Näitä tarinoita julkisuudessa riittää:
Äitini hylkäsi minut! ; pääsin eroon uskonlahkosta.
Välillä aina ihmettelee sitä miten yksipuolista tälläinen tiedotus on, voisitko kuvitella otsikkoa: lapsemme hylkäsi meidät! Tai : tuska jota koemme lapsemme käytöksestä on sanoinkuvaamatonta!
Miksei tasapuolisuuden nimessä haastatella/tehdä juttua niistä vanhemmista jotka yhtälailla ovat joutuneet luopumaan omaisestaan, eikö menetys ole heille raastava? Ovatko he tunteettomia? Ja usein kun tilanne olisi korjattavissa sillä että tytär/poika toimisi kuten tuhlaajapoika-kuvauksessa?
Miksi lapsi ei halua toimia raamatun mukaisella tavalla elää?
Olisi aika kiva jos vaikka iltalehti tekisi joskus tämmöisen jutun?
Sitten se kokemus:
Veli erosi järjestöstä, halusi vapautta, toteuttaa itseään, mies kun oli monilahjakkuus, miksei kokeilla siipiä, mitä maailma voisi tarjota. Niin jäi sitten vaimo ja lapset.
Tuli tilalle vapaus, toteuttaa unelmia, ei aamukokouksia eikä kenttää, ei selityksiä jos halusi välillä viihteelle. Ei velkaa kenellekään, ei katumusta, ei anteeksipyyntöä iltarukouksessa, kun oli täydellisen vapaa.
Ja mitä maailma tarjosi?
Sai tulla ja mennä miten halusi, ei ahdistavia moraalisääntöjä,
Tuli uusi nätti vaimo, ja lapsikin, bisnes kukoisti, päästiin tvnseenkin kun oltiin oman alansa huippua.
Oli autot, talot, elämä hymyili mitään ei puuttunut..
Mutta sitten kuten odottaa saattaa tässä vaiheessa..
Tavara, aineellinen, julkisuus, uusi perhe mikään ei tehnyt tätä miestä onnelliseksi, oikeasti, vaikka kivahan se oli nauttia ylellisestä elämästä ja se että oli arvostettu omalla alallaan, olihan asiantuntija.
Pikemminkin oltiin tultu maaliin. Kaikkea kivaa oli kokeiltu. Maistettu. Samaan aikaan tyytymättömyys sisällä kasvoi. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Ulkoisesti kaikki kunnossa. Sisältä aika rikki. Mies alkoi rukoilla, kaiken saavutusten jälkeen mikään ei maistunut miltään. Mitä seuraavaksi ?
Pikkuhiljaa alettiin käydä taas kokouksissa. Sisäinen voima, tyytyväisyys alkoi palata; oli hyvä elämäntie jolta oli
Poikettu; itse asiassa moneksi vuodeksi, vieläkö pääsisi takaisin järjestöön, vaikka tiedossa oli miten isä ja äiti vieläkin itkivät poikansa perään.
Aikaa kului. Katumus, kääntyminen oikeaan suuntaan takaisin sekä usko siihen että Jehova antaa hänenkin pahat mokat anteeksi toivat miehen takaisin uskontoon yli 10.v jälkeen.
Kaikkea vahinkoa ei saa kuitenkaan kuitattua, se alkuperäinen perhe kärsii edelleen siitä että mies lähti toteuttamaan itseään.
Aivan kuten Daavid; tekojen seurauksien karvaat hedelmät pitää vain kantaa.
Tässä vain yksi esimerkki "toisenlaisesta eronneesta"
Voitte kuvitella miten iloisia olemme siitä että hän palasi, kaikesta mokailustaan huolimatta,'miten isän ja äidin sydän pamppaili ilosta saadessaan lapsensa takaisin.
Tämä veli piti erottamismenettelyä erinomaisena tapana saada ihminen järkiinsä, totta kai hän kaipasi omasiaan mutta samalla tajusi että ristiriita oman käytöksen ja opitun välillä oli liian suuri. Ja piti kokeilla mitä se toisenlainen elämä oikein on kun oli syntynyt tälläiseen jt-perheeseen, eihän sitä voinut tietää.. Tämä mies kokeili pitkän ajan mitä se "vapaus" oikein on. Se oli turhaa,tyhjää vailla tarkoitusta vaikka ulkopuolisen näkökannalta hän oli hyvin menestynyt.
Eli aina ei ole niin ahdistavaa nämä erotettujen kokemukset, tämä tässä mainittu saattaa vielä tulla lähikonventeissa kokemuksena.
Itse olen kanssa maistanut maailmaa, enkä sieltä mitään parempaa ole löytänyt; ja kun parempaakaan ole tälläkään palstalla (kun tämä ns . Vapaus) Miksen noudattaisi niitä elämän liikennesääntöjä mitä jt-järjestö antaa minulle; tämä on minun yhteyteni Jeesukseen ja hänen isäänsä Jehovaan, jos perustellusti parempaa elämäntapaa esitetään niin olkaa hyvää vain, tähän päämäärättömään vapauteen ja säännöttömyyteen en vain voi uskoa.
Äitini hylkäsi minut! ; pääsin eroon uskonlahkosta.
Välillä aina ihmettelee sitä miten yksipuolista tälläinen tiedotus on, voisitko kuvitella otsikkoa: lapsemme hylkäsi meidät! Tai : tuska jota koemme lapsemme käytöksestä on sanoinkuvaamatonta!
