Pikkusisko lähti, rakkaus jäi

I~bAbe

Oon kirjoittanut tänne aiemmin ja kertonut sisaristani.

Halusin vain kertoa, että pieni sisareni taisteli teholla 12 vuorokautta, 3 kertaa hengityskoneessa. Sitten nukkui hiljaa pois.

Nyt elämä on hiljaista. Hän lähti, rakkaus ja kaipaus jäi. Sydämessä pieni palanen ikuisesti muistuttaa valtavasta rakkaudesta ja kaipauksesta. Mutta en itse pelkää kuolemaa lainkaan, odotan vain pääseväni joskus näkemään sisareni kenties uudelleen.

Ehkä meillä kaikilla on oma tehtävämme maan päällä, sisareni oli opettaja kaikille, jotka hänet tunsivat. Vielä nytkin hän meitä opettaa elämän perusasioissa. Että elämän jokainen päivä on todella ELÄMISEN arvoinen :) Pienistä asioista on turha huolehtia, täytyy nauttia sateesta, auringosta, linnun laulusta. Jokainen joka sisarelleni antoi rakkautta, sai sen moninkertaisena takaisin. Hän ei koskaan sanonut pahaa sanaa kenellekään, mutta näytti luottamuksensa ja kiitoksensa hänestä välittäville ihmisille, kaunilla ja valloittavalla hymyllä.

Iltaisin rukoilen Jumalaa. Pyytää ei saisi, mutta minun täytyy pyytää, että hän kertoo sisarelleni, kuinka ikävöin ja rakastan häntä. Hänen takiaan yritän olla ihmisenä päivä päivältä parempi.

"Monet haaveilevat näkevänsä enkelin,
minä sain pitää enkeliä käsivarsillani"

3

1455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • simppa

      moi. tottakai saat pyytää jumalalta. Raamattu kehoittaa tuomaan "rukoukset ja anomiset kiitoksen kanssa hänelle tiettäväksi" ja hän seisoo itse sanansa takana siinä että hän vastaa koska on niin luvannut! Raamatussa kerrotaan miten hän on valalla vannonut itsensä kautta koska ei ole ketään tai mitään suurempaa minkä kautta hän olisi voinut vannoa.

      Niinpä siis on varma että jumala rakastaa meitä ja on suorastaan innoissaan kun ihmiset jotka hän on omaksi kuvakseen luonut kääntyvät hänen puoleensa ja anovat kaikkea hyvää ja jumalan mielen mukaista elämäänsä ja läheistensä elämään.

      Lapsen usko ja viattomuus jumalan silmissä on takuuvarmasti vienyt pienen siskosi taivaan kotiin. Meille vanhemmille ja syntisille (mitä me kaikki olemme) lapsenusko ei riitä, emmehän edes ole lapsia. Meidän täytyy käyttää hyväksemme jumalan ainutkertaista pelastussuunnitelmaa syntisen ihmisen pelastamiseksi joka oli Jeesuksen kertakaikkinen sovitustyö meidän edestämme. Näin voimme olla 110% varmoja että näemme autuaina kuolleet läheisemme kerran taivaassa ja raamattu sanoo: siellä ollaan ikuisesti. Siellä ei ole aikaa. Aika on vain jumalan työkalu tämän luomakunnan toiminnan mahdollistamiseksi.

      Sori jos tuntuu paasaamiselta mutta tämä on maailmankaikkeuden historian ja tulevaisuuden ehdottomasti tärkein kysymys: Missä vietämme iäisyytemme? Jos elämme täällä erossa jumalasta olemme erossa hänestä myös iankaikkisuudessa.
      No onneksi jumala rakkaudessaan on avannut tien luokseen. "anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan"

      hyvää syksyä, loppuelämää ja ikuisuutta :)

    • tia

      Kaikkea hyvää ja VOIMIA sulle!:)

    • kaisu

      Tosi kauniisti kirjoitettu :)
      Paljon voimia sulle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe