme ulos.
Kokonaan kysymysmerkiksi muodostuu, jos Saksa sanoutuu irti ja ottaa oman markkansa takaisin. Silloin Suomi on näkemykseni mukaan erittäin riippuvainen niistä velvoitteista, joita luottohenkilömme ovat sopimuksin tehneet.
Katainen luottaa kansalaistensa tuotantokykyyn, mutta löytyykö sitä todella suomalaisista työtätekevistä, ja riittääkö työtätekevien tulos, koska vapaamatkustajiakin on paljon, ja lisää tulee. - Kuttolanhiistoista
Kyllä se ihan oikeata rahaa on. Tai rahassa mitattavaa tuotantoa, kuten sotakorvaustenkin aikaan vetureita ym. mitä Neuvostoliitolle toimitettiin.
Pahimmillaan voi olla jotain meidän luonnonvaroja, pohjavesiä, tms. - Virtuaaliraha-petos
Virtuaalirahasta puhuminen pettää ihmisiä. Ei mitenkään todellisuudesta. IMF vie meiltä pohjavesivarat, kultaa sisältävän maaperän, metsät, luonnonvarat, kuten kosket, joet, meren rannat ja virkistysalueet, kaikki mistä saa vaikka lomatontteja myymällä jotain irti. Mainitsematta, että merellistä, matalaakin rantaviivaa on.
- Troijan hevoset jouk
Virtuaaliraha-petos kirjoitti:
Virtuaalirahasta puhuminen pettää ihmisiä. Ei mitenkään todellisuudesta. IMF vie meiltä pohjavesivarat, kultaa sisältävän maaperän, metsät, luonnonvarat, kuten kosket, joet, meren rannat ja virkistysalueet, kaikki mistä saa vaikka lomatontteja myymällä jotain irti. Mainitsematta, että merellistä, matalaakin rantaviivaa on.
Eikun annetaan parin lobbarin tehdä velkaa ja jakaa sitä eu-maille lainaan ja tukea miljardisummilla jäsenyyttä. Varmaa ja tehokasta, ihan konkreettisesti maaperän myyntiä, vaikkei varmasti itse edes tajuta tätä. Oma pässin virka, mukamas herra-kerho, samanlainen vallanhimo kuin euroon viennissä, ei mitään kummempaa. Samat puolueetkin.
- Epävarma tästä
Ymmrtävä kansalainen kirjoitti:
Meidän ainoa tiemme päästä itsenäisiksi tuosta on tehdä todella lujasti työtä maksaaksemme itsemme ulos.
Kokonaan kysymysmerkiksi muodostuu, jos Saksa sanoutuu irti ja ottaa oman markkansa takaisin. Silloin Suomi on näkemykseni mukaan erittäin riippuvainen niistä velvoitteista, joita luottohenkilömme ovat sopimuksin tehneet.
Katainen luottaa kansalaistensa tuotantokykyyn, mutta löytyykö sitä todella suomalaisista työtätekevistä, ja riittääkö työtätekevien tulos, koska vapaamatkustajiakin on paljon, ja lisää tulee.No, kerro vielä miten se auttaisi. Jos kaikki raha kanavoidaan hra backmannin puolueen mentaliteetillä itseä "korkeammille" herroille, ikäänkuin syöttösummina, jääkö se tänne. Saadaanko sillä oman maan asiat edes jotenkin lähelle entistä tilannetta itsenäisyydestä?
- Ymmrtävä kansalainen
Epävarma tästä kirjoitti:
No, kerro vielä miten se auttaisi. Jos kaikki raha kanavoidaan hra backmannin puolueen mentaliteetillä itseä "korkeammille" herroille, ikäänkuin syöttösummina, jääkö se tänne. Saadaanko sillä oman maan asiat edes jotenkin lähelle entistä tilannetta itsenäisyydestä?
Backmanin toimintaan en ole tässävaiheessa erityisesti tutustunut. Vastailen kun voin siitä mielipiteitä muodostaa. Nyt hänen toimintaansa en ole seurannut mitenkään.
- Kohti liittovaltiota
Miksi eurooppaan kyörätään valtavat määrät siirtolaisia?
Kohta alkaa uusliberalismin “viimeinen vaihe” eli velkaantuneiden valtioiden Suuri Putsaus.
Rautasaappaiset pankkiirit alkavat perimään velkojaan, he ryöstävät pilahinnoin yhteiskuntamme parhaat osat, kapitalismin savuavien raunioiden jälkeen tulee kaaos, anarkia, terrori, mellakat, puhdistukset ja totalitarismi, silloin valtamedia manipuloi kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin syntipukeiksi nämä varta vasten tuotetut muukalaiset.
Ääriainekset usutetaan median toimesta mamujen kimppuun niin että eliitti ja poliitikot säästyvät kansan vihalta.
Näinhän Buuritkin tekivät etelä-afrikassa, he usuttivat mustat heimot toistensa kimppuun, ja itse keskittyivät maan rikkauksien ryöväämiseen, eli ihan perinteistä vastakkainasettelua.
Ei sen kummempaa. - jkioo
nikkö
- Hyvä veli
Kiitoksia totuuden avaamisesta kansalaisille,tuossa kaikki tarkentuu, kuitenkin palaan nimeen "eliitti" ja totuuden mukaisesti väitän että kaikki jotka ovat käteistä myöten eu:n "eliitissä" saavat osansa tavalla tai toisella,yksi saa yhtiön kautta toinen taas tekemällä oikein asiat.
Kaikki ovat saaneet ja saavat osansa "kadonneiden" rahojen mysteeristä,siis aivan jokainen "eliitissä" oleva,lisäksi on rahaa joka on aivan "viatonta" mutta kuitenkin kaikki sitä saavat,aivan kaikki, mitä erikoisempia ja erilaisempia "keksintöjä" kansalaisten oikeuksista määräyksistä ym on "syötiksi"kehitetty.
On olemassa yksi tietolähde joka voi julkistaa koko "porukan" tulot,omaisuuden,varat,myös sellaisilta tileiltä jotka on suojattu Sveitsin malliin.
Tulevaisuudessa nuo julkaistaan julkisesti,jokaisen eu maan "eliitin" osalta, uskon tuon jälkeen että kansalaiset ymmärtää mitä ja kuka sekä kuinka paljon.
Eu:n rakentaminen perustui yksinomaan "eliitin" hyvinvointiin sekä laajenemiseen perheittäin,sukulaisittain,perustuu paljolti samaan "mafia" rakenteisiin jotka ottavat kaiken haltuun sekä"suojelukseen". - Hyvä veljelle
Kiitoksia sinulle hyvä veli. Harmillista että vain 15 lukukertaa on eli ei kansalaiset ole tätä nähneet. Koita sinä keksiä miten saisi mahdollisimman monet lukemaan ja ymmärtämään luetun.
- Muidenkin kannattais
Kun lukee vaikka Taloussanomien keskustelua, siitä selvästi näkee, että siellä on itse päävirastoista ja pankeista asiantuntijoita keskustelemassa. Heilläkin on tällä hetkellä vain osittainen käsitys eu:n suunnitelmien suunnasta. On hyvä, jos joku tuntee vallanpitäjien tietolähteistä, pystyy lukemaan paljon ja tajuaa vetää johtopäätöksiä, siitä missä mennään.
Toimeentulo kriittisilla on pieninä paloina, ei ole aikaa lukea, tutkijakunta ei saa eu-rahoitusta, jos se alkaa perehtyä päätöksenteon taustamateriaaleihin ja yhdistää niitä ihmisiin sekä eu:n perustamisen ja kehittämisen historialliseen tietoon.
- Hyvä veli
Propakanda koneisto eu.ssa ja median välityksellä on "peseskellyt" kansalaisten ajatukset oikeille linjoille "ajattelemaan" oikein eu:n toimia,ja kansa uskoo kuin uuteen köyteen eu:n poliitiikkoja!
Todellisuudessa "peli" on niin röyhkeää että kukaan ei uskoisikaan minkälainen totaalinen "puhdistus" onkaan menossa.
Minua ei mitenkään harmita lukukertojen vähyys,voisinkin sanoa että kyllä siitä sitten ilmoitetaan kun "hunaja"purkkilla käynti loppuu.
Ensiksi kuitenkin kaikki nämä kirjoitukset poistetaan "eliitin" toimesta, kuten jo mennä vuosina eräskin keskustelu palsta teki kirjoituksellini,vain lukuoikeus kuten he ilmoittivat,se on sitä "totaalista"demokratiaa.
Tulevaisuudessa eu:n toimesta tehdään lait julkaistavan materiaalin suhteen ja loput arvaatkin.
