POSITIIVINEN kokemus valvonnasta

Tuntuu että palstan pääaiheena on haukkuja valvojia, ja keksiä mitä erikoisempai keinoja välttää maksu.

Nyt olisi kuitenkin todella positiivinen kokemus.

Olemme pitäneet autoa talon edessämme vammaisen pysäköintiluvalla muutaman vuoden mitä olemme asuneet tässä.

Eli kuitenkin oli niin paljon sähläämistä kun saavuimme, että unohdimme laittaa luvan ikkunaan.

Auton tuulilasiin oli 0€ maksu/huomautus jossa ilmoitettiin "lupa ei kokonaan luettavissa" (no ei tietenkään, koska se oli hansikaslokerossa), eli valvoja on nähnyt automme satoja kertoja, ja tietää että siinä on lupa, joten ei laittanut "sakkoa"

Eli kyllä niitä hyviäkin valvojia löytyy

Mutta onhan palstalla myös tarinoita siitä miten omalta paikalta on tullut sakkoa kun ei ole ollut lupalappua esillä, vaikka sama auto olisi seissyt samassa paikassa vuosikaudet.

Mutta muistaakseni joskus kaaauan sitten on oikeudessa ollut tapaus, ja todettu että jälkikäten esitetty lupa on pätevä
1797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Valvontamaksu on oikeudeton ihmiskaupparikoksella otettu kontrollimaksu 40-60 euroa, joten siinä ei ole mitään hyvää sanottavana. Kansainvälisestikin ihmisen käyttö kaupan välineenä on ankarasti lailla kiellettyä ja halveksuttavaa toimintaa, jonka yrityskin rangaistava. Seksibisnes on ihmiskaupan vakavampi muoto.

Lain mukaan kiinteistön omistajalla/haltijalla on oikeus kieltää tai asettaa määräyksiä yksityiselle alueelle pysäköimisestä. Pitänee paikkansa VAIN KIELTÄÄ, mutta EI MYYDÄ.

Älkää nyt hyvät ihmiset maksako parkkifirmojen laittomia valvontamaksuja sillä maksukuiteista näkyy sellaista tietoa, jota ette ehkä halua kenenkään tietoon. Ensimmäisen valvontamaksun paikka on ROSKIS. Maksumuistutuslaskun tullessa älä vielä tee yhtään mitään (ei reklamaatiota, ei mitään), sillä nyt parkkifirma on todisteellisesti (maksukehoitus talteen) syyllistynyt (luku 25, 3 §, kohta 1-4) ihmiskaupparikokseen ja henkilörekisteririkokseen (9 § 1) kohta).

Parkkifirma oikeuskelvottomana ei pysty haastamaan sinua oikeuteen, jos osaat pitää kiinni oikeista syytekriteereistä. Tässä asiassa vain sinulla on oikeus toimia haastajana ihmiskaupparikokseen ja henkilörekisteririkokseen vedoten.

Äänestä

Anna kuin arvaan. Kyseessä oli kunnallinen valvoja. Yksityiset viisveisaavat invaluvista, joska katos kun heillä on omat sopimukset jossa niitä ei hyväksytä.

Kunnaliset valvojat tekevätkin hyvää työtä ja ovat asiallisia ilman pakollista laputuskiintiötä.

Äänestä
  • Juuri näin. Kunnalliset valvojat tekevät hyvää ja arvostettua työtä. Samaa ei missään nimessä voi sanoa noista yksityisistä parkkifirmoista, jotka yrittävät repiä rahaa omaan taskuun keinolla, millä hyvänsä ihmisten jokapäiväisiä välttämättömiä tarpeita hyväksikäyttäen.

    Äänestä

  • Tottakai oli kunnallinen valvoja, eihän yksityisillä nyt asiaa kadulle ole.

