Miksi panspermia toerian kannattajilla on niin kova hinku siirtää alkuperäinen elämän syntyminen (jos se nyt ollenkaan on ainutkertainen ilmiö) pois maapallolla.
Sehän EI poista elämän syntymiseen itsessään liittyviä ongelmia yhtään mihinkään. Se siirtää tapahtuman vain ajallisesti ja avaruudellisesti jonnekin kauemmaksi hämärään, ja mitään muuta vaikutusta siitä ei synnykään.
Mitä hyötyä siitä olisi, sillä tunnetusti maapallolle elämä ilmaantui nopeasti sen jälkeen kun olosuhteet olivat muodostuneet elämälle joten kuten siedettäviksi.
Oletetaanpa että elämä olisi saapunut maahan vaikkapa jonkun komeetan mukana. (Ihan hyvä ehdokas sinänsä, tiiliskivien kuljetusalustaksi) Mutta, tämä on hoopo oletus, koska komeettojen kulkusuunta on kohti Aurinkoa, niin miksi se olisi muualla päinvastoin?
Tosin, niin.
Omassa aurinkokunnassamme Oortin pilven komeetoista osa todellakin sinkoutuu pois Auringon vaikutuspiiristä tähtienväliseen avaruuteen. Näin tapahtuu - mutta hyvin harvoin.
Nämä Oortin pilven komeetat ovat syntyneet aurinkokuntamme synnyn aikaan ja ovat sen jälkeen olleet täysin eristyksissä sisemmistä planeetoista, joten bakteerien itiöitä niissä ei voi olla, ei niin mitenkään.
Laskelmien perusteena on, että oletamme komeetan liikkuvan tähtienvälisessä avaruudessa 1 km/s. Jos se kulkee vain 100 m sekunnissa, laskennalliset ajat täytyy kertoa kymmenellä, tai jos etenemisnopeus onkin vain ehkä 10 m/s niin kerroin on jo sata.
Maailmankaikkeuden historiaa vähänkin tunteva osaa tähän heti sanoa, että ei onnistu mitenkään. Maailmankaikkeuden ikä on vasta noin 14 miljardia vuotta, joten yhdestäkään toisesta tähtikunnasta ei ole ehtinyt tulla tänne sellaista komeettaa, jonka mukana olisi bakteerin itiömuotoja tai -200C turbopingviinejä.
Mutta ehkä sellainen komea komeetta on kuitenkin matkalla tännekin kulmille. Se taas, onko maapallolla elämälle suotuisia olosuhteita siinä vaiheessa kun tälläinen pans-spermakomeetta laskeutuu, se on ihan toinen juttu.
Jotkut voivat toki unelmoida, että ehkäpä jokin toinen avaruuden rotu olisi joskus kauan jostain kaukaa ampunut suunnatun "panspermiatermospullon" maapallolle siinä toivossa että se osuu, ja hedelmöittää maan tunnetuin seurauksin.
Tähän voisikin todeta, että scifikirjallisuus on vaikuttavaa luettavaa, tosin vaikutukset eivät valitettavasti aina ole kovin järkeenkäypiä tai ylen kehittäviä.
Suunnattu Panspermia on elämän synnyn ongelman lakaisemista maton alle. Elämän synnyn arvoitusta ei ratkaista sillä tavalla.
Suunnattu Panspermia
11
353
Vastaukset
- Alex
Moi !
Ei kai panspermia ole kovinkaan suurta kannatusta saanut. Tämä johtuu varmaankin ainakin osittain mainitsemistasi ongelmista.
Yhden asian kuitenkin jätät homioimatta, panspermia voi myöskin tarkoittaa sitä että elämä maapallolle on tullut joltakin muulta aurinkokunnan planeetalta. En ole todellakaan sitä mieltä että tämä pitäisi paikkansa, mutta tunnetustihan Marsin "palasia" on löytynyt maapallolta. tämä lähinnä laajentaa niiden olosuhteiden ja paikkojen määrää jossa elämän esiasteita on voinut kehittyä.
