Hetemäestä seuraava kansan kyykyttäjä

Hetemäki valittiin seuraavaksi kansan kyykyttäjäksi surullisen kuuluisan Nivalan miehen, Raimo Sailaksen, jälkeen.

Hetemäki on yrittänyt jo ennenkin kyykyttää Suomen köyhimpiä veronmaksajia, mutta hänen rahkeensa eivät ole riittäneet lisäämään köyhimpien veroja ja pudottamaan rikkaiden veroja.

Hetemäki on aina ollut työnantajaleirin juoksupoika. Kun työnantajabunkkerista jyrähtää, niin Hetemäen housut tutisevat kuin haavanlehti.

Nyt saamme pelko persuksissa odotella, mitä juoksupoika Hetemäki seuraavaksi keksii köyhän kansan kurjistamiseksi.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siinä valittiin pukki kaalimaan vartijaksi.

Äänestä

Hetemäki ja Stubb. Siinä vasta kova pari. Kumpikin puhuu yhtä löysiä ja yrittää epätoivoisesti juosta maratonia väärään suuntaan.

Äänestä

Sairas.

Äänestä

Älkää herran tähden vaan Sailakselle läksiäisiä pitäkö. Hän on saanut enemmän pahaa aikaan kuin kaikki hänen edeltäjänsä yhteensä.

Äänestä

Pidetään sille oikein isot LÄSKIÄISET!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sarjaakukkia kirjoitti:

Hetemäki valittiin seuraavaksi kansan kyykyttäjäksi surullisen kuuluisan Nivalan miehen, Raimo Sailaksen, jälkeen.

Hetemäki on yrittänyt jo ennenkin kyykyttää Suomen köyhimpiä veronmaksajia, mutta hänen rahkeensa eivät ole riittäneet lisäämään köyhimpien veroja ja pudottamaan rikkaiden veroja.

Hetemäki on aina ollut työnantajaleirin juoksupoika. Kun työnantajabunkkerista jyrähtää, niin Hetemäen housut tutisevat kuin haavanlehti.

Nyt saamme pelko persuksissa odotella, mitä juoksupoika Hetemäki seuraavaksi keksii köyhän kansan kurjistamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu