http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2013/02/14/valtio-laittaa-23-miljoonaa-euroa-talvivaaran-antiin/20132481/12
näihin meillä kyllä on varaa ja EU:n kassan pönkittämiseen mutta kuten Katainen itsekin Brysselistä tultuaan totesi,vanhusten hoitoon EI OLE rahoitusta.
Samainen idiootti hallitus aikoo nostattaa taaas kerran elintarvikkeidemme hintaan
uudella lakiesityksellä tukkukaupoille. Tämän vuoden alussa nousi ruoka alvin vuoksi
ja hallituksen uusi suunnitelma tappaa mennen tullen sekä elintarviketeollisuudesta työpaikkoja kuten myös omavaraisuuttamme ruoassa koska hallituksen esitys suosii tuontipaskkkaa.
Täytyy taas tänäänkin todeta että hallituksen kaikki konstailut ovat olleet niin perssiistä kuin vain voi olla. Ei mitään pitkäjänteisyyttä eikä suunnitelmallisuutta mutta
rahaa riittää ulkomaiden tukemiseen ja oman maan kansalaiset juuri ne jotka ovat Suomen suosta nostaneet - heille riittää halpa makaroni ja viikon kuset vaipoissa.
Se on ikäihmisen kunnioittamista ja huolehtimista.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Me maksamme perän paskat.
Hetki sitten täälä vinkuttiin että miksei valtio perusta kaivosyhtiötä,ja nyt kun perustaa ? ei sekään ole hyvä,melkein valmis infa,mitä nyt vedet vähän häiritsee,mutta eiköhän se saada kuriin.
Pakko maksaa muuten edustajien osakkeet on arvottomia ja menee rahat.
MIKSI ETTE OSTA LIDLISTÄ ja jätä niitä viidun plus ja boonus ja peenis ketjukauppoja oman onnensa nojaan.
On halpaa ja täyttä tavaraa.
ikääntyvä väki on tuottamatonta ja ongelmia täynnä,siksi saavat tulla omin nokin toimeen,kuten tähänkin saakka pennusta asti.
ainoa,josta saa kohta apua on robotit eri muodoissaan. niihin tulee nyt vaan tottua,kohta ne pesee per..suuksia,hieroo kainaloita,jalkovälitavarat myös hankaa ja vaihtaa vaipat,syöttää ne murskatut makaroonit ja vesivellit jne.
sairaanhoito muuttuu netin välityksellä lähes ainoaksi hoidoksi ja leikkuita & lääkelaatikon täyttöä tehdään jo roboteilla.
ite pitää vielä niellä jos pystyy.
no,kuhan jotakin....pääasia ettei mamuja tulee yhtään suomeen,vaan ne laitetaan takaisin.
Kaikki ne jutut mitä eduskunnan ministeriaitiosta kerrotaan voidaan tämän perusteella luokitella lähinnä huulenheitoksi.
Jos rahaa ei löydy omien vanhustemme arvokkaan elämän viimeisiin vuosiin,
vaan tärkeämpää on valtiolle pelastaa Talvivaara vaikka sitten 50 milj eurolla,niin
kyllä on arvomaailma hyvin, hyvin järkyttävää nykyisessä Suomessa.