--- (Y)
tämän verran.
>Ei kai panspermia ole kovinkaan suurta kannatusta >saanut. Tämä johtuu varmaankin ainakin osittain >mainitsemistasi ongelmista.
Tällä palstalla näyttää eräs "asiantuntija" viljelevän moista pans ideaa suhteellisen säännöllisesti viesteissään.
>Yhden asian kuitenkin jätät homioimatta, >panspermia voi myöskin tarkoittaa sitä että elämä >maapallolle on tullut joltakin muulta >aurinkokunnan planeetalta. En ole todellakaan >sitä mieltä että tämä pitäisi paikkansa, mutta >tunnetustihan Marsin "palasia" on löytynyt >maapallolta. tämä lähinnä laajentaa niiden >olosuhteiden ja paikkojen määrää jossa elämän >esiasteita on voinut kehittyä.
Odotetaan nyt vain rauhallisesti se piskuinen todisteen hitunen marsin mahdollisesta elämästä. Niin moni asia kun "voi olla". Vaikka ei niin todella olisikaan.
- Kimnice
Yksi vaihtoehto on se, että elämä syntyi alunperin Marsista, mistä elämä levisi Maahan, kun planetoidi osui Marsiin ja Marsista lensi kiviä Maahan.
Näitä kivenmurikoita tiedetään lentävän myös vauhdilla 100000km/h, 27,8km/s. Tällainenkin vauhti riittäisi Helposti siihen, että ennättäisi tulemaan moisia elämänmurikoita tänne; kauempaakin. Kyseinen murikka matkaisi 92 valovuotta miljoonassa vuodessa. Kestäisi alle 50000 vuotta matkata Auringon jälkeen lähimmiltä tähdiltä tänne.
Mihin perustat tuon 1km/s lukemasi laskelmiisi? Vauhtina olisi hurjat 3600km/h mikä on vain pieni pieraisu verrattuna näiden kivenmurikoiden oikeaan vauhtiin. Esimerkiksi Maa liikkuu kiertoradallaan moonta kertaa nopeammin.- (Y)
>Näitä kivenmurikoita tiedetään lentävän myös >vauhdilla 100000km/h, 27,8km/s. Tällainenkin >vauhti riittäisi Helposti siihen, että ennättäisi >tulemaan moisia elämänmurikoita tänne; >kauempaakin. Kyseinen murikka matkaisi 92 >valovuotta miljoonassa vuodessa. Kestäisi alle >50000 vuotta matkata Auringon jälkeen lähimmiltä >tähdiltä tänne.
>Mihin perustat tuon 1km/s lukemasi laskelmiisi? >Vauhtina olisi hurjat 3600km/h mikä on vain pieni >pieraisu verrattuna näiden kivenmurikoiden >oikeaan vauhtiin. Esimerkiksi Maa liikkuu >kiertoradallaan moonta kertaa nopeammin.
ja siis kuten jo totesin. Pääsääntöisesti kaikenlainen tavara aurinkunnissa liikkuu sisäänpäin, eli vauhdit ulospäin ovat eri asia kuin sisäänpäin. Mahdollinen törmäys varmastikin saattaa lennättää roinaa ulos koko aurinkunnastakin, saattaapa ehkä niinkin tehdä.
Toinen import juttu on tähtien sijoittuminen todella harvakseltaan. Täytyisi olla hämmentävän harvinainen sattumus että jotain elämää mukanaan kantava kivenmurikka edes törmäisi ikinä toisen auringon vetovoimakenttään mainituin seurauksin. Koko hommassa on kybällä paljon muuttujia jotta sitä voitaisiin koskaan todistaa tapahtuvaksi liikenteeksi avaruuden korpimailla.
>Yksi vaihtoehto on se, että elämä syntyi >alunperin Marsista, mistä elämä levisi Maahan, >kun planetoidi osui Marsiin ja Marsista lensi >kiviä Maahan.
