Kenen oikeuksia ETEVA ajaa? Ei ainakaan kehitysvammaisten asiakkaittensa, koska heillä eikä heidän omaisillaan ole mitään sananvaltaa, kun ETEVA:n viranomaiset esim. päättää että rauhallinen asiakas onkin aggressiivinen ja tarvitsee psyyken lääkkeen, että olisi vielä rauhallisempi eli zombie. Minä olen taistellut kehitysvammaisen lapseni turhaa ja turmiollista psyyken lääkitystä vastaan ja turhaan.
ETEVA
10
1818
Vastaukset
- TiiteliTaatelin
Olet oikeassa. Puhua ja kirjoittaa saa mitä haluaa, käytäntö onkin sitten eri asia. :(
- Isoäiti
Samaa mieltä. Lopen kehitysvammaislaitoksessa hoitajia ei tunnu erottavan kehitysvammaisista. 250 kiloinen, tatuoitu elefantti yrittää laahustaa asukkaiden perässä ulkona. Mistä ihmeestä näitä luusereita aina löytyykin?? Eipä tunnu olevan omaisilla sanavaltaa siihenkään, jos asukas pelkää tällaista hoitajaa, joka taitaa itse pelätä omaa peilikuvaansa.
- Ylpeä hoitsukka
Ei se aina ole noin mustavalkoista. Toki hoitajia/ohjaajia on moneen eri sorttiin.Itse entisenä ohjaajana Etevalla työskennelleenä voin kommentoida ,että osalla omaiset eivät olleet katkaisseet napanuoraa joka vaikutti valitettavasti suoraan asuntolan tomintaan .Vaadittiin erikoiskohtelua omalle lapselleen ja jos niin ei tapahtunut saapuivat vanhemmat samantien oven taakse räyhäämään,milloin haukuttiin ja huudettiin jne....Usein kehitysvammaiset kävelevät käsikädessä mielenterveysongelman kanssa ja usein myös psyykelääke on hyvä vaihtoehto MUTTA valitettavan usein omaiset eivät pystyneet hyväksymään "sanaa mielenterveys" omalle lapselleen!
Välillä tuntui,että asukkaiden kanssa tulee ihan hyvin juttuun mutta ne vaativat omaiset jotka tekivät välillä työstämme erittäin haastavaa!
Aina kolikolla on toinenkin puoli....- Ei_paras_paikka
Aika outo asenne oli sinulla vanhempia kohtaan jotka ovat huolissaan lapsestaan.
- Anonyymi
Täysin samaa mieltä. Siksi vaihdoin kokonaan asiakas kuntaa. Kyse ei ole asenteesta todellakaan tai välipitönättömyydestä . Ammatillisesti asiat näkee eri perspektiivistä kuin omainen.
- Ressi
Eteva työnantajana on aika kehno ainakin meille miehille. Itse olin määräaikaisena työntekijänä puolitoista vuotta siellä. Kyselin oppisopimuksen perään useita kertoja, puhetta oli esimiehen kanssa ja sähköpostia pääkonttorille. Ei tulosta. Vastaavasti naispuolella jopa 64-vuotiaalle on tarjottu oppisopimusta työnantajan suunnalta. Itse olen 48-vuotias mies ja todellakin tein työni. Aamuvuorossa tein siivoushommiakin antaumuksella, en tehnyt niin kuin naiset, eli en odottanut, että iltavuoro näkee mitä teen. Jotain kulttuurista kertoo myös se, että kun päätin lopettaa määräaikaisen sopparini ennen aikojaan minua uhkailtiin sanktioilla vaikka olin ennen viimeisimmän sopimukseni (n.8.) allekirjoitusta sopinut sähköpostitse esimieheni kanssa että irtisanomisaikani on normaali. Ja yhtäkään naista ei vastaavassa tilanteessa ole niillä uhattu. Minut saatiin puhuttua jäämään, mutta lopetin sitten lopullisesti kun työtoveri oli puhunut minusta sontaa esimiehelle. Sain sitten kolmen kuukauden karenssit, joita en olisi saanut jos olisin ollut nainen vastaavassa tilanteessa miesympäristössä.
Ja nyt kun yritän saada viimeinkin päivärahoja se on tyssännyt siihen, kun Etevan palkanlaskenta ei saa toimitettua minulle palkkatodistusta. Ilmeisesti kyse on taas naisten sairaasta pätemisen tarpeesta miestä kohtaan. Mitään muuta selitystä en tuommoiselle toiminnalle löydä. Kyseessä kun on kuitenkin korkeintaan vartin työsuoritus ammattitaitoiselle. Tosin saattaahan se palkanlaskija olla entinen asiakaskin. - Rattaanpyörittäjä
Kyseessä on suojatyöpaikka näennäistyötä tekeville eläteille. Hyödytön ja turha
Valtion rahat loppu.- Marketti
Olipas tässä tosi hyvä kommentti pitkään aikaan!!!
- eugeniikkalääkäri
Jos debiili häiritsee naapureita se lopetetaan.
- ohjaajaohjus
Vanhemmat eivät päätä asiakkaan asioista jos asiakas on aikuinen ( 18 v). Suomen lakien mukaan ihminen päättää itse omista asioistaan täytettyään 18 ja jos ei kykene niin sillloin päättää kehitysvammalain mukaisesti yhteiskunta. Eteva on hyvä työnantaja ja pitää asiakkaista sekä työntekijöistä hyvää huolta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962