Vanhurskas Nooakin (oikeamielinen ja totuudenmukainen) ahdistui ja koki hirveää tuskaa oman aikansa pahaa ja pahan valtaan joutunutta maailmaa, jota joutui näkemään, kuulemaan ja kokemaan ympärillään. Hänen sydämensä itki ja rukoili Jumalan puoleen, että miksi Herra, miksi kuvaksesi luomat ihmiset ovat muuttuneet pedoiksi, miksi he harrastavat kaiken aikaa vain pahan tekemistä, miksi he sotivat sinun Pyhiä täydellisyyden lakejasi vastaan, miksi he sotivat toisiansa vastaan omiksikin vahingoikseen, Välittämättä toisistaan, lapsistaan ja tulevaisuudestaan, edes lastensa.
Ja siksi joutuvat antamaan syntiuhreina erilaisten onnettomuuksien uhrit ahjoissa. Joita heidän herransa, heitä pahaan vetämisten ja eksytysten seuraamuksina heille tuottaa. Joka koituu sitten myös vanhurskaille tuskaksi ja kärsimykseksi, koska rakastavat rauhaa ja siveellisyyttä, haluten vain viljellä ja varjella kaikkea sitä Jumalan luomaa ( myös kaikki ihmiset mukaan lukien), mitä Hyvä, Pyhä Jumala on heille armossaan suonut. Antaakseen omilleen ja niille jotka tahtovat omikseen (lapsikseen) Jeesuksen = Jumalan Sanan ja Hengen kautta tulla, rauhan ja vapauden, kaikkeen oikeaan ja hyvään / elämän ja yltäkylläisyyden Jonka Jumalan sana, ja Pyhä Henki Kristuksessa takaa ja antaa. Niille Jotka vain tahtovat noudattaa Hänen sanansa ja / apostolien oppeja, täydellisyyden ohjeita. Jotka vain ja ainoastaan siihen ohjaa ja johtaa. Sen mukaan, kun niitä käytännössä noudatetaan ja niiden mukaan ojentaudutaan.
Jeesus ennusti ja sanoi: Viimeisinä päivänä, ennen Hänen uutta tulemustaan, ihmiset elävät jälleen niin kuin Nooan aikanakin, eli hirveän Jumalattomasti ja itsekkäästi, kaikenlaisten lihallisten himojensa riepotellessa ja vaivatessa heitä, vieden ongelmasta toiseen. Kun eivät hyväksy kohdalleen Jumalan armoa ja vapautusta syntiensä orjuudesta. Joka heitä pahan hengen, saatanan / hallitsee. He ovat ensikädessä saatanan orjia, koska ovat ottaneet ja hyväksyneet hänet kaikkine riivaaja apulaisineen herrakseen, jota tahtovat seurata. Ja joille tahtoo valtuudet kaikkien yhteisten asioidenkin hoitajiksi antaa. Sillä hänellä, saatanalla on paljon uskollisia seuraajiaan, ihmisten asioiden hoitajiksi ja hallitsijoiksi.
Ja heillä on saatatan puolella paljon tukijoita, niin rahallisia, kuin hyviä valehtelijoitakin, kaiken totuudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden vastustajia, ns. pimeyden ruhtinaan apulaisia, pahimpia Jumalan teoillaan ja elämällään kieltävät uskonnolliset.
Erilaisiin uskontojen kirjoihin lukeutuvat maailmanruhtinaat. Jotka palvelevat pimeyden ruhtinasta saatanaa. Niin kuin heidän valtuuttajansakin, eksyksissä olevat ihmispoloiset. Jotka eivät välitä edes kuulla Hyvän paimenen armollista ja totuudellista, oikeudenkin mahdollistavaa ääntään. Että löytäisivät elämän ja sen todellisen lähteen, joka kumpuaa kaikkinaista hyvää ja oikeaa, Täydellisyyden hedelmiä, oikeuden täyteläistä viljaa, totuudenmukaisuuden lähteestään Kristuksesta Jeesuksesta. Jonka kautta kaikki mikä luotu on, on luotu ja häneen luotu on.
Hänen Jeesuksen nimessä valistaen, ja keskustelu aiheeksi / tutkittavaksi tarjoten. Esko H.
Ahdistavaa ollut ennenkin
Nooa
1
91
Vastaukset
- tiltti
tätä paskaa taas!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380