Jehovaa palvovat nuoret seurakunnissa

mietiskelen

Olen pitkään ollut huolissani seurakuntiemme nuorison tilanteesta. Miksei nuorisolle voi järjestää seurakunnan (Seuran) taholta ja sen myös rahallisesti tukemaa toimintaa, kuten monilla muilla suuntauksilla on?

Ongelmana tahtoo yksityisten järjestämässä toiminnassa olla sen sattumanvaraisuus ja se, että sen piiriin eivät kaikki pääse. Voisi IHAN HYVIN olla kristillisessä hengessä toimivia (vapaaehtoisia) kerhoja tms. ihan kuten on kokouksia ja kenttäpalvelustakin.

Miksei Seura satsaa tulevaisuuden vastuunkantajien sukupolveen, nuoriin? Miksi on tärkeämpää mahdollisimman hienot tilat jossain New Yorkissa?

4

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J:n t

      ...No sitä sopisi kysyä seuran johdolta, mutta kuka uskaltaisi??? Rivitodistajat vaan toistaa heidän oppejaan ja kantojaan aivan kuten entisen Neuvostoliiton kommunistipuolueen aktiivijäsenet puoluejohdon kantoja..Kun kerran riippumatonta ajatteluakin väitetään Panettelijan aikaansaamaksi(kauheata aivopesua ja manipulointia!)..ja mikä olikaan lopputulos? Jotkut lähtivät ajoissa ulos ja selvisivät jatkossa pienemmällä häpeällä vapaaseen maailmaan. Maailmaan jossa voi oikeasti VALITA uskonnon ja mihin uskoo, mihin ei.

    • Rasvattu jämä

      >>Olen pitkään ollut huolissani seurakuntiemme nuorison tilanteesta. Miksei nuorisolle voi järjestää seurakunnan (Seuran) taholta ja sen myös rahallisesti tukemaa toimintaa, kuten monilla muilla suuntauksilla on?

      Seura on käynnistänyt pilottihankkeen, jossa kuivaharjoitellaan juuri tätä aluetta. Kuten tuttua, niin raha on hyvin keskeisessä asemassa ja siksi toiminta aloitettiin rahankeräyksellä. Tosin tässä ei saatu riihikuivaa, mutta ei tarvinnut maksaa kiinteistöveroa, joten teokratian ekonominen puoli on jo saatu käyntiin:

      KIINTEISTÖVERON POISTAMINEN / JEHOVAN TODISTAJAT, SEINÄJOEN SEURAKUNTA
      432/14.002/2003
      KH § 316
      Jehovan todistajat, Seinäjoen seurakunta on hakenut verovuodelle 2003 vahvistetun 343,19 euroa kiinteistöveron poistamista. Perusteluina on esitetty se, ettei seurakunnalla ole veronkanto-oikeutta. Lisäksi yhteisö on ilmoittanut tekevänsä Kauhavalla raittius-, partio- ja nuorisotyötä sekä diakoniapalvelua.
      Kiinteistöverosta vapauttamisesta ja veron suorittamisen lykkäämisestä on voimassa, mitä verotusmenettelystä annetun lain 10 luvussa säädetään kunnallisverosta. Verotusmenettelystä annetun lain 10 luvun 88 §:n mukaan vapautus voidaan myöntää verovelvollisen veronmaksukyvyn olennaisen alentumisen johdosta, verovelvollisen kuolemasta tai jos verovelvollisen on katsottava erehtyneen veronhuojennussäännösten tai muiden verosäännösten sisällöstä eikä erehtymistä voida pitää olosuhteet huomioon ottaen verovelvollisen huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä aiheutuneena ja jos verosta vapauttamiseen on ko. olevan tapauksen luonteesta johtuvia tai muita erityisiä syitä tahi jos veron periminen on muusta erityisestä syystä ilmeisesti kohtuutonta.
      Hakemuksessa ei ole esitetty verotusmenettelystä annetun lain mukaisia perusteita veron poistamiselle.
      Verottaja ei ole katsonut seurakuntaa yleishyödylliseksi yhteisöksi. Kaupunginhallitus on aikaisemmin kuitenkin poistanut kiinteistöveron katsoen, että seurakunta tekee vastaavaa työtä kuin yleishyödylliset yhteisöt, joiden veroprosentiksi on vahvistettu 0,00.
      Kaupunginjohtajan esitys: Kaupunginhallitus päättänee poistaa Jehovan todistajat, Seinäjoen seurakunnalle maksuunpannun 343,19 euron suuruisen kiinteistöveron verovuodelta 2003 perusteena seurakunnan Kauhavalla tekemä nuoriso- ja raittiustyö sekä diakoniapalvelu.
      Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän esityksen.