Marsilaisesta elämästä ei toistaiseksi olemassa ole kuin hyviä fantasioita, odotamme siis tulevien luotainten todisteita tästä asiasta. Niin tai näin, elämän alkuperän selvittäminen on monen mutkan takana, jos kohta selviää ikinä. - Kimnice
(Y) kirjoitti:
>Näitä kivenmurikoita tiedetään lentävän myös >vauhdilla 100000km/h, 27,8km/s. Tällainenkin >vauhti riittäisi Helposti siihen, että ennättäisi >tulemaan moisia elämänmurikoita tänne; >kauempaakin. Kyseinen murikka matkaisi 92 >valovuotta miljoonassa vuodessa. Kestäisi alle >50000 vuotta matkata Auringon jälkeen lähimmiltä >tähdiltä tänne.
>Mihin perustat tuon 1km/s lukemasi laskelmiisi? >Vauhtina olisi hurjat 3600km/h mikä on vain pieni >pieraisu verrattuna näiden kivenmurikoiden >oikeaan vauhtiin. Esimerkiksi Maa liikkuu >kiertoradallaan moonta kertaa nopeammin.
ja siis kuten jo totesin. Pääsääntöisesti kaikenlainen tavara aurinkunnissa liikkuu sisäänpäin, eli vauhdit ulospäin ovat eri asia kuin sisäänpäin. Mahdollinen törmäys varmastikin saattaa lennättää roinaa ulos koko aurinkunnastakin, saattaapa ehkä niinkin tehdä.
Toinen import juttu on tähtien sijoittuminen todella harvakseltaan. Täytyisi olla hämmentävän harvinainen sattumus että jotain elämää mukanaan kantava kivenmurikka edes törmäisi ikinä toisen auringon vetovoimakenttään mainituin seurauksin. Koko hommassa on kybällä paljon muuttujia jotta sitä voitaisiin koskaan todistaa tapahtuvaksi liikenteeksi avaruuden korpimailla.
>Yksi vaihtoehto on se, että elämä syntyi >alunperin Marsista, mistä elämä levisi Maahan, >kun planetoidi osui Marsiin ja Marsista lensi >kiviä Maahan.
Marsilaisesta elämästä ei toistaiseksi olemassa ole kuin hyviä fantasioita, odotamme siis tulevien luotainten todisteita tästä asiasta. Niin tai näin, elämän alkuperän selvittäminen on monen mutkan takana, jos kohta selviää ikinä.Enivei vauhti olisi kuitenkin selvästi enemmän kuin 1km/s, 3600km/h."Ulospäin" liikkuva planetoidi leikkaa Jupiterin vetovoiman vaikutusalueen. Tästä syntyisi "linko"-efekti ja planetoidin vauhti kasvaisi.
Toisekseen emme tiedä miten yleisiä nämä tähtienväliset kivenmurikat ovat. Kolmannekseen ei kannata aliarvioida Auringon vetovoimavaikutusta. Kyllähän jokin iso objekti kiertää Aurinkoa yli valovuoden päässä; todennäköisesti monta kertaa Jupiteria raskaampi planeetta. Tuosta ei ole näköhavaintoja, kun ei ole valonlähde ja ei heijasta valoa kovinkaan kun on noin keskellä ei mitään. Planeetan vaikutukset kyllä näkyvät. Muutenkin Auringon vetovoima yltää yli valovuoden päähän.
Itse en usko tähän teoriaan, että elämä olisi tullut Maan ulkopuolelta tänne. Maa kuitenkin oli alkuaikoina melkoinen "eden" elämänsynnyn osalta, eikä moista tarvetta ole ollut näköpiirissä, että elämä olisi tullut ulkopuolelta.
Todennäköisyys sille, että tällainen exo-murikka osuisi planeettaan toisessa Aurinkokunnassa ja levittäisi elämän tänne sattumalta on häviävän pieni. Toisaalta tässä on mukana tuntemattomia muuttujia: Kuinka paljon tällaisia murikoita lentelee tuolla avaruudessa.