Voihan näitä linkitellä eri lukija palstoille,kuitenkin suurin osa poistaa kirjoitukset,sanoisinkin tässävaiheessa laulun sanoin "sua kuunnellaan seinilläkin korvat on"!- Talouselämä kertoo
EU-vaaleihin jo 2014 on tarkoitus panostaa muutama miljoona. Näin äkkiä siis tapahtuu:
"EU-parlamentti aikoo alkaa seurata euron ympärillä käytävää nettikeskustelua entistä tarkemmin, kertoo Daily Telegraph -lehti.
EU-parlamentti aikoo lehden mukaan käyttää lähes 2 miljoonaa puntaa eli reilut 2 miljoonaa euroa lehdistön seurantaan ja eurokriittisiin keskusteluihin verkossa. Tarkoitus on löytää eurokriittisiä "trolleja" eli nettihäiriköitä ja yrittää keskustella heidän kanssaan EU:sta ja eurosta.
Daily Telegraph kertoo nähneensä sisäisiä EU-dokumentteja, jotka pohjustavat "ennennäkemätöntä" mediakampanjaa ennen vuoden 2014 eurovaaleja.
"Laadulliseen media-analyysiin" käytettäviä varoja aiotaan käyttää lisää rahaa 1,7 miljoonaa puntaa.
"Erityistä huomiota pitää kiinnittää maihin, joissa euroskeptisismi on noussut", luottamuksellinen dokumentti viime vuodelta toteaa.
Uutiskirjeestä saat muutkin uutiset päivittäin.
Tilaa uutiskirje
Kampanjan tavoite on seurata verkkokeskusteluja ja osallistua siihen ajoissa, jotta väärät tiedot eivät lähde leviämään."
Eurotrollaajat varokoot - Nyt EU alkaa kytätä eurokriittisiä nettikeskusteluja
- Talouselämä 3.2.2013 20:35
http://www.talouselama.fi/uutiset/eurotrollaajat varokoot nyt eu alkaa kytata eurokriittisia nettikeskusteluja/a2167071
- Hyvälle veljelle
Asiaa Hyvä Veli. Olen itsekin koittanut ilta sanomien keskustelupalstalle samaista informaatiota laittaa, mutta siellä poistetaan heti. Ilta sanomat on vissiin samaa firmaa josta Helsingin sanomatkin tulee. Olen 35 vuotta yrittäjänä toiminut ja aina on itse pitänyt tulla toimeen. En ole tottunut tuollaisiin "EU -avustuksiin" saajana mutta lieneekö koko suomea ajatellen nyt käydä niin että olemme enemmän maksamassa kuin saamassa?
Vaikka rahallisesti sinne enempi maksaisimme, kuin esim rahallisesti tukia vaikkapa maataloustukien ym kautta saisimme, ei asiassa olisi kokonaisbalanssin kannalta siinä tapauksessa merkitystä, mikäli EU:ssa mukanaolo tuottaisi omalle teollisuudellemme enemmän kysyntää ja työtä, jota muuten emme saisi.
Alunperin olin EU:hun liittymisestä sitä mieltä, että se (EU) on yhdessä maailman kilpailun keskellä vahvempi Amerikkalaisten ja Kiinalaisten ym. suurempien toimijoiden ja yhteenliittymän keskellä.
Lopputulos olikin luoda EU jäsenmaista eräänlainen "kommunistinen" sosiaaliluukku, jossa kukaan ei ollutkaan tekemässä mitään kunnollista työtä, vaan oleskellaan vain ja saadaan EU tukia.
Richard Coudenhove-Klalergi -suunnitelman mukaan yksi tavoite oli nostaa ylös "aateliset" (Juutalaiset), mutta näyttääpä vahvasti siltä että kyllä Amerikkka taas vetää pisimmän tikun mennen tullen. (Vaikkakin siellä asuvien juutalaismiljardööripankkiirien kautta.) - Hyvä veli
Tietty maksetaan ja maksetaan ja vielä maksetaan sekä senkin jälkeen maksetaan!Koko "eliitti" mukana maksamassa eu:lle mutta ei Suomeen mitään kuin vain leikkauksia leikkausten perään.
Suomen maksamat rahat eu.lle eivät todellakaan ole sitä mitä ilmoitetaan per henkilö!Pitää huomioida myös lopullisessa mitä kaikkea eu on saanut loppumaan Suomen kamaralla(tärkeä pointti),tulevaisuudessa maksettavat summat ei todellakaan tule pienenemään,päinvastoin eu lisää virastoja,henkilöstöä,hallintoa,ja eritoten valvontaa ,Suomi maksaa jokaisen lisäyksen ja lisäykset eivät lopu koskaan eikä maksut,eu tarkoitus ei ole luoda työtä Suomessakaan,kyllä" isoveli" on sen hoitanut omaan pussiin.