Miksei tasapuolisuuden nimessä haastatella/tehdä juttua niistä vanhemmista jotka yhtälailla ovat joutuneet luopumaan omaisestaan, eikö menetys ole heille raastava? Ovatko he tunteettomia? Ja usein kun tilanne olisi korjattavissa sillä että tytär/poika toimisi kuten tuhlaajapoika-kuvauksessa?
Miksi lapsi ei halua toimia raamatun mukaisella tavalla elää?
Olisi aika kiva jos vaikka iltalehti tekisi joskus tämmöisen jutun?
Sitten se kokemus:
Veli erosi järjestöstä, halusi vapautta, toteuttaa itseään, mies kun oli monilahjakkuus, miksei kokeilla siipiä, mitä maailma voisi tarjota. Niin jäi sitten vaimo ja lapset.
Tuli tilalle vapaus, toteuttaa unelmia, ei aamukokouksia eikä kenttää, ei selityksiä jos halusi välillä viihteelle. Ei velkaa kenellekään, ei katumusta, ei anteeksipyyntöä iltarukouksessa, kun oli täydellisen vapaa.
Ja mitä maailma tarjosi?
Sai tulla ja mennä miten halusi, ei ahdistavia moraalisääntöjä,
Tuli uusi nätti vaimo, ja lapsikin, bisnes kukoisti, päästiin tvnseenkin kun oltiin oman alansa huippua.
Oli autot, talot, elämä hymyili mitään ei puuttunut..
Mutta sitten kuten odottaa saattaa tässä vaiheessa..
Tavara, aineellinen, julkisuus, uusi perhe mikään ei tehnyt tätä miestä onnelliseksi, oikeasti, vaikka kivahan se oli nauttia ylellisestä elämästä ja se että oli arvostettu omalla alallaan, olihan asiantuntija.
Pikemminkin oltiin tultu maaliin. Kaikkea kivaa oli kokeiltu. Maistettu. Samaan aikaan tyytymättömyys sisällä kasvoi. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Ulkoisesti kaikki kunnossa. Sisältä aika rikki. Mies alkoi rukoilla, kaiken saavutusten jälkeen mikään ei maistunut miltään. Mitä seuraavaksi ?
Pikkuhiljaa alettiin käydä taas kokouksissa. Sisäinen voima, tyytyväisyys alkoi palata; oli hyvä elämäntie jolta oli
Poikettu; itse asiassa moneksi vuodeksi, vieläkö pääsisi takaisin järjestöön, vaikka tiedossa oli miten isä ja äiti vieläkin itkivät poikansa perään.
Aikaa kului. Katumus, kääntyminen oikeaan suuntaan takaisin sekä usko siihen että Jehova antaa hänenkin pahat mokat anteeksi toivat miehen takaisin uskontoon yli 10.v jälkeen.
Kaikkea vahinkoa ei saa kuitenkaan kuitattua, se alkuperäinen perhe kärsii edelleen siitä että mies lähti toteuttamaan itseään.
Aivan kuten Daavid; tekojen seurauksien karvaat hedelmät pitää vain kantaa.
Tässä vain yksi esimerkki "toisenlaisesta eronneesta"
Voitte kuvitella miten iloisia olemme siitä että hän palasi, kaikesta mokailustaan huolimatta,'miten isän ja äidin sydän pamppaili ilosta saadessaan lapsensa takaisin.
Tämä veli piti erottamismenettelyä erinomaisena tapana saada ihminen järkiinsä, totta kai hän kaipasi omasiaan mutta samalla tajusi että ristiriita oman käytöksen ja opitun välillä oli liian suuri. Ja piti kokeilla mitä se toisenlainen elämä oikein on kun oli syntynyt tälläiseen jt-perheeseen, eihän sitä voinut tietää.. Tämä mies kokeili pitkän ajan mitä se "vapaus" oikein on. Se oli turhaa,tyhjää vailla tarkoitusta vaikka ulkopuolisen näkökannalta hän oli hyvin menestynyt.
Eli aina ei ole niin ahdistavaa nämä erotettujen kokemukset, tämä tässä mainittu saattaa vielä tulla lähikonventeissa kokemuksena.
Itse olen kanssa maistanut maailmaa, enkä sieltä mitään parempaa ole löytänyt; ja kun parempaakaan ole tälläkään palstalla (kun tämä ns . Vapaus) Miksen noudattaisi niitä elämän liikennesääntöjä mitä jt-järjestö antaa minulle; tämä on minun yhteyteni Jeesukseen ja hänen isäänsä Jehovaan, jos perustellusti parempaa elämäntapaa esitetään niin olkaa hyvää vain, tähän päämäärättömään vapauteen ja säännöttömyyteen en vain voi uskoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä olen monessa todistajassa huomannut. Kun ensin on tehty omaisuus, alkaa uskonto kiinnostaa.
Sitten ollaan niin olevinaan tekopyhää, että ei ne maailman asiat ole tärkeitä eikä se raha.
Helppo se on sanoa, kun omasta firmasta nostaa 90 000 euroa vuodessa verottomia osinkoja ja ajaa 100 000 euron BMW:llä. Kyllä siinä vaiheessa voikin panostaa hengellisyyteen ja käydä ovilla sanomassa ihmisille, ettei rahalla niin väliä. Ei tosiaan, jos taskut ovat sitä pullollaan!