Marsin muinoisesta elämästä ei tosiaan ole kuin viitteitä. Marsia tutkimalla on nykyään käymässä selväksi ettei Mars ole aina ollut näin vihamielinen; ilmasto on ollut lämpimämpi ja siellä on ollut sulana ollut vedestämuodostunut meri; meren syvyydestä ei ole varmuutta. Toisekseen Marsin ilmakehässä on merkkejä elämästä; yhdisteitä mitkä todennäköisimmin ovat elämästä peräisin, kun muistaa Marsin koostumuksen. Onhan tuo mahdollista, että Marsissa on ollut alkeellista elämää; suotuisat olot tuolle on ainakin ollut, kuten Maassa.
- Lucis.
Tervehdys.
Elämä ei todellakaan kehittynyt ensin maassa. Omasta mielestäni maa-planeetta on kolonisoitu avaruudesta tulleiden rotujen kautta(Watchers/Elohim.)
He sitten useiden alusten kanssa ottivat kiinni, jonkun niistä apinoista ja liittivät niihin omia geenejään ja seuraavana vuorossa olikin sitten Homo Sapiens, joka tuhosi aikaisemmat ihmiset sukupuuttoon ja levisi maan päälle.
Tämä on vain minun oma mielipiteeni miten ihminen sai alkunsa.
Lucis.
"My own view.!"- (Y)
>Elämä ei todellakaan kehittynyt ensin maassa. >Omasta mielestäni maa-planeetta on kolonisoitu >avaruudesta tulleiden rotujen >kautta(Watchers/Elohim.)
>He sitten useiden alusten kanssa ottivat kiinni, >jonkun niistä apinoista ja liittivät niihin omia >geenejään ja seuraavana vuorossa olikin sitten >Homo Sapiens, joka tuhosi aikaisemmat ihmiset >sukupuuttoon ja levisi maan päälle.
Rodut olivat kylläkin Eatchers/Wlohim. Ja kyseinen elämämme alkuperä siirtyi se kanssasi kenenkään luoksepääsemättömään taikaboksiin.
- tuttu mies
Nyt sitten iski kaiken lisäksi flunssa, että eipä paljon huvita, vaan jotain voinen vastata.
Suurimmaksi osaksi käsittelet _suuntaamatonta_ panspermiaa viestissäsi, toisinkuin otsikossasi.
Crickin esittämä suunnattu panspermia on vain hypoteesi, mutta Crick väitti, että se on tieteellinen hypoteesi, eikä kukaan ole kiistänyt sitä.
Se, ettei maapallolla ole havaittu spontaania syntyä ei johda välttämättä ajatukseen, että maapallolla olisi tapahtunut elämän synty, vaikka täällä elämää esiintyykin. - One way..
Älä unohda että nykytietämyksen mukaan Magellanin pilvi niminen omaa galaksiamme pienempi galaksi purjehti "milky way'n" läpi ja siinä rytäkässä kyllä jotkin komeettojen kohtaamiset olivat merkityksettömiä ja todennäköisesti kokonaisia aurinkokuntia vaihtui galaksista toiseen..
- Kimnice
Eikö galaksit ole niin väljiä kuitenkin, ettei moinen törmäys Todennäköisesti vaikuttaisi meihin? Hyvin epätodennäköistä moinen, muttei mahdotonta.
- One way or another
Kimnice kirjoitti:
Eikö galaksit ole niin väljiä kuitenkin, ettei moinen törmäys Todennäköisesti vaikuttaisi meihin? Hyvin epätodennäköistä moinen, muttei mahdotonta.
Niin, onhan se epätodennäköistä mutta ei harvinaista että galaksit kohtaavat tai törmäävät.
Tuossa linkissä:
http://www.phy.mtu.edu/apod/ap971027.html
ja:
http://hubblesite.org/newscenter/newsdesk/archive/releases/1997/34/text/
on kuvia tällähetkellä käynnissä olevasta törmäyksestä ja vähän pintapuolista tietoa seurauksista.
ja:
http://www.public.iastate.edu/~curt/cg/section1.html
vähän tarkempaa tietoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389