Jaska is back

Jaska on 35v kotona yksin istuva eristäytynyt läski. Jaskalla ei ole kavereita, ei naisia ja ei yksinkertaisesti minkäälaista sosiaalista elämää. Internet on ainut paikka missä Jaska voi keskustella jonkukaa. Jaska on tosi elämän luuseri. Jaska koittaa peittää kiukullaan ja uholla omaa kärsimystään. Jaska on eristäytynyt.
13117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jaska on hieman syrjäytynyt yhteiskunnasta, mutta ei asiat suinkaan noin hassusti ole. Jaska käy puntilla ja massaa on reilusti enemmän kuin keskivertolaisella tällä palstalla. Jaskalla on naisia, vaikka suhteet ovatkin seksipainotteisia. Täysin syrjäytyneellä ei ole edes naisia ja kiinnosus omaa kehonhoitoa kohtaan on loppunut, masennus on iskenyt ja itsemurha aikeet ovat mielessä usein päivän aikana. Jaskalla ei tällaisia ole, vaan hän tulee jatkossakin pieksämään näitä ripulinappuloita ja muita uhoajia.

Äänestä

Jaska on reilusti läskimpi kuin keskiverto ihminen yleensäkään. Jokainen ketä Jaskan tietää, niin tietää myös että Jaskalla ei ole naisia. Mutta pillu on hyvää vaikka sitä ei saisikaan. Jaska ei oikeasti piekse ketään! Uhoaa vaan täällä netissä tekevänsä sellaista ja elää mielikuvitus maailmassa. Todellisuus iskisi maailmalla, minne Jaska ei mene. Jaska on katsos eristäytynyt maailmasta. Jaska on yksinäinen. Jaskalla ei ole ketään kavereita. Jaska on itsensä kaveri.

Äänestä
  • Miten voit sanoa, että ei ole kavereita, jos on kerta itsensä kaveri, DAA!

    Äänestä

Olisi hienoa, jos homokiristäjät saisivat Jaskan ansaan.

Äänestä

"Jaska on 35v kotona yksin istuva eristäytynyt läski. Jaskalla ei ole kavereita, ei naisia ja ei yksinkertaisesti minkäälaista sosiaalista elämää. Internet on ainut paikka missä Jaska voi keskustella jonkukaa. Jaska on tosi elämän luuseri. Jaska koittaa peittää kiukullaan ja uholla omaa kärsimystään. Jaska on eristäytynyt."


Pölölölö, et osaa edes v*ttuilla :)
35 vuoden ikä ei haittaa ketään ensinnäkään yleensä paras ikä ja en ole ensinnäkään yksinäinen. Lisäksi mulla ei ole tarvetta kerätä apinalaumaa ympärilleni kuten sä teet, eli kaverit oli sillon 15vee kakarana kun niitä oli, ei niitä enää tarvi, nyt on paremmat piirit. Aika monella on.

Yrität itse peittää kiukkuasi, siksi möliset täällä jatkuvasti. Sen ainakin näkee.
JA tiedät varsin hyvin että olen itsekin nostaja, en sohvaperuna. Eri asia on sitten se mikä sinä olet.

Äänestä

Jaska käy 5 kertaa viikossa salilla ja lopun ajasta on sohvaperuna. Niin 15vuotiaana oli Jaska pojalla viimeks kavereita. Kyllä normaaleilla ja varsinkin henkisesti terveillä ihmisillä on kavereita koko elämän. Ehkä jopa vaimo ja perhe..? Edes tyttöystävä... Jaskalla ei ole ikinä ollut edes tyttöystävää... Pillusta Jaska puhuu paljon, mutta ei saa edes sitä :D

Jaskalle terkkuja, että mulla ei ole mistään kiukkua. Et tiedä musta mitään. Olen nyt vain flunssassa ja sairaslomalla. Ni mikä on sen hienompaa kuin mollata netti maailman kuuluisinta läski bodaria.

Äänestä

Ja ite et istu sohvalla vai ? taitaa olla joku opiskelijatuen kustantama sohva ? :)

Ja noi sun kaverijuttus on selvää amistasoisen kakaran löpinää. Tiedät kyllä että mulla on elämä mutta olet itse kateellinen koska et omista p*skaakaan mutta mä omistan :) Sä olet vaan vielä niin teini että että joudut alentumaan lukemaan nää v*ttuilut :)


On sulla paljonkin kiukkua ja et osaa v*ttuilla edes :) Mikä aihe toi "kaverit" esim. on ? ;) Kuulostat tosiaan ihan teiniltä :)

Ja "läskibodari" ... no ihan sama mitä pikkupoika musta täällä puhuu :) tiedät kuitenkin sen että suurin osa roinaajista on isoja köriläitä ja läskille niille ei ole mitään väliä koska ne ei välitä, ne haluaa olla isompia ja vahvempia kuin sä :)

Musta ainakin on kiva lukea katkeran amiksen lässytystä kun on helppo kuittailla takaisin mikä vaan lisää pikkupojun kiukkua.
Taidat olla tää jarex88 kynäniska - pelkuri jonka varat ei riitä syömiseen.

Ja nyt yrität esittää kovempaa ku mitä oot pelkästään sillä että oot vaan laiha normaalivartaloinen pallopää jolla ei edes ole isoja massoja kuten mulla :)

Äänestä

Miten tuota uskaltaa enää laivaristeilylle mennä kun lutikoita hytissä. Se on sit lutikoita kotona kun siellä käy.

Äänestä

Pikkupoikia ja pari apinaa palstalla kiukkuaa kun ei nouse kuikelolta 200kg penkiltä, ei ole omaa taloa :)

Äänestä

Jaskalta nousee 200kg penkistä ja sillä on oma talo :)

Jaskalle pitäisi antaa mitalli ja tunnustusta ;)

Tajuatko itse edes minkälainen pelle olet?

Äänestä

Tajuatko itse miten sua kiukuttaa :) heh heh hee :XD D XD XD XD XD XD XD

laittelepas lisää taas "ripuliviestejä"

sehän se tervettä!

Äänestä

Nostaako Jaska 200kg penkistä?

Äänestä

RAW RAW RAW !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


i love Jaska kirjoitti:

Jaska on 35v kotona yksin istuva eristäytynyt läski. Jaskalla ei ole kavereita, ei naisia ja ei yksinkertaisesti minkäälaista sosiaalista elämää. Internet on ainut paikka missä Jaska voi keskustella jonkukaa. Jaska on tosi elämän luuseri. Jaska koittaa peittää kiukullaan ja uholla omaa kärsimystään. Jaska on eristäytynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu