Raati neuvomaan ja opastamaan valtuutettuja

Ikaalisten tilanteessa olisi viisainta perustaa raati oikeasti viisaista ja osaavista ihmisistä, jotka neuvoisivat ja opastaisivat kädestä pitäen valtuutettujamme.

Näin ehkä saataisiin laillisia ja tarkoituksenmukaisia päätöksiä.

Raadissa voisi olla esimerkiksi Kari Välimäki, Ola Luoto, 113 ja Puntunlahden täti.
5115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eiköös olisi paras aloittaa siitä että kokoomus jättäisi
nuo jäävit pois hallituksesta eli Vuorelan ja Hiekan.

Nyt taas suunnitellaan 9 jäsenistä hallitusta mutta
Aamulehden mukaan kepun ryhmään loikannutta
Aulikki-parkaa ei edes mainita, kepu pettää aina ?

Demarit eivät työmiehen tai naisen näkökantoja
edes arvosta vaan pellehermannit juttuineen
ovat heille sopivaa hallitusainesta.

Äänestä

Kyylä2 olisi myös passelin tuntuinen kaveri. Kauppis-Jussin kun sais vielä mukaan.

Äänestä

ei tule ysin hallitusta

Äänestä
  • Kunhan eivät ole sidoksissa kuntaan mitenkään.

    Äänestä

Parempi olla, kun mistään ei tiedä mitään eikä ole mistään mitään koskaan kuulutkaan. Ainakaan välitä pätkänkään vertaa. yhtään mistään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puntunlahden täti kirjoitti:

Ikaalisten tilanteessa olisi viisainta perustaa raati oikeasti viisaista ja osaavista ihmisistä, jotka neuvoisivat ja opastaisivat kädestä pitäen valtuutettujamme.

Näin ehkä saataisiin laillisia ja tarkoituksenmukaisia päätöksiä.

Raadissa voisi olla esimerkiksi Kari Välimäki, Ola Luoto, 113 ja Puntunlahden täti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu