Onko kellaan kokemusta vientirekisterissa olevan auton alvin maksamisesta toiseen halvemman alvin EU-maahan. Autolla on mahdollista ajaa toisessa EU-maassa 6kk, sita rekisteroimatta. 6kk riittaisi minulle ennen paluumuuttoa. Pieni saasto, mutta kuitenkin.
taxfree auton alvin maksaminen toiseen EU-maahan?
2
181
Vastaukset
- Jonas377
Aikanaan Briteissä asuessani ostin reilut puoli vuotta ennen kotiinpaluuta Bilialta uuden Volvon, joka Bilian toimesta laitettiin vientirekisteriin ja laivattiin Tilburyyn josta sen hain. Auotn ostin tietysti täysin verovapaana, mutta EU maan ollessa kysessä ALV pitää maksaa sen ensimmäiseen käyttömaahan, eli tässä tapauksessa Britteihin, vaikka auto olikin Suomen vientikilvissä. Tuolloin, eli syksyllä 2007, heidän ALVinsa oli muistaakseni 17,5%, eli reilusti vähemmän kuin Suomessa. Suomeen palattaessa ALVia ei enää sitten makseta, eikä tietysti autoveroakaan edellyttäen että nuo verottomuuden muut kriteerit täyttyvät.
- Taxfee1
Kiitos vastauksesta. Juuri kertomaasi tarkoitinkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4646596Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1913924Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112533Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262050Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1391436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771335- 681176
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te791108- 631105
- 461049