Onko vanhuksella oikeus kieltäytyä palvelutarpeen arvioinnista, vaikka omainen pitäisi sitä tarpeellisena?
Olen itse huolissani vanhoista (yli 80) vanhemmistani, jotka asuvat kaukana. Isäni on fyysisesti kohtuullisessa kunnossa eikä halua mitään apua, vaikka uusien asioiden ymmärtämisessä on hänelläkin selviä ongelmia.
Äitini on huonommassa kunnossa: ei liiku kodin ulkopuolella, ei pysty hoitamaan mitään asioitaan itse,
kaatuilee öisin kotona ja nyt tuntuu, että ajatuksen juoksussa ja muussakin muistiasioissa alkaa olla ongelmia.
Kotikin heillä on surkeassa kunnossa - esteettymyydestä ei voi puhua.
Jos soitan ja pyydän heille palvelutarpeen arviointia, voiko isäni puhelimessa vaan kieltäytyä siitä ja homma jää siihen?
Mistä sitten apua?
Olen itse huolissani vanhoista (yli 80) vanhemmistani, jotka asuvat kaukana. Isäni on fyysisesti kohtuullisessa kunnossa eikä halua mitään apua, vaikka uusien asioiden ymmärtämisessä on hänelläkin selviä ongelmia.
Äitini on huonommassa kunnossa: ei liiku kodin ulkopuolella, ei pysty hoitamaan mitään asioitaan itse,
kaatuilee öisin kotona ja nyt tuntuu, että ajatuksen juoksussa ja muussakin muistiasioissa alkaa olla ongelmia.
Kotikin heillä on surkeassa kunnossa - esteettymyydestä ei voi puhua.
Jos soitan ja pyydän heille palvelutarpeen arviointia, voiko isäni puhelimessa vaan kieltäytyä siitä ja homma jää siihen?
Mistä sitten apua?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi kieltää vanhempasi avuntaroeesta.Yleensä kuunnellaan vain asiakasta kaikissa asioissa, mutta kyllä sinuakin kuunnellaan.Näin oli ainakin meidän kohdalla.Jos pystyisit keskustelemaan vanhempiesi kanssa asiasta ja olisi joku vieraampi mukana joka myös ehdottaisi ulkopuolista avustajaa se saattaisi onnistuakkin.
Vuosi sitten yritin ehdottaa heille tätä palveluntarpeen arviointia, kun äiti kaatuili silloin öisin usein ja voi muutoinkin jotenkin huonosti. Koetin selittää, että he
voivat itse arvion pohjalta päättää, mitä palvelua ottavat, jos sellaisen tarve todetaan.
Lopputulos oli se, että isäni ilmoitti tiukkaan sävyyn, että
he eivät tällaista nyt halua. Isä pärjää/luulee pärjäävänsä loputtomaan ilman apua, eikä oikein näe sitä, että äiti tarvitsisi apua.
Vanhempieni lisäksi siellä asuu keski-ikäinen veljeni, jolla mielenterveysongelmia, eikä omista kaikista asioistaan oikein pysty vastaamaan. Hänenkään hoitonsa/kuntoutuksensa ei ole missään hoidossa ja hän vastustaa voimakkaasti sitä, etttä kukaan ulkopuolinen sinne tulee käymään.
Ongelmia siis riittää. En itse oikein enää tiedä edes, miksi jaksaisin välittää heidän asioistaan - elävät siellä kolmen ihmisen hauraassa symbioosissa, johon en itse kuulu. Kuitenkin tuntuu, että pitäisi välittää ja tehdä jotain. Näen heitä pari kertaa vuodessa, puhelimessa jutellaan viikoittain.
Pitääkö minun edes oikeasti tehdä mitään?
Minulle vanhukselle kävi niin, että pyynnöstäni huolimatta terveyskeskus ei suostunut tekemään minun kohdallani palvelun arviointia. Harmikseni hämmennyin tuosta kielteisyydestä siinämäärin, etten osannut heti välittömästi pyytää virallista todistusta siitä, miksi hoitokartoitusta ei tehty. Vaikka olen yli 75 vuotias ja jokaisella 75 vuotiaalla on Suomen lain mukaan oikeus saada hoitokartoitus.
Että hoitokartoituskin, kuten kaikissa muissakin vanhustenhoitoonliittyvissä asioissa, käytännössä sovelletaa hyvin monilla erillaisilla tavoin.
Mutta, ihmisellä tulisi olla kyllä aina itsemääräämisoikeus niin kauan, kun ihmisellä on ymmärrys.
Sinulla on käsitteet sekaisin.
ninkkö
Kuka sen ymmärryksen tason määrittelee...
Terveydenhuollon ammattilainen erilaisin testein, kyselyin ja kokein; esim. muistin, liikuntakyvyn, yms. päivittäisistä toimista ja tehtävistä selviämisen kartoittamiset. Jos ymmärrys ei enää yllä esim. jokapäiväisen ravinnon saamiseen, niin silloin ollaan jo jamassa, jossa tarvitaan ulkopuolista apua.
voisit järjestää äitisi lääkäriin muistitesteihin ja että saa lääkityksen. saako isäsi mitään kelasta kun omaisiaan hoitaa. molemmista pitåsi saada omaishoidon tukea ja muiden pitäisi saada hoitotukea.