      • Jari

        Kyseessä ei itse asiassa ole pilottihanke. Raamatuntutkijat ja myöhemmin Jehovan todistajat järjestivät erillistä nuorisotoimintaa seurakunnallisella tasolla 1930-luvulle asti. Ainakin Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä erillistä nuorisotoimintaa oli jopa valtakunnallisella tasolla. Saksankielisellä kielialueella valtakunnallisen nuorisojärjestön nimenä oli "Jehovas Jugend" eli "Jehovan nuoret", järjestön tarkoituksena oli jo nimestä alkaen olla vastaveto kansallissosialistien "Hitler-Jugendille" eli "Hitler-nuorisolle".

        Tällainen erillinen nuorisotoiminta kiellettiin kuitenkin Rutherfordin toimesta. Hänen mukaansa erillinen nuorisotoiminta hajotti seurakuntaa ja se vei huomion pois Jehovan todistajien pääasiallisesta tehtävästä eli todistustyöstä.

        Sinällään ole ketjun aloittajan kanssa yhtä mieltä siitä, että yhteinen seurakunnan nuorisotoiminta olisi hyväksi Jehovan todistajillekin. Se tarjoaisi Jehovan todistaja -nuorille mahdollisuuden pohtia uskoaan arjessa ja järjestää paremmin nuorisolle suunnattua toimintaa, jossa puhuttaisiin myös nuorten omaa kieltä. Samalla se todellakin vähentäisi klikkiytymistä ja estäisi Jehovan todistaja -nuorien epävirallisiin illanviettoihin tunnetusti liittyviä ylilyöntejä. Toisaalta Jehovan todistajien johto pelännee - eikä luultavasti täysin syyttäkään - että erillinen nuorisotoiminta saattaisi pirstoa seurakuntaa ja lisäksi johtaa "riippumattomuuden hengen" voimistumiseen seurakunnissa. Nuorisoryhmistä kun saattaisi muodostua liberaalien seurakuntapiirien taistelukaadereita. Luultavasti tämän takia erillistä nuorisotoimitaa ei sallitakaan (paitsi näköjään Seinäjoella :-)).

      • Rasvattu jämä
        Jari kirjoitti:

        >>Kyseessä ei itse asiassa ole pilottihanke. Raamatuntutkijat ja myöhemmin Jehovan todistajat järjestivät erillistä nuorisotoimintaa seurakunnallisella tasolla 1930-luvulle asti.

        Olin hieman nurkkakuntainen, koska kaikki aikoinaan selaamani jt-jugend linkit ovat olleet saksankielisiä, eikä se (päivääkään koulussa) mitään vierasta kieltä lukemattomalle ole niitä helpoimpia.

        >>Tällainen erillinen nuorisotoiminta kiellettiin kuitenkin Rutherfordin toimesta.

        Minulla on tunne, että tässä saattoi olla eräs niistä Rutherfordin oppikokeista, joita hän suoritti eurooppalaisilla. Tästä kertoi muistelmissaan silloinen Saksan entinen maanpalvelija William Schnell muistaakseni 1956 julkaistussa kirjassaan. Rutherford toi joitakin uusia oppinäkemyksiä koemielessä julki ensin Euroopassa ja mahdollisesti joitakin vasta positiivisten kokemusten jälkeen USA:ssa.

        Kaikki muukaan Rutherfordin toiminta Saksan hallinnon suhteen ei ylitä Vartiotorniseuran "uutiskynnystä".

        Vartiotorniseurassa on havaittavissa merkittävä voideltujen/vastuuhenkilöiden ukkoutuminen. Sellaisen syöksykierteen oikaiseminen ei ole helppoa vahvasti patriarkaalisessa järjestössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      259
      2727
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2197
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      339
      1934
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      96
      1599
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      208
      1313
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1220
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1141
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1103
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1083
    Aihe