Lihaliemikuutiopakkauksen kannessa oli hevosen kuva. Niin ainakin tulkitsin, koska elukalla ei ollut utareita näkyvissä eikä sarvia. Hevosella harvemmin on sarvia, elleimpuhuta yksisarvisesta. mutta siitä en ole kuullut liemikuutioita tehdyn. Kyseessä siis on takuuvarmasti hevosenlihaliemikuutio! Palautan sen huomenna kertaalleen käytettynä fiilipunkassa kaupan liemikuutiohyllylle.
Ostin tänään lihaliemikuutioita...
En vaadi korvausta
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Saamasi lihaliemi on takuuvarmasti tehty luurouheesta, luutuhkasta ja erilaisista keino- ja aromivahventeista. Lihaa siinä tuskin on käytetty edes nimeksi ja sekin yhtä varmasti on muuta kuin naudan pihvilihaa. Älä ihmeessä käytä sitä ruoanlaittoon!
Mitä vikaa on hevosenlihassa?
Se on hyvää ja vähärasvaista. Kohu hevoselihasta on älämölöä älämölön vuoksi.
On niin kivaa riehua tyhjänpäiväisen asian vuoksi kun niin tekee moni muukin.
Joitakin kuukausia sitten luin uutisen, että tonneittain ruuaksikelpaavaa hevosenlihaa päätyy hävitettäväksi, koska teurastamoita jotka ottavat vastaan hevosia on liian vähän.
Joidenkin virkamiesten mielestä ruua hävittämien on elämäntehtävä; ei ruokaa heidän mielstään tule tarjota ihmisille, jos vain oma virka-asema ataa mahdollisuuden hävitysvimmalle.
Muutoinkin syömäkelpoista rukaahävitetään jotta virkamiesten arvovalta säilyy.
NINEL