    Ja tiedän tapauksen jossa yksityinen valvoja oli sakottanut invapaikalla ollutta autoa, koska siinä oli ollut invakortti, mutta ei kiekkoa :)

    Äänestä

  • Positiivinen kok kirjoitti:

    Tottakai oli kunnallinen valvoja, eihän yksityisillä nyt asiaa kadulle ole.

    Ja tiedän tapauksen jossa yksityinen valvoja oli sakottanut invapaikalla ollutta autoa, koska siinä oli ollut invakortti, mutta ei kiekkoa :)

    Yksityiset valvovat puolta kaduista esim. Herttoniemenrannan asuinalueella. Voi käydä vaikka itse katsomassa ellei usko.

    Eikä mene kauan kun valvovat jo sitä toistakin puolta, Stadilla on käynnistynyt pysäköinninvalvonnan ulkoistushanke..

    Äänestä

  • Yksityiset kaduilla kirjoitti:

    Yksityiset valvovat puolta kaduista esim. Herttoniemenrannan asuinalueella. Voi käydä vaikka itse katsomassa ellei usko.

    Eikä mene kauan kun valvovat jo sitä toistakin puolta, Stadilla on käynnistynyt pysäköinninvalvonnan ulkoistushanke..

    Tottakai valvoa saa

    Onhan kauppakeskuksissakin ollut kymmeniä vuosia vartijat, ei sinne ole varaa laittaa poliisia istumaan

    Tosin ne saa vain vahtia, rangaistuspuolen hoitaa sitten viranomainen

    Samaan suuntaan menossa myös yksityinen valvonta....

    Äänestä

  • Positiivinen kok kirjoitti:

    Tottakai oli kunnallinen valvoja, eihän yksityisillä nyt asiaa kadulle ole.

    Ja tiedän tapauksen jossa yksityinen valvoja oli sakottanut invapaikalla ollutta autoa, koska siinä oli ollut invakortti, mutta ei kiekkoa :)

    Eihän missään kohtaa sanottu että kadulle olisi pysäköity. Talon eteen vain. Kaikki eivät asu ydinkeskustoissa.

    Ja mitä invalupiin muuten tulee, ainakin lahden rautatieasemalla saa pysäköidä invaluvan kanssa ilmaiseksi. Paikka on Apv:n valvonnassa.
    Viikottain tulee pysäköityä sinne invaluvan kanssa, ei koskaan ole mitään ongelmia tullut, toisaalta eipä siellä ole kuin yksi invapaikka siinä grillin vieressä.

    Ehkäpä nämä säännöt ovat firmakohtaisia.

    Äänestä

  • darvisspurdoo kirjoitti:

    Mutta arvaa vaan olisiko yksityinen valvoja laputtanut auton tuossa tilanteessa, vaikka olisi nähnyt 300 kertaa saman auton invaluvalla?

    Olisi.

    Mitä reklamaatioille olisi tehty? olisi otettu ohjelmasta "muistio" joku parhaiten kuvaava valmis vastaus ja laitettu se takas.

    Eli tässä näkyy se, että kunnallisilla valvojilla on pääpointti pitää pysäköinti kunnossa, että sääntöjä noudatetaan ja homma toimii, yksityisillä pääpointti on maksimoida tulos, jolloin juuri tuollaisia tilanteia tulee

    Äänestä

  • erfewf re kirjoitti:

    Yksilön vapaus ja koskemattomuus on vahvempi syyteargumentti kuin maanomistajan/haltijan välinen keskinäinen kauppasopimus ihmisyyttä vastaan, joita ei edes pysty todistamaan, joten nyt loppui parkkifirman haastemahdollisuus käräjillä oikeuskelvottomana parkkibisneksenä.

    Äänestä

  • ou se kän juu rok kirjoitti:

    Tottakai valvoa saa

    Onhan kauppakeskuksissakin ollut kymmeniä vuosia vartijat, ei sinne ole varaa laittaa poliisia istumaan

    Tosin ne saa vain vahtia, rangaistuspuolen hoitaa sitten viranomainen

    Samaan suuntaan menossa myös yksityinen valvonta....