Kerronpa tuosta kysymästäsi eu tukijärjestelmästä, hyvinä esimerkkeinä vanhat itä naapurin maat,Viro,Latvia,Liettua joihin eu tukiaiset oikein tekivät "pesän",mutta "pesän"hoitajana toimi ja toimii koko kyseisten maiden "eliitti" täydellä teholla,kaikki tuki rahat jotka virtasivat ja vieläkin virtaavat "hankkeisiin"menevät pienen kierron kautta "pesän" tileille,siellä olivat kaikki "eliitti" niin hyvin kompuksessa että hankeen summa kun oli 7mlj euroa siis lopullinen kustannus,tehtiin tarvittavat asiakirjat ym paperit ja eu hyväksyi hankkeen,työt alkoivat mutta todelliset kustannukset olivat todellisesti vain 1,2milj euroa,kuitenkin paperilla eu hyväksyi kyseisen 7 milj euroa, kaikki hankkeet olivat "eliitin" toimesta tehtyjä ja tekemiä.
Tiedän todella monta eu projektia kyseisissä maissa jotka toteutuivat samaan malliin. Tämä kaikki on jotakin" uuden kaavan" mukaan tapahtuvaa eu:n toimesta!
Suomessa on samalaiset hankkeet mutta "eliitti"toiminut vain "hiljaa"takaalalla, palautettavilla eu rahoilla. - Kyy ja puutarha
Ei tänne kukaan mitään kirjoita. Keskustelut jämähtävät.
- Chattipalsta
Kirjoittelu varmasti jatkuu kun osalliset kerkiävät muilta töiltänsä.
Eihän tämä mikään reaaliaikainen "Chatti" palsta ole... vai?
- Vanha ERVV asia
"Maastrichtin sopimukseen sisällytettiin nykyisen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 125 artikla, joka kieltää unionia ja jäsenmaita ottamasta vastatakseen toisen jäsenmaan taloudellisia vastuita. Tämän nk. no-bailout -sopimuskirjauksen tehtävä oli sitoa jäsenmaiden kädet, jottei millekään maalle syntyisi kiusausta ajautua toisten elätettäväksi.
ERVV-puitesopimuksen hyväksyminen siis toisin sanoen edellyttäisi muutoksia Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen, minkä takia em. puitesopimusta ei voidakaan pitää EU:ssa tehtävänä sopimuksena eikä sitä voida sisällöltään myöskään rinnastaa EU:ssa tehtäviin päätöksiin. Kyse on sopimuksesta, josta päättäminen perustuslain 93 § 1 momentin mukaan kuuluu tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistoiminnan piiriin.
ERVV-sopimus on merkityksellinen perustuslain 3 § 1 momentin ja 7 luvun mukaan eduskunnalle kuuluvan budjettivallan kannalta. Kokonaisuutena tarkastellen ERVV-sopimus on vaikutuksiltaan huomattava, millä perusteella toisaalta eduskunnan tulisi päättää siitä.
Ristiriidan johdosta ERVV-sopimuksesta on Suomen perustuslain kannalta toistaiseksi ongelmallista tehdä kansallisia päätöksiä, eikä perustuslakivaliokunta voi mielestämme tulkita sopimusten luonnetta ikään kuin parhain päin. Ongelma ei tältä osin ole Suomen perustuslaissa, vaan ERVV-sopimuksessa, jota perustuslakimme ei tunnista. On tärkeää, ettei kansallinen perustuslakimme taivu ongelmallisen sopimuksen edessä, vaan kunnioitamme sitä ja vaadimme sellaista päätöksentekoa myös ylikansallisella ja kansainvälisellä tasolla, joka ei ole perustavaa laatua olevassa ristiriidassa perustuslakimme kanssa.
Mikäli ERVV-sopimuksen yhteydessä ongelmaksi ei koeta sopimuksen sisältöä, vaan Suomen perustuslain sisältö, siinä tapauksessa niiden tahojen, jotka haluavat ERVV-sopimuksesta päätettävän, on tehtävä esitys Suomen perustuslain muuttamisesta niin, jottei synny sellaista tulkintaristiriitaa kuin nyt, jossa ei voida yksiselitteisesti ratkaista, kumman, eduskunnan vai tasavallan presidentin, tulisi päättää ERVV-sopimuksen hyväksymisestä/hylkäämisestä.
ERVV-puitesopimukseen tehtävistä muutoksista päättäminen edellyttäisi, että EU:n uusi perustamissopimus olisi astunut voimaan siltä osin kuin Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt siihen muutoksen (SEUT) 136 artiklaa koskien niin, että siihen on lisätty uusi 3 kohta. Sen mukaan euroalueen jäsenvaltiot voivat perustaa vakausmekanismin turvaamaan koko euroalueen rahoitusvakautta. Vasta tämä kirjaus kumoaisi no bailout -klasuulin ja loisi lainsäädäntöpohjan ERVV-sopimukselle.
Perustuslakivaliokunta ei ole antanut lausuntoa voimassa olevasta ERVV-sopimuksesta lainkaan, kun sopimuksen hyväksymisestä aikanaan vuonna 2010 päätettiin, joten tässä yhteydessä on voitava kyseenalaistaa myös koko aiempi päätöksentekoprosessi ERVV-sopimusta koskien siihen liittyvien valtiosääntöoikeudellisten ongelmien kannalta. Käytännössä on kyseenalaistettava koko olemassaoleva ERVV-sopimus, samoin kuin siihen tehtävät no-bailout -sopimuskirjausta rikkovat muutokset. On myös ongelmallista, että ERVV-sopimuksesta päätettäisiin eduskunnassa ennen kuin Euroopan vakausmekanismista tehty sopimus olisi hyväksytty kaikissa jäsenmaissa, koska ERVV on tarkoitettu väliaikaiseksi järjestelyksi, jonka EVM korvaisi vuoden 2013 aikana. Tällä hetkellä ei ole olemassa kuitenkaan täyttä varmuutta välineen väliaikaisuudesta, koska EVM-valtiosopimuksen voimaanastumisesta ei ole varmuutta...
JATKUU - Vanha ERVV asia
Vanha ERVV asia kirjoitti:

JATKUUJATKOA
Hallituksen esitykseen kuuluu, että eduskunta osallistuisi välillisesti ERVV:n päätöksentekoon saamalla hallituksen tiedonannon aina, kun ERVV:n rahoitusvälineitä käytetään. Tällainen päätöksenteko edustaa näennäisdemokratiaa, sillä jos Suomi riitauttaisi maksuerän maksamisen ERVV:lle tai välineen muun käytön, niin asian käsittely voisi päätyä EU:n tuomioistuimeen, joka etenkin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklaan 136 tehtävän muutoksen jälkeen saattaisi suurella todennäköisyydellä tulkita asiaa niin, että Suomi rikkoisi ns. vilpittömän yhteistyön velvoitetta, jota EU:n tuomioistuin on usein käyttänyt EU:n toimivaltaa ja tavoitteita vahvistavana argumenttina. Näin ollen ERVV:n päätöksenteossa yksimielisyysvaatimuskin on näennäistä. ERVV on poikkeuksellinen järjestely, jonka tulkinta ja tunnistaminen vaikuttavat perustuslain kannalta olleen tähän asti ja olevan yhä hyvin pitkälle poliittista tulkintaa.
Katsomme, että ERVV-puitesopimuksen hyväksyminen koskee perustuslakia sen 94 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla ja sopimus on sen seurauksena hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. ERVV-sopimuksen voimaansaattaminen koskee perustuslakia perustuslain 95 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla, joten myös voimaansaattaminen on hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
Edellä olevan perusteella esitämme,
että eduskunnan suostumus on tarpeen hallituksen esityksessä tarkoitetulle sopimukselle,
että sopimus hyväksytään päätöksellä, jota kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä,
että 1. lakiehdotus käsitellään supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä ja
että 2. lakiehdotus käsitellään perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2011
Vesa-Matti Saarakkala /ps
Tom Packalén /ps
Kimmo Kivelä /ps "
Alkuperäinen:
http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83906-eriava-mielipide-ervv-sopimuksen-kasittelysta
- Mielenkiintoista kes
..kustelua tämä ketju. Vähän vaikeuksia seurata tätä keskustelua kun uusia viestejä pukkailee tuonne väleihin...
- Hyvin toimii ketjut
Pitää lukea koko ketju aina alusta asti uudelleen ja uudelleen. Hyvin on erotettavissa kuitenkin jos uusia vastauksia tulee joidenkin edellisten väleihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta703540Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1483463Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463312- 532759
- 322016
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘301942- 481676
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401665Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä961625- 391390