    Vartioiden korvauksen maksaa palvelun ottaja, eikä heillä ole rangaistusvaltaa. Parkkifirman valvojien (ihmisen kontrolli) korvauksia EI maksa palvelun ottaja vaan sopimuksen ulkopuolinen henkilö (kontrollin uhri). Ja tässä se vissi ero on, mikä tekee vartioista lain mukaisen ja parkkifirmoista oikeuskelvottoman ihmiskaupparikollisen, joka lailla ehdottomasti kielletty 25 luku, 3 § 1-4) kohta.

    Äänestä

  • Rikos ja rangaistus kirjoitti:

    Nimenomaan, samaan suuntaan on yksityinen valvonta menossa, eli he valvoo ja vahtii, mutta rangaistuspuolen hoitaa viranomainen

    Äänestä

Teitte inhimillisen unohtamisvirheen kaikessa kiireessä. Juuri tämä on tyyppiesimerkki parkkifirmojen saalistustavasta saada rahaa 40-60 euroa/kpl. Sinulla oli onnea tässä asiassa.

Äänestä
  • Jos olisi lappu tullut (uusi valvoja juuri tällä kertaa, joka ei tunne autoa) olisi maksu kumoutunut käymällä toimistossa vilauttamassa maksua ja invalupaa

    Äänestä

  • ei hätä siltikää kirjoitti:

    Jos olisi lappu tullut (uusi valvoja juuri tällä kertaa, joka ei tunne autoa) olisi maksu kumoutunut käymällä toimistossa vilauttamassa maksua ja invalupaa

    Ihmisen yksilön vapaus, sekä koskemattomuu ei ole parkkibisneksen lupien varassa. PISTE

    Äänestä

  • Ihanaa olla Suomalainen, sillä meillä on laki ihmisoikeuksista yksilön vapauteen ja koskemattomuuteen sekä itsemääräämisoikes ostopäätöksiin kauppaan liittyvissä asioissa. Parkkifimat yrittävät kovasti rikkoa tätä Suomen ihanaa lakia alistamalla heidät maksumieheksi maanomistajan/haltijan ja parkkifirman maksupalveluille, mutta se ei enää tule ONNISTUMAAN enää kauan.

    Äänestä

  • "Olisikohan onnistunut yksityisen valvonnan alueella tämä?"

    Ei olisi, sieltä olisi tullut 40-60€ maksu, ja rekalmaatioon olisi vedetty joku vakiovastaus että on hylätty, ja kentis jotain epämääräisiä lakipykäliä mukaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei naama vää kirjoitti:

Tuntuu että palstan pääaiheena on haukkuja valvojia, ja keksiä mitä erikoisempai keinoja välttää maksu.

Nyt olisi kuitenkin todella positiivinen kokemus.

Olemme pitäneet autoa talon edessämme vammaisen pysäköintiluvalla muutaman vuoden mitä olemme asuneet tässä.

Eli kuitenkin oli niin paljon sähläämistä kun saavuimme, että unohdimme laittaa luvan ikkunaan.

Auton tuulilasiin oli 0€ maksu/huomautus jossa ilmoitettiin "lupa ei kokonaan luettavissa" (no ei tietenkään, koska se oli hansikaslokerossa), eli valvoja on nähnyt automme satoja kertoja, ja tietää että siinä on lupa, joten ei laittanut "sakkoa"

Eli kyllä niitä hyviäkin valvojia löytyy

Mutta onhan palstalla myös tarinoita siitä miten omalta paikalta on tullut sakkoa kun ei ole ollut lupalappua esillä, vaikka sama auto olisi seissyt samassa paikassa vuosikaudet.

Mutta muistaakseni joskus kaaauan sitten on oikeudessa ollut tapaus, ja todettu että jälkikäten esitetty lupa on pätevä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu